”Noh, mä kiipeilen kolme kertaa viikossa viiden sijaan”, sanoi himokiipeilijäkaverini, kahden lapsen mutsi. Olemme porukalla täällä reissu...

Miten se elämä muuttuu lasten myötä?

15.10.16 Satu Kommentteja: 11

”Noh, mä kiipeilen kolme kertaa viikossa viiden sijaan”, sanoi himokiipeilijäkaverini, kahden lapsen mutsi. Olemme porukalla täällä reissussa. Heillä on kaksi lasta – neljävuotias ja alle puolen vuoden ikäinen – ja meillä kuusivuotias ja reilu vuoden ikäinen.


Olimme hetkeä aikaisemmin raahanneet kapean vuoristotien päähän parkkeeratuista autoistamme kiipeilypaikalle kaikki päivän aikana tarvittavat tavarat: vauvan turvaistuimineen, eväät, köydet, varmistimet ja muut kiipeilytavarat, kamerat, vesipullot ja kaikkea muuta tarpeellista. Teimme basecampin kiven juureen ja avasimme keksipaketit.


Aurinko paistoi lämpimästi mutta isot valkoiset pilvet toivat suojaa. Keräsimme frendini kanssa rosmariinia illalla uuniin laitettavia ranskalaisia varten sillä välin kun isommat lapset leikkivät kaksistaan. Vauva nukkui mutsinsa Manducassa. Tunnin päästä osat vaihtuivat ja vauvan isä tuli vahtimaan vauvaa ja äiti pääsi kiipeilemään.

Minä luin kirjaa ja katsoin vanhempien lasten perään, eli vastasin lähinnä aurinkorasva-, vesi- ja keksihuollosta.

Kuuden tunnin aikana aikuiset ehtivät kiipeillä kukin kaksi reittiä, ja lapset yhdet. Aikaa ennen lapsia sama jengi olisi kiipeillyt samanlaisia reittejä ainakin kahdeksan.


Mutta sellaista se nyt on: lasten tulo muuttaa arkea ja etenkin ajankäyttöä ja tämä perhekiipeilyreissu on siitä erinomainen esimerkki. Jos tuon faktan hyväksyy, säästyy monelta turhautumiselta ja pettymykseltä. Jos viimeiseen asti hokee itselleen ja lähipiirilleen, että minähän en sitten lasten tultua muutu ollenkaan ja mikään ei muutu, tulee asettaneeksi aivan liikaa vaatimuksia ja odotuksia, joita on vaikea kenenkään täyttää. Puolimetrinen ja muutaman maitolitran painoinen tyyppi ei tule siinä sivussa jälkiä jättämättä ja mitään muuttamatta.

Mutta! Ja tämä on tärkeä mutta. Elämän ei tarvitse muuttua kokonaan joksikin toiseksi, mitä se oli ennen munasolun hedelmöittymistä. Töissä viihtyvän vanhemman ei tarvitse muuttua pullaa joka päivä leipovaksi kotivanhemmaksi, aktiivisen kiipeilijän ei tarvitse luopua harrastuksestaan vain lasten takia eikä interreilaajasielun tarvitse uudelleensyntyä pakettimatkaajaksi – ellei sitten itse varta vasten halua.


Näistä jutuista juttelimme tänään kiipeilijäkaverini kanssa sillä välin kun hän imetti kuopustaan ja odotteli perheen kiipeilyvuoron vaihtumista. Huomasimme, että olemme fiilistemme kanssa aika lailla samoilla kalkkiviivoilla: teemme molemmat edelleen asioita, joita teimme ennen lasten syntymääkin, mutta vain vähän eri tahdilla. Kaverini kiipeilee nykyään kolmesti viikossa eikä viidesti viikossa, minä pidän kolmea treenikertaa viikossa huimana saavutuksena, kun aikaisempina aktiivivuosina viisi oli ihan minimi. Siis noin yhtenä esimerkkinä monesta.

Juttutuokiosta jäi päällimmäisenä mieleen viisi asiaa.

1. Hiljennä, mutta älä lopeta. Harvenna, mutta älä tyhjennä. Tee kaikkea mitä tykkäsit tehdä aikaisemminkin, mutta vain vähän vähemmän ja vähän hitaammin. Jätä aikasyöpöt ja ei-niin-tärkeät asiat heti pois arkiohjelmasta. Esimerkiksi minä en ole imetysmaratonin jälkeen juuri ehtinyt sohvalla istua. Siksi meillä ei ole televisiota.

