Tästä blogijutusta piti tulla sellainen kiva ja kevyt juttu, jossa olisin pyytänyt teiltä lukijoita vähän jeesiä. Olimme nimittäin suunnit...

Koko perheen matka ei aina kannata

12.7.17 Satu Kommentteja: 17

Tästä blogijutusta piti tulla sellainen kiva ja kevyt juttu, jossa olisin pyytänyt teiltä lukijoita vähän jeesiä. Olimme nimittäin suunnittelemassa lokakuulle parin viikon mittaista koko perheen matkaa johonkin mukavaan  ja helppoon eteläeurooppalaiseen vaelluskohteeseen.



Olemme puolison lähes koko kesän töissä. Me molemmat vanhemmat olemme keväisin ja myös näin kesäisin aika paljon poissa kotoa töiden takia. Olemme pyrkineet aikatauluttamaan työmatkamme eri aikoihin, mutta sekään ei ole aina onnistunut. Silloin on anoppi jeesannut ja ottanut lapset muutamaksi päiväksi luokseen. 

Koska kesällä ei perheen juuri yhteistä lomaa ole, olimme ajatelleet napata itsellemme kesäloman lokakuusta. Silloin kaikki kesän ja syksyn pisimmät työmatkat ovat ohitse, Tripsteri Islanti -matkaopas ilmestynyt, Unelmaduunarit-podcast julkistettu ja seuraavan kirjan käsiksen eka versio jätetty (niin ja anteeksi, kun siitä en ole ehtinyt vielä edes kirjoittaa tänne blogin puolelle mitään - vähän lentoa ollut tässä viimeaikoina). Lokakuussa olisi hyvä tilaisuus ottaa tauko.


Ideana oli pakata perheen parin viikon vaelluskamat yhteen rinkkaan ja suunnata semilämpimään Euroopan kohteeseen, jossa voi tehdä alle 10 kilometrin mittaisia helpohkoja päivävaelluksia kylien välillä. Esikoinen olisi kävellyt itse, minä olisin kantanut varusterinkkaa ja puoliso kuopusta kantorinkassa. Päivät oltaisiin kävelty, iltapäivät uitu meressä ja/tai uima-altaassa ja iltaisin pistetty maha täyteen hyvää paikallista ruokaa ja palan painikkseeksi kohteesta riippuen joko kylmä iso olut tai pari lasia hyvää viiniä. Aamulla oltaisiin syötä tukeva aamiainen ja pakattu rinkkaan päivän lounaseväät vesipulloineen. 

Aurinko olisi paistanut ja matkanteko olisi ollut ihanaa: sopivan fyysistä, mutta kuitenkin rentouttavaa. Illalla olisi ollut olo, että päivän aikana on tullut tehtyä jotain ja on koettu upeita asioita yhdessä. Lapset olisivat nähneet uusia paikkoja ja maisemia, löytäneet uusia tuoksuja ja makuja, tutustuneet uusiin ihmisiin ja tapoihin, minä olisin puolison kanssa voinut nauttia koko perheen yhdessäolosta tehden samalla jotain kivaa. Kaavailimme kohteiksi joko hyvin tuntemaani Etelä-Kreetaa, miehen suosikkia Sisiliaa tai sitten Madeiraa, Portugalia tai Etelä-Espanjaa. Olisin halunnut kysyä teiltä vinkkejä näihin. Kun ajattelin, että teistä jollain olisi varmasti ollut joku mielipide kohteesta.

Jep, kuten huomaatte, puhun imperfektissä. Suunnitelmat muuttuivat ja ne sinetöityivät tällä viikolla.


Lähdimme tällä viikolla muutamaksi päiväksi taas tien päälle täällä Islannissa. Pakkasimme autoon mukaan kantorinkan, vaihtovaatteita ja pari laatikkoa eväitä. Ideana oli testata vaeltamista lyhkäisten kävelyjen kautta ja katsoa, miten homma toimisi. 

