Miten sulla on aikaa kaikkeen tuohon? Minulta usein kysytään. Sulla on niin sikana projekteja, miten sä pystyt tekemään tuon kaiken kun...

Äidin lämmittämää ruokaa

26.5.16 Satu Kommentteja: 22


Miten sulla on aikaa kaikkeen tuohon? Minulta usein kysytään. Sulla on niin sikana projekteja, miten sä pystyt tekemään tuon kaiken kun lapsetkin on pieniä! Monet ihmettelevät.

No, minäpä kerron.

                                                                                    Yhteistyössä Saarioinen ja Suomen Blogimedia.
Äitien (ja isien!!) laittamaa ruokaa.  
Tämän äidin lämmittämänä.
En tietenkään tee kaikkia töitä yhtä aikaa, vaan kausittain. Niistä turvaverkoista jo tiedättekin, ja puolisosta, joka osallistuu kotitöihin yhtä paljon kuin minäkin. Sen lisäksi ostan mahdollisimman valmiina kaiken mahdollisen. Siivouksen, ikkunoiden pesun, autonpesun. Ja ruoan.

Saarioisten teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisista 62 prosenttia käyttää arkena puoli tuntia tai vähemmän ruoanlaittamiseen. En tiedä, mikä vastaava luku on Islannissa, mutta ainakin minä putoan tähän suomalaiseen kahteen kolmannekseen. Usein selviän ruoanlaitosta alle vartissa.

Teen ruokaa alusta asti kerran viikossa. Usein se on makaronilaatikko tai lasagne, josta riittää syötävää kahdeksi päiväksi. Ostimme viime syksynä puolikkaan lehmän tutuntutun maatilalta, joka kasvattaa, teurastaa ja pilkkoo lihat itse. Pakkanen on gulassin ja pihvien lisäksi täynnä 400 gramman jauhelihapötkylöitä, joita on kätevä ottaa sulamaan kerran viikossa. Siitä saadaan viikon liharuoka.

Jos tiedän seuraavan viikon ohjelman etukäteen - eli tiedän kuinka moni on kotona ja minäkin päivänä - tilaan valmiiksi mietittyjen ruokalajien oikein mitoitetut raaka-aineet kotiinkuljetettuna. Ne tulevat kätsysti kylmälaatikkoon pakattuna kera reseptien. Jäljellä on vielä kolme päivää. Ne meillä syödään valmisruokia. Koska Islannissa ollaan, valmisruoka on usein jotain kalaan liittyvää. Plokkfiskur eli "kalapyttipannu" on se islantilaisten valmisruokien "maksalaatikko". Sitä syövät melkein kaikki. Ruoka siirretään muovista vuokaan ja pistetään uuniin lämpiämään. Todella hyvää! Meillä kalaspydaria syödään kerran viikossa, ja se lämpiää kahdeksassa minuutissa. Toinen kotimme kestosuosikki ovat kalapullat. Niks naks, pakkaus auki ja kalapullat pannulle, uuniin tai mikroon. Kylkeen voi keittää pastaa tai pilkkoa vihanneksia.
Nopea päivällinen: kalapullia, pastaa ja kurkkua palasina.
Saarioisten yhteistyön kautta muistelin omaa valmisruokamenneisyyttäni. Einekset ovat olleet paljonkin läsnä omassa kotitaloudessani. Opiskelija-aikoinani Suomessa asuin 15 neliön yksiössä, jossa oli kaksi keittolevyä eikä uunia. Söin siis iltaisin ja viikonloppuisin lähinnä keitettäviä ja mikrossa lämmitettäviä ruokia. Erityisen usein einesmaksalaatikkoa ja pinaattilättyjä.

