Repussa reissusmoothie


                                                                                  Yhteistyössä Ella's Kitchen ja Suomen Blogimedia

Perheessämme matkustetaan paljon eikä matkustaminen juuri ole vähentynyt lasten synnyttyä. Matkustamisen määrä on itse asiassa kasvanut johtuen ihan siitäkin, että oma perheeni asuu eri puolilla maapalloa ja tapaaminen vaatii reissaamista paikasta toiseen. On äiti-lapsimatkoja, kokoperhereissuja ja omia lomia. Matkustamiseen on muotoutunut rutiini: mitä menee mihinkin laukkuun, mitä tarvitaan mukaan minkäkin mittaiselle matkalle, kuinka selvitään lentokenttähärdellistä ja kuka pitää huolta passeista ja lipuista (aina minä).
Piirretyt ja ruokaa - lentomatka menee nopeasti.
Töttöröö, tyhjä on.
Reissun päällä olemisessa eli siinä paikasta toiseen siirtymisessä haastavinta on ruokailu. Jos en syö tarpeeksi usein ja verensokeri laskee, saan hepulin. Ainakin esikoinen näyttäisi perineen tämän ominaisuuden minulta. Nälän iskiessä tulee ostettua kaikkea typerää - suklaapatukka auttaa puolituntia mutta pian on olo entistä väsyneempi ja kiukkuisempi.

Sylivauvan kanssa ruokailun järjestäminen on tietysti helppoa: mahan saa täyteen tissillä. Vähän vanhemman kanssa on eri juttu.

Esikoinen bongasi viime kesän Suomen-matkalla ruokakaupan hyllyltä Ella's Kitchenin hedelmäsmoothiet. Värikäs pakkaus täyttää tehtävänsä, sillä kauppamatkalla näitä oli ihan pakko saada. Päädyimme silloin ostamaan - yllätys - niitä vaaleanvioletteja pakkauksia. Hyvin upposi silloin. Nyt kun saimme vähän upseampia smoothiemakuja testaukseen tänne Islantiin, pakkasin niitä mukaan Lontoon-matkallemme.
Passi, hamasharja ja eväät. Teimme viikonloppureissun pelkillä käsimatkatavaroilla.
Pyysin, että lapsi poseeraisi eväidensä kanssa. No ihan kivahan siitä tuli.
Lennämme olosuhteiden takia useimmiten Icelandairilla ja vaikka muuten kyseisellä lentoyhtiöllä palvelu pelaa erinomaisesti, ruokailupuoli ontuu pahasti. Lapset saavat kyllä maksutta ateriapaketin, mutta sen sisältö on kehno. Kuivahko paahtoleipä juustolla tai croisantti ja sen kaverina pieni paketti rusinoita. Ei kovin ravintorikasta, eikä lapsi edes tykkää.  Kolmen tunnin lennolla ehtii kuitenkin tulla nälkä, eli ainoa vaihtoehto ovat omat eväät.

Mun reissutyttöni <3
Reissun päällä huomasin, että nämä smoothiepussit ovat killerihyviä matkaeväitä. Ensinnäkin ne ovat yhtä terveellisiä ja täyttäviä kuin hedelmät, mutta niitä ei tarvitse kuoria, ne eivät sottaa, muuskaannu laukunpohjalle ja ne ovat alle desin kokoisia eli niitä saa viedä käsimatkatavaroissa mukaan lennolle (tämä on tärkeää). Sain mahtumaan yhteen lentoyhtiön "nestepussiin" viisi smoothietötteröä. Se oli ihan tarpeeksi kolmen tunnin Lontoon-lennolle - viisvuotiaalle riitti matkaevääksi kolme, itse tyhjensin pullan ja kahvin kylkiäisenä kaksi omenanmakuista vihreää pussia.

Pakkasin smoothieita Lontosssa ollessamme myös mukaan käsilaukkuuni, josta niitä oli kätevä ottaa esiin pitkillä metromatkoilla, busseissa ja leikkipuistossa.
Vinkki: kannattaa _aina_ mennä huvipuistoihin heti aukeamisen jälkeen. Välttää jonot!
Victorialta Kings Crossille.
Kun huvipuistokäynnin jälkeen alkoi tehdä mieli syötävää, esikoinen otti pari smoothieta ja nälkä pysyi poissa seuraavat pari tuntia, aina illalliseen asti. Annos ei ole järin suuri, mutta ilmeisen täyttävä se on, sillä tuotteisiin ei ole lisätty lainkaan vettä tai sakeuttamisaineita. Plussaa myös luomusta ja sokerittomuudesta. Lapsen itsensä mielestä parasta on se, että näissä ei ole "klönttejä" ja "pakkausten päällä on piirustuksia".

Minä tykkään näissä etenkin helppoudesta. Pesemme käsiä reissussa maanisesti ja joka käänteessä. Lontoossa pöpötaso nyt ei ole sama kuin jossain Samoan viidakossa, mutta metroja kolutessa ja liukuportaita noustessa kädet koskettelevat ympäristöä. Unohdin tällä reissulla ottaa käsidesin mukaan eikä ravintoloiden vessojen lisäksi päivisin tule vastaan kovinkaan montaa käsienpesupaikkaa. Onneksi nämä eväät voi syödä ilman käyntiä käsienpesualtaalla. Arvostan! Syömisen jälkeen tyhjä pussi menee pieneen tilaan ja kasaan taitellut annospussit mahtuvat lentokoneessa sinne istuimen etutaskussa olevaan pieneen roskispussiin. Koska korkin saa syömisen jälkeen kiinni, tyhjän pakkauksen voi sujauttaa ilman sottaamisvaaraa vaikka omaan käsilaukkuun, jos roskista ei ole lähettyvillä. Pieni yksiytyskohta, mutta tekee matkustamisesta ja eväsmanageroinnista piirun verran helpompaa.

PS. Instagramin puolella on menossa arvonta, jossa voi voittaa Ellan smoothietuotepakkauksen.
Lontoon joulumarkkinoilla lapsi sai evääksi smoothien, äiti glögin. 
Okei, söimme me välillä vähän toisenkinlaisia eväitä...

Tunnisteet: , ,