Mahaa särkee, hermoja särkee, vituttaa. Tänään tajusin, kuinka hyvin hyvin hyvin kyllästynyt olen olemaan raskaana. Että jos sinne synnyttä...

Mun synnytyssuunnitelma

9.9.15 Satu Kommentteja: 54

Mahaa särkee, hermoja särkee, vituttaa. Tänään tajusin, kuinka hyvin hyvin hyvin kyllästynyt olen olemaan raskaana. Että jos sinne synnyttämään kohta pääsisi?
Kohti rv40, kohti psykedeliaa.
Viime kerralla koko homma meni niin poskelleen, että odotukset eivät ole järin korkealla.  (Lue täältä ensisynnytyskertomukseni eli osa 1, osa 2 ja osa 3 sekä heti synnytyksen jälkeen kirjoitettu melko huuruinen kirjoitukseni epiduraalista) Viisi vuotta sitten kävin raskausjoogassa, raskausvalmennuksessa, tutustumassa synnytysosastoon, halusin kokeilla vesisynnytystä ja kivunlievityksenä kumista palloa ja akupunktiota.

Joku muuttui matkalla, koska tällä kertaa jätin kaiken valmistautumisen. Tai no, laitoinhan lahjaksi saadun ginin kylmään ja mietin, mitenköhän epiduraali reagoi pieneen annokseen alkoholia. Että voisikohan sitä ihan hyvällä omallatunnolla ottaa yhden geeteen  epiduraalilääkityksen jälkeen. Saamani palautteen mukaan estettä yhden drinkin nauttimiselle ei ole. (Kiitos ystävät avusta!)

Vertaan omaa luomusynnytyskokemustani kommunismiin: ajatuksena kaunis, mutta toteutus meni perseelleen.

Minut viime kerralla vähän ympäripuhuttiin luomusynnytykseen. Kätilöjen toimesta kehuttiin kivoja ja intiimejä synnytyshuoneita, leveää sänkyä ja sitä, että luomuosastolla isikin saa ilmaiset ateriat. "Sairaalaosastolla" saa epiduraalin, mutta tilat ovat kuulemma vähän kalseammat ja sairaalanomaiset. No jee. Sillä valaistuksella ei ihan oikeasti ole kamalasti väliä.

Viisi vuotta sitten olin tipahtaa  siellä hämärässä luomuilupesässä jumppapallon päältä. Sitten kaaduin synnytyshuoneen suihkuun. Menin lämminvesialtaaseen, mutta siellä istuminen pysäytti avautumisvaiheen ja synnytyksen etenemisen, eli tarvittiin käynnistys. Se tuntuikin sitten tosi mukavalta. Akupunktioneuloista ei ollut hyötyä ja siinä vaiheessa kun tuntuu että joku sahaa vartaloa kahteen osaan, unohtui aika moni raskausjoogan aikana opittu hengitystekniikka. Oikeastaan ne kaikki. Epiduraalia en enää saanut, koska käynnistys oli pistänyt avautumisvaiheeseen vauhtia. Lievästi sanottuna otti aika paljon molempiin päihin. Sattui niin saa*anasti, että en tuntenut muuta kuin kipua - en esimerkiksi erottanut tarvetta ponnistaa vaan kätilö joutui antamaan ohjeita.
Lähde: Vuoden mutsi.
Lähisairaalamme - eli Islannin keskussairaalan - synnytysosastolla on onneksi tehty muutoksia. Ei ole enää erikseen herkkää luomupuolta ja sairaalamaista sairaalapuolta vaan yksi ainoa synnytysosasto, jossa synnyttäjien toiveet otetaan mahdollisimman hyvin huomioon. Tiedostan kyllä, että tämä muutos johtui pelkästään kustannussyistä: kahden vierekkäisen mutta organisaatioiltaan täysin erillisen osaston pyörittäminen samassa kerroksessa 200 000 ihmisen kaupungissa oli löysää, joka piti laman jälkeen leikata. Uskon yhdistämisen tehneen kuitenkin hyvää: synnyttäjiä ei enää jaeta luomuilijoihin ja epiduraalin ottajiin vaan kaikki tuskaiset mutsit ovat siellä ihan samalla viivalla.

