Perheministeri Saarikko otti lapsensa mukaan työpaikalle ja osa läsnäolijoista närkästyi. Yllätyinkö reaktiosta? No en todella. Ikävä kyl...

Syöpä voi tulla työpaikalle, mutta lapsi ei

16.8.18 Satu Kommentteja: 27

Perheministeri Saarikko otti lapsensa mukaan työpaikalle ja osa läsnäolijoista närkästyi. Yllätyinkö reaktiosta? No en todella. Ikävä kyllä.


Välillä pysähdyn miettimään, että jaapatanko aivan liikaa tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, pakollisesta iseille korvamerkitystä isyysvapaasta ja vähän tavallisemmasta suhtautumisesta vanhemmuuteen. Elän tätä omaa kuplaani ja sieltä katsottuna välillä tuntuu, että onhan tätä perhetasa-arvopuhetta jo puhuttu että happea voisi käyttää välillä muuhunkin. 

Lue myös:

Mutta eipä se vain olekaan niin. On vielä ihan täysin arkipäiväistä, siis ainakin Suomessa (muista maista en osaa sanoa, kun en siellä lapsia ole kasvattanut ja tilannetta sen tarkemmin seurannut), että julkisessa elämässä esimerkiksi nyt vaikka siellä työpaikoilla lasten olemassaolo lakkaa kokonaan. Ei niitä nyt herran jestas ainakaan töihin voi mukaan ottaa. 

Työpaikoille tuodaan harrastukset, urheilutreenit ja vakavat sairaudetkin. Mutta ei nyt sentään lapsia! On ehkä vähän vulgaaria puhua vanhemuudesta, huippu-urheilijasta ja syöpäsairaasta vertaillen, mutta se valottaa kivasti pointtia, johon olen matkalla.


Julkisessa johtavassa virassa oleva työntekijä voi Suomessa kertoa avoimesti lehtihaastatteluissa syöpäsairaudestaan, hoitojen vaikutuksesta työskentelytehoonsa ja hoitojen vaatimasta työarjen uudelleenjärjestämisestä. Kertojaa pidetään rohkeana, vahvana ja avoimena. Mitä hän epäilemättä onkin! Hän kertoo jotain hyvin henkilökohtaista itsestään. Hän kertoo kohtaamastaan vittumaisesta sairaudesta ja sen hoidoista ja siitä, että hän käy edelleen töissä. Ei kukaan ala silloin inistä mistään arvovaltakysymyksestä tai siitä, kuinka jotkut asiat eivät niin sanotusti kuulu työpaikalle.

Toinen esimerkki. Työpaikan esimiehellä on tärkeä harrastus: hän on todella hyvä ja menestynyt uimari. Tärkeät kisat tulossa ja niitä varten täytyy harjoitella ahkerasti. Joskus pitää ihan palaveriakin siirtää, että hiilarit ehtivät imeytyä ennen treenejä. Joskus pitää ottaa haiseva treenikassi mukaan kokoussaliin, kun sitä ei uskalla valvomattomiin eteistiloihinkaan jättää. Avautuuko joku? Vahvasti epäilen. Kilpaurheilevaa esimiestä katsotaan ylöspäin: on se vaan ahkera! Mitä hän epäilemättä onkin.

Sitten joku tuo lapsensa mukaan kokoukseen. Auts. Tai työpaikalle iltapäiväksi. Autsauts. Tai akateemista uraa tekevä imettää bebeään yliopiston aulasssa seminaarin tauolla. Nyt sattuu jo ihan kunnolla. Ja johan joku älähtää. Koska lapset eivät kuulu työpaikalle. 

Pardon my ranska, mutta voi universumin perse tätä meininkiä.

Miten onkin, että hyvin monen aikuisen ihmisen elämään joka päivä vaikuttava asia nähdään uhkana asiantuntemukselle, arvovallalle ja koko pyhälle orgaisaatiokaaviolle, jonka joku konsultti on aikanaan jyystänyt kasaan ja myynyt ylimmälle johdolle hintaan 190 €/h + alv?

Kysymykseni on puhtaasti retorinen, koska olen melko varma vastauksesta.

