Hei nyt jos koskaan pitää kirjoittaa imetyksestä! Voi luoja paratkoon, jos tämä viime päivinä sosiaalisen median kommentointikanavat räjäyt...

Kun olen kävelevä ruoka

3.1.16 Satu Kommentteja: 31

Hei nyt jos koskaan pitää kirjoittaa imetyksestä! Voi luoja paratkoon, jos tämä viime päivinä sosiaalisen median kommentointikanavat räjäyttänyt ruskettunut stylisti olisi joutunut samalle lennolle kanssani ja aukaissut päätään väärässä kohtaa, olisin ehkä joutunut vahingossa astumaan vähän varpaille. Tai kallistamaan syömisen jälkeen puklaavaa vauvaa tämän geelillä pystyyn kammatun keskitöyhtön suuntaan.
Mä kun en oikein kestä tätä imetystä muutenkaan. Suhteeni siihen on kuin suhteeni verotukseen: ymmärrän pointin ja teen sen, sillä haluanhan levittää ympärilleni hyvää, mutta kyllä se toimenpide silti vähän kirpaisee. Siinä kohtaa imetysbesservisseröinti suuntaan tai toiseen ei saa aikaan hyvää jälkeä omassa hyvinvoinnissa.

Mutta tiedättekö mitä. Olen syyllistynyt lievään teriniitteilyyn myös itse. Suhteeni julkiseen imetykseen ennen kuin itse sain lapsen oli melko nuiva. Vuoden 2009 mielipiteestä voi lukea lisää tästä kirjoituksestani. Ihanan tietämätöntä ja omiin oletuksiin perustavaa ajatusten heittelyä.  Onhan tässä kuuden vuoden aikana tapahtunut paljon kaikenlaista - muun muassa toimittamaani ja aikaisemmin vierastamaani julkista imetystä.

Nykyään imetän itse nikottelematta kahvilassa ja ravintolassa ja kirjastossa ja lentokoneessa ja bussissa ja kaverin sohvalla. Mutta en tykkää kaivaa tissiä esiin muodollisessa tai työhön liittyvässä paikassa, jos sieltä on mahdollista poistua vaikka rennompaan kahvilaan tai oleskeluhuoneeseen. Ei-imtystä-paikkoja ovat minulle luentosalit, työhuoneet ja asiakaskäynnit. Työn ja perheen yhdistäminen ei ylety elämässäni ihan tälle tasolle. Onneksi on rintapumppu, joten mieskin voi hoitaa ruokinnan.

Kuusi vuotta sitten pohdin tosissani (oh fak) myös imetyksen vaikutusta seksielämään. Se oli kyllä herttaisen yksisilmäistä kipuilua. Ei tullut mieleen - kuinka olisikaan voinut - ne kaikki muut makuuhuoneen rauhaan vaikuttavat asiat: väsymys, yöheräilyt, hormonihommat, pieni kantapää omassa leukaluussa, maitopuklurätti selän alla ja niin edelleen. Puhumattakaan nyt kun yöllistä sekoilua on kahden lapsen verran.

Suhteeni imetykseen ei myöskään edusta ajatusta täydellisestä täysimetyksestä. Imetän, koska tiedän että äidin maito on vauvalle hyvää ravintoa. Tissit kulkevat myös helposti mukana ja rintapumppu&tuttipullo-kombon ansiosta myös isä suoriutuu ruokinnasta siinä missä minä äitinäkin. Mutta mutta. En ole täysimettänyt kumpaakaan lastani viikkoa pidempää. Korvikkeet (jauhemaito ja tetroissa ostettava korvike) ovat kulkeneet mukana ruokaympyrässä alusta asti. Rimpulana syntynyt ja keltaisuuden takia kaappihoitoon joutunut esikoinen tarvitsi synnyttyään lisämaitoa. Mörssäri-kuopuksella taas oli niin kova ruokahalu alusta asti, että omat varastoni eivät riittäneet. Ja kyllä me päädyimme siihen lopputulokseen, että mieluummin vauvalle lisämaitoa kuin että se heräisi tunnin välein nälkäisenä syömään. Mieluummin hyvät yöunet kaikille ja kylläinen vauva kuin täysillä täysimetyksestä kiinni pitävä ja unenpuutteesta kärsivä äiti ja vauva ja isä ja esikoinen.

