ielä kerran: angstinen reissupostaus. Ehkä teistä joku jo kelaa, että mikä muijaa oikein riepoo, kun
reissupostauksissa on viime aikoina ollut havaittavissa lievää matalapainetta. Ehkä se on tämä reissun pituus. On tullut nähtyä ja tehtyä jo muutakin kuin juomien siemailua ja rantahierontaa, eikä tätä lomailua iän kaiken jaksa. Sitä paitsi minusta nämä eivät-niin-nätit paikallisaiheetkin ovat kirjoittamisen arvoisia aiheita. Matkailussa liikkuu nimittäin hemmetin paljon rahaa.
Matkailulla on kaksi kertaa isompi vaikutus maailman bruttokansantuotteen kuin autoteollisuudella.
Fijin
luksuslomaviikkomme oli ihana. Pääsin snorklaamaan upeissa vesissä. Näin tajuttoman värisiä koralleja ja kaloja ihan rantavesissä. Lötkötin hiekkarannalla ja keräsin pienen varapakin siemailemalla kylmiä, aavistuksen banaanin makuisia Fiji Premium -lagereita pitkin päivää. Kiipeilijä nautti sukeltamisesta ja lapsellakin oli hauskaa.
Tämän hienon lomaviikon lopussa sain jonkin sortin jälkidarran. Piti mennä pilaamaan se hyvä lomatunntelma ottamalla selvää paikallisesta palkkatasosta. Aloin jutustella hotellin työntekijöiden kanssa ja hienotunteisesti kysäisin heidän liksoistaan. Selvisi, että hotellin työntekijöille kuten tarjoilijoille ja respan työntekijöille maksetaan 3,5 Fijin dollaria tunnilta. Se on noin 1,3 euroa. Vertailun vuoksi: jäätelöpallo uima-altaan baarissa maksoi 9 dollaria. Se on sama asia, kuin mansikkajäätelöpallosta saisi Suomessa jädekiskalla pulittaa 25 euroa.
Kyselin palkkatasosta myös muualla Fijillä tapaamiltani ihmisiltä. Nadissa museon työntekijä saa kuusiviikkoisesta työ
viikosta 31 euroa. Autokuskille maksetaan tunnista 0,90 euroa ja työpäivät ovat kymmenen tunnin mittaisia. Kahvilan työntekijän tuntiliksa oli samoissa lukemissa.
Me maksoimme yhdestä hotelliyöstä (eikä se ollut mikään megaluksushotelli) 120 euroa. Se on yhden kahvilatyöntekijän 133,33 työtunnin palkka. Aikamoista. Kun vielä selvisi, että hotellimme omistaa japanilainen sijoittaja eikä paikallinen yrittäjä, alkoi toden teolla ottaa pattiin. On hyvä, että saarella toimii hotelli, joka tarjoaa työpaikkoja. Tuntiliksa tuntui kuitenkin liian matalalta ja työpäivien pituus liian pitkiltä maksettuun palkkaan nähden. Eikä fijiläisessä supermarketissa ole mitenkään järjettömän edullista, eli palkan ostovoima on paikallisilla todella pieni.
No mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Lopettaa matkailu? Ei missään nimessä. Huonointa mitä matkailusta riippuvaisille maille voi tapahtua on turistivirtojen hyytyminen. Se aiheuttaisi vain köyhyyden lisääntymistä. Matkailu avartaa turistin lisäksi myös kohdemaata. Joskus ulkomaalaiset matkailijat ovat paikallisten ainoa kontakti ulkomaailmaan. Parhassa tapauksessa molemmat saavat matkailusta jotain hyvää: matkailija kokemuksia ja näkemyksiä, paikallinen elinkeinon ja tietoa muun maailman menosta.
Matkailijan vastuulla on katsoa, minne lomaeuronsa laittaa. Olisin välttänyt Fiji-darran valitsemalla hotellin tarkemmin. Toinen suora keino on aina antaa tippejä, vaikka
Lonely Planetissa miten neuvottaisiinkin, että kyseisessä maassa tippaus ei ole tavanomaista. Kokemuksesta tiedän, että kun LP:ssä lukee jotain, suuri osa lukijoista toimii sen mukaan. Siksi monet matkailijat eivät esimerkiksi Fijillä tai Samoalla tippaa juuri ollenkaan. Se on mielestäni väärin. Koska jos on varaa matkustaa näin kauas, pitäisi olla myös varaa laittaa tippeihin euro tai pari päivässä. Ylimääräinen rahapalkkio tuntuu työntekijästä aina hyvältä, ja se todella nostaa paikallisten tienestejä. En vielä ole tavannut paikkaa, jossa palveluammatissa oleva loukkaantuisi tipin saamisesta.
Jos eettinen matkailu kiinnostaa, suosittelen lämpimästä
Vastuullisen matkailijan käsikirjaa (
Suomalainen.com:ssa 21,55 €*). Sen kirjoittaneet Kati Keloja ja Heidi Kalmari ovat tuttuja Mondo-lehden kautta ja kirja on vuosien varrella tullut tutuksi. Kirjan lukeneena voin todella suositella opusta niille, jotka haluavat matkustaa mutta silti ottaa huomioon matkojensa ympäristö- ja sosiaaiset vaikutukset.
*) Affi-linkki - eli jos ostat linkin kautta kirjan, saan pari euroa.