Syöpään sairastuu myös miehiä.
Kilpaurheilevista esimiehistä suurin osa on miehiä.
Vanhemman rooli. Ah, sitähän hoitavat Suomessa yhä enemmän naiset.

Ne ovat ne akkojen hommat, jotka uhkaavat arvovaltaa. Arvovalta ei roisku niistä natisevista hyvin harjatuista nahkakengistä seminaarihallin seinille samaan malliin, jos käsipuolessa on päiväkoti-ikäinen vesseli. 




Minua välillä melkein nolottaa, kun niin ahkerasti hehkutan tätä islantilaista perhevapaamallia ja mutkatonta suhtautumista perhe-elämäään. Mutta kun se on niin hemmetin totta! Täällä oli kolme vuosikymmentä sitten ihan erilainen meno. Äidit hoitivat lapset. Isät kävivät töissä. Kotihommat olivat akkojen juttuja, ja työpaikoilla kuunneltiin miehiä. 

Nykyään työpaikoilla on lasten leikkinurkkia "päiväkoti on kiinni" -tilanteita varten. Nyt kun myös isät jäävät pienten vauvojen kanssa kotiin vähintään kolmeksi kuukaudeksi, lastenhoidosta ja perhe-elämästä on tullut ihan kaikkien hommaa. Haastattelin tämän vuoden keväänä ilmestyneeseen Islantilainen kodinonni -kirjaani Islannin nykyistä pääministeriä Katrín Jakobsdóttiria. Juttelimme poliittisen uran ja vanhemmuuden yhdistämisestä muutaman tovin ja hän kertoi esimerkiksi seuraavaa:

"Tasa-arvo yhteiskunnassa ei toteudu, jos se ei toteudu perheen tasolla. Vuonna 2001 säädetty laki vanhempainvapaista on yksi merkittävimpiä tasa-arvotekoja, joita Islannissa on tehty.
Lapsia hoitavat nykyään sekä äidit että isät, ja he molemmat joutuvat yhtä lailla sovittelemaan työntekoon ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä. Kun aikuiset ihmiset saavat lapsia, he eivät luiskahda pelkkään ”äidin” ja ”isän” rooliin vaan jatkavat elämää omana itsenään kuten aikaisemminkin. Lapset tulevat mukaan vanhempien elämään – ja väillä tosiaan myös sinne työpaikalle.
Kun koulu on ollut kiinni, minunkin kolme poikaani ovat joskus olleet mukanani kokouksissa, eikä sitä ole kukaan ihmetellyt."


Suomen syntyvyysluvut eivät ole olleet yhtä alhaalla sitten 1800-luvun nälkävuosien. Väestöliiton perhebarometrin mukaan lähes kolmannes suomalaisnaisista pitää työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmia vähintään jokseenkin tärkeänä syynä siirtää lapsen hankintaa. Erityisesti korkeakoulutetut pelkäävät, että lasten saanti vaikuttaa ammatilliseen ja uran kehitykseen. Miehiä asia ei huoleta. No ei tietenkään, kun lisääntyminen ei vaikuta heikentävästi heidän palkkapussiinsa, eläkekertymään, ylennyksiin ja niihin muihin työpaikan tarjoilemiin lisäherkkuihin.

Kun joku kysäisi, aikookohan presidentti Sauli Niinistö pitää isyysvapaata lapsen synnyttyä, kysyjää pidettiin vitsalijana. Kun lapsi syntyi, tasavallan presidentin kanslian tiedotteessa todettiin, että ”perheenlisäys ei vaikuta presidentin viran hoitoon.”

Jep.

27 kommenttia:

  1. VilmaValtteri8/16/2018 8:07 ip.

    Uteliaana kysyn, osaavatko islantilaiset vanhemmat ja lapset huomioida muut työntekijät? Oman kokemukseni mukaan Suomessa ei välttämättä osata, mikä osaltaan ehkä lietsoo tätä "lapsivihaa".

    Viimeisen 8 vuoden aikana olen ollut kahdessa eri työpaikassa. Molemmissa on ollut ihan normaalia tuoda lapsia työpaikalle. Nykyisessä työpaikassa ei lapsista ole ongelmia, kaikki ovat jo koululaisia ja osaavat viihdyttää itse itseään.

