Raskausjuttutulva jatkuu, mutta nyt on pakko edetä rivakasti, että viimekertainen postaus saa järjellisen lopun. Raskausviikolla 1...

Raskausviikko 14

20.5.15 Satu Kommentteja: 10

Raskausjuttutulva jatkuu, mutta nyt on pakko edetä rivakasti, että viimekertainen postaus saa järjellisen lopun. Raskausviikolla 13 luulin siis saaneeni keskenmenon, koska kaikki oireet ja hoitohenkilökunnan kanssa käydyt puhelinkesksutelut viittasivat siihen.
Olen viikonlopun ajan yrittänyt tottua ajatukseen siitä, että tässä ei olla enää raskaana. Onneksi en ollut kertonut raskaudesta puolison lisäksi kuin kolmelle ihmiselle. Ei tarvitse alkaa monelle ihmiselle kerrata tapahtunutta. Haluaisin tästä tilanteesta vain mahdollisimman nopeasti pois. Sain oikoluvun tehtyä ja kirja on lähdössä painoon. Olin viikonloppuna lenkillä, mutta lauantaiolutta ei tehnyt mieli. Maanantai-iltapäivänä on aika yksityiselle naistenlääkärille. Käyn aamulla treeneissä, koska tiedän, että illalla en ehdi. Yritän elää sitä niin sanottua normaalia arkea.

Lääkäri on tosi mukava. Hän tosin ihmettelee, miksi olen tullut hänen luokseen moisen vaivan takia, koska tämä tarkastus olisi ehdottomasti kuulunut hoitaa heti samana päivänä sairaalassa. 

"Siellä on paremmat ultralaitteet. Mä tiedän, koska olen naistenosaston ylilääkäri."

Kerron terveyskeskuksen kanssa käydystä keskustelusta ja hän lupaa laittaa sinne palautetta. Melkein ilostun: Ihanaa, vihdoinkin puhun ihmiselle!
Lääkäri tekee hiljaisen oloisena tutkimusta. Voi että minä vihaan näitä nihkeitä tutkimuspöytiä ja paperilakanoita. Kun hän ruutua tuijottaessaan sanoo, että täällä kyllä näkyisi olevan jotain, olen pettynyt ja ajattelen kauhissani kaavintaa. 

"Siis täällähän tämä sikiö on. Ja tosi selkeät sydänäänet!"

Kestää hetken, ennen kuin tajuan, mitä hän sanoo. Se on epätodellista. Päässä pyörähtää pari kertaa, koska kaikki on taas kerran muuttunut. Sitä seuraa vieläkin omituisempi keskustelu:

"Mutta sitä mä kyllä en ymmärrä, että sä et ole vieläkään saanut aikaa ensimmäiseen ultraan, koska tämähän on jo 14-viikkoinen ja ensimmäinen ultra pitäisi tehdä 12-viikkoisena, jos haluat sen niskapoimutestin tehdä."

"No ei se voi niin vanha olla mitenkään!"

"Kyllä nämä mitat kertovat, että se on viikolla 14."

Kerron joulukuisista raskaustesteistä, joulukuun lopussa olleista menkoista ja tammikuun alussa tehdystä positiivisesta raskaustestistä ja että tämän pitäisi olla vasta viikolla kahdeksan tai jotain.

Lääkäri miettii hetken ja toteaa sitten, että molemmat raskaustestit ovat vain jostain syystä näyttäneet virheellisen tuloksen ja että mitään menkkoja mulla ei ole silloin joulukuussa ollut, vaan se on ollut samantyylistä verenvuotoa kuin tämä nykyinen. Että nyt pitäisi kiireen vilkaa mennä sinne ultraan ja katsoa, mistä vuoto johtuu.

"Mä varaan sulle nyt heti ajan ja kävelet suoraan sinne naistenklinikalle."

Sitten avaudun kauhuissani joulupyhien alkoholinkäytöstä, urheilusta, hiihtoreissusta ja niistä treeneistä, joista äsken tänne suihkun kautta tulin. 

Lääkäri yrittää rauhoitella. 

"Sellaista sattuu, eikä tässä mitään vahinkoa välttämättä ole vielä tapahtunut. Ethän olisi mistään voinut tietää." 

Tästä eteenpäin lääkäri langettaa kuitenkin ehdottoman liikunta-, nostelu- ja seksikiellon.

"Kävellä saat, mutta ei muuta heiluvaa liikettä niin kauan, kuin vuoto jatkuu plus kymmenen päivää. Ei kauppakasseja, lapsennostelua, imurointia eikä turhaa kumartelua."

