Tuskin tekään olette välttyneet huomaamasta, että olen nykyään yksi niistä melkein rasittavuuteen asti innokkaista crossfit-harrastajista, ...

Crossfit - hikeä ja tuloksia

30.10.14 Satu Kommentteja: 11

Tuskin tekään olette välttyneet huomaamasta, että olen nykyään yksi niistä melkein rasittavuuteen asti innokkaista crossfit-harrastajista, jotka jakavat treenituloksia facebookissa ja otattavat itsestään wallball-selfieitä. Menin kälyn - sen pollarin - kehoituksesta kokeilemaan lajia, eikä siihen tarvittu kuin yksi neljän viikon mittainen peruskurssi ja tuomio tuli: olen täysin ja totaalisesti kiipelissä. Puolisonikin on oppinut uutta sanastoa, kun raportoin sille iltaisin päivän treenituloksia wod-jargonilla. Hän on vieläpä niin kiltti, että ainakin näyttelee kiinnostunutta.
Edellisellä Suomen-reissulla kävin treeneissä Crossfit Kirkkonummella. Mainio sali Masalan aseman vieressä. Suosittelen!

Yhden yhtä kertaa en viimeisen viiden kuukauden aikana ole kokenut ketutusta, väsymystä tai muuta epämotivaatiotilaa mennä urheilemaan. Ehei. Urheilupäivien aamuina herään innostuneena - että jesh, tänään on treenit! Järjestän työkalenterin ja muut menot niin, että ehdin harkkoihin kolme tai neljä kertaa viikossa. Olen karsinut töitä ehtiäkseni treenaamaan. Olen kokannut kolmen päivän ateriat sunnuntai-iltana nipistääkseni arki-illoista itselleni omaa aikaa. Muutaman kerran olen syönyt lounaan seisaaltaan ehtiäkseni käyttää itse lounastunnin treeneihin. Ajan järjestämäminen on aika pitkälle motivaatiokysymys. Se, mille tarvitaan aikaa, pitää järjestyä aikaa. Neljä treenikertaa on vaivaiset neljä prosenttia koko viikon käytössä olevista tunneista. Joka arkipäivä kotisalillani Reykjavik Crossfitissa pyörii 20 harjoituskertaa, joista ensimmäinen alkaa aamukuudelta ja viimeinen iltaseiskalta. Valinnanvaraa on.

Mistä tämä motivaatio kumpuaa?

Kehittyminen motivoi. Jos käy ahkerasti treeneissä, kehittyy ahkerasti. Kesti kolme kuukautta, ennen kuin pääsin käsiseisontaan jalat seinää vasten. Sen kolme kuukautta harjoittelin pirullisen ahkerasti. Tipuin ja harjoittelin vähän lisää. Heiluin tasapainottomana möhkäleenä, mutta olin joka kerta vähän parempi kuin edellisellä kerralla. Sitten yhtenä päivänä se vain klikkasi: pääsin käsiseisontaan kymmenen kertaa peräkkäin. Huomasin, että osaan! Enää pitäisi oppia punnertamaan siinä asennossa - opittavaa kyllä riittää. Etenkin, kun vastaavia crossfit-harjoituksia on kymmeniä. En ole missään muussa urheilulajissa tuntenut kehittyväni yhtä nopeasti kuin tässä. Mutta enpä ole missään muussa urheilulajissa treenannutkaan samalla päättäväisyydellä. Lähes poikkeuksetta makaan jokaisten treenien jälkeen taju puolikankaalla muutaman minuutin, ennen kuin pääsen taas kävelemään omin jaloin. Kun antaa paljon, saa paljon takaisin.

Vaihtelu motivoi. Treenit ovat joka päivä erilaiset. Joskus tehdään pulssit kattoon räjäyttäviä intervalliharjoituksia, välillä harjoitetaan painonnostoa, tehdään punnerruksia ja joskus 150 toiston leuanvetosessioita (meikä tekee tukevasti kuminauhan avulla). Koska treenejä vetää kokenut ohjaaja, liikkeet tulee tehtyä alusta asti oikein. Treeneissä treenataan yhdessä. Ympärillä tosissaan treenaava jengi motivoi itseäkin ylittämään itsensä. Eikä salilla käy pelkkiä bodareita. On keski-ikäisiä naisia pudottamassa painoa, nuoria käsipallonpelaajamiehiä nostamassa lihaskuntoa, on senioreita, jotka ovat tulleet aloittamaan elämänsä ensimmäistä kertaa säännöllistä urheiluharrastusta. Vaihteleva ja vaihtuva porukka motivoi. Koska sama tyyppi ei ole aina treenien paras tai nopein tai joukon hitain, treenaajien välille ei muodostu minkäänlaista hierarkiaa. En tykkää joukkueliikunnasta, mutta tykkään seurasta. Siksi minulle on tärkeää, että treeneissä ryhmähenki on kova, kaikki jeesaavat toisiaan mutta jokainen vastaa omasta suorituksestaan. Jokaisen treenin jälkeen koko ryhmä venyttelee venyttelysalissa yhdessä vähintään kymmenen minuuttia.

Näytän paremmalta ilman vaatteita. Kyllä imartelee, kun kolmevitosena löytää sen kadoksissa olleen sikspäkin, perslihaksia ja jäntevät käsivarret ja samaan aikaan lisää syödyn ruoan määrää. Hartiakivut ovat vähentyneet, olen noin keskimäärin vähemmän vittuuntunut, pystyn kantamaan neljä täyttä kauppakassia kotiin ilman taukoja ja jaksan nousta portaat kuin portaat ilman, että hengästyn.
Entä ne tulokset?