    Edellisessä työpaikassa oli muutamia pikkulapsen vanhempia, sekä isiä että äitejä, joten tasa-arvo toteutui. Näitä pikkulapsia oli sitten välillä mukana töissä. Ongelmaksi muodostui muiden työntekijöiden "häiritseminen". Enkä nyt tarkoita lasten metelöintiä. Jos oli sovittu, että aamulla on palaveri klo 8-9 ja omat päivän työnsä oli suunnitellut sen mukaan. Sitten palaveriin osallistui myös isin tai äidin VilmaValtteri, joka välillä leikki piilosta jossain toisessa huoneessa ja jos isi/äiti ei tullut etsimään, kaateli huonekaluja tai heitteli tavaroita pöydältä/kaapista/laatikoista lattialle. Isin/äidin piti mennä paikalle ja palaveri keskeytyi. Tai jos VilmaValtteri saatiin palaverihuoneeseen vaikka piirtämään, piti hänen aina välillä saada keskustella jonkun palaveriin osallistuvan kanssa. Jos VilmaValtteria ei huomioitu vaan keskityttiin palaveriin, alkoi sellainen huuto, että palaverissa oli pakko pitää pieni tauko ja antaa VilmaValtterille huomiota. Palaveri, jonka piti kestää klo 8-9, kestikin klo 8-10. Jos oli sopinut toisen tapaamisen vaikka 9.30, piti sitä lyhyellä varoitusajalla siirtää tai perua tai sitten piti lähteä palaverista kesken pois. Tai jos oli sopinut jonkun menon työpäivän jälkeen, piti se perua, koska joutuikin olemaan tunnin myöhempään töissä, jos sille päivälle suunniteltuja töitä ei voinut jättää enää seuraavalle päivällä tehtäväksi.

    Toinen usein toistuva tilanne oli, että isi/äiti oli sopinut asiakastapaamisen työpaikalle, piti ottaa VilmaValtteri mukaan ja työkaverin piti VilmaValtteria vahtia tapaamisen ajan. VilmaValtteri oli sen verran villi tapaus, ettei vahtimista voinut suorittaa toisella silmällä omia töitä tehden. Omat työt piti siis keskeyttää siksi aikaa, että työkaveri sai asiakastapaamisen hoidettua. Sitten itse piti jäädä (palkattomasti) ylitöihin, että sai tehtyä ne työt, jotka jäivät tekemättä, kun piti vahtia VilmaValtteria.

    Minun puolestani lapset saavat olla vanhempien työpaikoilla, kunhan ilman lapsia töitä tekevät saavat tehdä työnsä eivätkä joudu työnteon sijaan viihdyttämään lapsia tai seuraamaan, kun joku toinen lapsia (yrittää) viihdyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti et ole tosissasi. Siis lapset saa tuoda työpaikalle kunhan he eivät näy eikä kuulu? Itse olen täällä Yhdysvalloissa tehnyt ihan koko kesän, nyt jo 10 viikko yhdessä kolmen lapseni kanssa. Kerran pyysin miestäni ottamaan kaksoset hoiviinsa kun tapasin asiakkaan kanssa ensimmäistä kertaa, mutta muuten nuo ovat tulleet niin palavereihin kuin asiakastapaamisiin. Onhan kesä ja koulut kiinni, eikä kukaan edes oleta mitään muuta.

      Poista
    2. Mielestäni on ihan selkeä homma että lapsi työpaikalla ei saa häiritä työntekoa enempää kuin ne työpaikan muutkaan häiriköt. Vauva on eri asia kuin taapero ja taapero eri asia kuin koululainen. Ja lapset ovat erilaisia. Omani ovat olleet tarvittaessa mukana töissä ja käyttäytyneet häiritsemättä kun olen iskenyt heille tabletin nenän eteen. Vaihtoehto olisi ollut että olen kotona sairaan (ei tarttuvaa mutta ei päiväkotikunnossa) lapsen kanssa tekemättä töitä ensinkään. Mun mielestä win-win.

      En minäkään kyllä muiden lapsia vahtisi työajallani toimistossa.