Suoraan sanoen odotan kyllä jo aika lailla imetysajan loppumista. Syyt ovat itsekkäitä. Että voisi taas käyttää normaaleja vaatteita. Että vauva alkaisi syödä kiinteämpiä ruokia eikä olisi koko ajan nälkäinen. Että voisi heittää ne valkoiset ympyränmalliset liivisuojukset helvettiin. Että voisi käyttää taas normaaleja rintaliivejä. Että oma paino lähtisi laskemaan ja turvotus naamalla laskisi. Elämäni jääkaappina on jäljellä vielä muutama kuukausi (viimeksi lopetin imetyksen lapsen ollessa 8 kuukautta). Onneksi se on aika lyhyt aika koko tässä kasvatushässäkässä. Pienen pieni hujahdus, joka on ohi ihan muutaman kuukauden kuluttua. Tisseistä tulee taas tavalliset (I wish). Ajan myötä vauva kasvaa, äiti kutistuu. Pian pikkuvauva aika on ohi ja alkaa se kiitollisempi ajanjakso äiti-lapsisuhteessa.

Sitä paitsi kokemuksen syvällä rintaäänellä tiedän, että ei siihen kauaa mene kun lapsi jo osaa tilata itse itselleen kahvilassa kaakaon. Silloin ainoa kahvilasessioilla kaivattu maito on siitä peltikannusta kahvin sekaan kaatamaani täysmaitoa.  Toistan mielessäni tätä ajatusta, kun näinä talvisina päivinä kaivan tissiä toppatakin alta esiin siinä kahvilan sohvalla ja naapuripöydästä vanhempi setä vilkuilee myhäillen lehtensä takaa.

31 kommenttia:

  1. Sä Satu vaan oikeasti olet niin ihana :). Ihailen sun kykyä/halua kertoa omasta elämästäsi silläkin riskillä, että lunta tulee tupaan. Voisin melkein lyödä vetoa, että tämä(kin) postaus tuottaa palautevyöryn täysimetyksen "välttämättömyydestä" ja korvikemaidon olevan vain FWP (first world problem) jne. jne. Eli koska niin allekirjoitan sun asenteen, lähetän tsemppiä jo etukäteen. Olkoon voima kanssasi :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä ihmeellistä, miten nopeasti se vuosi tai alle lopulta kuluu. Välillähän, tai useimmiten, se ketuttaa, mutta hujaus vaan, eikä rinnoilla ole enää ikinä niille kuuluvaa biologista hommaa. Jaksamista tisseillesi!

    VastaaPoista
  3. Pitäisi varmaan ottaa enemmän mallia ranskalaisista, joille ilmetys ei ole niin maailman suurin asia. Äidin ei tarvitse uhrautua. http://chezhelena.com/2013/11/25/huippuaiti-tassa-hyvaa-paivaa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heijj, kiitti linkistä! Mä en tätä juttua muistanutkaan vaikka seuraan Hellun blogia muuten.

      Poista
  4. Kyllä täällä pitäisi olla semmonen tykkäysnappi jota vois renkuttaa vähintään sata kertaa!!!

    Itse imetin koska se oli minulle ja vauvalle helppoa. Tissini vain olivat niin jättimäiset ja liivinsuojan imukyky riittänyt mihinkään 'tihkumisen' varalle joten julkisilla paikoilla imettäminen oli hieman hankalaa. Plus olin muuten ihan pihalla vauvan kanssa toimimisesta joten aikalailla pienissä ympyröissä hengattiin eka puol vuotta. Onneks pumpatun maidon ansiosta pääsi itse lenkeille ja liikkumaan.

