Viime syksynä tätä blogia tuli täyteen vuosikymmen. Kirjoitin ekan jutun, kun odotin esikoista. Silloin koko äitiyshomma tuntui omasta mielestäni todella omituiselta. Aloin kirjoittaa blogia. Ajattelin, että ehkä tätä kautta tapaisin muita samalla tavalla ajattelevia enkä olisi näiden ajatusteni kanssa yksin.
Outoa ajatella näin jälkeenpäin, mutta silloin 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä ei hirveästi vielä puhuttu siitä, että raskaana olo ei välttämättä ole yhtä hehkua, että vauvavuodet voivat tuntua sumulta ja ylipäätään koko myyttinen äitiys ihan ihme puuhalta. Blogin kautta tutustuin jo heti alussa
Katja Lahteen. Huomasimme ajattelevamme monista asioista ihan samalla tavalla. Niinpä kirjoitimme yhdessä
Vuoden mutsi -kirjasarjan. Sitten Hesariin tuli aihetta käsittelevä palsta, äitiysblogien määrä paisui, ilmestyi Huono Äiti -media ja niin poispäin. Jutut "keskinkertaisesta vanhemmuudesta" ja muutenkin vähän moninaisemmasta vanhemmuudesta yleistyivät. Se oli hieno juttu.
Oman blogini aihevalinnat laajenivat. Ei ollut enää pelkkää imetystä, raskautta ja pikkuvauva-aikaa, koska nuo jutut olivat osa omaa elämääni vain hetken aikaa ja sitten ne jäivät ja tilalle tuli taas uudenlainen, entistä mukavampi arki.
Kymmenen vuotta mitä tahansa on kamalan paljon. Äitiysaiheet ovat omasta arjestani tipahtaneet vähemmistöön. Lapset ovat kasvaneet jo niin isoiksi (pidän tätä hyvänä asiana), että arki ei ole enää yhtä pelastustoimen, vaipanvaihdon ja syöttämisen sanelemaa härdelliä. Vanhemmuuden rinnalle on tullut paljon kaikkea muutakin.
Tämän blogin alkuperäisen nimen tausta ja motivaation lähde ovat siis muuttuneet ajan myötä paljon. Niinpä viimeistään nyt on aika muutoksen. Tammikuussa paikallismediani uudistuu. Salamatkustaja sulkeutuu. Tulee uusi blogin nimi ja osoite, uusi TOIMIVA valikko. Sivusto, josta löytää helpommin sen, mitä on sieltä tullut hakemaan. Säilytän melkein kaikki vanhat jutut (niitä on kolmen pitkän romaanin verran eli lähes kaksi tuhatta, ei terve!), ja teen navigoinnin, jonka avulla omat suosikkijutut löytyy helpommin kuin nyt. Blogger vetelee viimeisiä henkäyksiään eikä tähän saa yhtä hyvää teemaa kuin Wordpressiin. Niinpä urlin, nimen ja teeman lisäksi vaihtoon meni myös koko pohja. Tältä näyttää uuden blogin banneri:
Kymmenen vuoden aikana on tullut kirjoitettua tavaton määrä juttuja. Katsoin huvikseni Google Analyticsin kautta tämän blogini kaikkien aikojen suosituimmat jutut ja tässä ne ovat lyhyine esittelyineen.
Yhteensä tässä blogissa on käyty 8 vuoden aikana (asensin GA:n silloin, joten ensimmäisistä vuosista minulla ei ole dataa) reilu seitsemän miljoonaa kertaa. Blogissani ei ole yhtä suurta google-magneettia, joka olisi tuonut satojatuhansia lukijoita. Tämä on ollut enemmän sellaista pienistä puroista kertynyttä lukijakuntaa. Suosituimmilla jutuilla on yli 30 000 lukijaa, ja niitä juttuja mahtuu sekaan useita kymmeniä. Top kympissä ovat nämä seuraavat ja suurin osa näihin juttuihin tulleista lukijoista on tullut googlen kautta.