En tosiaan tiedä, miten kaikki tällä kertaa menee, enkä sitä pysty luultavasti paljoa ohjailemaan, mutta tämänhetkiset toiveeni ovat seuraavat:

Epiduraali ja välittömästi. (Ehkä myös blogin kommenteissa mainittu, ponnistusvaiheen alussa annettava pudendaalipuudutus olisi paikallaan.) Henkiin olisi hyvä jäädä molempien. Jos vähän ekstraa saisi pyytää, niin sen, että fyysiset vauriot jäisiviät pienemmiksi, kiitos. Olisi myös tosi mukavaa, jos synnytys sujuisi nopeasti  ja pyyhkiytyisi muistista äkkiä.

Jos niin ei kumminkaan käy ja kaikennäköistä tapahtuu, pitää luultavasti taas purkaa patoutumia kirjoittamalla. Ehkäpä Vuoden mutsiin kolmas osa? Suomen Tietokirjailijat ry:llä onkin sopivasti apurahahaku meneillään.

Palaan aiheeseen - toivottavasti aika pian.

54 kommenttia:

  1. Miljoonasti tsemppiä loppurutistukseen!!! Synnytyssuunnitelmilla voi heittää vaikka ves'lintua munkin puolesta, pieleen ne menee kuiteski. ;-) Aivan ylimarkkinoitu paperi ja ajanhukkaa.
    Toivottavasti kaikki menee kuitenkin parhain päin.

    Anni

    VastaaPoista
  2. Tsemppejä kovasti loppumetreille! Ja hih, samaistuin hyvin kirjoittamaasi :) Kävin myös esikoisen kohdalla raskausjoogat ja hengitysharjoitukset, mutta sitten tosi paikan tullen lämmin suihku ja kauratyyny lähinnä naurattivat ajatuksena (jos olisi pystynyt nauramaan).

    VastaaPoista
  3. Synnytät just niin kuin haluat! Hyvin se menee. Peukut pystyssä täällä Baijerissa.

    VastaaPoista
  4. Hurjasti tsemppiä! Mulla epiduraali oli tokan (käynnistetyn) synnytyksen paras hetki, olisin voinut vaikka nauraa ääneen (ehkä nauroinkin). Eka synnytys päättyi kiireelliseen sektioon, mutta sen verran olin saanut kokemusta alatiesynnytyksestä, että ymmärsin tokan synnytyksen kohdalla avun olevan tarpeen, kun järkyttävistä kivuista huolimatta kuulin kohdunsuun avautuneen vain hieman. "Nyt mä ottaisin sen epiduuraalin, kiitos" pelasti synnytykseni. Jos synnyttäisin vielä kolmannen kerran, laittaisin sormet ja varpaat ristiin ettei synnytystä tarvitsisi käynnistää. Mutta onneksi on kipulääkkeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin toivon että tätä ei tarvitsisi käynnistää : /

      Poista
  5. Niin joo. Ma en koskaan edes harkinnut mitaan luomujuttuja. No thanks. Sanoin, etta tavallinen sennytys ja kaikki huumeet mita saa ja ne laittomatkin. Niita kuulemma ei saa tuoda sairaalaan hehee. No loppupelissa homma menikin sektioon, tosin suunniteltuun kun tyyppi ei kaantynyt ympari vaan istui siella mahassa tyytyvaisena ilman aietta syntya. Sektio oli siis ns suunniteltu viikolla 39. Hyva niin, miekkonen oli meinaa 57 cm ja lahes 4 kiloa. Lapsi ja aiti olivat tyytyvaisia. Mutta ma olenkin tammonen huono mutsi, ei huonoa omaa tuntoa lahinna helpostus kun paasin ns "vahalla". No arpi jai tonne tuherokarvojen alle eika meitsille mitaan brasialaista ajella muutenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei missään nimessä pidä potea huonoa omaatuntoa! Synnytykset vaan menee niin eri tavalla eri ihmisillä, ja eri raskauksissakin. Siksi mä ärsyynnyt suunnattomasti sellaisesta luomuonnellisuuslätinästä, jossa hämmästellään epiduraalin ottajia ja kehotetaan "voimaantumaan omasta kehosta". Kun ei se tosiaan mene kaikilla niin, vaikka sitä haluaisikin.