2. Yhdistele. Iltapäiväkaljat kavereiden kanssa? Kahviloissa roikkumista frendiporukalla arkisin? Juu ei ole mahdollista enää ainakaan meillä, mutta koska muita aikuisia on kivaa nähdä edes joskus, pyrin yhdistelemään. Koska kavereille ei juuri jää vapaa-aikaa työn ohella, yritä tehdä töitä tai harrastaa kavereiden kanssa. Pidän itse eniten aikatauluriippumattomista yksilölajeista, mutta työasioissa yritän yhdistää sosiaalisen elämän ja elannonhankkimisen. Suomi-kaupan tytöt ovat läheisimpiä kavereitani täällä Islannissa. Virtuaalisesti nämä blogihommat ja kirjankirjoitusjutut ovat myös sosiaalisia hetkiä. Teen töitä mutta saan samalla olla tekemisissä kavereideni kanssa.


3. Ole tasapuolinen. Jos lapsiperheessä on yksi urahaukka, joka on todella tikissä kunnossa ja jolla on paljon ystäviä ja harrastuksia, hommat eivät varmasti jakaudu kotona tasan. Se joka ei ikinä pääse mihinkään, turhautuu. Ja koska sun arkes on sun lapses lapsuus, kannattaa pitää huoli siitä, että arki on mukavaa kaikilla. Älä tee liian radikaalia elämänmuutosta vain siksi, että oletat muiden odottavan sitä. Ei se ole lapsiltasi pois, että sinä käyt harrastamassa silloin tällöin ja käyt töissä. Päinvastoin! Kun kaikilla on mukavaa, koko perhe voi paremmin.


4. Ota lapset osaksi arkea. Älä eriytä elämääsi "lapsiperhe-elämään" ja "sinun oikeaan omaan elämään". Se ei ole kestävä ratkaisu, vaan elät koko ajan jalka ja sydän väärässä paikassa väärään aikaan. Jos vanhemmat rakastavat uimista, on aika luonnollista että lapset seuraavat mukana harrastuksiin - ja tulevat mukaan uimaan. Ehkä innostuvatkin siitä? Tai alkavat vihata sitä? Kuka tietää, mutta so what! Tärkeintä on, että asioita koitetaan tehdä myös yhdessä. Tätä neloskohtaa me täällä reissullakin olemme yrittäneet toteuttaa: kamojen raahaaminen ja lasten kanssa vuoristorämpiminen ovat välillä vähän hermoja raastavaa säätämistä, mutta siinä samalla lapset oppivat paljon siitä luonnosta ja kamojen raahaamisesta ja siitä, miten toimitaan yhdessä. Esikoinen on isänsä mallin avulla kehittynyt jo taitavaksi kivisillä poluilla kulkijaksi ja kiipeilee paremmin ja uskaliaammin kuin minä ikinä. Tänään se suoritti yläköydellä yli 25 metriä korkean 5a-reitin. Wau!


5. Vietä myös omaa aikaa. Neloskohta on tärkeä perusraaka-aine, mutta viitoskohta on erittäin oleellinen mauste. Jokainen tarvitsee joskus myös hetkiä, joihin ei kuulu yhtään kompromisseja. Niissä hetkissä, vaikka sitten lyhyissäkin, ihminen on vain itselleen ja keskittyy vain itseensä. Siksi minäkin aloitan jokaisen reissupäivämme puolen tunnin mittaisella kävelyllä. Yksin.

Hyviä reissuja, ja vielä parempaa arkea!

Tämän hienon kuvan otti Björgvin Hilmarsson (eli en minä ihan koko aikaa sieläl vuorilla kirja nenässä istunut).

11 kommenttia:

  1. Mun on pakko sanoa, että tämä on niin totta. Ja huomaan sen ehkä hitusen kantapään kautta oppineeni, mutta syitäkin löytyy tukiverkon puuttuminen ja miehen reissaaminen ja siten oman päivätahdin luominen (sekä uupuneena ei joustamattomuus). Mutta kunhan tämä seuraava on saatu maailmaan ja kaikki tulevat elämänmuutokset taas hiukan tasoiteltua niin tilanne muuttuu (niin ainakin olen tällä hetkellä kovin päättänyt). Teidän reissu vissiin vielä jatkuu. Nauti aamukävelyistä ja kaikesta muustakin ei perusarjesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän! Meidän tukiverkko on yksi anoppi ja kun hän on sairaana tai varattu, arki luiskahtaa hyvin nopeasti pois raiteiltaan ja pelivara kapenee.

      Juu, reissu jatkuu vielä pari viikkoa, aika ihanaa! Akut täynnä on hyvä palata pimenevään Islantiin, viimeistellä kirjan käsis ja valmistautua joulukiireisiin kaupalla.

