Terveisiä Samoalta! Olen sekaisin tästä lämmöstä ja kosteudesta ja siitä ajatuksesta, että olen keskellä Tyyntä valtamerta pikkuruisella saarella. Trooppisessa paratiisissa. Vihdoin! Paratiisista en tosin vielä tiedä, lähinnä olen päässyt kosketuksiin tuon trooppisuuden kanssa, kun olin aamiaiselle mennessäni astua littanaksi nyrkin kokoisen etanan. Kerron Samoan-kuulumisia hieman myöhemmin lisää, kun olemme päässeet asettumaan ja oppineet sietämän tätä kuumutta hieman paremmin.
|
Rinkka Uudessa-Seelannissa. Rinkasta voi vetää läpän sade-/auringonsuojaksi lapselle. |
Minun on sen sijaan jo pidemmän aikaa pitänyt kirjoittaa siitä ainoasta lapsi-etuliitteisestä tavarasta, josta olen ollut innoissani jo useamman vuoden. Nimittäin lapsen kantorinkasta! Sattuma ajoitti kersanhankintamme taloudellisesti oivalliseen ajankohtaan. Kiipeilijän lähisukulaiset olivat saaneet lapsensa pari vuotta aikaisemmin. Saimme
kaiken vauvakrääsän käytettynä vaatteista turvaistuimiin. Myös sitä muovipussiin käärittyä hassunnäköistä puhelinluuria (joka paljastui myöhemmin rintapumpuksi) tarjottiin lainaan.
|
Rinkka Islannissa. Lapsella ikää reilu vuosi. |
|
Rinkka Suomessa. Lapsi kolmevuotias. |
Koska saimme niin paljon vauvanhoitotuotteita ilmaiseksi tai lainaan, jouduimme tekemään vain yhden isomman hankinnan. Ostimme Deuterin Kid Comfort -kantorinkan lapsen ollessa yksivuotias. Se on ollut meillä kovassa käytössä jo yli kolme vuotta. Hankimme rinkan vähän käytettynä paikallisesta huutonetistä noin 150 eurolla. Uutena rinkka on lähemmäs kolmesataa euroa, mutta kun vähän käytettynä sai, niin aina parempi. Olen tosin kyllä sitä mieltä, että kolmekaansataa ei olisi ollut tästä vimpaimesta ollenkaan paha hinta.
Käytimme reippua ensimmäisen kerran ennen kuin lapsi oppi kävelemään. Pätkä istui mukana vaellusreissuilla ja otti matkan edetessä päikkärit. Toki tuolloin emme kävelleet lapsen kanssa kovin pitkiä matkoja, koska rinkassa ei voi istua yhtä soittoa kovin kauaa ilman taukoja, ja pitkien taukojen pitäminen vaelluksella on hieman hankalaa, koska tulee kylmä ja kävelyrytmi häviää. Ensimmäiset vaellusreissut lapsen kanssa olivat noin viiden kilsan mittaisia.
Lapsen kasvaessa vaellusreissut pitenivät. Nyt lapsi jo kävelee itse puolisen tuntia kerrallaan, jonka jälkeen se ilmoittaa olevansa väsynyt ja haluavansa rinkkaan. Puolen tunnin kuluttua maisemamatkustaminen alkaa kyllästyttää (kantaja huomaa kyllä, kun pätkä alkaa koputella päätä ja heilua puolelta toiselle) ja on taas kiva päästä kävelemään. Pisin lapsen kanssa tekemämme päivävaellus on vajaa 20 kilometriä Uudessa-Seelannissa.
|
Rinkka Thaimaassa. |
Perheen yhteisillä retkillä olemme jakaneet kantamukset niin, että kiipeilijä kantaa lapsen ja eväät rinkassa ja minä vastaan kameravarusteista (joka ei muuten ole ihan kevyt). Tuossa Deuterin rinkassa on juuri sopivasti vetoketjullisia taskuja päivävaelluskamoille eli eväille, muutamalle vesilitralle ja varavaatteille. Avaimille, lompsalle ja muulle pikkuroinalle on omat paikkansa.
Reppuun saa laittaa lastia korkeintaan 22 kiloa. Vaellusreissuilla ruoka, varavaatteet ja juomat vievät yleensä noin viisi kiloa. Piakkoin lapsemme paino menee yli 18 kilon, eli ensi kesä näyttäisi olevan viimeinen kantorinkkakesämme. Siitä eteenpäin se on sitten omin jaloin hitaalla vauhdilla. Enää ei tarvitse minunkaan harppoa kieli vyön alla sherpan perässä, koska jalkaväessä on mukana joku minuakin hitaampi tyyppi. Jess!