Ruoanlaiton ydinmehua: Gastronaatti 2

Voi kuulkaa. Sain käsiini aivan valloittavan keittokirjan. Se jo itsessään on uutinen. Tältä se näyttää:


Keittokirjat ovat minulle harvoin "valloittavia". Hyviä ja loistavia olen kyllä pidellyt käsissäni monia. Ruoanlaittoaiheiset kirjat eivät herätä minussa sen suurempia intohimoja, koska en ole suhtautunut kovin intohimoisesti ruoanlaittoon. Ruokaa pöytään on välttämättömyys, joka pitää hoitaa. Joskus kun on ylimääräistä tyhjää aikaa ruoanlaitto voi olla hirveän kivaa ja silloin tekee mieli hifistellä etenkin jos kokkaan ateriaa isommalle illallisporukalle. Olen hyvä laittamaan ruokaa, jos keskityn ja jos ohjeet ovat todella hyvät. Tällaista tuntikausia kestävää keittiöheittäytymistä tapahtuu kerran tai kaksi vuodessa. Useimmiten kokkaus on kuitenkin vain arjen työ, joka pitää saada tehtyä alle 30 minuutissa.

Satu Koiviston kirjoittama ja hänen puolisonsa Isyyspakkauksen Tommi Koiviston valokuvaama Gastronaatti 2 keittokirja ratkaisi tämän vähän hiertävän suhteeni ruoanlaittoon. Juuri siksi kirja valloitti.


Keittokirja on jaettu kahteentoista osaan kuukausien mukaan. Älkää pelästykö! Tämä ei ole pelkkä kasvukautta myötäilevä kirja. Sellaisella kun ainakaan minä en tee mitään. Ei meidän kaupoista oikein edes saa aina kauden vihanneksia. Tomaatit, salaatit ja kurkut ovat kotimaisia ja yhtä herkullisia vuoden ympäri, kaiken muun läsnäolo islantilaisen ruokakaupan hyllyllä riippuu enemmän tukkuliikkeestä ja varastotilanteesta kuin vuodenajasta.

"Syö suoraan metsästä" -ajattelu on toki järkevää ja ihailtavaa, mutta kun ei se oikein sovi minulle. En ole poimija- tai keräilijätyyppiä, enkä minä oikein edes jaksa joka kerta pistää merkille ruokakaupassa, mitä siellä on erityisen paljon tarjolla. Jouluisin on hyviä mandariineja, sen enempää en satokausista tajua.

Kirjan jako kahteentoista kuukauteen on kuitenkin erinomainen, koska se tuo ruoanlaittoon järjestelmällisyyttä. Kun yhtä raaka-ainetta voi hyödytää moneen reseptiin, pääsee helpommalla ruoanvalmistuksessa (todella tärkeää) eikä raaka-aineita mene hukkaan (tärkeää sekin). Tämä ajattelu on perua Satun aikaisemmasta kirjasta (Gastronaatti, Otava 2014), jonka kantavana ajatuksena oli valmistaa ruokaa myös jämistä eli käyttämällä kukin raaka-aine loppuun. 

Kasvukauden mukaan ruokansa valmistavat pääsevät tietysti hyödyntämään kirjan rakennetta: omenareseptejä lokakuulle, nokkosaiheisia ruokia toukokuulle ja niin edelleen. Kuukausijakoa ei ole kuitenkaan pakko noudattaa: kesäisiä perunaruokia voi ihan hyvin tehdä vaikka uutenavuotena.

Gastronaatti 2:n reseptit ovat minun näkökulmastani helposta keskivaikeaan, eli variaatio on hyvä. On jälkkäriä, pääruokaa, juomia ja kevyempiä annoksia. Pastoja, ruokaisia salaatteja ja lettuja. Ja monta reseptiä lempiruoka-aineestani perunasta. Jes!

Resepteja rytmittävät Sadun tarinat ruoanlaitosta, tärkeimmistä keittiövälineistä (niitä on vain muutama) ja ruoasta ovat ihana luettavaa.  Esimerkiksi vinkki ruoanlaiton ketjuttamiesesta on valloittava: kokkaa maanantaina tätä ruokaa, koska siihen tarvittavaa raaka-ainetta voit käyttää myös tiistaina ja keskiviikkona, ja ruoka valmistuu nopeasti, eikä mitään mene hukkaan.

Kirjan ydinmehu on ruoanlaiton helppous ja kiva meininki. Keittiössä voi olla kivaa ilman, että tunnelma ylitsepursuaa kotoilua ja täydellistä omistautumista ruoanlaittoon. Tämä idelogia avataan jo esipuheessa ja se seuraa läpi kirjan: "Tämä kirja ei kerro vain mitä vaan miten: miten saat kokkaamisen osakaksi arkeasi kuten hampaidenpesun."

Tällainen asenne sopii kaltaiselleni sekakäyttäjälle ja sekasyöjälle erinomaisesti. Minä ostan välillä eineksiä. Aika usein syömme ravintolassa tai hankin take awaytä. Välillä kokkaan. Ja joka kerta ruoka ja syöminen on yhtä mukavaa ja arvokasta. Ei kaiken tarvitse aina olla käsintehtyä. Ja jos on, senkin voi tehdä helpoimman ja mukavimman kautta. 

On kivaa, että keittiössä viihtyy ja siellä on mukavaa. Yksi kirjan hauskimpia yksityiskohtia on havainto siitä, että keittiöön voi laittaa vaikka sohvan, jolla ottaa välillä happea. Olen piipahtanut Satun ja Tommin kotikeittiössä ja siellä toden totta oli kutsuvannäköinen pehmeä sohva keittotason vieressä. Miten ihana ajatus! Meillä ei mahdu keittiöön sohvaa, mutta kenties nojatuolille voisi löytyä tilaa, jos siirtäisin hieman tuota lautashyllyä...


Minuun iskee myös se, että kaikki tarpeellinen selitetään, mutta ei juurta jaksaen. Tästä hyvä esimerkki koskee majoneesia: reseptissä vinkataan, että ei kannata käytää oliiviöljyä vaan vaikkapa tavallista rypsiöljyä, koska jostain syystä majoneesi muuttuu neitsytoliiviöljyn kanssa kitkeräksi. "Jostain syystä." Mahtava selitys! Enempää minun ei tarvitse tietää ja on kiva, että joku muu on ajatellut asian puolestani. 

Kirja on siis aivan loistava! Koska mitään kritisoitavaa en keksi, otan vielä yhden kehun. Kirjan kansi on kiitettävän paksu ja joustava. Se tuo kirjaan niin paljon ryhtiä, että kun resepti on luettu ja ruoka on valmiina, lykkään kirjan keittiönpöydälle pannunaluseksi. 

Tunnisteet: ,