Kaadan kylmän bissen, valmistan mikropopcornit ja istahdan sohvalle. Alan katsoa uutta televisiosarjatuttavuutta, Orange is the New Blackia...

Raskausviikko 7

25.4.15 Satu Kommentteja: 4

Kaadan kylmän bissen, valmistan mikropopcornit ja istahdan sohvalle. Alan katsoa uutta televisiosarjatuttavuutta, Orange is the New Blackia. Vajaan tunnin mittaisia jaksoja solahtaa putkeen kolme. Popcorn-kulho tyhjenee, mutta huomaan oluen väljehtyvän. Ei tee mieli. Seuraavana aamuna ajatus aamiaisesta etoo. Hinkkeihin sattuu. Ensimmäinen ajatus: aamupäivällä apteekin kautta.
"Toinen tulee siinä sivussa". Tällä viikolla luettiin mm. Minttuja.
Käyn ostamassa kaksi raskaustestiä. Pissin illalla tikkuun ja plussaahan ne näyttävät molemmat. Olo tuntuu omituiselta. En ole aivan niin sekava kuin viime kerralla, mutta kyllä raskauden konkretisoituminen yllättää silti. Voi saakeli, olen todella paksuna. Kummallista kyllä, mutta aivan ensiksi alkaa harmittaa - tässä sitä nyt ollaan sitten. Parin sekunnin päästä helpotun - kävipä se naurettavan helposti. Sitten tulee käytännönläheinen minä - no mikä tässä muuttuu sillä vapaus ja kiinteät tissit menivät jo ja lapsi syntyy ennen talvipakkasia, eli ei tarvitse hankkia talviraskaustakkia! Sitten innostun - lapselle leikkikaveri eikä mulla tule menkkoja ihan vähään aikaan uudestaan.

Kaupan päälle saadaan koko perheelle tasaiset syntymävuodet: 1975, 1980, 2010 ja 2015. Täytin juuri 35. Se tarkoittaa sitä, että olen nelikymppinen, kun saan taas nukkua yöni.

Kasailen itseäni kylpyhuoneessa ja astun keittiöön. Sujautan testin miehen eteen pöydälle pienieleisesti. Vaaleansinisessä Frozen-mekossa tanssikoreografiaa harjoitteleva lapsi jammaa olohuoneen lattialla. Mies katsoo testiä ja minua ja hymyilee leveästi. Sekaisin on sekin, sillä ensimmäinen mieleen tuleva sanomisen arvoinen asia on, että jos se on tyttö, sen nimeksi ei voi antaa Elsaa. "Tuo ei antaisi sitä ikinä anteeksi."

Seuraavana päivänä soitan terveyskeskukseen ja varaan ajan kätilölle.

- "No onnea kovasti! Milloin menkat olivat viimeksi?"
- "Alkoivat joulukuun lopussa."
- "Selvä juttu. Varataan sulle ensimmäinen tapaaminen maaliskuun puoliväliin. Ei sun kannata tänne ennen sitä tulla. Muista ottaa niitä foolitabletteja."
- "Okei, kiitos."
- "Näkemiin. Nähdään parin kuukauden kuluttua."
- "Selvä juttu. Moi."

Täältä löydät aikaisemmat raskausviikkopostaukset:

Raskausviikko 6

4 kommenttia:

  1. En kestä! Löysin blogisi vasta nyt ja haluaisin ahmia kaiken heti! Noi vuoden 2009-2010 jutut on ihan kuin mun aivoista ammennettuja (ne siis kahlattu läpi suurinpiirtein+tuorein anti maalis-huhtikuulta). Itelläkin ehkä ajatusmaailma hieman muuttunut lapsen myötä, niinkuin sullakin käsittääkseni.
    Harmi,että mulla ei ole aikaa lukea kaikkea tänään, kun tuo 1,5 vuotias lapsonen varastaa mun laatuaikaa;D

    Huippua ajanvietettä siis,tänks!:D

    VastaaPoista
  2. Alalla työskentelevänä mua kiinnostaa millainen raskauden seuranta/neuvolakäytäntö Islannissa on. Tarjoaako yhteiskunta esim. seulontatutkimuksia (ultraääni ja mahd. verikokeet)? Kuinka tiheästi seurataan ja käydäänkö vain terv.hoitajan luona vai tavataanko myös lääkäriä? Maksaako odottaja tämän itse vai saako sen ilmaiseksi kuten Suomessa? Vastauksia näihin kysymyksiin varmaan tippuu myös tämän jännittävän jatkotarinan mittaan.

    VastaaPoista
  3. Minulla kiinnostaa myös neuvolakäytännöt Islannissa,yllätyin kovasti omani kohdalla kuinka mahtava tuo järjestelmä Suomessa on.

    VastaaPoista
  4. Mullekin heti tuli mieleen alkaa kysellä, miten raskautta siellä seurataan. Tuosta keskustelusta terveyskeskuksen kätilön kanssa päättelen, että siellä on rennompaa kuin Suomessa. Ilmeisesti alkuraskaudesta ei ainakaan juosta näytillä usein, ellei ole mitään ongelmia.

    Elelen itse maassa, josta julkiset palvelut puuttuvat liki täysin ja jossa odottava äiti joutuu aina maksamaan ultrista ja käynneistä lääkärin luona. (Täällä myös synnytykset ovat hyvin lääkärivetoisia ja yksityisellä puolella sektio on edessä yli 80 % varmuudella.) Tästä näkövinkkelistä pohjoismaiset julkiset palvelut tuntuvat utopistisen hienolta, samoin terveydenhoitajien ja kätilöiden ammattitaitoisuus.

    Jään seuraamaan tarinan etenemistä.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?