Kiitos kaikille, jotka olette jakaneet edellistä juttuani. Aihe oli tavattoman raskas ja tilanne on tosiaan sysipaska, mutta teidän kaik...

Uuden kielen opiskelu aikuisena

21.5.18 Satu Kommentteja: 16

Kiitos kaikille, jotka olette jakaneet edellistä juttuani. Aihe oli tavattoman raskas ja tilanne on tosiaan sysipaska, mutta teidän kaikkien kommentit, jaot ja pienetkin tsemppaukset ovat olleet ystävälleni ja meille kaikille täällä tosi tärkeitä. Kiitos! Ja nyt hieman valoisampi aihe tähän väliin - eli uuden kielen opiskelu aikuisena.


Facebook muistutteli, että siitä on nyt tasan viisi vuotta, kun valmistuin Islannin yliopistosta kandiksi opintokokonaisuudesta Islanti toisena kielenä. Siis mitä ihmettä; jo puoli vuosikymmentä! Tämän merkkipäivän kunniaksi on paikallaan möyhiä tätä kieltenopiskeluasiaa vähän lisää.

On varmasti tsiljoonia erilaisia tapoja oppia aikuisena uusi kieli. Osa tekee sen kuten lapsetkin: oppii omaksumalla. Alkaa vain "elää espanjaksi" ja sieltä se castellano sitten pikkuhiljaa jysähtää tajuntaan ja unetkin alkavat näkyä yökanavalla almodovariaksi. 

Tiedän monia aikuisia, jotka ovat oppineet kielen juuri näin eli kuuntelemalla ympäristöä ja puhumalla. Kollegani Maarit Finnska Budinista on tästä mahtava esimerkki. Hän puhuu islantia törkeän hyvin, mutta ei ole koskaan opiskellut sitä. Muija meni nuorena mimminä Reykjavikissa kierrätysasemalle töihin, opetteli erilaisten jätelajien ja kierrätysmateriaalien sanat islanniksi työn ohessa ja alkoi joka päivä rakentaa opitun päälle uutta. Siitä se sitten lähti.

Voin kertoa, että minulla ei lähtenyt. Minulla ei ole yksikään kieli - lapsena opittua suomea lukuunottamatta - kiinnittynyt sukellustekniikalla. 

Asuin puolisoni kanssa Barcelonassa pari vuotta ennen kuin muutimme tänne laavakökkäreelle. Opiskelimme siellä molemmat espanjaa. Eli puolisoni kävi korjaamassa autoa, hoitamassa sähkösopimuksia, kaasutoimituksia, Ikea-shoppailua, naapureiden kanssa jutustelua ja sen sellaista. Ja oppi siinä samalla kielen.

Minäkin kovasti yritin. Yritin kuunnella uutisia radiosta, katsoa espanjalaisia saippuaoopperoita ja lukea espanjankielisiä lehtiä, mutta ei siitä tullut buenos diasia kummempaa. Vuoden äheltämisen jälkeen tajusin kirjautua kielikouluun. Ja kas; aloin heti oppia. Taivuttelimme opettajan johdolla verbejä, luimme sanakokeisiin ja teimme luetunymmärtämistehtäviä. Saavutin vuoden intensiivisen opiskelun jälkeen espanjan kielessä ihan mukiinmenevän keskustelutason ja pystyin katsomaan Almodovarin leffoja ilman tekstityksiä.


Oli vuosi 2008 kun tulimme tänne Islantiin. Lähdin taas kiipeämään puuhun heikompi pää edellä. Yritin oppia kielen puolison kanssa keskustellen ja aamuradiota kuunnellen. Pääsin parin vuoden aikana leipomoislantitasolle eli pystyin ostamaan pari leipää ja yksinkertaisimman nimistä pullaa ja tulin ymmärretyksi. Mistään muusta en sitten tajunnutkaan oikein mitään. Uutiset, päivälehdet, nettikirjoitukset, kaveriporukan illanistujaiset, sukujuhlat... Olin kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ihan ulalla. Otti tavattoman paljon päähän olla se hidas ja vähän hiljaisen oloinen suomalainen. 