Voi ejjj. Ajattelen niitä juuri äsken salilla tekemiäni maastavetoja. Ei saa-ta-na. 
Kävelen kadun yli parempaan ultraan, siis sinne julkiselle, odotan vartin ja pääsen sisään. Kätilö katselee sikiötä ja sanoo kaiken olevan melko kunnossa. Verta ei valu istukasta eikä sikiöpussin sisältä. Haava on jossain kohdun reunamilla, ja sieltä on näyttänyt valuvan verta. Vuotoa ei tule enää, mutta haavasta vuotunut veri poistuu kehosta seuraavien viikkojen aikana.  

"Koska sinne ei voi laittaa laastaria, pitää haavan antaa arpeutua rauhassa", kätilö sanoo ja muistuttaa ehdottomasta liikunta-, seksi- ja nostelukiellosta ja tekee lopuksi niskapoimumittaukset. Samalla hän toteaa, että keskenmenon riski on edelleen olemassa ja että verenvuoto on aina vakava asia.

Lähden kävelemään kotiin. Yritän soittaa miehelle, mutta hän on jäätiköllä sen viikon, eikä siellä ole kenttää. 

Olo on tietysti valtavan helpottunut, mutta myös tyrmistynyt. Tunnen tehneeni koko raskauden ajan jotain väärin. Olin raskaana silloin kun luulin että en ollut, joten join reippaasti viiniä. Sain verenvuodon, joka diagnosoitiin keskenmenoksi ja samalla kehotuksen jatkaa normaalia elämää. Sporttasin sykkeet katossa, vaikka oikeasti minun ei olisi pitänyt nostaa edes kauppakassia. Ja niin edelleen.

Illalla nukkumaan mennessä tunnen taas outoa surua. Tällä kertaa siitä epäreiluudesta, että jotkut ovat ihan oikeasti joutuneet kokemaan sen, mistä minä selvisin säikähdyksellä. Samalla oma raskausaika lyheni kertalaakista yli kuukaudella. 

Joskus asiat järjestyvät, joskus eivät. Elämä on kyllä yksi mieletön sattuma.


Täältä löydät aikaisemmat raskausviikkopostaukset:

Raskausviikko 12

10 kommenttia:

  1. Uh, uh... on kyllä ollut melkoista tunteiden vuoristorataa....

    VastaaPoista
  2. Huhhuh mitä kokemuksia ja lentoa tämän raskauden suhteen olet saanut kokea! Hatunnosto tosiaan. Eipä ole helppoa handlata emotionaalisesti kaikkea tätä. Ja ihme miten ne raskaudet voivat yllättää. Itselläni ekassa raskaudessa tuli kohta (olisiko ollut viikolla 10 tms) että verta valui hurjasti. Luulin myös saaneeni keskenmenon. Mutta muutaman tunnin kuluttua tajusin että veri tulikin aina vain kun kävin pissalla. Päivän-parin päästä pissalla käydessä verta ei enää tullut. Lääkäri oli sitä mieltä että virtsarakossa tai jossain siellä oli joku verisuoni tms katkennut ja tullut ulos. Näinkin siis voi käydä. Raskaus kun tekee monessa mielessä omasta elimistöstä herkemmän. Mutta tapaus kyllä pelästytti niin ettei hetkeen unohdu...Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Huh, kylläpä elämä voi olla monimutkaista.
    Mua ihan harmittaa, kun olen näissä kommenteissani nykyään näin lyhytsanainen. Mutta kun en osaa sanoa mitään fiksua, henkeä pidätellenhän tätä lukee.Ja jotain tukea tyyliin "kanssakulkijan ääni" tässä yritän viestittää ♥

    Toivottavasti yliläääkäri antaa kaikille törpöille kätilöille ja terkkareille todella tulikivenkatkuista palautetta! Sähän olisit itsekin voinut vuotaa kuiviin "jatkaessasi normaalia elämää!"

    VastaaPoista
  4. Meillä kävi melkein sama esikoisen kanssa. Menin np-ultraan, jossa selvisikin, etten olekaan viikolla 12, vaan viikolla 16 ja että tutkimusta ei voinut enää sen vuoksi tehdä. Mä olin ihan pihalla, koska todellakin luulin olevani viikolla 12. Siinä sitten totuteltiin ajatukseen, että olenkin kuukautta pidemmällä. Piti miettiä, olenko tehnyt paljonkin jotakin sellaista, jota ei raskaana saisi tehdä. Tytär päätti sitten vielä ennenaikaistaa synnytystä viidellä viikolla eli periaatteessa "olin raskaana" vain seitsemän kuukautta.

    VastaaPoista
  5. Kylla veti hiljaiseksi tama tarina, onneksi se sai onnellisen lopun. Hienoa etta kirjoitit asiasta, senkin takia etta as.palvelu oli alussa aika kökköa, toivottavasti palaute meni perille. Tsemppia!

