Ai että, sunnuntaina vietetään jälleen äitienpäivää. Kylläpä vuosi meni nopeasti. Äitienpäivä on ollut minulle viimeiset seitsemän vuotta ...

Seitsemän vuotta äitinä: alan tervehtyä

12.5.17 Satu Kommentteja: 5

Ai että, sunnuntaina vietetään jälleen äitienpäivää. Kylläpä vuosi meni nopeasti. Äitienpäivä on ollut minulle viimeiset seitsemän vuotta sen sortin juhla, että en oikein ole saanut kiinni sen ytimestä. Kävin läpi blogihistoriani äitienpäivienaikaisia postauksia ja luin aika mielenkiintoisen läpileikkauksen tähän asti eletystä.


Viime vuonna skipattiin koko juhlat ja mentiin tyttökavereiden kanssa leffaan. Toissavuonna näköjään sama juttu: olin näiden kemujen aikaan ilman perhettä Tokiossa. Vuonna 2014 oltiin liikkeellä ja tällä kertaa perheen kanssa Seattlessa. Siitä vuosi taaksepäin en näköjään edes muistanut koko juhlia, vaan hajoilin mieltäni vaivanneeseen kielioppiasiaan koska + ei verbiä = mitähän ihmettä (vain huomatakseni, että nykyään käytän tätä rakennetta itse.)

No sitten päästään lähemmäs äitiyden ensimmäisiä vuosia. Keväällä 2012 olimme juuri saaneet Katjan kanssa valmiiksi ensimmäisen Vuoden mutsi -kirjan ja istuimme juhlistamassa sitä terdellä. Raskauden ja ensimmäisen vauvavuoden traumat, huomiot ja univajeen tuoma kummallinen mielentila oli saatu purettua hauskasti etu- ja takakannen väliin. Se helpotti kummasti molempien oloa, nauratti ihan.

Vuonna 2011 muistin, että oli äitienpäivä, mutta muut unohtivat. Niinpä kävin ratsastamassa vuoren ympäri.

Ja sitten se kaikkien aikojen omituisin äitienpäiväjuttuni. Vuonna 2010, mun ensimmäisenä äitienpäivänäni, olen kukkuu kuutamolla. Huomaan tuota tekstiä lukiessani, että vähän oli kynät sekaisin penaalissa:

En kokenut mitään yhteistä niiden rääkyvien räkänokkien, heidän sähkösokkihoidon läpikäyneiltä näyttävien vanhempiensa ja maha pysyssä lyllertävien, kolmatta lastaan posket innosta punottavien ja pohkeistaan turvonneiden naisten kanssa.
Ai kauheeta. Hahahaaha. Aika hauskaa kielenkäyttöä, mutta huomaan, että aika rankkaa on näköjään ollut. Jos pääsisin nyt palaamaan kuuden vuoden taakse, kertoisin itselleni, että kyllä se siitä. Muutos voi olla aika hanurista, mutta kyllä se siitä ja paaaaljon kivempaa on tulossa. Onneksi minun ei kuitenkaan tarvitse palata yhtään mihinkään vaan voin elää turvallisesti nyt tässä mukavassa hetkessä yhden vähän vanhemman lapsen ja toisen kohta kaksivuotiaan kanssa. Kohta voin heittää arskat silmille, avata autonikkunan ja huutaa sieltä ulos hiusten heiluessa tuulessa että heippa vaan, pikkulapsiaika. Takapenkillä istuu jo isompaa jälkikasvua.

Ihan pian ollaan siinä. Itse asiassa jo tällä hetkellä mun elämässä on juhlimisen arvoinen äitienpäivä ihan joka päivä. On ihan kivaa olla äiti! Syy siihen on yhteiskunnallisella tasolla kahdessa faktassa, jotka ovat toisiinsa liitoksissa. Islanti on rankattu yhdeksänä vuotena peräkkäin World Economic Forumissa maailman tasa-arvoisimmaksi paikaksi naisille elää. Ja se toinen fakta: täällä on - ahhhhh - pakollinen isyysloma. 


Puolisoni hoitaa lapsia siinä missä minäkin, ja meistä molemmat käyvät työmatkoilla ja omilla henkilökohtaisilla matkoillaan toisen ollessa kotona ja pitäessä taloutta pystyssä. Me käymme molemmat töissä, meillä on molemmilla harrastuksia. Käymme puolison kanssa yhdessä silloin tällöin lomalla ilman lapsia (kerroinkin juuri Tarinoiden Taival -blogin haastattelussa syitä sille, miksi on hyvä reissata välillä ilman lapsia) ja käymme myös lomilla koko perhe yhdessä.

Kun molemmat vanhemmat osallistuvat ja ovat perheessä yhtä tärkeitä vanhempia, ei pääse syntymään epäreilua tilannetta, jossa toista pitäisi ylistämällä nostaa jollekin alustalle ja kiitellä hyvästä työstä perheen eteen. Me kiitämme molemmat toisiamme tasapuolisesti tehdystä vanhemmuusduunista. Ainakin sille me voimme siis sunnuntaina skoolata. Samassa hetkessä voisimme muuten kilistellä viime viikolla olleelle seitsenvuotishääpäivällemme, jonka me kummatkin jossain arjen tiskiallaskaaoksessa unohdimme. Ups. Tämä on just niin meidännäköistä meininkiä.

Hyvää viikonloppua!

(Yksi kuvien lapsista on lainassa sukulaisilta.)

5 kommenttia:

  1. Toivotan sullekin hyvää äitienpäivää. Mun mielestä äitienpäivänä voi muistaa kaikkia äitejä vain siksi, että ovat synnyttäneet lapsensa (synnytystavasta välittämättä jne. :D ). Ilman äitejä ei olisi uutta elämää. Jokainen perhe päättää sitten tykönänsä, miten hommat jaetaan jne. Ei ole siis ylistämisestä sun muusta asiaankuulumattomasta äitienpäivänä kyse. Onnea kaikki äidit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ilman isejä... mutta onneksi meillä on isänpäiväkin :)

      Poista
  2. Ei olut muuten vuosi 2013 VAAN 2012, kun Vuoden Mutsi 1 ilmestyi. Muistan sen niin kirkkaasti, koska odotin silloin esikoistani. En saanut ikinä luettua kirjaa loppuun, kun alkoi ahdistaa niin kovin tuleva muutos ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, oot oikeassa. Mä oon näköjäänedelleen ihan pihalla näistä äitiys- ja vuosilukuasioista. Korjaan tekstiin :)
      (Kuin noloo)

      Poista
  3. Olen tässä oivaltanut, että äitien päivä ei ole minun päiväni, vaan se päivä, kun lapset saavat kertoa, miten tärkeä olen heille. Sen syvemmän merkityksen tajuaa, kun melkein minun kokoisena raivoava esiteini änkeää syliin, koska ei muuten pysty rauhoittumaan. Myös mummille oli tärkeää tehdä kortti.

    Puolen vuoden päästä juhlitaan sitten isää ja isoisää. He ovat aivan yhtä tärkeitä.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?