      Toinen synnytykseen liittyvä aihe, joka saa mut hulluksi on kotisynnytys. Mutta palaan ehkä siihen aiheeseen joku toinen kerta :)

      Poista
  6. I so agree!! Itselläni ei ollut suunnitelmaa. Homma päätyi kiireelliseen sektioon. Hieman ihmettelin huolestuneita kätilöitä, jotka seuraavana päivänä tiedustelivat olinko pettynyt kun en saanut alatiesynnyttää! Hei haloo! Vieressä tuhisi terve lapsi! Olimme molemmat hengissä!! Ei minun naiseuteni ole kiinni repeytyneessä välilihassa! Suunnitelematta paras. Tsemppiä sinne! Ja kannatan GT:tä. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kestäähän siitä leikkauksestakin toipuminenkin varmasti aikansa, mutta jos nyt suoraan sanon niin mä haluaisin huomenna kävellä tonne sairaalaan, pistää pään tyynyyn ja pyytää herätystä kun leikkaus on tehty. :D

      Poista
  7. Hehee, se mun leuka rentona -vinkki (ja ne jumppapallot ja muut) sopii musta hyvin supistusvaiheen alkuun, kun kipu ei vielä ole kovin paha. Näin kahden synnytyksen kokemuksella ;)

    Kätilöt ainakin täällä Helsingissä koko ajan kyseli, että pärjäänkö ja kun tuntui, etten enää pärjää, sanoin että haluan sen epiduraalin. Ja pudendaalipuudutuksen sain myös molemmilla kerroilla, se oli hyvä.

    Mullakaan ei mennyt kumpikaan synnytys niin kuin olin ajatellut, joskaan mitää hirvittävän dramaattistakaan ei kummassakaan käynyt. Sattuihan se nyt ihan helvetisti, mutta siitä selvittiin.

    Ehdottomasti jatkoa Vuoden mutseille! Sä olet niin tehokas että ehdit vielä ennen synnytystä kirjoittaa sen apurahahakemusenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin auttoi se kuumassa suihkussa seisominen siinä ihan synnytyksen alkuvaiheessa, mutta kun rupesi kunnolla sattumaan niin viskasin sen raskausjoogasta ostamani golfpallon kokoisen puutikukn seinään (sen puristelu olisi kuulemma auttanut siirtämään kipua alapäästä käsiin - no ei ihan onnistunut ü)

      Poista
  8. Mun tuuri oli, jos jokin voi mennä vikaan, se meni. Raskausmyrkytys ja sen vuoksi käynnistys. Helvetin kivuliasta, mutta 12 tunninkin jälkeen mitään tekemättömät supistukset. Haluton takapäivystäjä tuli leikkaamaan kolmannen epiduraalin ja kahden petidiinipiikin jälkeen. Kakara ei hengittänyt omin avuin ja sain sairaalabakteerin sisuskaluihin leikkurista. Ja niin, ilokaasun ne otti pois, kun vedin siitä vittuunnuksissani överit. Kätilö tuumasi kuulumisia kysyneelle äidilleni, että lääkitty on ja liikaakin. Ainoa mikä toimi kun junan vessa oli petidiini. Sammuin molemmista noin tunniksi. Mutta onneksi se on maks yksi vuorokausi, sen on vaikka seiväs toosassa. Tsemppiä, hengessä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijjoi, aika paha : / Onneksi selvisitte molemmat!

      Poista
  9. Mulla epiduraali auttoi ekan kohdalla kohtuullisesti, tunsi supistukset yms. Loppui vaan juuri ennen ponnistusvaihetta. Eli sitten tuntui, mutta en tuntenut olevani kivun armoilla. Tokalla kerralla homma etenikin nopeammin ja pistivät spinaalipuudutuksen. En tiedä menikö sitä liikaa tms. mutta en siis tuntenut yhtään mitään... Taivas 😊 Tokan jälkeen totesin että jos synnytys menis aina näin niin vois näitä enemmänkin tehdä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, toivottavasti mullekin tulee tuo "helppo kakkonen" :)

      Poista
  10. Hehehehe itehän olin kans käyny jossain raskausjoogassa jossa se hengittäminen neuvottiin täysin päinvastoin kuin mitä kätilö käski sit ponnistaessa. Sitten kun aloin hengittää niinkuin kätilö käski pyörryin kesken ponnistamisen kun unohdin hengittää sisään välillä :D kaikki meni joka tapauksessa loistavasti, kokemuksen pelasti kätilö opiskelija joka oli valmis tekemään kaikken mitä halusin, toisin kuin se varsinainen kätilö...

    -sup

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useinhan se on isä joka pökrää, mutta tällä kertaa näin :D Hyvä että loppu sujui kuotenkin hyvin!