    -Sup

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sup! Joo toi tihkuminen tuo omat haasteensa...

      Poista
  5. Tässä TeriNiittiGatessa nousi kyllä vahvasti taas muistot siitä kun imetyksestä ei tullut yhtään mitään. Se kun on se hyvän äidin mittari. Ja aiheuttaa valtavasti syyllisyyttä. Melkein toivoisin että joku nousisi puolustamaan pulloäitejä ! Mielenterveyteni ei olisi kyllä kestänyt jos minun olisi pitänyt tunnin välein herätä ruokkimaan lasta. Meidän poika kun on nukkunut muutaman kkn ikäisestä yöt läpi. Tästä johtuen olen luultavasti ollut aika paljon virkeämpi äiti päivisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä vauvaa herätetä rinnallekaan yöllä, jos nukkuu yöt läpi :)

      Poista
    2. Niin noh meidän tapauksessa ei näin olisi ollut.

      Poista
  6. Ihana lukea vähän muutakin kuin imetyshehkutusta monen sydämen kera :D Imetän myös nyt kuopusta, saa tosin myös lisämaitoa (ihan lääkärin määräyksellä syöttöpunnitusten tulosten myötä kun vauvan paino ei noussut vaikka asui rinnalla, tämä kaikille "kyllä sitä maitoa tulee kun yrittää"-kommentoijille tiedoksi).

    Nautin kyllä niistä rauhallisista imetyshetkistä nyt kun vauva on vielä pieni, mutta niitä on harvassa kun perheessä on 2,5 vee esikoinen joka vaatii myös seuraa, eli imetykset hoidetaan yleensä niin että toisella kädellä leikitään autolla/piirretään/tms. Mutta hyväähän se tekee sekä vauvalle että äidille. Kovin isoa lasta en osaisi kuvitella imettäväni, joten varmaan lopettelen pikkuhiljaa puolen vuoden iän jälkeen, jos imetys sinne saakka sujuu ok.

    Tsemppejä sinnekin pakkassään imetysrumbaan!

    VastaaPoista
  7. Kun kuopustani imetin, niin neuvolassa ohjeistettiin ja kannustettiin ponnekkaasti, että kyllä se maito sieltä sitten tulee, kun oikein sinnikkäästi yrittää! Ja minä heitin pikkuista puollelta toiselle yötä päivää. Onneksi oli seuraava tarkki lääkärillä, joka ilmoitti, että anna vaan korviketta, kun eihän tämä ole kasvanut kuin puolet siitä, mitä olisi pitänyt - että silleen. Pari edellistäkin olin rokkinut puolet korvikkeella, kun oma tuotanto ei riittänyt. Peukut korvikkeille, tarvistee niitä sitten mistä syystä tahansa! Jos nyt oikein muistan, niin puolen vuoden jälkeen oltiin jo soseissa :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aina ei kyllä auta vaikka miten yrittäisi. Pistää kyllä oikein harmittamaan että jotkut antaa olettaa vian olevan siinä että äiti ei yritä tarpeeksi.

      Poista
  8. Mä olen raskaana, suunnitellusti kyllä, mutta en ole mitenkään yksinomaan riemuissani tästä kehityksestä. Sanotaanko, että päätös tähän ryhtymisestä ei ollut ihan helppo ja välillä hirvittää. Sun blogista olen löytänyt parempaa henkistä tukea kuin mistään muualta ja etenkin nuo vanhat "nolot" postaukset ovat todella ihania lukea sen valossa, miten hyvin olet sittemmin löytänyt oman tapasi olla äiti. Mutta se kiinnostaisi, koetko että on helpompi tehdä noita vähän erilaisia valintoja, kun olet ulkosuomalainen ja joka tapauksessa tavat ovat kahdessa kulttuurissa erilaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Lettu! Mä en ole kyllä ihan varma. En ole asunut muksujen kanssa Suomessa mutta tän blogiskenen takia tuntuu että oon kuitenkin enemmän osa suomalaista kuin islantilaista mutsiskeneä. En esim tunne täällä ketään äitibloggaajia tai kuulu mihinkään äitiyhteisöihin tms. Oon tosin aina aatellut että parhaiten viihtyy elämässään kun tekee siitä itsensä näköisen, eli miettii omia valintojaan eikä hyppää johonkin valmiiseen malliin jonka joku tarjoilee.