Jälkiruokaherkkuni oli vähän yllättävä: se muoviseen kertakäyttölautaseen pakattu Saarioisten vispipuuro. Voi että se oli hyvää. Valmispuuro siksi, koska en osannut itse tehdä, eikä mulla ollut kämpässä tilaa sähkövatkaimelle. Sitä paitsi, nyt kun asian tarkastin, niin se valmispuuro ei edes sisällä mitään sellaista raaka-ainetta, mitä itse tehdyssä puurossa ei olisi (paitsi ehkä väriainetta, mutta sekin tulee porkkanasta).
Tuon Suomen-reissuiltani mukanani useimmiten neljää asiaa: edullisia viinejä (kun Islannin hintatasoon vertaa), ruisleipää, karjalanpiirakoita ja kunnon purkkaa. Vinkki nopeaan munavoihin: voitele piirakat ja peittele kananmunansiivuilla!
Ennen kuin lapset syntyivät eli aikana jolloin oli enemmän käytettävissä olevia tuloja ja ennen kaikkea rutkasti enemmän aikaa, tein paljon ruokaa kotona. Tuunasin safkoja ohjeiden mukaan, testailin juustoja ja maistelin viinejä. Tykkäsin siitä. Pidän edelleen suuresti ruoasta ja syömisestä, mutta aikaa ruoan laittamiseen ei enää samalla tavalla ole.

Arki kahden työssäkäyvän aikuisen, yhden esikouluikäisen ja yhden vauvan kanassa on sen verran hektistä, että ihan pakollisimpien menojen jälkeen aikaa ei jää juuri mihinkään. Ei vatulointiin, omiin päiväuniin, pölyjen pyyhkimiseen tai juuresten raastamiseen.

Kysehän on tietysti prioriteeteista. Minulla on kyllä aikaa urheilla ja lukea kirjoja. Mutta ne ovatkin mulle tärkeämpiä asioita kuin ruoanlaitto. Joku toinen varmasti pitää vapaa-aikanaan kädessään mieluummin isoa kokkiveistä kuin kahvakuulaa. Mutta mikäs siinä, meillä on kaikilla omat intohimomme ja kaikilla rajattu määrä aikaa.

Toki minustakin on joskus kivaa fiilistellä itse tehdyillä lihapullilla tai tuorepastalla kera itsetehdyn peston, mutta todella harvoin. Joskus viikonloppuisin, ehkä. Viime aikoina olemme perheen kanssa mieluummin käyttäneet sen yhteisen ajan johonkin muuhun kuin siihen, että äiti on keittiössä ja muksut katsovat dvd:tä. Menemme mieluumin yhdessä vaikka ravintolaan! Rakastan ravintoloita ja opetan lapsianikin käymään niissä.
Joskus panostan lapsen iloksi esillepanoon esimerkiksi Pelle Hermannin inspiroimana.
Minulla on muutama ruokaan ja syömiseen liittyvä sääntö, joita noudatan ja yritän painaa niitä esikoisen ja myöhemmin tietysti myös mörssärin mieleen:

- Kotona olijat syövät illalla aina yhdessä: oli se illallinen sitten eineksiä, muroja tai itse tehtyjä kalapullia.
- Ruokaa ei ikinä heitetä roskiin. (Valmisruoassa on muuten tämä hyvä puoli: annoskoko on oikea eli hukkaa ei synny!)
- Kun ollaan kylässä, kaikesta saadusta tarjoilusta kiitetään.
- Toisten syömää ruokaa ei saa arvostella. Ikinä.

22 kommenttia:

  1. Täällä yksi intohimoinen kokkaaja, joka on joutunut antamaan periksi arjen paineessa ja etsimään oikoteitä onneen. Koska äitini on kokki (ja itse olen myös sellaiset paperit hankkinut), olen einesten suhteen ollut aivan aloittelija. Nyt kun einekset ovat kuitenkin tulleet jonkin verran tutuiksi, olen ilokseni huomannut, että eineksiä on monenlaisia. Eines on monesti sellainen mörkö sanana, mikä saa heti ajattelemaan lisäaineita ja muita myrkkyjä. Eineshyllyltä löytää paljon hyvää kun osaa vain etsiä.