      Poista
  11. Epiduraali on kyllä lääketieteen lahja synnyttävälle naiselle. Niin ja eipä kaipa alkoholi tosiaan haittaa, kun Naistenklinikalla hoitajat antoivat mulle konjakkipaukun (muistaakseni verenpainetta tasaamaan tms. luki papereissa) kun tutisevin jaloin kävelin suihkuun synnytyksen jälkeen (ja ei ole ikinä konjakki niin hyvältä maistunut, ilmeisesti joka nainen ei kumminkaan konjakkia saa (häh?!), koska kukaan kavereista ei ole saanut...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja onnistunutta synnytystä!

      Poista
    2. Aion todella testata tämän ihmelääkkeen :)

      Poista
  12. Mä liputan kans tuon suunnittelemattomuuden puolesta. Takana kolme synnytystä, joita ei oltu mitenkään suunniteltu ja kaikki menivät loistavasti. Veikkaan, että juuri siitä syystä, ettei suunnitelmia ja odotuksia ollut. Toki sekin vaikuttaa, että mulle synnyttäminen on oikeasti helppoa. Järkyttävän leveä lantio tai jotain. �� Mutta on kaikissa synnytyksissä ollut jotain ikäviäkin juttuja. Ekan kanssa kivut oli tosi kovat ja aukesin tunnissa 6 cm. Makasin sängyllä ja uikutin, samalla ane yritti laittaa epiduraalia ja säteily, kun en pysynyt tuskissani paikallaan. Tokalla oli napanuora kahdesti kaulan ympäri ja jouduin ponnistamaan supistusten vastaisesti, että saadaan nopsaan ulos. Kolmannen kanssa yrittivät laittaa spinaalia ja se oli ihan helvettiä. Koko oikea jalka kramppasi ja meni tunnottomaksi vuoron perään. Supistukset kalpenivat sille kivulle. Mutta mikään ei jäänyt kaivelemaan ja harmittamaan, koska mikään ei omissa mielikuvissa mennyt pieleen. Tsemppiä synnytykseen!

    VastaaPoista
  13. Juu, ihan kivahan se synnytyssuunnitelma on... Mullakin oli sellainen: plääni oli kotisynnytys (en asu Suomessa) ja kuitennii päädyttiin sektioon, jesh. Harmitti vaan kun kotisynnytys lähti niin hyvin käyntiin, mutta avautumisvaihe pysähtyi kahdeksaan senttiin ja (iso!) lapsi oli avotarjonnassa, joten kätilö suositteli siirtymistä sairaalaan. Kai olen vähän vinksahtanut kun olisin sen onnistuneen kotisynnytyksen halunnut, mut elämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, lisäyksenä vielä, ett nykyisessä asuinmaassani kotisynnytys on todella paljon yleisempi kuin esim. Suomessa.

      Poista
    2. Joo mä oon kässännyt että Keski-Euroopassa, esim Hollannissa, kotisynnytys on paljon yleisempää kuin täällä pohjoisessa. Islannissa niitä taitaa olla vain muutamia yksittäisiä vuodessa.

      Mä en itse uskaltaisi sen hätäsektion pelossa. Vaikka lasaretti on meiltä alle kilsan päässä, se saattaa silti olla liian kaukana jos joku menee yllättäen vituralleen...

      Poista
  14. Mulle sano lääkäri että toinen synnytys on tilastollisesti se kaikkein helpoin, ongelmattomin ja sujuvin. Tähän turvauduin kun lähdettiin numeroa kaksi synnyttään,ykkönen kun oli täyttä tuskaa melkein koko sen 36 tuntia mitä siinä meni.... Mutta siis kakkonen syntyi helpommin ja nopeammin (ja kolmosta en koita), niin että tilasto piti mun kohdalla paikkansa!

    Ekassa synnytyksessä sain epiduraalin, spinaalin, ilokaasua ja kaikki ne alapään puudutukset (unohdinkohan vielä jotain), mutta silti tunsin että kuolen ehkä tähän kipuun enkä tiennyt että ihmiseen voi niin paljon edes sattua!

    Melko pelonsekaisin tuntein lähdettiin tokaan koitokseen, mutta siinä puudutukset toimi (toki ennen sitä oli melko "hetket"), niin että lopulta olin vaan hämmästynyt kun vauva syntyi, voiko se näinkin helposti tulla!

