Siitä on nyt kolme vuotta, kun pakkasimme kolmihenkisen perheemme kamat muutamaan laukkuun ja suuntasimme Kuala Lumpurin kautta Thaimaahan...

Muistoja maailmanympärimatkalta

29.1.17 Satu Kommentteja: 8

Siitä on nyt kolme vuotta, kun pakkasimme kolmihenkisen perheemme kamat muutamaan laukkuun ja suuntasimme Kuala Lumpurin kautta Thaimaahan, Uuteen-Seelantiin ja Tyynenmeren pikkusaarille.




Kuopuksen tänään nukkuessa katselin vanhoja lomakuvia ja vajosin muutaman vuoden takaisiin muistoihin. Samoan rantamajat ja rantojen palmuissa kasvavat kookokset, snorklausmaisemat Fidzin pinnan alla, reissun kohokohta Uuden-Seelannin roadtrip ja kiireetöntä reissaamista pitkin Kaliforniaa. Voi että!

Omat reissufiilikset ovat palautuneet elävästi mieleen juuri nyt,  kun olen seurannut Lähiömutsin & perheen reissua Balilla. Ihanan stressitöntä ja rentoa menoa auringossa. Uusia paikkoja, makuja, kokemuksia ja aikaa olla. Keltaisen valoilmiön paiste tekisi näin tammikuun Islanti-hämärässä terää, vaikka en yli 25 asteen lämpötiloja sen suuremmin fanitakaan.



Viime viikkoina olen huomaamattani vajonnut matkahaaveisiin. Kesken aamukahvihetken saatan havahtua siihen, että olen lukenut edessä lojuvan sanomalehden pääuutisen ensimmäisen lauseen jo viisi kertaa, mutta en ole vieläkään ymmärtänyt sitä mitä juuri luin. Koska olen alkanut pohtia, että milloinkas me tehdään seuraava iso matka! Minne mentäisiin? Kuinka pitkäksi aikaa? Mitä matkalla olisi kiva tehdä? Mennään jo!

Paitsi että ei mennä. Koska jossain kohtaa realistipirkko pistää liinat kiinni. (Syksyllä kirjoitin tarkemin siitä, miksi en juuri nyt haluaisi edes lähteä matkalle.) Suurin käytännön syy juuri nyt on kuopuksen ikä. Tyypperöinen on todella reipas ja tykkää uusista ihmisistä ja vaihtuvista maisemista eli taitaa olla synnynnäinen seikkailija. Mutta kaveri on silti vasta puolitoistavuotias. Vaippaikäisen kanssa en lähde pidemmälle reissulle, enkä edes matkavaunu-/kantovälineikäisen. Ihan oman mukavuuteni takia. Esikoinen oli viime reissun aikaan juuri täyttänyt neljä, ja se oli aivan mahtava ikä. Pidemmillä vaelluksilla hän kulki puolison kantamassa Deuterin kantorinkassa, mutta lyhyemmät matkat sujuivat hyvin omin jaloin. Kun vaelsimme noin 20 kilometrin mittaisen Tongariron vaelluksen Uuden-Seelannin pohjoissaarella, tyttö käveli omin jaloin muutaman kilometrin.

Matkan aikana hän kyseli asioita, kyseenalaisti asioita ja halusi tietää kaikesta mahdollisesta lisää. Kova patja rantamajan lattialla oli tytölle no big deal.


Esikoiselle jäi matkalta mieleen juttuja, joista hän puhuu vieläkin. Puolitoistavuotias ei sen sijaan muistaisi matkalta mitään. Sitä paitsi kuopuksen ollessa vähän vanhempi matka on hauskempi myös isosiskolle. Veikkaan, että matkalla olisi paljon kivempaa, jos pikkusisko olisi hänelle ihan oikea leikkikaveri. Nyt leikkiminen on lähinnä sitä, että vanhempi rakentaa pienistä esineistä fantasiamaailman ja pikkusisko ottaa osaa kaatumalla sen päälle.


Ja niin, vielä yksi asia, jolla yritän painaa omaa matkakuumettani alaspäin. Se yksi syy on vanhempien yhteinen aika. Siis seksi. Lomalla lapset ja vanhemmat ovat jatkuvasti yhdessä. Yhteisen loman ideahan on juurikin viettää aikaa yhdessä ilman jatkuvaa aikataulupainetta, hoputusta ja kelloon vilkuilua. Pohtimisen aihe onkin sanalla jatkuvasti. Kun reissaa lapset&vanhemmat-kombolla, lapsenvahtimahdollisuuksia ei ole. Kun siihen lisää sen faktan, että reissun päällä lapsilla ja aikuisilla harvoin on omia makuuhuoneitaan, jää kahdenkeskeistä aikaa todella vähän. Siis yleensä ei yhtään.