    Allekirjoitan muuten täysin nuo ruokailuun liittyvät sääntösi. Paitsi joudun myöntämään, että meillä ruokaa menee silloin tällöin roskiin. Syytän siitä kotiäitiyden lahottamaa päätä, sillä joskus sinne jääkaapin perälle vain unohtuu ruokaa kasvamaan karvaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Mullekin tuli melko lailla yllätyksenä se, että mitä kaikkea einesruoissa itse asiassa onkaan (tai ehkä vielä isompi yllätys on se, mitä niissä ei olekaan; eli siis ihan tavallisia raaka-aineita, säilöntäaineita ei välttämättä ollenkaan).

      Kyllä ruokaa meilläkin roskiin menee joskus; lattian kautta käynyttä ruokaa tulee aika paljon vauvan takia ja joskus on unohtunut joku keräkaali vihanneslaatikkoon ja muuttunut ruskeaksi nesteitä valuvaksi palloksi...

      Poista
  2. Olen ruoka-alan ammattilainen ja ennen nyrpistelin (kaltaisten kanssa) valmisruuille. Kun sitten päädyin kesätöihin valmisruokatehtaaseen, silmät aukenivat. Niihin valmisruokiin ei laiteta mitään mitä ei kotikeittiössä söisi tahi käyttäisi. Perunamuussi tehdään oikeasta perunasta tykötarpeineen. Jauhelihasoosi kunnon jauhelihasta ja kasviksista jne. Enää en ikinä moiti valmisruokia - ne ovat tosi hyvää syötävää, jota voin huoletta syöttää kenelle vain.
    Toki löytyy vähemmän hyvää rasva- & suolamättöä (pitsoja, lihiksiä jne.), mutta kotiruokatyyppiset ovat oikein hyvä kotiruuan korvike.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kivaa kuulla tämä. Kiitos! Ja mitä siihen epäterveelliseen ruokaan tulee, niin sitä suola- ja rasvamättöähän tehdään myös itse keittiössä tuunaten. Mä veikkaan, että jos tekisin itse ranskikset, niihin valahtaisi varmasti enemmän suolaa ja rasvaa kuin mitä valmiissa pakasteranskalaisissa on.

      Poista
  3. Oon vähän eri mieltä tuosta väittämästä, että toisten syömää ruokaa ei saa arvostella ikinä. Monestakin syystä saa ja pitää.
    Ensinnä, jos se on pääasiassa epäterveellistä ja esimerkiksi saattaa toiset ylipainon kautta alttiiksi erilaisille sairauksille.
    Toisekseen, jos sen avulla tehdään bisnestä ja yritetään saada voittoa samalla sivuttamalla monia muita ruokaan liittyviä tärkeitä seikkoja: terveellisyyttä, makua, alkuperää, yhteisöllisyyttä, perinnettä.
    Ja tuo toinen vika leimaa vähän tätä koko postausta. Einekset on arjessa ok, mutta mitenkään niitä ei voi silti asettaa samalle viivalle kotitekoisen ruoan kanssa. Hyvänä ja ironisena esimerkkinä on tuo Saarioisten iso tumma riisipiirakka, joka on kaukana tummasta ja maukkaasta riisipiirakasta. Jääkaappikylmänä makuelämys on mauton. Jos mikrossa lämmittää ja sivelee voilla, niin sen jälkeen voi kyllä maistuu, mutta muu ei.
    Nämä ovat makuasioita, mutta lopulta eivät pelkästään niitä. Tätä rataa tuollaiset teolliset valmisteet laittavat maanrakoon oikeat ruokaperinteet (oikeat maut ja oikeat raaka-aineet), oikean ruoanlaittotaidon, oikean alkuperän (Onkohan nyt kaikki valmistusaineet varmasti suomalaisia, vaikka Suomessa olisikin valmistettu?)ja niin edespäin.