    VastaaPoista
  6. Ei jumaleissön, nyt on kyllä melko hardcore vuoristorata ollut. Huh. Jopa tekee mieli mennä imeläksi ja sanoa halaus, ihan uppo-oudolle ihmiselle.

    VastaaPoista
  7. Aika harmillista olisi ollut, jos olisit tuon julkisen palvelemattomuuden takia saanutkin keskenmenon. Tai harmillista tietenkin joka tapauksessa, mutta tässä tapauksessa nuo "jatka vain normaalia elämää" -kehotukset ilman minkäänlaista tarkastusta muodostivat kyllä ihan turhan riskin.

    VastaaPoista
  8. Huhhuh mikä jännitysnäytelmä!

    Kuulostaa hyvin paljon samalta kuin mun kakkosen odotus. Sain pari rajua verenvuotoa just tuossa viikolla 13-14, tuli seksi-, nostelu- ja liikuntakielto. Selitykseksi löydettiin ehkä reunaetinen istukka mutta ei kait oikein sekään selittänyt. Mitään kaksosta ei ollut, ramppasin toki neurootikkona jo kaikki varhaisultrat ja muut. Hematooma, ehkä? Kyllä siinä kuukausi elettiin aika kusi sukassa, ilo raskaudesta katosi tosi tehokkaasti ja elämä puolitoistavuotiaan kanssa oli hetken todella hankalaa (nostelu) mutta viikolle 20 mennessä vaara oli täysin ohi ja riskiraskaus muuttui normiraskaudeksi.
    Hyvä kun näistä puhutaan ja kirjoitetaan, mulla on ollut verenvuotoa kummassakin odotuksessa ja olen ollut sataprosenttisen varma keskenmenosta. Mutta niin vaan mulla on kaksi lasta :) Ja onneksi se riittää, ne verenvuodot oli henkisesti niin raastavia etten enää koskaan halua kyllä olla raskaana. Halaus!

    VastaaPoista
  9. Huh. I feel you ja onneksi noin hyvin kävi.

    Mulla oli ekassa sellainen episodi,( tai tokassa oikeestaan, koska mulla oli ollut todella varhainen keskenmeno,) ettäsiis menin sitten varhaisultraan ja sykettä ei näkynyt. Lekuri sanoi, että näin kävi, kaksi perättäistä keskenmenoa on ihan tavallista. Minä kyynelehdin yön ja jotenkin sain itseni puhuttua sairaalaan seuraavana päivänä. Vetosin siihen, että tämä on jo toinen peräkkäin enkä millään pysty odottamaan että tulee ulos itestään. Halusin siis kaavintaan, tästä on jotain 18 v aikaa, silloin ei kai tehty lääkkeellisiä tyhjennyksiä ainakaan itse kotona. Odotin toimenpidettä ja sitten se lekuri sanoi, että ultrataan nyt kuitenkin ensin. Ja ultrattiin. Ja siellä se sydän sykki. En mennyt kaavintaan vaan soitin tälle omalääkärilleni ja hän vaati saada ultrata itse uudstaan, koska ei uskonut sykkeeseen. No sitten uskoi. Se syke täyttää syksyllä 18 v. Toisessa raskaudessa oli verenvuoto viikolla 11 ja nuo kiellot jonnekin viikolle 20. Sitten kolmas, ihan yllätyksemme! Luulin, että menkatkin alkaa, varmaan kolme kertaa tuli vähän verta mut ei vaan kunnolla, tein lopulta testin, ei onneksi enempi vuotoja siinä raskaudessa. Sitten yritettiin vielä yhtä ja tuli s e, oikea keskenmeno, jossa kaikki ei sitten tullut ulos lääkkeillä...Rupesin oksentamaan noin viikko tyhjennysyrityksen jälkeen. Kävin kahdesti sairaalassa ja kolmannella kerralla, siis kun olin alkanut oksentaa, niin vihdoin ( todella ikävä) lekuri uskoi ja totesi, että istukkahan täällä kasvaa, kaavintaan. Minä en ollut yllättynyt, koska istukkahormonihan tekee pahoinvoinnin. Mutta jestas sitä turhautumista, kun ne ei uskonut , että kun sanoin että ei ihan oikeasti tyhjentynyt. Yritin inttää, että mulla on n y t raskauspahoinvointia ja tunnen kroppani ja on kuulkaa jo kokemusta raskauksista ja pahoinvoinnista ja se ei vaan tullut ulos kaikki. Pliis! Muutenkin oli ihan romuna ja sitten piti vielä vängätä yli viikko tuon kanssa. No, onneksi tuli vielä se nro 4. ja siitä selvittiin ilman ihmeellisiä verenvuotoja, mutta pelko oli pyllyssä koko senkin raskauden. Nyt ei enää hautoma-aikoja, ei psyyke enää kestäisi ja onhan noita jo todellakin tarpeeksi. Toivotan sulle mahdollisimman seesteistä loppuraskautta ja helppoa synnytystä ja sen sellaisia!