Vieraassa kohteessa en uskaltaisi jättää lapsiani vieraiden hoitoon edes muutamaksi tunniksi.  Vaikka anoppi kulkeekin usein kanssamme lomilla, tiedän että useamman kuukauden mittaiselle matkakomennukselle hän ei lähtisi mukaan. Kuusivuotias ei voi itsenäisesti leikkiä puolitoistavuotiaan kanssa "bungalowin takapihalla" puoltakaan tuntia, vaikka vanhempi olisi miten vastuuntuntoinen tahansa. Liikenne, uima-altaat, ranta, myrkylliset kasvit ja pikkueläimet ovat eri sorttia kuin se, mihin kotona on totuttu. Muutaman vuoden kuluttua meininki on kovinkin erilainen: nelivuotias- ja kymmenvuotias taas jaksavat katsella keskenään vaikka piirrettyjä sillä välin, kun makuuhuoneen ovi on kiinni.

Eli odotellaan nyt ainakin pari vuotta. Jaksaa, jaksaa!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

8 kommenttia:

  1. Parhaimpia kuvia sinusta on tuo, missä oot vihreässä leningissä ja esikoisesi on vierelläsi. Todella kaunis.

    Onneksi lämpöä löytyy lähempääkin kuin maailman toiselta puolelta: kuumavesialtaasta tai vaikka jostain pakettimatkakohteesta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään tuosta kuvasta. Siinä on aika tasapainoinen, kiva fiilis.
      Pakettimatkakohde olisi muuten tosi jees, mutta ne on yleensä liian kalliita pidempiaikaiseen oleskeluun ja pidemmäksi aikaa tekisi mieli mennä. Vuosi Uudessa-Seelannissa kummittelee mielessäni, olisi ihanaa toteuttaa se haave joku päivä :)

      Poista
  2. Minäkin potisin akuuttia matkakuumetta, jos seuraisin meidän reissua sivusta haha! Kiireetön meno, lämpö ja yhdessä oleminen on mahtavaa. En minä tällaista elämää loppuikääni jaksaisi, välillä tarvii vähän enemmän säpinää, mutta nyt juuri on hyvä näin.

    Jos meidän alkuperäinen vuosi Uudessa-Seelannissa -suunnitelma olisi toteutunut, nuorimmainen olisi ollut silloin kolme. Siinä olisi ollut etunsa, mutta kaikkeen tottuu ja mukautuu. Ainoastaan harmittaa, että nuorimmainen tuskin tulee muistamaan täältä mitään, mutta tietenkin tällaiset kokemuset vaikuttavat syvästi sinne mielen ja itsetuntemuksen perustuksiin, vaikka muistikuvaa ei jäisikään. Vauvavuosi ja vähän päälle meni omalta osaltani niin uupumusumussa, että on hyvä paikkailla sielloin perustuksiin tulleita rakennusvirheitä nyt :)

    Seksi on pointti, jota en ole nähnyt muiden nostavan esille tällaisessa tiiviissä yhdessä olossa, eri hyvä keskustelunosto siis! Ja totta luovuutta se vaatii, ja myöhäisillan suudelmia, vaikka oikeasti itsekin mieluummin jo nukkuisi :D Itse olen enemmän aamuihmisiä, tässäkin asiassa haha. Me asumme nyt kahden makuuhuoneen villassa, joka on isompi kuin meidän kaksiomme, jossa asuimme perheenä kuluneet neljä vuotta, että sinänsä sitä on jo oppinut katsomaan tilaisuuksia ja paikkoja ns. sillä silmällä. Yhden huoneen bambumajassa meno olisikin sitten eri.

    Tämä elely täällä on saanut miettimään, josko sitä sittenkin uskaltaisi toteuttaa myös sen Uusi-Seelanti -haaveen sitten joskus. Vaikkakin vuorotteluvapaa-ehtojen tiukennuttua miehellä on tällaisiin pidempiin vapaisiin seuraavan kerran mahdollisuus vasta lasten ollessa jo koulussa (mun duunit tod.näk. kulkevat silloinkin mukana, minne menenkin). Eiköhän me yhdessä miehen kanssa handlattaisi vaikka kotikoulu lapsille, jos niikseen tulee. Voi vain olla, että lapset tahtovat mieluummin pitää kaverinsa ja koulunsa Suomessa. Siihen on kuitenkin vielä niin pitkä aika, että tilanteet ja mietteet voivat muuttua. Jos ei muuta, pidetään vuorotteluvapaailottelut maailmalla sitten lasten muutettua pois, jos vuorotteluvapaaetuutta silloin enää on olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis juuri se, että reissua ei tietenkään halua jatkaa ikuisuuksiin, koska sitten se ei enää eroaisi arjesta. Mutta liian lyhytkään matka ei ole vaihtoehto (meille). Alkaa jo ekana iltana harmittaa että kaikki tämä vaiva ja sitten on lähdettävä jo kohta pois :D tuommoinen 3-5 kk on just täydellinen mun mielestä.