      Poista
    3. Olen itsekin äiti ja monista asioista kanssasi samaa mieltä. Tähän näkemykseen en kuitenkaan voi yhtyä. Se, että pomon treenikassi haisee neukkarin nurkassa, ei varsinaisesti vaikuta minun työhöni. Mutta se kun työkaverini tuo lapsensa juoksentelemaan palaveriin ja homma keskeytyy kahden minuutin välein, vaikuttaa minun ja kymmenen muun työhön. Toisten ajan haaskaaminen on aika itsekeskeistä. Vaikka äiti itse olisikin tottunut jatkuvaan taustakiljuntaan, kaikki muut eivät ole eikä heidän mielestäni tarvitsekaan tottua.

      Lapset saavat toki tulla vanhempien mukana töihin, mutta mielestäni lapsista ei saa aiheutua haittaa muille työntekijöille. Vanhemmat lapset jotka piirtelevät jne, ovat tietysti tervetulleita mutta taaperot ja uhmaikäiset voivat terrorisoida koko työpaikan työskentelyä. Muualla lapset saavat kuulua ja näkyä, mutta työpaikka on paikka jonne mennään tekemään töitä. Piste.

      Poista
  2. Itse toidessa tasa - arvon mallimaassa asuvana voin vain yhtyä kirjoitukseen. Norja tuntuu olevan valovuosien päässä edellä kaikessa mikä liittyy lapsiin. Ja asenteet todellakin tarttuvat! Täällä monella työpaikalla lapset voivat tulla töihin jos et ole saanut hoitajaa ja yhtä lailla ne lapset hilluu myös isien työpaikoilla

    VastaaPoista
  3. Minun työpaikallani (suomalaisen pörssiyhtiön pääkonttori Helsingissä) on satunnaisesti loma- ja muina poikkeusaikoina vanhemmilla lapsia mukana töissä. Niin miehillä kuin naisilla. Eikä kukaan siitä valita. Pääsääntöisesti lapset eivät mielestäni kuulu kuitenkaan työpaikalle, vaan ideaalitilanteessa hoito on järjestetty toisin. Lapsi ansaitsee huomiota, jota työtään tekevä vanhempi ei pysty antamaan. Ja toki myös työ kärsii. Mutta satunnaisista päivistä vanhemman työpaikalla on tuskin kenellekään haittaa.

    VastaaPoista
  4. Mä oon töissä leikkaussalissa, lasten töihin ottaminen ei oo vaihtoehto. Että tavallaan en tiedä ollako kateellinen jos sellainen vaihtoehto on vai pelätäkö sitä että siitä tulee uusi normi joka poistaa aiempia turvaverkkoja kuten oikeutta hoitaa sairasta lasta kotona.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kiitos, kiitos Satu näistä kirjoituksista! Ihanaa, kun jaksat purkaa teksiksi näitä valtavan tärkeitä asioita.

    VastaaPoista
  6. Tässäkin on puolensa ja puolensa, kuten ylläolevista kommenteista olemme jo lukeneetkin. Itselläni työ on asiantuntijatyötä, joka tapahtuu pääasiassa asiakkaan tiloissa ja joka on lähes aina salassapitosopimuksen alaista. Tällöin en ole kokenut kovin eettiseksi tuoda lasta työpaikalle, jossa a) olen ns. vieraana ja b)en voi taata, ettei lapseni ala esimerkiksi bussissa kysellä asioista, joita palavereissani on käsitelty. Lapsen sairastuessa voin pitää etäpäivän, mutta näissäkin tilanteissa tuo sama eettinen ongelma säilyy - olen allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan en keskustele asiakkaan sisäisistä asioista kolmannen osapuolen läsnäollessa. Itselleni tämä vertautuu vaikkapa siihen, että en osallistu puhelimitse palaveriin junassa tai bussissa. Toisaalta samalla toimistolla oli, varsinkin näin koulujen kesäloman loppuvaiheessa, päivittäin asiakkaan oman henkilöstön lapsia. Ehkä tässäkin joku selkeä käytäntö tai ohjeistus olisi hyvä, ihan mielellään välillä voisin viisivuotiaan ottaakin näkemään millaista työtä äiti tekee.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kun kirjoitat taas tästä tärkeästä aiheesta. Olen samaa mieltä joidenkin kommentoijien kanssa siitä, että lapser työpaikalla eivät saisi kohtuuttomasti häiritä kenenkään työntekoa. Tuntuu kuitenkin siltä, että asenne ilmapiiri lapsia kohtaan on Suomessa tällä hetkellä niin kieroutunut, että jo lasten näköpiirissä oleminen häiritsee. Kenenkään työntekoa ei voi kohtuuttomasti häiritä se, että lapsen kanssa täytyy silloin tällöin jopa puhua muutama sana. Itse teen yrittäjänä hoitotyötä ja jo turvallisuussyistä en voisi ottaa lastani mukaan töihin.Lapsen sairastuessa mieheni on hoitanut häntä kotona ja mahdollisuuksien mukaan tehnyt samalla etätöitä. Vanhempainvapaalla ollessani lapsi oli välillä mukanani kuukausipalavereissa ja tästä ei kyllä ollut kenellekään haittaa.