    Sen verran vielä suunnitelmista ja suunnittelemattomuudesta, että mä kävin parikin kertaa ennen tokaa synnytystä sairaalassa kertaamassa läpi mitä kaikkea siinä ekassa oikein tapahtukaan ja listaamassa ylös omia toiveita (ne oli siis sellaisia kuten että haluan että mua kuunnellaan, synnytyssali rauhoitetaan harjoittelijoilta ja että kaikki keinot ehdotetaan ja kysytään multa). Tämä ehkä autto, ainaki tunsin että kohtelu oli just mulle sopivaa ja räätälöityä, taisivat kohdella mua synnytyspelkostatuksella ja se sopi hyvin!

    Niin että tsemppiä seuraavan koitokseen, toivotaan että tuo "tilastollisesti helpoin" osuu sunkin kohdalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess!! Mä rakastan tilastoja, eli tästä oli hyötyä. Kiitos :)

      Poista
  15. Voimia koetukseen! Itselläni oli sama juttu, ennen epiduraalia olin niin kipeä etten ikinä olisi voinut keskittyä ponnistamiseen. Piikin jälkeen keskittymiskyky parani ja koko homma oli ohi parissa tunnissa (josta pari tuntia iloista läppää miehen kanssa + 20 minsaa aktiivista ponnistamista - joka sekään ei sattunut, tuntui lähinnä jättimäiseltä p***ahädältä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, on niin ihanaa lukea näitä kokemuksia! Kyllä mä sen jättihätätunteen kestän :)

      Poista
  16. Liputan sen pudendaalin puolesta! Epiduraali meni mulla kolmesti väärään paikkaan eikä "oikeaan kohtan" osuttuakaan tuntunut oikein auttavan. Muistaakseni epätoivon hetkenä taisin pyytää että joku leikkais muksun musta ulos kun en enää kesta. Mutta ai että kun pääsi ponnistamaan ja sai pudendaalin. Oli niin perkeleen viikinkinainen olo että. :D Tsemppiä synnytykseen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, mä muistan sen tunteen kun teki mieli pyytää kätilö hakemaan lapio ja nostamaan se lapsi ulos sieltä. Kiitos tsempeistä!

      Poista
  17. Epiduraali, tuo luojan lahja ihmiskunnalle. Kannattaa tosiaan pyytää se ajoissa eikä jättää viimetinkaan, jos anestesialääkärillä sattuu siinä "riittävän tuskan hetkellä" olemaan mula joku tärkeämpi potilas hoidettavana. Aivan mahtava aine! Otseltäni poisti i-han kaik-ki ki-vut!!! Se on sellainen edistysaskel ihmiskunnan historiassa, että ei kannata jättää kokeilematta, kun veronmaksajien rahoilla kerran saa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kerralla tein just sen mokan että pyyson sitä liian myöhään. Annoin aika paljon verbaalista palautetta siitä, että miten ihmeessä mun pitäisi tietää milloin on liian myöhäistä ja milloin ei. Siksi aionkin nyt esittää tämän toiveen heti vastaanotossa...

      Poista
  18. Mun suunnitelma oli tehdä juuri niin kuin käsketään. Sen kätilölle myös kerroin. Molemmilla kerroilla sain aqua-rakkulat ja niillä mentiin. Sattuhan se joo, mutta niin sen kuuluukin sattua. Itse en ihan ymmärrä hehkutusta kaikkien kipujen poistamisesta kun se luonnostaan kuuluu kuitenkin asiaan. Ehken ole niin kipuherkkä tjn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kipukynnys on varmasti ihmisillä erilainen. Kyllä mä hammaslekurissakin otan puudutuksen jos porataan tai tehdään juurihoito, tai päänsärkylääkkeen jos on pää kipeä. Mun mielestä sen kivun nimenomaan ei tarvitse kuulua asiaan...

      Poista
  19. Suosittelen kaikille enemmän kuin lämpimästi Elle TENS-laitetta! Toisessa synnytyksessä en käyttänyt kovan äänen lisäksi mitään muuta kivunlievitystä (amme ehdittiin täyttää, mutta en ehtinyt sinne asti). Olisinpa tiennyt siitä ensimmäisenkin synnytyksen kohdalla! Itselläni toinen synnytys kesti vain neljä tuntia (eka oli 9h) ja sairaalassa ehti tulla noin kolme hyvää supistusta ja oli aika ponnistaa.

