Sain kutsun mediamatkalle Alanyaan. Lähden sunnuntaina. Tämä tuli vähän äkkiä, mutta eipä tuon pienen matkalaukun pakkaamisessa kauaa kest...

Ups! Ensi viikoksi sporttilomalle Alanyaan

9.11.16 Satu Kommentteja: 2

Sain kutsun mediamatkalle Alanyaan. Lähden sunnuntaina. Tämä tuli vähän äkkiä, mutta eipä tuon pienen matkalaukun pakkaamisessa kauaa kestä. Viikko on lyhyt aika. Armas puoliso ja aina yhtä avulias anoppi hoitavat kotona lapset. Kylpyhuoneen korista löytyi edellisen reissun jäämistönä puolikas purkki aurinkorasvaa.


Oikeastaan minulla ei olisi ollut yhtään aikaa lähteä nyt viikoksi yhtään minnekään, edes päiväksi. Joulukiireet painavat päälle ja työkalenterissa on muutama iso projekti, jotka pitäisi saada poikki ja pinoon as soon as possible. Mutta ohjelma - se kuulosti vain liian kiinnostavalta. Ja onhan siellä hotellissa netti ja illoissa tunteja työskentelyyn, todistelin itselleni.

Matkailutoimittajana olen pistänyt merkille (pidän Image-lehdessä matkapalstaa ja sen takia ajankohtaisia matkailualan uutisia tulee seurattua tavallista hanakammin), että aktiivilomailu on ollut maailmalla nouseva matkatrendi jo pitkään. Vaikka rantalomailu on edelleen suosittu lomailumuoto, yhä useammat lähtevät lomalle tekemään ja kokemaan asioita. Kirjoittamaan, urheilemaan, opiskelemaan kieliä ja oppimaan ruoanlaittoa.

Minua kiehtovat erityisesti urheilulomat. Lapsiperheen arjessa oma vapaa-aika on ymmärrettävästi aika kortilla ja säännöllinen urheilu vaatii julmettua kalenterijumppaa. Jos pystyn jollain tavalla yhdistämään työnteon johonkin mukavaan ajanvietteeseen, tartun yleensä tilaisuuteen. Niin tein nytkin.

Minä halusin jo viime vuonna lähteä sportti-lomalle Teneriffalle. Tämän vuoden keväälle suunniteltu matka kuitenkin peruuntui vähäisen osallistujamäärän takia. Olin itse mukana järjestämässä crossfit-lomaa Reykjavikiin, mutta sekään ei toteutunut, koska ryhmän minimiosallistujamäärä ei tullut täyteen.

Sitten sain viestiä puolitutulta hotellinomistajalta Alanyasta. Hän kertoi suomalaisen matkanjärjestäjä My Wellness Travelsin järjestämistä urheilu- ja wellness-reissuista, joiden tukikohta on heidän hotellissaan C-Loungessa.  Pakettimatkan aikana lenkkeillään, tehdään voimatreenejä, joogataan, vaelletaan ja suppaillaan My Wellness Travelsin poikien johdolla. Ohjelmaan kuuluu myös hyvinvointivalmennusta ja ruokavaliojuttuja.

En matkusta vapaa-ajalla juuri koskaan yksin. Vapaa-ajanreissut tehdään perhekombolla, mutta työmatkat suoritan soolona. Useimmiten työmatkani ovat juttumatkoja, joilta syntyy reppareita matkailualan lehtiin. Välillä maksan ne omasta pussista, joskus jutun tilannut lehti maksaa matkakulut ja joskus paikallinen turistiviranomainen kattaa matkakuluja. Kirjoitin muutama vuosi sitten tarkemmin matkailutoimittajan arjesta, se juttu löytyy täältä, jos aihe kiinnostaa enemmän.

Tuo kuvassa solisluuni alla näkyvä kyber-mittari on osa tätä ensi viikon hyvinvointilomapakettia: Firstbeat-laite mittasi kolmen vuorokauden ajan kehoani seuraten mm. sykettäni. Samaan aikaan pidin päiväkirjaa päivän kulusta. Kirjoitin ylös nukkumaanmenoajat, herätykset, työntekotunnit, urheilusuoritukset, lukemiseen ja kännykän räpläämiseen käytetyn ajan sekä ne tunnit, jotka tein kotitöitä ja vietin aikaa perheen kanssa. Vertailemalla kehon käyttäytymistä ja päiväkirjamerkintöjäni saadaan pullautettua luultavasti aika tylyjäkin faktoja siitä, miten kehollani menee: nukunko tarpeeksi hyvin, milloin olen stressaantuneimmillani, juonko liikaa alkoholia ja vaikuttaako ihan uunoina kellonaikoina tekemäni työ jotenkin kehoni hyvinvointiin.  Mittaus tehdään muutamia viikkoja matkan jälkeen uudestaan - näin voidaan nähdä, kuinka matkan aikana opitut liikunta- ja hyvinvointiasiat ovat todellisuudessa vaikuttaneet mihinkään.



Urheilulomailun lisäksi odotan ensi viikossa erityisen paljon yhtä asiaa. Kävin muutama vuosi sitten Alanyassa tekemässä matkajuttua Mondo-lehteen, ja tuolla reissulla kävin yhdessä upeassa perinteisessä hammamissa, jossa sain elämäni tähän astisen parhaan vartalohoidon. Hammamin roteva täti hankasi ensin höyrysaunan lämmittämän ihoni karhealla harjalla ja hieroi sen jälkeen koko kehon päästä varpaisiin. Olo oli sen jälkeen kuin toiselta planeetalta. Olen muistellut tuota parinkymmenen euron hintaista elämystä siitä asti lämmöllä. Ensi viikolla otan selvää, josko se vanha hammam olisi vielä siellä, samalla paikallaan kuin ennenkin. Palaan höyrysaunan etsimiseen ja reissun kulkuun muutenkin ensi viikon puolella.

Ai niin....

...Aionko sanoa jotain niistä Yhdysvaltojen presidentinvaaleista? En pysty. Koska ottaa liikaa päähän. (Mutta lukekaa ihmeessä Katjan juttu, se oli tosi hyvä.) Aion nyt pistää pääni vähäksi aikaa syvälle rantahiekkaan ja unohtaa vähäksi aikaa ulkopuolitiikan ja kaikki ne kaikki demokraattisilla vaaleilla valitut presidentit, joiden meiningistä en yhtään tykkää. Neljä vuotta kirpaisee paljon, mutta toivon että se menee äkkiä. Ehkä sitten kun minä olen neljäkymmentä, saadaan Yhdysvaltoihin pressaehdokkaaksi - ja presidentiksi - se oikeasti kaikkein paras vaihtoehto: Michelle Obama.

2 kommenttia:

  1. Mä vähän veikkaan, että Obaman perhe laulaa "Ohi on"-marsseja, eikä enää katsokaan Valkoiseen taloon päin! :D - Mutta joku muu pätevä nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän saattaa hyvinkin olla just noin... Oon ehkä katsonut liikaa House of Cardsia lähiaikoina :D

      Poista

Mitä tuumaat?