Tällä raskausviikolla vietämme myöhäisen pääsiäisperheloman Pohjois-Islannissa. Puoliso oli pääsiäisen töissä ja itse kirjoittelin lapsen nukkuessa eli aamuvarhaisella ja iltaisin. Nyt huhti-toukokuun vaihteessa
pakkaamme auton ja suuntaamme lempimaisemiimme kohti pohjoista. (Kyllä vaan, käymme itse lomailemassa
siellä ihan samassa paikassa, minne viemme turisteja.)
|
Perusmeno meidän Islannin-lomilla. Aina matkalla altaille, vaikka sitten lumisateessa. |
Mies kiipeää päivät suksiensa kanssa Eyjafjördurin vuorilla, josta löytyvät kuulemma Islannin parhaat vuoristohiihtopaikat. Sillä välin kun hän metsästää puuteria, minä käyn anopin ja lapsen kanssa uimassa, syön kakkuja ja luen kirjaa. Ja okei: käyn treeneissä.
Koska Pohjois-Islannin suurimmassa kaupungissa Akureyrissä on crossfit-sali, jonne Reykjavíkin vakkarisalin jäsenet pääsevät ilmaiseksi treenaaman, en malta pysyä poissa. Mikä ilo siellä WOD-treenitaululla odottikaan: Fight Gone Bad. Tuo nyt tuskin sanoo kenellekään ei-crossfittaajalle yhtään mitään muuta paitsi sen, että näiden treenien nimet ovat välillä kyllä aika hassuja.
Fight Gone Badissa on kyse kuntopiiristä, jossa tehdään viittä liikettä kutakin minuutti ja niin monta toistoa kuin mahdollista. Minuutti seinäpalloja (naisilla 6 kg / 3 m), minuutti olkapääpunnerruksia vapaalla tekniikalla (naisilla 25 kg), minuutti sumo dead-lift (naisilla 25 kg), minuutti laatikkohyppyjä (naisilla 50 cm) ja minuutti soutulaitteella. Kuudes minuutti levätään. Näitä kierroksia tehdään kolme. Vajaan kahdenkymmenen minuutin kuluttua harjoituksen nimi selviää: pitäisi kuulemma olla sellainen olo, kuin olisi saanut nyrkkeilykehässä turpaansa.
Teen treenin tietysti tosi varovasti. En heitä palloa ihan kolmeen metriin asti ja laatikolle tasajalkahyppäämisen sijasta nousen laatikolle rauhallisesti jalka kerrallaan. En kisko soutulaitteen käsiotetta kiinni vatsaan vaan jätän liikkeen kesken.
Ei se kevyesti suju, mutta ei tunnu myöskään pahalta. 18 minuutin jälkeen vähän väsyttää ja hengästyttää, mutta olo on ihmeen hyvä. Sain kokonaistulokseksi 192 toistoa. Tämän treenin avulla on helppo seurata oman kunnon kehittymistä. Siksi se tehdään yleensä vain kerran tai korkeintaan pari kertaa vuodessa. Vuoden päästä tavoitteenani on päästä yli kahdensadan. Ehkä se ei ole ihan mahdotonta: ensi vuonna tähän aikaan kun en ainakaan ole raskaana.
|
Treeneissä tärkeintä on ennen kaikkea palauttava ateria kakkubuffet. |
Yli puolet raskaudesta on ohi ja olo on edelleen hyvä. En enää lenkkeile, en tee vatsalihasliikkeitä enkä edes yritä tehdä punnerruksia suorin jaloin, mutta muutoin pystyn tekemään melkein kaikkea mitä tavallisestikin. Paitsi ehkä syömään. Suurien aterioiden nauttiminen on käynyt hankalaksi. Niinpä syön päivän kaikki ateriat kahdessa osassa eli syön käytännössä melkein koko ajan. Nälkä iskee kahden tunnin välein, mutta jo kaksi perunaa ja pala kalaa saavat aikaan tukalan olon. Sisuskaluilla käy tila vähiin, vaikka vatsa ei ole vieläkään tullut selvästi esiin.
Viime viikolla kysyin rakenneultrassa kätilöltä mahan koosta. Hän vain totesi torsoni olevan suhteessa muuhun vartaloon aika pitkä (tämä ei tullut ylltyksenä, mulla kun ei ole sääriä), ja siksi mahankin esiin pullahtamisessa voi kestää tavallista pidemään. Ei kuulemma huolta. Kätilö lohdutti, että kyllä se näköyhteys omiin varpaisiin jossain vaiheessa häviää. Sitä odotellessa.