Aavistin kuitenkin aika pian Islantiin tultuamme, että olen tullut tänne jäädäkseni. Koska motivaatio kielen oppimiseen oli todella kova ja koska tiesin viihtyväni paremmin vain, jos tulen ymmärretyksi, osaan ilmaista itseäni paremmin ja tajuan paikallisten vitseistä edes pienen osan. Kielen opiskelu oli ainoa vaihtoehto.

Olen kirjoistaoppija eli se hyväntuulinen nörtti, joka oppii uuden kielen tutustumalla sanojen sijapäätteisiin, monikon taivutusten poikkeuksiin, epäsäännöllisten verbien taivutusrimpsuihin ja fonetiikkaan. Kirja auki ja takapuoli penkkiin on aika vanhanaikainen kielenopiskelumetodi, mutta minulle se oli kaikkein toimivin. Niinpä kirjauduin opiskelemaan islannin kieltä Islannin yliopistoon.

Kun olin oppinut kieliopin eli sen systeemin, jolla kieli toimii, pystyin alkaa oppia myös sitä itse kieltä. Kun tiesin, miksi joku asia sanotaan niin kuin se sanotaan ja miksi se taipuu näin eikä noin, oli uusien asioiden mieleen painaminen paljon helpompaa. 

Enkä minä vieläkään koe osaavani tätä kieltä täydellisesti. Puhun sitä melkein yhtä hyvin kuin englantia. Minun mielestäni islannin kielioppi on helpompaa kuin englannin, mutta englanniksi osaan enemmän sanoja kuin islanniksi. Smalltalk sujuu molemmilla kielillä ja samoin tarpeeksi yksinkertaiset (ja lyhyet) esitykset yleisön edessä. 


Olen huomannut, että aikuisena uuden kielen oppimisessa tarvitaan kolmea asiaa: itsetuntemusta, aikaa ja pokkaa.

Ensin pitää selvittää, millä tavalla itse oppii kielen parhaiten. Minä olen lukutoukka, joka opettelee kielen lukemalla ja tankkaamalla kielioppitaulukoita. Kun perusta on opittu, alan syventää sanastoja eli esimerkiksi kuunnella radio-ohjelmia, käydä vieraskielisissä urheilutreeneissä ja jutella vieraidenkin ihmisten kanssa.

Tärkeää on myös aika. Tässä asiassa ei auta olla kärsimätön. Aikuinen ei opi uutta kieltä yhtä nopeasti kuin lapsi. Se vie aikaa. Se on väsyttävää. Se on palkitsevaa mutta myös ihan hiton raskasta. Uusi kieli ei tule heti, ei välttämättä vuodessa eikä kymmenessäkään. Pitää vain olla kärsivällinen ja jatkaa.

Ja sitten se tärkein: on pakko olla pokkaa ja pinnaa. Ei saa olla itselleen liian ankara ja pelätä virheitä tai sitä, ettei ikinä opi tai että joku muu oppii nopeammin. Uuden kielen oppiminen tuntuu vaikealta, mutta sen pitää silti tuntua hauskalta. Jos kieltä ei halua oppia, ei sitä silloin opikaan. Pitää olla pokkaa jatkaa, vaikka koko homma ottaisi ihan hitosti välillä päähän. Myös lähipiirin pinnan täytyy kestää. Ja tämä on erityisen tärkeää silloin, jos vaikka hyvä ystävä tai puoliso on sen maan asukas, jonka kieltä yrittää itse opiskella. Kielen opiskelijalta vaaditaan pitkiä hermoja, mutta niitä totta vie vaaditaan myös siltä, joka uuden kielen opettelijaa joutuu saa kunnian päivittäin kunnella. 

Minä sanon yhä edelleen todela paljon asioita ihan väärin. Sekoitan keskenään verbit ymmärtää ja avioerota ja sanat persläpi ja punttisali. Ja välillä käy niinkin, että väsyneenä en puhu omalle puolisolleni ennen nukkumaanmenoa mitään, koska en muista sanoja enkä jaksa edes yrittää. Silloin totean vain että Ég get ekki núna. Nyt en pysty. Ja sitten vajoan suomenkielisen äänikirjan kanssa sohvalle ja juon yhden kaljan. Onneksi puolisoni ymmärtää niissä tilanteissa lähteä tekemään omia juttujaan eikä jää jankkaamaan mielipidettäni asiaan, jonka aihepiirin sanasto on jossain valovuosien päässä. Hengähdän hetken hiljaa yksin ja jatkan juttua sitten seuraavana päivänä. Jos se oli tarpeeksi tärkeä asia, joka vaatii jatkokäsittelyä.