Noh. Huomasimme, että se ei toimi. Kuopus veti viimekertaiseen tapaan kilarit kantorinkassa. Tämä lapsi vain on liian kärsimätön istumaan paikallaan. Se kiemurtelee, yrittää nousta seisomaan, heijaa itseään edes takaisin ja huutaa tauotta kantajansa korvaan haluavansa kävellä itse. Paitsi että se ei kävele kuin korkeintaan kymmenen metriä. Yritystä seuraa X-asento maassa, olen löysä mato -asenne maasta nostettaessa ja kaupan pääliseksi vähän lisää kovaäänistä väninää.

Argh. Olemme yrittäneet nyt jo useita kertoja, ja se vaan ei onnistu, ei niin millään.

Esikoinen oli niin toista maata. Aloitimme kantorinkkailun tyypin ollessa reilun vuoden ikäinen. Vaelsimme silloin talviaikaan Pohjois-Islannissa Kraflan tulivuorella. Vähän aikaa se pällisteli talvihaalareissa ympärilleen ja sen jälkeen nukahti otsa vasten kantajan talvitakin huppua. Se nukkui siinä pari tuntia ja heräsi vasta autolle saavuttaessa. Esikoisen kanssa on kävelty pitkin Islantia, kiivetty tulivuorelle Uudessa-Seelannissa, vaellettu Kaliforniassa, Suomen kesässä ja vaikka missä. Eikä koskaan yhtäkään poikkipuolista sanaa. Jos häntä vitutti, se loppui tuttipulloon. Jos häntä harmitti, se loppui nukahtamiseen. Kolmivuotiaana esikoinen jaksoi kävellä helpolla vaellusreitillä reippaasti itsekin.


Kuopus on ihan toista maata. Kärsimätön ikiliikkuja, jolla on lyhyt pinna. Puoliso lohdutti toteamalla, että sehän on ihan normaali kaksivuotias käytökseltään. Minä taas (epäreilua kuopusta kohtaan, tiedän) vertaan sitä näissä asioissa esikoiseen, joka oli kaikessa matkustamisessa, nukahtamisessa ja ylipäätään olemisessa niin helppo. Ihmeellisiä lapsia ne ovat molemmat, mutta esikoinen vei vain murto-osan siitä vanhempien energiasta, mitä kuopuksen temperamentti vaatii. Kun nykyään joku avautuu lasten huonosta käyttäytymisestä lentokoneessa, junassa tai ravintolassa ja pyörittelee silmiään välinpitämättömille vanhemmille jotka eivät saa edes lapsiaan kuriin, purskautan äänekkään räkäisen naurun. Samaa olisin nimittäin jaabattanut itsekin vielä kaksi vuotta sitten. Viimeiset pari vuotta vain ovat osoittaneet, että vähänpä silloin tiesin, minkälaisia jotkut lapset voivat reissussa olla.

Mutta. Ainahan ei ole kuitenkaan pakko mennä. Aina ei edes kannata lähteä, jos haluaa pitää oman mielensä plussan puolella ja muut perheenjäsenet tyytyväisinä. Joidenkin lasten kanssa matkailu on tietyssä iässä silkkaa sisäposken pureskelua ja päiviä, jotka ovat odotuksista yhtä kaukana kuin pohjoisnapa Etelämantereesta. 

Lokakuuhun on enää kolme kuukautta aikaa. Lentoliput olisi pitänyt ostaa pian. Mutta otetaan nyt tosiasiat faktoina kuitenkin: kuopus ei kolmessa kuukaudessa muutu kantorinkkahelpoksi lapseksi. Eikä meitä kumpaakaan vanhempaa kiinnosta lähteä monta tuhatta euroa maksavalle matkalle, jonka aikana kaikilla menee hermo siihen, kun mistään suunnitellusta ei tulekaan mitään. Siinä menee hukkaan paitsi rahat, myös arvokas yhdessäolemisen aika ja esikoisenkin hermot. Hän haluaisi nauttia luonnosta, katsella kukkasia, juosta meressä ja kuunnella musiikkia auringon laskiessa. Se on aika vaikeaa, jos yksi seuralaisista vänisee suurimman osan hereilläoloaikaa.

