Näin tehdään puutarha helposti

Talomme takapiha on aika tilava, ja vaikka samassa omakotitalossa asuu kolme taloutta, on piha käytännössä meidän. Yläkerran naapurimme ei ikänsä puolesta enää jaksa pihalla kuokkia ja alakerran asuntomme vuokralaisella taas ei pahemmin ole kiinnostusta tai aikaa pörrätä puutarhahommissa. Minä tietysti unelmoin joka kesä ihanasta puutarhasta, jossa voisin kukkien keskellä siemailla kesähelteillä itsevalmistettua sitrunamehua ja auringon laskiessa poimia illallispöytään salaatit.
Orvokki ei petä.
No ei se tietenkään ihan noin mene. Tämän maan keskilämpötilassa (+4 astetta) ei kesällä oteta puutarhassa aurinkoa. Oma kärsivällisyyteni ei kestä puutarhanhoidon opettelua - eli salaatit ja porkkanat joko jäätyvät tai kuivuvat pystyyn. Sitruunamehua osaan kyllä valmistaa sekoittamalla vissyyn sitruspuristimella valmistettua sitruunamehua, mutta se puutarhapuoli on jäänyt vähän rempalleen.

Tänä kesänä päätimme ryhdistäytyä. Puolisolla oli  kesäkuun alussa yksi täysin vapaa viikonloppu - eli tietysti hänen piti keksiä itselleen jotain tekemistä. Niinpä hän pakkasi kersan autoon ja ajoi puutavarakauppaan. Yhdessä he kävivät valitsemassa lautaa isoa istutuskehikkoa varten ja porasivat sen kasaan sillä välin kuin minä katselin ikkunasta.
Tunkio kottikärryyn.
Hienohan siitä tuli. Ja mikä parasta: saimme vihdoinkin paikan, jonne tyhjentää kompostimme. Se on seissyt puutarhan seinustalla eksyneen näköisenä siitä asti kun tänne muutimme. Kompostoitut biojäte muhennettiin kehikkoon  ja  päälle haettiin paikallisesta kierrätyskeskuksesta kuutio multaa.
Tunkion sisältö kukkapurkkiin.
Tunkio sileäksi.
Se, mitä laatikkoon laitettaisiin, jäi minun vastuulleni.

Olosuhteet olivat nämä:

- Takapiha avautuu pohjoiseen, eli puutarha on varjoinen.
- En osaa viljellä esimerkiksi perunaa (kokeilin viisi vuotta sitten, mutta koska perunoista tuli kolmen kuukauden odottelun jälkeen kahden euron kolikon kokoisia palleroita, en motivoitunut yrittämään uudestaan.)
- En ole pedanttinen pitkien projektien ystävä: ostin esimerkiksi kukkasipulit yksi syksy, mutta ne unohtuivat autotalliin ja muistin istuttaa ne vasta joulukuussa. (Ihme, että tulppaanit kukkivat ja nyt jo toistamiseen.)
- Olemme välillä pitkiäkin aikoja poissa kotoa eli emme lannoita, kastele tai kitke säännöllisesti.

Näine faktoineni ajoin paikalliseen puutarhakauppaan. Ilmoitin tarvitsevani kasveja, jotka ovat helppoja ja kestävät kidutusta.
Näyttää kutsuvan pehmeältä... Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta kukkakaupassa minuun iskee aina selittämätön halu käydä kukkien päälle makaamaan.
Rupattelutuokion ja infolappujen tankkaamisen jälkeen päädyin ostamaan puutarhakaupanomistajalta viittä sorttia. Ihan ensiksi orvokkeja. Ne tuntuvat kestävän mitä vain. Näkeehän niitä paljon hautausmaakukkina ja kaupunkien kävelykatukoristeina. Orvokkien kavereiksi ostin pientä valkoista kukkaa puskevia kasveja, joiden nimeä en enää muista, mutta etiketissä niitä kehuttiin kovatekoisiksi.
Onneksi on tämä lava-auto...
Puutarhuri suositteli kokeilemaan parsakaalia, se kuulemma menestyisi varjossa eikä ole niin nuuka kastelun tai lämpötilan suhteen. Otin myös yhden riskin: kolme lehtipersilijakasvia - väittivät, että ne kestäisivät hyvin ulkona. Varmuuden vuoksi tein ensimmäisen kasvin lehdistä herkullisen pastakastikkeen jo ensimmäisenä iltana, että saisin rehuista edes jotain iloa.
Ööh, no kyllä niistä riveistä aika suoria tuli.
Juuri ennen kuin suuntasin kärryjen kanssa kassalle, näin lehtikaalit. Viime kesänä huomasin naapurustossamme asuvan Sígur Rósin laulajan pihalla rehevän lehtikaaliviljelmän. Lehdet olivat muhkeita ja kasvit reilusti yli puolimetrisiä. Päättelin, että jos jatkuvasti kiertueella olevan vinkurokkimegastaran puutarhaan kasvaa tuollaiset pusikot, ne voisivat menestyä meilläkin. Ostin niitä sitten kahta sorttia: vihreää ja punaista lehtikaalia.
Ajoin ostokset kotiin, irrotin taimet muovirasioista, googlasin lehtikaalin ja parsakaalin istutusvälin, kaivoin kasveille kuopat ja iskin kasvit multaan. Päälle heittelin vähän puutarhakauppiaan suosittelemaa veteen laimennettua Maxi Cropia.

Syksyllä olisi edessä sitten sadonkorjuu. Jään jännityksellä seuraamaan, kuinka tässä käy. Toivottavasti saadaan lehtikaalisipsejä.
Voila!