Kyllä se siitä.

Kaksikielisen perheen arjesta kirjoitin jutun pari vuotta sitten. Täältä toisesta jutusta löytyy hyväksi kokemani vinkit siihen, kuinka kaksikielinen parisuhde onnistuu. 

16 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä ihan totta, että uuden kielen opettelu ja käyttäminen vaatii pokkaa ja itseluottamusta! Itselläni on ruotsinkielinen puoliso, joka tosin puhuu myös suomea, ja itsekin tulisin toimeen toisellakin kotimaisella, jos vain avaisin suuni. Kynnys on kuitenkin jäätävän korkea, koska (ilmeisesti :D) vaadin itseltäni heti sitä, että kieli sujuu. Englantia puhun aika sujuvasti, joten ruotsin ollessa heikompi koen, että sitä on vaikea käyttää. Mutta pikkuhiljaa. :) Olen alkanut lukemaan enemmän ruotsiksi tekstejä, sekä yritän kääntää lauseita mielessäni. Enköhän joku päivä saa sen puheeksikin tuotettua, vaikka pitäisi vaan antaa mennä, eikä piitata, vaikka menisi välillä päin piparia. Varmasti tulisi ymmärretyksi ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla asuessa on aina se hyvä puoli, että voi paikata suomenkielellä sanat, jotka eivät svenskaksi muistu mieleen. :)Isot peukut sinulle siitä, että olet opiskellut parikin uutta kieltä aikuisiällä. (y)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siitä lähtee, pienin askelin ja hyvällä pokalla vaan. :) Ja jos tohtii nauraa itse itselleen, mokistakin jää hyvä mieli. Ja jäävätpä mieleen ainakin..

      Poista
  2. Kiitos tästä tekstistä, se oli ihanan armollista ja sallivaa luettavaa kaikille meille, jotka puolison kielen kanssa päivittäin taistoja käymme 😊 Itse löin hynttyyt yhteen sakun kanssa sillä ehdolla, että yhtään artikkelia ei koskaan tarvi sanoa. Pitkään ei tarvinnutkaan, mutta nyt nekin on tarvinnut tankata, että pääsee työelämässä eteenpäin. Mä olen puheesta oppija, mutta noi pern artikkelit, kukaan saksalainen ei äännä niitä niin selvästi, että ne voisi puhevirrasta oppia. On siis pitänyt kaivaa oppikirja esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah (vai ach?), samassa veneessä ja niin samaa mieltä. Anoppi myös, hänen mielipiteestään toki en osaa sanoa. Anoppi on ranskalainen ja asunut Saksassa jo nelisenkymmentä vuotta, eikä vieläkään osu aina derdiedasit kohdilleen. Toisaalta huojentavaa, toisaalta pelottavaa :D

      Poista
    2. Mä olen asunut saksankielisellä alueella noin 8 vuotta. Opettelin saksan jo kyllä koulussa ja lukiossa, jolloin kyllä osasin kieliopit, artikkelit jne, mutta puhuminen oli arkaa. Nykyisin kyllä pälpätän menemään sujuvasti mutta mulla ei ole enää kuin pieni käsitys siitä mikä on oikea kielioppi, artikkeli tai monikkomuoto. Tämä osittain johtuu siitä, että en koskaan ole asunut ns. Hochdeutsch -alueella ja vaihtanut murrealuettakin tässä välissä. Lisäksi ympärillä on ihmisiä jotka kaikki puhuvat eri murretta, joissa jokaisessa käytetään artikkeleita ja monikkomuotoja eri tavalla väärin. Olen luovuttanut, jos kerran natiivipuhujatkaan eivät osaa päättää onko se nyt der vai die Butter ja kun kerran kasviksillekin on ainakin kolme eri nimeä. Puuh.

      Jotta pääasia että tulee ymmärretyksi. Tsemppiä!