Tottakai minua harmittaa, että suunniteltu yhteinen loma peruuntuu. Mutta enemmän se harmittaisi, jos jo maksettu ja hartaasti suunniteltu loma ei toteutuisi, kun yhtä osallistujista ei voisi vähempää kiinnostaa. En lähde huudattamaan kaksivuotiasta lentokoneeseen ja Etelä-Kreetan kyliin. En lähde myöskään mihinkään koko perheen perhekerhohotelliin, koska se ei voisi perheemme toista aikuisjäsentä vähempää kiinnostaa. 

Tätä matka-asiaa kelatessa tajusin taas sen, että elämässä ei kannata tehdä liikaa kompromisseja. Siinä kohtaa kun yrittää miellyttää kaikkia, aiheuttaa vain kaikille huonon mielen. 


Taitaapi siis olla niin, että kun lokakuun loppupuoli koittaa, kuopus, joka on tässä elämänvaiheessaan tyytyväisimmillään kotona, jää kotiin puolisoni kanssa, jota taas eivät rantalomat voisi vähempää kiinnostaa, ja minä ja esikoinen lähdemme tuttuun tapaan kaksistan sinne Kanarialle. Yritetään sitä aktiiviperhelomaa sitten ensi vuonna uudestaan. Vuoden aikana tapahtuu paljon muutoksia, ja kolmivuotiaan kanssa käytännön elämä on jo vuoden verran helpompaa kuin nyt. 

Ööh. Kai. No siihen oljenkorteen nyt ainakin turvaudun näissä muuttuneissa lomailutunnelmissa.

17 kommenttia:

  1. Sori, mutta aina nautin näistä tilanteista ihan kympillä. Ensin on saatu rauhallinen esikoinen ja luullaan, että se on oman kasvatuksen ja hyvän vanhemmuuden ansiota. Ja sitten saadaan vilkas kuopus, joka todistaa että kasvatuksella ei ollutkaan mitään tekemistä esikoisen rauhallisuuden kanssa. Mörssäri on huippu!

    Itse satuin saamaan esikoisiksi vilkkaat kaksospojat. Heti kun pojat oppivat kävelemän meillä oltiin sisällä vain ruokailujen ajan, koska kenenkään hermo ei kestänyt sitä jatkuvaa hulinaa sisätiloissa. Ja tätä jatkui esikoulun alkuun asti. Ihan oikeasti lähdettiin ulos vielä päivällisenkin jälkeen tunniksi tai kahdeksi. Tarhasta oli ihan turha kuvitella tulevansa suoraan kotiin, vaati tarhapäivän päälle vielä 1-2h ulkoilua ennen kuin saattoi haaveilla pystyvänsä kokkaamaan jotain pikaista, ne eivät nimittäin katsoneet televisotakaan kuin max 20 min kerrallaan, sitten alkoi taas liikkuminen (=kaiken mahdollisen tuhoaminen ja seinään piirtäminen yms tollon työt).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niinpä - kaikelle tälle! Onneksi päiväkoti alkaa 4 viikon päästä. Pääsee mörssäri liikkumaan muidenkin lasten kanssa. Esikoista alkaa jo vähän kyllästyttää olla jatkuva painimaton rooli :D

      Poista
  2. Tämäpä justiin! Mua välillä ahdistaa, kun suomalaiset on niin joko-tai -kansaa. Ei osata ajatella sekä-että. Prkl, joko kaikki matkaan tai ei kukaan!

    Jotkut reissut onnistuu (ja on jopa parhaimmillaan) koko perheenä tehtynä. Toiset reissut sitten tehdään eri kokoonpanoilla, eikä niihin kaikkien tarvitse osallistua. On ihan ok haluta eri asioita ja tehdä matkoja ilman koko jengiä. Miksi suotta kiduttaa ketään, jos ei se huvita? Tosin suosittelen joskus kokeilemaan jotain, mitä ei normaalisti koskaan tekisi - saattaa yllättyä. Mutta jos rantaloma perhehotellissa ei lähtökohtaisesti kiinnosta, niin en lähtisi sitä ensimmäisenä viikon matkalle kokeilemaan. :D