      Poista
  2. Tämä on lista joka pitäisi jokaiselle tulevalle vanhemmalle iskeä kouraan neuvolassa. Lapsen myötä elämä muuttuu, mutta muutoksen suunnan voi päättää itse.

    Meidän tuttavapiirissä lasten myötä brunssien määrä nousi silmissä. Lapset repivät vanhemmat ylös sängystä myös viikonloppuisin, joten kymppiin mennessä oltiin saatu nyyttärimeiningillä aina johonkin kotiin pöytä koreaksi ja lapsien leikkiessä vanhemmilla olo aikaa vaihtaa kuulumisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos!
      Toi brunssiasia on muuten niin totta! Me tehdään samaa viikonloppuisin; käydään kavereilla kylässä tai ne käy meillä ja yleensä siitä mudostuu just semmoinen hauska aamiaisen ja lounaan välimuoto.

      Poista
  3. Niin, ja ehkä kannattaa jättää ne kaksoset tekemättä sen kaksivuotiaan jatkeeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä saattaa tosiaan olla vähän tekemistä muutaman vuoden aikana...
      Sittenpä on kunnon joukkue kasassa kun ne vähän ajan kuluttua "leikkivät keskenään". Siten sitä omaa aikaa taas on, eikö vaan :)

      Poista
    2. Joo, nyt kun noi on kaikki kouluikäisiä (kuus-kuus-kahdeksan) mietittiin just eilen että ne on kertakaikkisen mahtavassa iässä ja omakin elämä on taas saatu takaisin. Vuosi siinä melkein meni kun yritti muistella että minkälainen minä olen, mistä min tykkään ja mitä minä haluan tehdä.

      Poista
  4. Tämä lista on niin totta. Minusta on ihmeellistä, että ihmiset vieläkin yrittävät väittää, ettei lapsi muuta mitään ja kulkea saman verran omissa menoissaan kuin aiemminkin. Ne vuodet, jolloin lapset ovat pieniä, menevät todella nopeasti ohi ja sen jälkeen jokainen on taas vapaa elämään ihan sitä omaa elämäänsä. Lapsen saa otettua mukaan elämään, kunhan sen mieltää, ettei elämä ole ihan samanlaista kuin aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritin sitä itse ensin vähän aikaa, siis sitä että elämä ei muut jne, mutta eihän se niin mennyt, ei lähellekään. Kamalia paineita vain, eikä vain itselle vaan myös niille läheisille kavereille jotka yrittivät pysyä vauhissa mukana.

      Elämä muuttui - tuli kaiken hyvän ohella pirun paljon enemmän kiire ja säätö kuin aikaisemmin ja silti asioita saa vähemmän aikaiseksi. Mutta tällaista se nyt on, muutaman vuoden kuluttua meno on taas vähän erilaista.

      Poista
  5. Superhyvä listaus! Elämä muuttuu ihan varmasti lasten myötä, mutta ei sen tarvitse muuttua ihan kotivankilaksi ja sellaiseksi "ei me voida kun on pienet lapset" -selittelyksi. Meillä asuu kaikki tukiverkot kaukana, joten lapset (reilu 3v ja pian 1v) ovat tottuneet kulkemaan mukana kaikissa menoissa, koska ei ole sitä vaihtoehtoa että soittaisi noin vaan jonkun kotiin hoitamaan. Hyvin sujuu ja lapset ovat tottuneet että paikat ja maisemat vaihtuvat :) Tuo oman ajan muistaminen on myös tärkeää, meillä on nyt vauvavuonna ollut miehen kanssa diili että saan viikoittain muutaman tunnin omaa aikaa (nimenomaan omaa eli en edes halua nähdä ketään ystäviä tms). Menen vaikka kirjan kanssa kahvilaan tms ja olen ihan paikallaan ja hiljaa :D

    VastaaPoista
  6. Juuri näin! Kaikkea ei voi saada - valitettavasti. Tai onneksi, mistä mä tiedän. Parhaiten sujuu kun hyväksyy, että nyt on näin ja näillä mennään. Ihan kaikkea ei lasten kanssa varmaan voi tehdä, mutta aika paljon kyllä voi! Jostain pitää vähän tinkiä ja omia asenteitaan tarkistaa, mutta ei elämä lasten takia pilalle mene.
    Eilen kyllä juuri mietin että koska kävi niin, että ripustan vaippapyykkiä ja raikkoan keittiötä perjantai-iltana klo 23... Mut en vaihtaisi <3

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?