      Poista
    2. Lettu: samaa rohkeutta olla omanlaiseni äiti hain ja sain itsekin tästä blogista. Voin myös luvata, että täällä Suomessakin pystyy hakemaan oman tapansa. Pitää vaan olla ehkä jopa vähän röyhkeästi oma itsensä ja pää pystyssä, anteeksi pyytelemättä tehdä niin kuin itsestä ja omasta perheestä tuntuu hyvältä. ;) Komppaan Satua, vaikka kammosin äitiyttä, se olikin tosi kivaa, kun uskalsin tehdä ne itsestä parhaalta tuntuvat valinnat.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Ja musta on niin vapauttavaa sanoa ääneen, että on joskus kammonnut äitiyttä (ja kammoan vieläkin välillä, etenkin huonoina päivinä). Että ei sen tarvitse aina olla ihanaa ja puspusnaminamia. :)

      Poista
  9. Joo, tämä on kyllä aikamoista ! Äidit voi olla kamalia susia toisilleen. Se on kurjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä varsin ikävää...

      Poista
  10. Olen kyllä aina näitä lukiessa pikkuisen kade sulle ja kaikille muille äideille, joiden lapsille maito kelpaa muutenkin kuin alkuperäispakkauksessa. Ei ole kiva kaataa työllä ja vaivalla pumpattua maitoa viemäriin, kun ei se muksulle kelpaa. Se oli sitten niin, että minne meni äiti, sinne tuli myös vauva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ole itsestäänselvyys ollenkaan, että pullo kelpaa...

      Poista
    2. Olen joskus miettinyt, että kun mulle ja mun veljelle kelpasi vain pullo (mistä äiti potee jotain älytöntä syyllisyyttä vieläkin) ja mun lapsille taas pullo ei kelpaa ollenkaan, että tää on jotain ihme ehdottomuutta, mikä tässä periytyy. Että kun on yhden hyvän tavan saada ruokaa oppinut, niin siihen sitten pidättäydytään. Ketään meistä neljästä ei ole missään asiassa liiasta joustavuudesta tai vaihtelunhalusta syytetty.

      Poista
  11. Imetyksestä tuntuu tulleen näille "täydellisille äideille" elämää suurempi asia. Ystäväni tytär sairasti parikymppisenä rintasyövän ja hänen molemmat rintansa jouduttiin poistamaan. Hän sai vuosi sitten vastoin todennäköisyyttä vauvan. Ne kommentit, jotka hän on saanut imettämättömyydestä, ovat uskomattomia. Jokainen nainen voi imettää, jos vain todella tahtoo. Eikö jokainen voi tehdä niinkuin parhaalta itsestä tuntuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy sanoa, että vittu mitä paskaa. Siis kuka helvetti kehtaa mennä arvostelemaan tuossa tilanteessa äitiä siitä, että ei imetä. Lähetän voimia ja rakkautta kyseiselle äidille <3

      Poista
  12. Ei kaikille tuu luumunkokoisia rinnanpäitä imetyksestä :) Tämä kommenttina tekstissä linkattuun juttuun.
    Kolme imetetty ja mies ihmettelee miten luonto ei ole tätä hommaa hoitanut vaan edelleen vauva joutuisi hirmu vaivalla jonkun otteen etsimään. Sitten käytetään rintakumeja ja voi sylvi millainen show se onkaan pyöritettäväksi!