    Ja kieltämättä naurahdin ekalle Anonyymille. Parhaimpia kommentoijia on helppojen lasten vanhemmat. Meillä on melko railakkaat ipanat ja ajoittain on aikamoinen homma pitää tilanne hallussa. Välillä siinä ei edes onnistuta. Mä haluan omassa blogissa siksi kertoakin näistä lapsiperhematkoista realistisesti ja myös siltä kantilta, että kaikki ei ole aina täydellistä. Mutta silti loma perheenä voi olla ihana. Ja vaikka ollaan vannoutuneita perhematkailijoita, reissataan me vanhemmat myös kahdestaan, omien kavereiden kanssa, yhden lapsen kanssa ja myös yksin. Joka reissulle en mäkään halua lapsiani (ainakaan molempia) mukaan. Niillekin on (aina) oma paikkansa, jaksaa sitten paremmin sitä lapsiperhesäätöäkin. Ollaan onnekkaita, kun on mahdollisuus valita ja että suurin piirtein tykätään samoista asioista.

    Mahtavaa, että kerrot näistä asioista niin kuin ne teidän perheessä on. Antoista matkan suunnittelua syksylle esikoisen kanssa! Teille tulee saletisti (taas) ihana loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Oot niin oikeassa siinä, että jokon ja tain mahtuu hyvin monta vaihtoehtoa. Rehelliset kuvaukset ovat just parhaita, siksi rosoisemmista blogeista saa usein parempaa matkailuvertaistukeakin kuin matkailuaiheisista lehtijutuista, joissa pitää olla se täydellisen tarinan loppu...

      Poista
    2. Hahah! Mä komppaan näitä muita kommentoijia. Yhden lapsen vanhemmat saattavat -noh- olla välillä rasittavia koska elävät siinä harhassa että heidän omilla toimillaan olisi ollut kovinkin ratkaiseva merkitys lapsen kuivaksi oppimiseen, lukemaan oppimiseen, rauhallisuuteen ja ties mihin. Se toinen lapsi kyllä avartaa sitä näkökulmaa aika hyvin! :) Mäkään en muuten ole koskaan tajunnut miten voi olla lapsia joiden kanssa ei "tarvitse mennä huonolla säällä ulos" (??) woot?? Keli kuin keli niin pihalle mennään ja todellakin vielä päiväkotipäivän päätteeksi.

      Poista
  3. Oisko sellaista matkaa, jossa voi pussittaa raparpereja, napsasta voikukasta nuppuja, ihailla heittelemiään muroja lattialla ja huudahtaa heti perään (ennen kuin mutsi ehtii)OMG! Voi olla että mörssärit ovat syntyneet tonkijoiksi ja ovat tekijä-ihmisiä, ja tekevät päätökset vahvalla äänenkantamuksella. Tämä lapsi on aivan ihana, jo ihan valokuvista päätellen. Jospa hänen mummonsa oivaltaisi, mihin voisi Mörssärin kanssa matkata, kun tuntuvat olevan kuin majakka ja perävaunu. Pöö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seikkailuja takapihalla - juuri nyt ihan parasta. Ja helpointa järjestää.

      Poista
  4. Amen.

    1) Koko perheen EI todellakaan tarvitse viettää lomaa yhdessä, ellei lödy sopivaa kohdetta.

    2) Teidän kuopus on aika tyypillinen 2-vuotias. Poikani ei missään elämänvaiheessa olisi suostunut istumaan rinkassa. Todellakaan. Tosin se kyllä käveli yllättävän pitkiä matkoja jo 1 1/2 v. lähtien, tosin ei yleensä toivomaani suuntaan.

    3) Melkein koko elämäni olen ollut tekemisissä lasten kanssa (sisarukset, sukulaiset, babysittaus-keikat, au pair yms) ja pidin itseäni tämän takia vähintäänkin asiantuntijana. Kunnes vastaan tuli oma esikoinen. Hän on syntmästään lähtien ollut vaativa luonteeltaan. En ikinä enää sano, että lasten käytös on (pelkästään) kasvatuksen tulos, koska sitä se ei ole.