    Minäkään en tehnyt mitään suunnitelmia ensimmäisen kohdalla kun ei ollut pienintä käryäkään siitä mitä olin oikeesti menossa tekemään. Sen verran toisen kohdalla toivoin, ettei tarvisi siinä kaikkien luonnonlakien vastaisessa perinteisessä puoli-istuvassa asennossa ponnistaa, mutta siihen asentoon sitten jotenkin päädyin vahingossa.

    Ekassa synnytyksessä sain epiduraalin, ihan ok (perätilan takia oli sektion riski eikä saanut juoda tai syödä mitään niin alkoi vähän heikottaa aamun pikku tunteina, sanoinkin miehelle että seuraavan kerran lähdetään sairaalaan synnyttään Mäkin kautta ja ei sitä kätilöäkään näkynyt vilausta enempää ekaan neljään tuntiin). Mutta. On se kokemus vaan ihan eri kun on selvä pää ja luonto tekee mitä on tuhansia vuosia tehnyt.

    p.s. Missä vaiheessa muuten synnytyspoltot- termistä siirryttiin käyttään kipu/sattuuniinperkeleesti-osastoa? Ja onko se lisännyt synnytyspelkoisten määrää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun se sattui niin perkeleesti :D

      Poista
    2. Synnytykset on kovin erilaisia, eli oman kokemuksen perusteella ei ehkä kannata tehdä ihan hirveitä päätelmiä. Mun supistukset alkoivat lasketun päivän yönä, se oli maanantai, 5-10 minuutin välein, ts. nukkua ei voinut. Eivätkä olleet kiristyksiä tai polttoja vaan oikeasti sattuivat. Aamulla supistukset hiipui ja sit ooteltiin, iltapäivällä sama meno, eli liian harvaan mutta säännöllisesti supistuksia. Panadol, kuuma suihku ja lämmin kaura pussi tuli testattua aika moneen otteeseen tulevina päivinä ja öinä. Supistukset vaan pahenivat, joten torstaina myöhään illalla mentiin tsekkaamaan tilanne sairaalaan (takana kolme nukkumatonta yötä). Käyrillä olo on sadistisinta kidutusta mitä tiedän (tätäkin tuli loppujen lopuksi kokeiltua aika monta kertaa tulevina päivinä), ja voin sanoa että itku tuli kun kolmen päivän ja yön kärsimyksen saldona oli "kaulaa on vielä jäljellä". Kätilö armahti mua sen verran, että sain jäädä nukkumaan kipupiikki persuuksissa. Seuraavana aamuna kotiin ja yhä pahenevat supistukset...illalla taas sairaalaan ja nada, nukkumaan päivystysosastolle kunnon kipulääkkein ja tada, lopultakin kun mä pystyin rentoutumaan ilman niitä saatanallisia kipuja, synnytys oikeasti käynnistyi (ja kyllä, ne supistukset oli ihan eri luokkaa, mutta mä voisin purraa pään poikki ihmiseltä joka tulee sanomaan että mun synnytystä edeltävät supistukset oli polttoja). No, joka tapauksessa synnyttämään päästessäni olin yhtä muutamaa tuntia lukuunottamatta valvonut koko viikon (tottakai eihän ihminen voi viikkoa valvoa, mutta unipätkät sijoittui sit niiden supistusten väliin, että aika mikrounia sit). Kun sain epiduraalin, sen jälkein nukuin kuin tukki (5cm->9cm) ja se oli onni, koska muuten en olisi selvinnyt tulevasta ponnistustunnista.

      Joo ja haluaisin nähdä sen naisen joka hoitaa tän synnytyslaululla ja tens-laitteella (samoin mittasuhtein kuin minä, eli pieni nainen ja lähes 4kg vauva) onnellisena hymisten. Ihan varmasti tällaisia löytyy, mutta oman synnytyksen kokemuksen perusteella en ikinä suostuisi synnyttämään ilman epiduraalia (ja oikeasti, rehellisesti sanottuna, en ikinä suostu synnyttämään uusiksi).