Viimeiset pari vuotta hölkkäsin kuuden kilsan lenkin 40 minuuttiin. Tuntui, että en jaksanut enempää. Tänä kesänä olen vetäissyt kuutosen kaksi kertaa alle puolen tunnin.

Peruskurssin jälkeen eli kesäkuun lopussa kokeilimme, kuinka isoilla painoilla kukin jaksaa kyykätä, tehdä maastavedon ja punnertaa tangon olkapäiltä suoriksi. Kirjasin tulokset ylös:

Takakyykky: 45 kg
Maastaveto: 50 kg
Olkapääpunnerrus: 20 kg

Eilen keskiviikkona oli vuorossa sama kokeilu. Kirjasin jälleen tulokset ylös ja olin lentää - nyt jo varsin lihaksikkaalle - perseelleni:

Takakyykky: 75 kg
Maastaveto: 77,5 kg
Olkapääpunnerrus: 32,5 kg

Crossfittiä on voinut treenata Islannissa jo vuosia. Viimeisen puolentoistavuoden aikana siitä on tullut niin suosittu urheilulaji, että perinteiset punttisalit ovat pulassa, kun asiakkaat karkaavat hakemaan motivaatiota kunnon kohottamiseen crossfitistä. En ihmettele.

11 kommenttia:

  1. Jestas, mitä tuloksia! Vau! :)

    -NiinaS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kieltämättä aika hämmentynyt itsekin :D

      Poista
  2. Mäkin olen hurahtanut samaan lajiin. :) Olin peruskurssilla syyskuussa, joten oon vielä ihan aloittelija. Mäkin tykkään lajissa siitä, että siellä on ihan kaikenlaista porukkaa ja että kehitys on nopeaa (ainakin näin rapakuntoisella). Kirjoita ihmeessä lisää aiheesta, vaikkapa mitä teille Islannissa kerrotaan ravinnosta noilla crossfit-saleilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, mahtavaa! Tämä on niin sairaan kiva urheiluharrastus, että ei mitään rajaa. Kehitys on alussa ihan mielettömän nopeaa. Meillä ei ole ollut vielä mitään ravintopuheita (tai oli yksi, mutta mä en ehtinyt tälle tunnille). Proteiinipirtelöitä ja jotain paleo-ruokaa myydään respassa, mutta en ole perehtynyt niihin sen tarkemmin. Uskon perusruokaan. Ja mielellään aina jäätelöä jälkiruoaksi :)

      Poista
  3. Kun oma salilla käynti vie illasta kaksi tuntia, niin ei oikein jaksa innostua. Toisinaan haaveilen keskusta asumisesta. Mutta hurjat tulokset sulla, hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi tuntia tähän mullakin menee. Treenit lämmittelyineen ja venyttelyineen (15 min) vie tunnin, mutta salille pyöräily vajaan puoli tuntia yhteen suuntaan...

      Poista
    2. Sitten vielä isompi hatun nosto! Mun salin pitäisi sijaita korkeintaan 10 min pyörämatkan päässä, että innostuisin siellä käymään useammin kun kerran viikossa.

      Poista
    3. Ja totuus taitaa olla se, että kun löytää Sen Lajin, niin sitähän menee harrastamaan vaikka millä konstilla. Sitä Lajia odotellessa keksitään tekosyitä...

      Poista
  4. Itsellä myös paha jumppakärpäsen purema, ollut about tämän vuoden ajan. Tässä on vaan todellisia haasteita saada järkättyä jumpat kalenteriin, koska 1) päiväjumppiin ei ole mahdollisuutta töiden takia, 2) meillä on 2v poika eikä mummoja tms lähellä hoitoavuksi, 3) kaksi aktiivista koiraa josta toinen nyt 14 viikkoa vanha joiden kanssa harrastan erinäisiä koiraurheilulajeja. Just mietin viime viikolla, että ois vaan paljon helpompaa jos oisin jäänyt entiseen eli kävisin jumpassa vaan max muutaman kerran kuussa silloin kun sattuu sopimaan ilman kikkailuja.... Mutta kyllä tästä tietysti paljon on iloa, välillä vaan tuntuu niin turhauttavalta kun ei riitä tunnit vuorokaudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja väkisin iskee huono omatunto, kun jättää lapsen ja koirat 'kakkossijalle', että pääsee jumpalle. Kuitenkin muksu on 9h päivässä päiväkodissa, kyllä mä mielelläni sitäkin tapaisin sit työpäivän jälkeen. Ja koirat on lenkitettävä joka tapauksessa oli jumppaa tai ei (ei oo muita lenkittäjiä kuin minä) ja jumppapäivinä niiden lenkit jää väkisin lyhyeksi ja omg sitä energian määrää illalla....... Mutta yritän perustella toki sillä, että jumpaton mutsi = paha mutsi.

      Poista
    2. Tuossa on jo aikatauluhaasteita... Pystytkö ottamaan kersaa mukaan jumppaan? Joskus ne lastenhoitohuoneet on silleen järkevästi pistetty, että näköyhteys säilyy.

      Meillä ei ole lemmikkejä ja mulla joustavat työajat, se tekee tämän sumplimisen helpommaksi. Tsemppiä arkeen!!

      Poista

Mitä tuumaat?