    Ainoastaan siinä mielessä olen samaa mieltä, että toki aina ja joka tilanteessa jokapäiväisestä leivästä pitää olla kiitollinen. Se ei ole itsestäänselvyys. Tärkeintä on, että teidänkin perheessä syödään edes välttävästi jotain, joka täyttää lasten vatsat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä ainakaan noita karjalanpiirakoita kylmänä syö, aina mikron tai paahtimen kautta... K-piirakoiden tekemiseen menee tosi paljon aikaa, oon kahdesti kokeillut. Ehkä sit taas joskus kun lapset on isompia. :)

      Mä tarkoitin tällä ruuan arvostelulla lähinnä sellaista "yök mitä teillä oikein syödään" "mitä sun lautasella oikein on" "kuinka noi voi syödä tollaista" möläyttelyä. Etenkin esim ulkomailla reissatessa sitä kohtaa aika erilaisia ruokailutottumuksia ja turistin roolissa tulee helposti arvostelleeksi asioita jotka ei ole itselle tuttuja. Koitan opettaa muksuille että avoimin mielin ja vaikla ei itse halua syödä, toiselle ei saa sanoa että se mitä hän syö on jotenkim etovaa.

      Mä en itse syö eettisistä syistä kanaa enkä juuri possuakaan mutta en avaudu tuotantoeläinongelmista ruokapöydässä koska se on mielestäni moukkamaista kesken ruokailun.

      Mun mielestä einekset voi olla täysin samalla viivalla kotitekoisen ruuan kanssa. Esim tossa kalapyttipannussa on tasan samat raaka-aineet kuin siinä kalaspydarissa jonka tekisin itse. Paitsi tuo valmiina ostettu on paljon parempaa. En mäkään myt ihan joka asiassa maailman paras ole, haha ;)

      Ja mitä valmisruokien kotimaisuusasteeseen tulee niin mä voin kaivaa sulle Saarioisten tilastot, jos sua kiinnostaa, niitä mulla on. Esim sen muistan ulkoa että lihan kotimaisuusaste oli reilusti yli 90 prosenttia.

      Mun mielestä tuosta sun kommentista muuten paistaa jotenkin piikittely läpi "teidänkin perheessä syödään edes välttävästi jotain, jolla täytetään lasten vatsat"...

      Tämä on just sitä mihin mä en halua sortua: arvostelemaan toisten valintoja jos mitään oikeaa arvosteltavaa ei ole. Ja juuri siksi musta on mahtavaa kirjoittaa valmisruuista ja poistaa niiden päällä turhaan leijuvaa stigmaa.

      Poista
    2. Anonyymi, kiinnostaisi tietää, minkälaisessa perhekokoonpanossa elät ja mikä on asemasi talouden ruokahuollossa.

      Itse tehty ruoka (itse viljellyistä raaka-aineista tietty), itse leivottu leipä, itse ommellut vaatteet, itse nikkaroidut huonekalut, itse rakennettu talo eikä mitään elementtijuttuja, omin jaloin kävely eikä mitään autoa, bussia, lentokonetta...

      Mirja

      Poista
    3. Mä oon ekan anonyymin kanssa eri mieltä siitä, että saako epäterveellistä ruokaa syövää henkilöä arvostella. Jos joku vetää pelkkiä ranskalaisia majoneesilla mun nähden, mulla ei ole mitään oikeutta rueta saarnaamaan sille kolesterolista tai kakkostyypin diabeteksestä koska a) en tiedä mitä ruokaa se syö silloin, kun ei syö mun nähteni ranuja b) todennäköisesti se kyllä tietää, että ranut ei ole terveellisiä eikä tarvitse mua sitä kertomaan ja c) ihan oikeesti, ei ole mun asiani mitä toinen aikuinen ihminen syö. Tätä voi verrata vaikka siihen, että onko sun mielestä OK mennä tupakkipaikalle huutelemaan, että saatte muuten kaikki keuhkosyövän. Kuten Satu tuossa totesi, niin se on vain moukkamaista. Mun mielestä vanhemmat saavat tietysti puuttua lastensa syömisiin ja lääkäri voi esimerkiksi kertoa sopivia ruokavalio-ohjeita, mutta muuten kellään ei kyllä ole mitään oikeutta kommentoida toisen aikuisen ihmisen syömisiä.

      Poista
    4. Ärsytys, joka paistaa läpi, johtuu siitä, että kaupallisen yhteistyön yhteydessä mainostetaan eineksiä. Ja vieläpä osin noilla piirakoilla, jotka eivät ole verrattavissa oikeisiin riisipiirakoihin. No, onneksi kaupallisuus on läpinäkyvää! Mitä siitä, jos käytetty liha on kotimaista? Ovatko jauhotkin? Tästä löytyisi monta hyvää esimerkkiä, joissa käytetyt jauhot ovat aivan muilta mailta.