1. Etusivun jälkeen tähän klikataan useimmin:
esittelysivuni. Tämä on erityisen kiva havainto, koska se todistaa, että sisällön tekijällä on merkitystä. Tuo sivu ei muuten ole kovinkaan ajantasalla. Lupaan pistää sivun ajan tasalle heti kun sivustoni siirto on tammikuun alussa tehty.
2. Paksuiluhommat kiinnostavat googlen kautta tulevia edelleen, vaikka omista raskauksista onkin jo tovi. Minun itseni jälkeen kiinnostavinta tällä sivustolla on siis
raskausviikot.
3. Juttu siitä, että
vanhempien pitäisi jaksaa ja osata olla aikuisiksi huvipuistoissa (vaikka ei yh-tään kiinnostaisi) lähti lentoon somekanavissa ja pomppii suosituimpien sisältöjen sijalla kolme.
4. Pidin kollegoideni kanssa suomalaista design-myymälää Reykjavikissa aika monta vuotta ja nakkasin silloin tällöin
alella designvaatteiden hajakokoja myyntiin tänne bloginkin puolelle. Niihin juttuihin klikattiin usein.
5. Suomalainen ystäväni joutui erittäin hankalaan ja vittumaiseen tilanteeseen
Islannissa lapsen huoltajuuskiistassa. Kerroin hänen tilanteestaan hänen luvallaan tässä jutussa. Toivottavasti jutusta on vertaistukea muille vastaavissa tilanteissa olevilla, ja toivottavasti juttu toimii myös esimerkkinä tulevaisuuden varalle. Ennen lapsien yrittämistä miettikää supertarkkaan ja kaikki mahdolliset epätodennäköisetkin skenaariot etukäteen kahlaten etenkin silloin, kun kyseessä on kahden eri kansallisuuden muodostama lapsiperhe.
6. Yksittäisistä raskausviikoista suosituin juttu käsitteli
dramaattista raskausviikkoa 13.
7. Pelaamme lapsuuden perheeni kanssa yhdessä ollessa usein
superkivaa seurapeliä nimeltä Hattupeli. Kirjoitin tästä pelistä randomin blogijutun noin kymmenessä minuutissa vuosia sitten - ja siitä tuli google-hitti. Outo maailma! Mutta peli on loistava, ja se on
peräisin siskoltani.
8. Pelkojen täyttämää raskausviikkoa 13 seurasi
raskausviikko 14 - näemmä myös googlessa.
9. Otin
muovilaminaatit hampaisiini viisi vuotta sitten. Sen jälkeen minusta on tullut milteinpä vahingossa hammasvaikuttaja, sillä tätä juttua luetaan todella paljon. Hampaiden muovilaminaatit työllistävät tämän kyseisen hammaslääkärin nykyään ihan täysin. Hurjan hieno juttu! Jatkojuttua muuten seuraa pian: kerron seuraavassa hammaspostauksessa, kuinka päällystetyt hampaat voivat viiden vuoden muovituksen jälkeen.
10.
Islantilaista villapaitaa koskevat jutut ovat tuoneet tähän mediaan paljon lukijoita. Ihana homma! Islantilainen
lopapeysa on nimittäin aivan ykkösasuste.
+ viisi seuraavaksi suosituinta:
11. Hyvinvointi ja liikunta:
psoas-lihaksen treenaaminen ja sen vaikutus keskivartaloon
12. Suosikkireseptini:
Maailman paras perunasalaatti (se on!!)
13. Lapsiperhejutut:
Lapselle kiipeilyseinä kotiin. Juttu kuuden vuoden takaa.
14. Kaupallinen yhteistyö:
anti age -ihorulla.
15. Matkailu: nämä jutut herättävät AINA tunteita -
lentäminen vauvan kanssa
Onko sulla muuten itselläsi tässä blogissa suosikkijuttua, jonka pariin palaat usein? Itse huomaan googlaavani omasta blogistani usein banaanileivän reseptiä.