    Terveisiä kesäisestä Saksasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Terkkuja takaisin, ja hyviä matkoja :)

      Poista
  5. Harmi että lomasuunnitelmat eivät onnistu. Ei aavistustakaan, voisiko toimia teillä, mutta itse olen kerran ollut kesällä viikon Ranskan Alpeilla vanhassa keuhkoparantolassa, josta oli tehty leirikeskus. Siellä oli kyllä kaikenlaista aktiviteettia, mutta majoitus oli omassa talossa omalla keittiöllä, joten todellakaan ei ollut mikään rantalomameininki, vaikka uima-allas olikin. Sieltä pystyi sitten tekemään puolipäiväreissuja ympäröiville vuorille tai ihan vaan hengaamaan laaksossa. Tosin Alpit ei varmaan toimi lokakuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä idea, kiitos!! Mutta lokakuussa lämpötilat on jo vähän viileät. Mutta joku toinen kerta, hieman aiemmin syksyllä vois toimia tosi hyvin!

      Poista
    2. Tämä alppikohde alkoi kovasti kiinnostaa. Voisitko laittaa tarkempia tietoja?
      Nimimerkillä kolme meluisaa hulivilipoikaa, jotka onneksi tykkää uida ja retkeillä.

      Poista
    3. Eka anonyymi tässä moi! Tokan anonyymin kysymykseen: luulen, että oli tämä: http://www.escandille.com Olin siis tuolla yli kymmenen vuotta sitten,joten ihan satavarma en ole. Näyttää siltä että remppaa on ainakin tehty. Harmi kyllä en tiedä,miten palvelu pelaa englanniksi.

      Poista
  6. Täällä kanssa yksi kohtalotoveri. Kuopuksen syntyessä haaveilin, että kannan sitä sitten kantorepussa joka paikkaan niinkuin esikoista, mutta tyyppi ei jaksanut olla kannettava paria minuuttia kauempaa. Ihan mahdoton rasti.
    Lisäksi, kun esikoinen on aina ollut vieraskorea, käyttäytynyt kodin ulkopuolella paremmin ja raivonnut sitten kotona, niin pikkuveljensä kanssa on juuri päin vastoin. Jossain vaiheessa pyörittiin hyvin paljon tutuissa ympyröissä, ihan kaikkien mielenterveyden vuoksi. Onneksi nyt 4-vuotiaana löytyy pienemmältäkin kaveriltakin joustoa ja voi reissuunkin lähteä koko porukalla suht levollisin mielin. Silti aika kuvaavaa oli, kun saavuttiin pari päivää sitten Kööpenhaminaan niin esikoinen kysyi, että voidaanko muuttaa tänne ja kuopus tiedusteli, milloin pääsee kotiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perus! Nooh, ei näissä meiningeissä ainakaan tylsää ehdi tulla...

      Poista
  7. Te olette omat suunnitelmanne varmasti jo tehneet, mutta tulee vaan mieleen, eikö ole mitään vaihtoehtoa perhehotellin ja aktiivivaellusloman välillä? Minäkin ahdistun all inclusive -hotelleista, eikä meidänkään lapset ole koskaan viihtyneet kantorepussa. Ollaan sitten aika useasti varattu joku airbnb-majoitus seudulta, jossa on rantaa ja leikkipuistoja mutta myös jotain kiinnostavaa aikuisia varten. Hyvin on toiminut, vaikka täytyy kyllä sanoa että meidän lapset taitaa olla teidän lasten välimaastosta, ei siis superenergisiä eikä superrauhallisia vaan jotain siltä väliltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi niitä varmasti paljon, mutta ei kiinnodta tarpeeksi kaikkia, että kannattaisi lähteä... viime vuonna oltiin vuokratalossa anoppi mukana Sardiniassa ystäväperheen kanssa. Se toimi hyvin! Noi aktiiviset kävivät kiipeilemässä joka päivä, mä kirjoitin talolla ja anoppi teki lapsen kanssa rauhallisia kävelylenkkejä.

      Ajatus oli tehdä tällä kertaa sama, mutta anopilla on muita reissusuunnitelmia ja ystäväperhe on syksyn varattu muualla... Mutta eiköhän me jotain keksitä talven tullen, ensi keväänä viimeistään :)

      Poista

Mitä tuumaat?