      Anteeksi, en piikittele. Jos omalle kohdalle mietin, että pyörittäisin tuollaista palettia kuin sinä siellä Islannissa... niin hyvä, jos ehdittäisiin edes syömään.

      Poista
    5. Mä ymmärrän, että einekset herättää tunteita. Mutta mun mielestä on ihan ok pyörittää ruokahuoltoa osittain puolivalmisteilla ja eineksillä, ja tän Saarioisten yhteistyön idea oli juurikin pohtia ruoanlaittoa arjessa. Eikä einekset lähtökohtaisesti ole "pahasta", riippuu siitä mitä eineksiä syö. Roiskeläppäpitsoissa ei kauheasti ole hurraamista, mutta toisaalta kotonakin tehty ruoka voi olla epäterveellistä (vaikka nyt esimerkkinä uppopaistettu lihapiirakka).

      Saarioisten valmistuotteiden raaka-aineista 90 % on kotimaisia, liharaaka-aineen kotimaisuusaste on 95 % ja kaikesta Saarioisten tekemistä raaka-ainehankinnoista 75 % tulee Suomesta. Kaikkia raaka-aineita ei saa Suomesta, se selittää osan hankintaa ulkomailta.

      Esim. noihin riisipiirakoihin käytetään riisiä, ja se ei ole koskaan kotimaista vaikka piirakat leipoisi itse (Suomessa ei kasvateta riisiä). Karjalanpiirakan kotimaisuusaste ei siis voi koskaan olla lähelläkään sataa prosenttia.

      Poista
    6. Yksi lisä-anonyymi täältä puskista huutelee, että sitä paitsi myös noi roiskeläppäpitsat on joskus enemmän kuin paikallaan. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. ;)

      Poista
  4. Vähän ohi aiheen, mutta toi kiittäminen on jännä juttu. Meillä on ollut aina itsestään selvyys, että ruuasta kiitetään joka kerta kun pöydästä noustaan. Viime kesänä oltiin saksalaisen ystäväperheen luona ja heistä oli hieman hämmentävää, kun meidän lapset jokaisen aterian jälkeen kiittivät heitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskohan tässä joku kulttuuriero? Saattapi olla. Ja onhan joissain maissa sellainenkin meininki, että lautasta nimenomaan ei saa syödä tyhjäksi kun silloin isäntäväelle tulee olo, että ruokaa ei ollut tarpeeksi. Jaiks!

      Poista
    2. Kyllä, luulisin että kulttuurierosta kyse. Minullakin on saksalainen ystävä, joka ihmetteli Suomessa ollessaan, että miksi kiitämme aina ruuasta pöydästä noustessa. Minä taas koin hänet ensin tosi epäkohteliaaksi, kun hän vain poistui pöydästä mitään sanomatta. Sitten tajusin, että kulttuurierosta ehkä kyse.

      Poista
  5. Heh, mulla henkilökohtainen haaste varsinkin painonhallintaan liittyen on ollut sen opetteleminen, että ei lautasta tarvitse syödä tyhjäksi jos vatsa on täysi. Nimittäin hirveän herkästi sen popsii loppuun vaikka kiristäisi jo. Tietysti tähän liittyy liian suuret annoskoot, joihin yritän myös vaikuttaa, mutta vaikka mokaisin annoksen kanssa, niin yritän opetella sitä, ettei mun minkään "afrikan lasten"-argumentin vuoksi pidä syödä itseäni ähkyyn. (En tarkoita tuolla argumentilla että sulla olisi sama ja itselläki harmittaa ihan yleisen ruuan kunnioituksen vuoksi, mutta jostain varhaislapsuudesta tuollainenkin kaiku on jäänyt...)