      Mäkään en tiedä onnistuuko meidän vuosi uudessa-seelannissa koskaan - tai ainakin se puoli vuotta eli paikallinen kesä. Täällä ei ole vuorotteluvapaasysteemejä mutta jos töistä lähtee, sinne pääsee aina takaisin. Kiitos tyon hyvän työllisyystilanteen...

      Teidän kuopus on kuitenkin jo paljon vanhempi kuin meidän, on se varmasti eri juttu jo. Tai no, toi meidän on sellainen sähköjänis että en tiedä järkeistyykö tää meininki koskaan. Hahaa...

      Reissailu vaippaikäisten kanssa onnistuu varmasti ja siitä jää hyviä muistoja, ainakin vanhemmille. Ja kai nille pienillekin siitä hyviä juttuja alitajuntaan vajoaa. :) Mä oon vaan itse niin laiska että en kestä tätä vaipparumbaa ja yöheräilyä yhtään haastavammassa ympäristössä. Viime kesä Turussa reissaten oli jo mun henkkoht äärirajoilla :D

      Kotiopetus reissun päällä! Voi että, toi onkin kiinnostav aihe, joka tulee ajankohtaiseksi meilläkin jos/ kun tästä vielä jonnekin lähdetään.

      Ihania aurinkopäiviä teille :)

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Meillä ystäväpiirissä ollaan keskusteltu monia kertoja juurikin tästä, että mikä on hyvä aika matkustaa lasten kanssa: silloin kun ne on pieniä, vai silloin kun vaippaikä on ohitettu ja muistoja jää lapsillekin. Minä olen sitä mieltä, että käyn niin harvoin ulkomailla, että sitten kun sinne menen, niin haluan että lapsille jää reissusta muistoja. Moni on sitä mieltä, että juuri nyt on hyvä aika mennä, kun nuorimmat on vaippaiässä. Tietysti jokainen tekee niin kuin haluaa, mutta jotenkin niin mukavaa, että joku ajattelee asista kuten minä. Kerrankin joku, jolle ei tarvitse perustella asiaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja täss pohjalla oma mukavuudenhaluni. Pikkulapsiaika ei lukeudu omiin suosikkeihini ja haluan viettää sen mahdollisimman helpossa ympöristössä. Onneksi se on pian ohi - jee!

      Poista
  4. Jäi mietityttämään tuo ajatus että lapselle jäisi muistoja... Siis kuinka paljon ylipäätään kenellään on muistoja lapsuudestaan?!! Itse on ollut lasten myötä mielenkiintoista koittaa muistella että mitä ja minkälaisia asioita sitä omasta lapsuudestaan oikeastaan muistaa. Ja olen todennut että hyvin vähän. Ensimmäinen muistoni on väri meiden talon portaista. Olen silloin ollut 3 tai ehkä jopa 4. Varmasti tässä on paljon vaihtelua yksilöiden välillä. Itse esimerkiksi tiedän että olen ollut 5-6 vuotiaana perheen kanssa kuukauden Euroopassa automatkalla (eli siis aika vanhana kuin mitä ikiä pohditte tässä keskustelussa) ja en voi sanoa MUISTAVANI reissusta mitään. Olen nähnyt kuvia reissusta ja tiedän siten siellä olleeni ja kuvien perusteella minulle on muodostunut muistikuvia tapahtumista siellä, mutta ne ovat syntyneet kun olemme katselleet yhdessä kuvia ja vanhemmat ovat kertoneet tarinoita reissusta, ei siis niin että muistaisin niitä muuten. "Muistan" siis vain ne asiat joista on kuvia. Eli se mistä lapselle jää muistoja on varmaan aika arpapeliä ylipäätään, joten reissuun lähtemistä ei varmaan kannata sen takia ainakaan jättää tekemättä mikäli muuten reissujalkoja kutittelisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin jäin miettimään tän sun kommentin jälkeen omia lapsuusmuistojani. Kyllä ne varhaisimmat taitaa olla sieltä kun on neljä ja jotain siihen suuntaan. Oon katsonut kuvia joissa oon vauvana Kyproksella tai Rodoksella, ja noista matkoista mä en muista yhtään mitään. Sitten ne matkat (tai muut tapahtumat, joista on kuvia) joissa oon ollut joku neljän tai viiden, muistuu jotenkin mieleen.

      Nykyään kuvataan paljon enemmän eli ehkä niitä muistojakin pystyy paremmin kaivelemaan esiin. Hmm. Mutta joo, kyllä se ensisijainen syy tämänhetkiseen kotonaoloon on se että kuopus on vielä niin pieni että mä en jaksa sitä arkirundia muualla kuin kotona. Ja tiedän että isosiskollekin se olisi mukavampaa kun olisi leikkikaveri matkassa mukana. Toki raha- ja työasiat pitäisi saada myös siihen kuosiin että pitäisi lähteä, mutta se on järjestelykysymys, joka vaatii vaan hieman aikaa ja etukäteisvalmisteluja.

      Poista

Mitä tuumaat?