    VastaaPoista
  10. En tiedä luetko näin vanhan kirjoituksen kommentteja mutta haluaisin kiittää että asiasta olet näin julkisesti kirjoittanut. Ja jakaa myös oman kokemukseni jos siitä on jollekin apua. Kirjoituksesi antoi toivoa epätoivon hetkillä.
    Lähdin viikoilla 12+4 töiden jälkeen kauppaan ja ilman mitään ennakkovaroitusta tunsin kun jotain alkoi valua housuihin ja vauhdilla. Julkisia Wc tiloja ei ollut saatavilla ja mietin mitä teen. Muutaman jo keräämäni tuotteen kanssa pikaisesti kassan kautta autolle jossa tarkistin tilanteen. Vertahan se oli. Järkytys ja epätoivo valtasi mielen, sillä olin varma kesken menosta.

    Oma neuvola sijaisee naapuri paikkakunnalla eikä sinne ollut enää mahdollisuutta soittaa, joten näillä viikoilla ainoaksi mahdollisuudeksi jäi soittaa päivystävälle sairaanhoitajalle että mitä tilanteessa teen. Ajanko reilun parin kymmenen kilometrin päähän kotiin vai onko tarve mennä käymään parin kilometrin päässä päivystyksessä.
    17 yrityksellä sain jonkun langan päähän. Soittaessa ei voinut jäädä jonoon vaan automaatti pyysi yrittämään kohta uudelleen ja katkaisi linjan. Joka kerta kuuntelin ne samat automaatin kertomat litaniat veren kastelemissa housuissa tuppo talouspaperia pitämässä pahinta vuotoa kurissa.

    Olo oli karmea. Jotenkin sain koottua itseni vastausta odotellessa mutta kun viimein sain jonkun langan päähän ei puheesta tahtonut tulla itkulta mitään. Sinänsä ystävällinen hoitaja neuvoi vaan seuraamaan tilannetta kun mitään ei voi asialle tehdä.

    Kotimatka meni itkiessä ja ilta masennuksen vallassa. Pahin vuoto oli kuitenkin tyrehtynyt kun pääsin kotiin. Odotin vain koko ajan milloin kivut ja supistukset alkaa. Yöksi laitoin sängylle lakanan päälle pyyhkeen odottamaan...

    Illalla etsin kuitenkin tietoa tilanteesta. Asiantuntija artikkeleista sai lukea että kova verenvuoto merkitsee yleensä keskenmenoa. Törmäsin kuitenkin tähän sinun kirjoitukseen ja muutamaan muuhun keskustelupalstalla olleeseen kirjoitukseen jotka antoivat vähän toivoa, että kysymys ei välttämättä olekaan keskenmenosta.

    Aamulla soitin neuvolaan. Samalle viikkoa ei ollut lääkäri paikalla mutta hoitaja tarjoutui kojeilemaan itse ultrausta ja doppleria että tiedettäisiin mikä tilanne on.

    Päädyin kuitenkin varaamaan ajan yksityiselta. Vaikka kallistahan se on mutta en olisi kestänyt sitä epätietoisuutta useaa päivää viikon lopun yli seuraavaan viikkoon saakka.

    Vauva oli hengissä ja oikein aktiivisesti mylläsi menemään. Oli kyllä tosi iso helpotus. Jäi kyllä vähän epäselväksi mistä oli vuotanut, mutta tuoretta verta ei ollut havaittavissa.

    Käski ottaa varovasti mutta varsinaisia kieltoja ei tainnut antaa mutta ajattelin noudattaa näitä sinun saamia ohjeita.

    Täytyy myöntää että varmaan kolmasosa puheista meni ohi korvien kun olin niin onnellinen.

    En ymmärrä miksi ei heti alkuun päivystävälle hoitajalle soitettaessa voitu tarjota mahdollisuutta ultraukseen eikä jättää tuollaiseen epätoivoiseen tilaan tietämättömänä tilanteesta?

    Edelleen toki on huoli jos jotain kuitenkin vielä sattuu ja kaikista pikkunippasuista on hermona. Enää ei tiedä mikä tuntemus on normaalia. Minusta masu on viime yön aikana pullahtanut esiin. Ensimmäinen mikä tuli mieleen että entä jos vatsa on täynnä verta ja pullottaa siksi... No ehkä ei kuitenkaan mutta tosi säikyksi tässä on tullut.

    Edelleen tulee ajoittaan tummaa vanhaa verta ja tuo vuoto alkoi toissapäivänä. Muistatko kestikö sinulla vuoto kauan?

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?