    Parashan olisi jos saisi sekä silmät että mahan syömään sen verran mitä tarvitsisi, mutta valitettavasti se minulla vaatii opettelua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän takia esim. lounasbuffetit on muuten todella vaarallisia paikkoja (myös mulle, poistun aina ihan hirveessä ähkyssä). Meillä tuohon ruuan poisheittämisjuttuun liittyy myös se, että meillä ei ole biojätekierrätystä (siis koko maassa, käsittääkseni) ja koska me kierrätetään muovi, lehdet, pahvit ja lasi, tuntuu huonolta laittaa muovipussiin ruoanjämiä jotka jää sinne hautumaan vuosiksi.

      Ehkä pitäisi hankkia kunnollinen pihakomposti ulos? En vaan tiedä toimiiko se miten hyvin näissä "lämpö"tiloissa :D

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kulttuurierona sellainen mihin en ikina totu ja inhoan ehka eniten taalla Turkissa on ruuan arvostelu, se kuuluu turkkilaiseen kulttuuriin etta kun syödaan jonkun tekemaa ruokaa. Mun mummo/anoppi/aiti laittoi tahan kylla granaattiomenauutetta, etkö sina ole laittanut? No minunpa laittoi sokeria jne. ja niin se jatkuu. Se on vahan sama kun etta oletpa lihonut/laihtunut on ihan normaalia ruokapöytaan kuuluvaa jutustelua. Hyva valmisruoka on hyvaa ja hyva valmisruoka on aina parempi kun vihanen ja vasynyt aiti tai iska. Meilla on ei ole tarjolla juuri hyvaa valmisruokaa mutta edullista ja laadukasta kotiinkuljetettua joten sita silloin kun ei ole muuhun aikaa.

    VastaaPoista
  8. Monesta kirjoituksestasi tykkään, mutta näistä ruokapostauksista olen vähän eri mieltä. Onhan noi kalapullat kauhean kumisennäköisiä ja makukin varmaan toista luokkaa kuin tuore kala. Kaikkia eineksiä en lyttää ja itekin käytän niitä pari kertaa kuussa. Mikä meidän perheen ruokarumbaa on auttanut tosi paljon, on että tilaan kaupasta viikon ruoat kerralla kotiin. :-) Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi et ole nähnyt mun itse tekemiä kalapullia :D Ei ulkonäössä ainakaan pärjää noille... Maku on noissa valmiissa kalapullissa parempi koska ne on paistettu paremmin (mulla menee kalapullissa aika usein metsään se kypsennys: päältä kovaksi paistuneita, sisältä löllöjä).

      Ja siis tuore kala ja kalapulla on aina eri asia, vaikka sen pullan tekisi itse... Vähän kuin lihapulla ja naudan sisäpaisti.

      Kotiinkuljetuspalvelu ois kyllä niin bueno!. Saisi kaikki painavat ja isot asiat kuten vaipat ja maidot iisisti kotiin. Meillä päin ei ole mahdollisuutta siihen.

      Poista
    2. mut jos ois, varmasti käyttäisin.

      Poista
  9. Minäkin olen lapsilleni opettanut, että vaikka kylässä lautasella olisi pieniä kiviä tai jotain muuta epämääräisen näköistä, niitä maistetaan ja ollaan hiljaa mausta/ulkonäöstä yms. Toisen ruokia ei ole syytä kommentoida, paitsi positiivisesti. Se on epäkohteliasta. Etenkin, jos se toinen on nähnyt suuren vaivan sitä ruokaa tehdessä. Hyvin on oppi mennyt perille, pojat syö melkein mitä vaan.
    Eineksiä meillä syödään viikoittain. Kahden teinipojan perheessä ruokaa kuluu valtavat määrät ja eineksiä sekä puolivalmiita tuotteita ostamalla saa hyvää ja laadukasta ruokaa huokeasti. Tuunaan eineksiä ja lisään esim. kasviksia niiden rinnalle tai keitän ne makaronit siihen lisukkeeksi. Pojat kokkaavat niitä myös itse, ettei minun aina tarvitse olla kotona hellan ääressä. Viikonloppuisin ja vapaalla kokkaan sitten pitkän kaavan mukaan ja leipomisestakin nautin kun on aikaa.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?