Melko irrationaalista, että vaikka vatsan koko kasvaa, sinne ei enää mahdu ruokaa. Syötyäni banaanin olen ähkyssä. Puolen tunnin kuluttua ...

Raskausviikko 27

2.7.15 Satu Kommentteja: 0

Melko irrationaalista, että vaikka vatsan koko kasvaa, sinne ei enää mahdu ruokaa. Syötyäni banaanin olen ähkyssä. Puolen tunnin kuluttua on vatsa murisee jälleen. Syön leivän. Olen taas täynnä. Syötyäni lautasellisen kevyttä kasviskeittoa minun on siirryttävä sohvalle vaakatasoon sulattelemaan.
Hääpäiväillallisella FridrikV:ssä.
Jopa jo kertaalleen elämästäni poistunut kevytkokis on tehnyt paluun, koska se on ainut juoma, joka konkreettisesti tuntuu tekevän vatsaan tilaa. On pakko syödä enemmän kuin tekisi mieli, jotta saisin tarpeeksi energiaa.

Tällä viikollä käymme myöhäisellä viisivuotishääpäiväillallisella - suosikkiravintolassamme tietysti. Muutaman pöydän kokoisessa FridrikV:ssä kokataan meidän mielestämme Reykjavíkin parhaat illalliset, ja sinne suuntaamme aina kun haluamme tehdä illasta spesiaalin (kirjoitin taannoin jutun Reykjavíkin omista ravintolasuosikeistani Tripsteriin). Otamme viiden lajin yllätysmenuun - ja se todella yllättää. Ensimmäistä kertaa en pysty syömään kaikkea, vaikka miten tekisi mieli. Tuntuu hirveältä vääryydeltä itseäni kohtaan antaa puolison syödä puolet omistakin annoksistani.
Erinomainen mehu tarjoillaan tietysti viinilasissa.
FridrikV:stä saa muuten perinteisen viini- tai olutmätsäyksen lisäksi myös aterioihin tehdyt mehumätsäykset. Puolison maistellessa harvinaisia viinejä minun ei tarvitse tyytyä jääveteen tai vissyyn. Minuun lasiini kaadetaan mm. punajuurikuoharia, porkkananmakuista kuplivaa "mehua", mustikkacocktail ja vaikka mitä muuta. Aivan loistavaa, että sommerlierit osaavat luoda ei-alkoholittomistakin juomista ruokalajeja täydentäviä makuelämyksiä.
Hummerikeitto aterioiden "välipalana". Pikkukupillinen riittäisi nykyään illalliseksikin.
Seuraavana päivänä käymme anopin luona aamukahvilla. Islantilaiseen tapaan haemme ajomatkalla leipomosta aamiaistarvikkeita. Yksi maan perinteisimpiä leivonnaisia on vínarbrauð eli jonkin sortin viineripitko. Sitä voi ostaa esimerkiksi puolen metrin mittaisina halkoina. Tarve riippuu sitten ihan tapaamisen pituudesta ja luonteesta. Palaverien kesto vertautuukin usein pullatarjoiluun. "Monenko metrin viineripitkopalaveri se oli?" 
Puolimetrinen viineripitko. Ennen meni päivässä, juuri nyt siitä riittää viikon jokaiselle aamulle.
Anopion luona jää kahteen senttiin. Rakastan viinerileipää, pystyn innostunessani syömään sitä vaikka kokonaisen pitkon yksin. Myöhäisellä aamiaisella jaksan leipäpalan lisäksi leikata itselleni kuitenkin vain kaksi sentin levyistä suikaletta. Miten säälittävää.



0 kommenttia:

Mitä tuumaat?