    Voi kun pääsisin nyt sanomaan kymmenen vuotta nuoremmalle itselleni, että anna imetyssyyllistyskommenttien valua kuin vesi hanhen selästä! Mä imetin kai 15 h/vrk kun "kyllä se maito riittää kun vaan imettää".

    VastaaPoista
  13. Haluaisin vielä tuoda ilmi sen, ettei imetykseen kannustaminen ole välttämättä tarkoitettu painostukseksi. Monesti äidit, jotka ovat herkillä hormoneista saattavat ylitulkita viestejä. Itse koin, että minua yritettiin kannustaa imetyksestä luopumiseen neuvolan ja perheeni suunnasta, kun alkutaival oli raskas. Esikoinen sai korviketta laitokselta saakka ja paino laski vielä kotiutumisen jälkeen. Heillä oli varmasti hyvä ajatus jaksamiseni vuoksi, itse en kuitenkaan halunnut tätä ratkaisua ja koin tuen vääränlaiseksi Hankin itse tietoa, sain imetysohjausta, kun neuvolassa oli siihen koulutettu sijainen ja esikoiseni ollessa 6 viikon ikäinen, onnistuimme pääsemään päivittäisestä korvikkeesta eroon. Esikoisen kohdalla rintakumit ja väärä imuote olivat maidontulon suurimmat ongelmat. Kun imuote korjattiin ohjauksessa, rintakumista päästiin ja maratonimetyksetkin alkoivat lyhentyä siedettävän pituisiksi. Itse varon sanomasta mitään ehdotonta asian suhteen, esikoisen kanssa imetys oli kovin raskasta ja ymmärrän hyvin, etteivät kaikki jaksa tai ehdi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vähän vastaava kokemus. Kun esikoisesta valittelin väsymystä, niin pullontyrkyttäjää riitti, vaikka olin ihan motivoitunut imettämään ja maitokin riitti. Kuopuksesta olin vielä väsyneempi, mutta tiesin sen kuuluvan asiaan enkä valittanut, vaan totesin vain, etten tiedä, kuinka monta kertaa yöllä herään imettämään. Niinpä kukaan ei ehdottanut, että voisihan sitä korvikettakin antaa.

      Poista
  14. Tämä on kyllä ihan totta. Luentosali ja työpaikka ovat mielestäni ihan no-no, en ainakaan itse kykenisi ns. ammattitilanteissa kaivamaan rintaa esiin. Kahvilapöydän tuntemattomat ihmiset ei sitten taas kiinnosta (toivottavasti vieressä ei istu tuleva esimies kun luon murhaavia katseita tuhahtelevaan ihmiseen). Luentosali on taas mielestäni siitä hankala paikka, että se voi ihan oikeasti häiritä muita ihmisiä, jotka yrittävät kuunnella ja oppia. Mielestäni on ok tuoda vauva luennolle, jos lähtee sitten ulos, kun vauva alkaa ääntelemään. Jos vauva nukkuu rauhassa, niin mikäs siinä. Ja toki muutama ääni saa aina päästä, mutta eipä se äitikään varmaan hirveästi luentoon keskity, kun vauva vaatii huomiota. Silloin on ehkä kaikkein paras mennä käytävälle, missä imettäminen taas on mielestäni ok. :) En ehkä tosin tähän itse pystyisi, tuntuu oudolta että ihmiset jotka ovat nähneet minut tanssimassa pöydällä tai oksentamassa roskikseen näkisivät imetystä (ah villi opiskeluaika). Hieman outo ajatus tämäkin. Toisaalta: jos joku nyt näissä paikoissa haluaisi imettää niin mitäs se minulle kuuluu/kiinnostaa, jokainen tavallaan. Itse en vain pystyisi, mutta jos joku muu pystyy, ei se ole minulta pois. T. Laura M

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?