Raskausviikko 28

Vuorossa vuoden odotetuimmat työviikot eli ratsastus- ja vaellusmatka Pohjois-Islantiin. Tämän viikon aikana konkretisoituu se ainoa este, jonka alkuvaiheen ongelmia lukuunottamatta paksuilu on tähän mennessä liikkumiselleni asettanut: en pääse mukaan ratsastuslenkeille. Pahuksen pahus. Se harmittaa paljon.

Haistelen nahan tuoksua satulahuoneessa, katselen kaihoten turparemmiriviestöä tallin seinällä ja yritän muistuttaa itselleni, että vuosi menee nopeasti. Ensi vuonna pääsen taas tölttäämään ja laukkaamaan pitkin merenrantoja ja islantilaisia vuoristopolkuja. Eihän vuosi ole kuin 360 päivää...

Hevostilan omistaja kertoi minulle ratsastaneensa raskaana olleessaan kuudennelle kuukaudelle asti. Tiedän tyyppejä, jotka ovat lopettaneet 25. raskausviikolla. Osa on jatkanut vieläkin pidemmälle.

Koska putoamisriski on aina olemassa, en lähde kokeilemaan onneani. Eikä putoaminen ole ainoa huolenaihe. Vaikka en tippuisikaan, aiheuttaa jo pelkkä puolen tunnin välein vessassa käyminen tiettyjä hankaluuksia viiden tunnin mittaisella maastovaelluksella. Sitten on vielä se tärinä. Tasaisen töltin kyydissä ratsastusmatkailu on mukavaa, mutta kaikilla issikoilla töltti ei ole yhtä pehmeää eivätkä kaikki issikat mene kunnolla tölttiä.  Koska persaukseni on hellänä jo tavallisesta toimistolla istumisesta, en halua edes kokeilla, miltä tuntuisi viisi tuntia vatkausta.

Jään siis tallin pihalle seisoskelemaan, kun ryhmä ratsukkoja ottaa suunnan kohti seikkailua. Muiden käyskennellessä upeissa vuonomaisemissa minä lakaisen hevosenpaskaa pihalla, saan pari monotusta sikiöltä alavatsaan ja harjaan muutaman pollen puhtaaksi. Onhan tämä oleilu melkein yhtä kivaa kuin ratsastaminen.

Mistä harrastuksista te olette joutuneet raskauden myötä luopumaan?