      -A-

      Poista
    3. Monissa maissa ovat tosiaan vielä nämä murre-erot eri alueiden välillä. Jaiks! Miettikääs ulkomaalaista joka muuttaa Suomeen ja opiskelee kirjakielen. Ja sitten retki Lappeenrantaan, Savoon tai Raumalle. :D Islannissa ei onneksi ole murre-eroja, eli olen välttynyt siltä "liikkuvalta osaselta".

      Poista
  3. Tällaista tekstiä tähän väliin tarvitsinkin, kiitos postauksesta! Reilut neljä vuotta takana ja juuri viimemmäksi puolen vuoden tauko turkin puhumisesta takana. Edelleen ajattelen että puhun liian huonosti, mutta pystyn kyllä lukemaan ja ymmärtämäään paljon paremmin (parhaillaan luen romaania turkiksi ja iloitsen, kun pysyn ilman sanakirjaa hienosti myös joissain sanonnoissa ja tunneilmaisuissa kärryillä). Tuo sinun kolmen kohdan lista on kyllä niin totta. On pakko vaan puskea eteenpäin silloinkin kun ei jaksaisi ja jatkaa vaikka tarjoilija ei näiden neljän vuodenkaan jälkeen ymmärtänyt kun yritin pyytää kivennäisvettä, cola oli helpompi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen muuten mukauttanut ruokalistatoiveitani useampaan kertaan, jos viesti ei mene perille. Jos en muista heti oikeaa sanaa kuivalle viinille, tilaan bissen. On liian suuri riski saada makeaa kuohuviiniä :D

      Niin mahtava voittajaolo muuten tulee siitä kun lukee fiktiota vieraalla kielellä.
      Tsemppiä!

      Poista
  4. Todella mielenkiintoinen aihe!

    Jäin miettimään kieliopintojasi yliopistossa. Oliko se avoin yliopisto vai pitikö sinun hakea opiskelemaan pääsykokeiden kautta? Oliko kieliopintoihin helppo päästä ja minkälainen ryhmä se oli? Olivatko kaikki ulkomaalaisia vai oliko mukana myös islantia äidinkielenään puhuvia? Millä kielellä opetus tapahtui?

    Suomessa käsittääkseni yliopistoissa kielet pää- tai sivuaineena opetetaan kyseisellä kielellä. Ainakin sellaiset kielet, joita on voinut lukea jo peruskoulussa/lukiossa (englanti, saksa, ranska).

    Itse olen yliopistossa lukenut vain eri tiedekunnille suunnattuja pakollisia kieliopintoja. Vaikka olen lukenut ja kirjoittanut pitkän ruotsin ja osaan sitä hyvin ja hallitsen mielestäni kieliopinkin hyvin (objektimuodot paremmin kuin perus-Svenssonit länsinaapurissa :D ), niin oli melko hankalaa käydä läpi ruotsin kielioppia ruotsiksi. Periaatteessa asiat olivat tuttuja peruskoulusta ja lukiosta, mutta kun ne käytiin läpi uusin termein, ei aina meinannut pysyä mukana.

    Osaatko islannin kieliopin termejä suomeksi? Jos sinun pitäisi suomenkieliselle opettaa islannin alkeita, onnistuiksiko kielioppiluento suomeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yliopistoon piti hakea kirjeellä, kertoa miksi haluaa opiskella aihetta ja kertoa itsestään ja näyttää että osasi jo alkeet. Jos ei olisi osannut alkeita, siellä olisi voinut käydä vuoden mittaisen intron islannin kieleen ja sen jälkeen aloittaa ba-opinnot. En tiedä onko systeemi enää sama, mutta näin se meni muutama vuosi sitten.

      Opetus tapahtui ihan muutamat ekat viikot englanniksi, mutta aika pian kokonaan islanniksi. Ryhmässä kun oli paljon sellaisia, jotka eivät välttämättä osanneet yhtään englantia, jolloin se olisi vain sekoittanut lisää.

      Pääosa opiskelijoista oli Islantiin muuttaneita ulkomaalaisia, mutta oli siellä muutamia puoliksi islantilaisia tai islantilaisia, jotka olivat viettäneet pitkiä aikoja ulkomailla ja muuttivat nyt takaisin Islantiin.