      Poista
    3. Hyvä Satu! Siksi niitä synnytyspolttija sanotaan toisella nimellään, koska se SATTUU. Ja vaikka toka tulikin pelkällä mielen voimalla, en silti halua dissailla niitä jotka kipuunsa lääkettä haluavat. Ensimmäisen vituralleen menneen jälkeen halusin että minut leikataan ja kaikki oli siihen valmiina, minut piti leikata, koska pelkäsin niin perkeleellisesti. Ja kun tätä pelkoa yritettiin poistaa, huomasin että pelkoa ei ymmärretty. Pelkäsin niin että yöllä olin hiestä märkä eikä uni tullut ja ahdisti ajatus käydä sama uudestaan läpi. Tämä asia minkä luonto hoitaa meni kohdallani niin persiilleen että en vuoteen ajatellut koko asiaa itkemättä. Fiksu lääkäri näki tämän ja edellisen kokemuksen perusteella sain leikkauspäätöksen. Tästä alkoi ihana odotus kun tiesin että ei tarvitse pelätä. Pelko on yleisintä muuten uudelleensynnyttäjillä. Vauva tulikin sitten niin nopeaan että ei ehditty kätilön kanssa kuin päivää sanoa ja kokemus OLI ihana kun pää on selvä ja mieli kirkas. Mutta tässä homma toimi, kaikki meni nappiin ja synttärikahvit juotiin euforisissa olotiloissa. Yksi asia mikä minua vitutti tän pelon kanssa; yleisin tarjottu lääke oli täm voimaannuttava kokemus; ajattele mistä jäät paitsi kun valitset leikkauksen. Et saa KORVAAVAA kokemusta. Jos pelkäät kolarin jälkeen uutta kolaria, eihän kukaan käske ajamaan sitä uudestaan koska been there done that.

      Poista
    4. Mä en muuten ymmärrä miksi epiduraali (joka on siis puudutus) ja päänsekoaminen yhdistetään toisiinsa. Mun ajattelu palasi siitä epiduraalista. En ollut missään pöllyissä tai tiloissa. Siis normisekoamista enempää. :D

      Poista
    5. Niinpä. Kun menee hoitamaan avomurtumaa, juurihoitoon tai kitarisojen poistoon, niin harvoin käy mielessä hoitotoimenpide ilman puudutusta...

      Poista
    6. Toim.huom. en ole mitenkään epiduraalia vastaan! Itse en olisi ilman sitä ekaa synnytystä jaksanut. Mahtavaa, että sellainen on meidän valikoimissa. En usko että olisin pelkän Tens-laitteen avulla ekasta synnytyksestä selvinnyt, mutta olisi kiva jos se olisi ollut apuna edes alkutohinoissa. Varsinkin automatkalla sairaalaan se oli tosi jees.

      Poista
  20. Tsemppiä synnytykseen!

    Mulla on takana kaksi synnytystä ja molemmilla kerroilla pyysin epiduraalin siinä vaiheessa kun tuntui, että en enää jaksa pelkällä hengitystekniikalla. Toinen synnytys oli Suomen ulkopuolella ja täällä tosiaan epiduraalia käytetään aika eri tavalla. Mitään "oikeaa" aikaa epiduraalin laittamiselle ei kuulemma ole, ainetta tulee automaattisesti kerran tunnissa lisää siihena asti kun lapsi on ulkona, ja sitä saa itse nappia painamalla annostella vielä lisää, jos alkaa tuntea kipua! (Mun ei kyllä tarvinnut annostella lisää). Molemmilla kerroilla ponnistusvaihe oli todella nopea ja jälkimmäisellä kerralla jouduin puolet ponnistusvaiheeksi lasketusta ajasta pidättelemään, että lääkärit ehtivät paikalle ennen kuin lapsi syntyy :) Ainakaan omalla kohdallani epiduraali ei ole siis haitannut ponnistamista, ainoastaan vienyt kivut.

    Ai niin, lapsillamme on 5 vuoden ikäero ja lääkäri sanoi, että niin pitkä tauko synnytysten välissä saattaa aiheuttaa sen, että toinen synnytys on käytännössä kuin ensisynnytys. Omalla kohdallani toinen synnytys oli kyllä paljon nopeampi kuin ensimmäinen, mutta muuten menivät aika samaan tyyliin.