      Kyllä mä edelleen muistan ne kielioppitermit islanniksi, mutta onnistuisi myös suomen kielellä (opiskelin vähän aikaa suomen kieltä ja kirjallisuutta Helsingissä asuessani eli siellä ainakin ne yleisimmät kielioppikäsitteet iskostuivat mieleen).

      Poista
  5. Minä niin haluaisin oppia edes välttävästi puhumaan islantia. Minäkään en opi kuuntelemalla. Kolmen kuukauden työharjoittelusta jäi käteen ég ekki tala íslensku tai jotain sinne päin. Nettikurssit ei oikein myöskään toimi, en saa motivoitua itseäni tarpeeksi. Kun työsähköpostiin napsahti Turun yliopiston kesäyliopiston kurssitarjonta ja kielikursseista löytyi esim. norja muttei islantia, laitoin mailia. Perustelin islanninkielen olevan nyt kiinnostava kun Islanti on niin pinnalla. Ja sinne vois lähteä vaikka duuniin. Lupailivat laittaa viestiä jos kurssi joskus toteutuu. Useamman pitäis pyytää kurssia niin sellainen voitais joskus järjestään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa siistiä, jos islantia voisi opiskella Suomessa useammassa paikassa. Käsittääkseni tällä hetkellä vain Helsingin yliopiston pohjoismaisten kielten laitoksella ja sitten jossain kohtaa oli sellaisia "kansanopistokursseja" tarjolla.

      Poista
  6. Minäkin asun kaksikielisessä perheessä. Tosin omaksi helpotukseskseni kaikki muut perheenjäsenet ovat kaksikielisiä, vai minä yksikielinen.
    Olen kuitenkin päättänyt puhua ruotsia kaikkien ruotsinkielisten kanssa päiväkodista-lastenystäviin ja heidän vanhempiin, miehen sukulaisista koulumaailmaan ja harrastuksiin.
    En ole mikään kielineropatti ja moni varmasti yhtä paljon treenannut osaisi kieltä paljon paremmin. En silti välitä ;) Puhua paapatan ihan niinkuin just sinä päivänä sattuu menemään, vaikka tiedostan, että 95% niistä kenen kanssa puhun, osaa suomea erinomaisesti..
    Otan tämän kielihaasteen aivojumppana ja itsensä likoonlaittamisena. Otan nämä tilanteet kuitenkin rikkautena. Minulla on mahdollisuus kartuttaa hitusen kielitaitoani heidän avustuksellaan. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Ei tosiaan tarvitse olla täydellinen ja puhua täsmälleen oikein tullakseen ymmärretyksi. Kunhan vaan on pokkaa pälättää vaikka ei mene oikein... Ja just niin kuin sanoit; nuo tilanteet ovat valtava rikkaus.

      Poista
  7. Kävin etäkurssina ulkomaalaisille tarkoitetun hollannin kielen kurssin, mutta kurssimateriaali oli niin paska (lähetin kurssin antavalle taholle 16-sivuisen word-asiakirjan kaikista virheistä, epäkohdista ja epäselkeyksistä, mutta en saanut siihen mitään reaktiota...), että kun ihmiset kysyy missä olen oppinut hollantia, totean melkein aina että opin itsenäisesti. 7 vuoden jälkeen toivoisin että pystyisin handlaamaan hollannin pikkuisen paremmin mitä se nyt on, mutta ei mahda mitään.
    Parastahan on silloin joutuu "pakosti" käyttämään vierasta kieltä: tällä hetkellä olen mukana hollannin tukiviittomakurssilla (käyn oman lapsen takia), jossa kaikki sanastot ja harjoitukset tehdään täysin hollanniksi. Toki kurssin opettaja avittaa hieman englanniksi, jos tulee ihan täydellinen tenkkapoo, mutta pääasiassa hollanniksi mennään. Ja oon TODELLA iloinen kuinka hyvin mä ymmärrän ja pärjään tunnilla mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hienoa!! Ei ole hollanti mikään ihan helppo kieli, tai ainakin se kuulostaa hirmu vaikealta ja uusia äänteitä on paljon.

      Poista

Mitä tuumaat?