    VastaaPoista
  21. Olen synnyttänyt kaksi kertaa, eikä mulle kummallakaan kerralla tullut tarvetta ponnistaa. Ekalla kerralla ponnistin kätilön ohjeiden mukaan. Toisella kerralla kun olin kokonaan auki ja yritin kysellä ohjeita, niin kätilö vain sanoi, että tee niin kuin kroppa sulle kertoo. Kroppa ei vaan kertonut muuta kuin että sattuu, mutta koska kätilöstä ei tässä ollut apua, niin päätin vaan sitten että nyt ponnistetaan se vauva ulos. Eli ei sulle välttämättä tule sitä ponnistuksen tunnetta tälläkään kertaa. Mulla oli molemmat enemmän tai vähemmän luomusynnytyksiä, koska olivat niin nopeita ettei epiduraalia ehditty antaa, eikä puudutteetkaan oikein ehtineet vaikuttaa. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  22. Hei, jos kävisi niin huonosti, että synnytyssalissa joutuisit saamaan antibioottia yllättävän kohtutulehduksen takia (kuten minä molemmissa synnytyksissä), niin ainakin Suomessa tuohon tarkoitukseen tarkoitetut ab:t aiheuttavat rajun antabusreaktion alkoholin kanssa. Eli itse jättäisin geeteen kotiin :)

    VastaaPoista
  23. Onneksi luonto on hoitanut asian niin, että hormoonit rientävät apuun ja synnyttävä äiti saa ihmeelliset voimat kestää ja suoriutua synnytyksestä. Olen huomisesta eteenpäin samalla maankamaralla, henkiset tsempit sinulle Satu👍🏻

    VastaaPoista
  24. Mulla kaksi synnytystä takana. Molemmat käynnistelty. Ensimmäinen päätyi kiireelliseen sektioon ja toinen syntyi alateitse. Kumpaakaan synnytystä en koe paremmaksi tai huonommaksi, pääasia oli että terve lapsi tuli maailmaan. Kivut oli varsinkin tässä viimeisessä ihan jotain kamalaa, eikä olisi tullut mieleenkään pärjätä ilman epiduaalia!
    Kummallakaan kerralla ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa, mistäs sen oikeasti kukaan tietää, että miten se synnytys tulee menemään. Kai se sitten niille tarkkaan asiat suunnitelleille on todellakin sitten suuri pettymys, jos esim.lopulta joudutaan sektioon. Ehkä alateitse synnyttäminen on "voimaannuttava kokemus" niille, joilla ei tarvitse synnytystä käynnistää ja lapsi putkahtaa pihalle parissa tunnissa. Itselle se ei ollut ainakaan! En todellakaan koe,että kokemus oli ihana. Ihanaa oli vasta kun lapsi oli ulkona ja kivut oli ohi!

    VastaaPoista
  25. Upea lukea näitä kaikkia kommentteja, kiitos! Haluaisin vastata kaikille erikseen ja sanoa vaikka mitä, muttta just nyt hanuri ei kestä enempää istumista... ;-)

    VastaaPoista
  26. Mulla ykkönen syntyi epiduraalin avulla, ja pystyin jopa nukkumaan kolme tuntia 12 tuntisen urakan aikana. Eli oli ikuisesti kiitollinen sitä epiduraalista, jonka pyysin ja sain käytännössä heti, kun synnytyssaliin astuin. Eli oma kokemukseni puoltaa superaikaista epiduraalia : ) Kakkonen yllätti täysin. koska synntys oli supernopea, tenava syntyi tunnin sisällä kotona, koska en älynnyt lähteä riittävän nopeasti 10 minsan ajomatkan päässä olevaan sairaalaan. Kukaan ei osanut varoittaa minua, että toka (ikäero lapsilla 3 v) voi sitten olla näin pikaista toimintaa. Homma onneksi hoituin kaikin puolin ok, vaikla minä ja puolisko oltiin kauhusta jäykkinä, kun tajusimme, että joudumme hoitamaan homman kaksistaan (hätäkeskus tosin antoi ohjeita puhelimitse.). Kakkosen synnytyksen käytännössä seisoin kylppärissä, ja oman kokemukseni perusteella tuo seisominen auttoi hommaa ihan hitosti.

    VastaaPoista
  27. Mulla epiduraali meni perseelleen; sitä tykitettiinkin epiduraalin määrä spinaalitilaan josta seurasi kaikkea jännää. Toka meni sitten ilman ja oli kokemuksena paljon parempi. Epiduraalista ei ole muuten mielipidettä, mutta pelkäsin niin kovin sitä pieleen mennyttä että mikä tahansa tuntui paremmalta. Mä luulen että samat hienot fiilikset voi kokea melkein millä tahansa tavalla, jos kaikki menee hyvin. Ainakin empiirisen aineistoni pohjalta tuttavat ja kaverit tuntuvat puhuva melkoisen kauniisti jos kokemus on ollut hyvä on se vauva tullut sitten mitä kautta vaan.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?