    VastaaPoista
  8. Onneksi omat kollegani eivät edes harkitse jälkikasvunsa roudaamista työpaikalle! Syöpä tai treenikassi ei auo päätään, ei riko mitään eikä toistuvasti keskeytä muidenkin kuin vanhempiensa työntekoa.
    Kirjoitat muutoin hyvin ja asiaa, mutta tätä postausta pitää ihmetellä ja paheksuakin suurella hartaudella, niin outo näkökulma selvään asiaan sinulla tällä kertaa on. ��

    VastaaPoista
  9. Laaja aihe nyt. Suomessa työntekijöitä sitoo työaikalaki, jolloin ollaan työnantajan käytettävissä. Aiheeseen liittyy myös työtapaturmalaki, työntekijät ohjeistetaan työskentelemään sen mukaisesti. Se, miten ja mitä työnantajat ovat asiasta sopineet lasten tuomisesta työpaikoille, varmasti vaikuttaa paljon asiaan. Asenteita taas on niin monia kuin on työntekijöitä. Riippuu niin paljon työpaikasta ja ennen kaikkea työtehtävistä. Usein on niin, että työtahti on mitoitettu sellaiseksi, ettei siihen mahdu muuta kun tavanomaiset rutiinit ja niiden jatkuva kehittäminen ehtiäkseen työnsä tehdä. Jos oltavat työpaikoilla on sellaiset, että on aikaa huomioida lasten oleminen siellä edes muutamalla sosiaalisella tervehdyksellä, niin ei varmasti jäljelle jäisi suurta joukkoa, joka sitä vastaan olisi. Asia liittyy myös siihen, että teenkö työtä itsenäisesti vai työryhmätyötä, jolloin pitää olla jatkuvasti työkavereiden saatavilla. Joka tapauksessa työtahti on kiihtyvä. Tauotkin menee usein ohi, saatikka juttelut työkavereiden harrastuksista tai perhe-elämistä.

    Tuota syöpä asiaa en myöskään oikein sisäistänyt vertaukseen tuoda lapsi työpaikalle. Sairastanut/ sairastava ihminen on töissä ja/tai sairauslomalla. Joku ilmoittaa sairastavansa joku taas ei, se on aina surullinen tieto, jolloin sen ei tarvitse olla erilaista sen suhteen minkälainen asema työntekijällä työpaikalla on. Kokemusta ei ole siitä, että vakavasti sairastunut ihminen puhuisi sairaudestaan solkenaan, vaan tosi mielellään pitää ajatukset arjessa, ja tässä tapauksessa työtehtävissä.

    Monenlaisia kokemuksia varmasti on lasten mukaan ottamisesta oppilaitoksiin. Arkipäivän kokemuksia on ainakin 2010-luvulta eteenpäin, että äidit istuvat (yliopisto, amk) luennolla takarivissä ja imettävät, ei kukaan ihmettele. Ja jos vauva itkee, menevät salista ulos hetkeksi, ettei opetus häiriintyisi, jokellus ei häiritse. Oppiaineet ovat usein vaikeita, ja niihin pitää voida keskittyä. Lapsi, joka jaksaa istua luennon ajan, ei häiritse, vaan tekee omia juttuja äidin tai isän vieressä. Monesti nämä vanhemmat ilmoittavat suuressa salissa, että lapsi on mukana, ja osaavat kyllä toimia ja ylipäätään arvioida lapsen tulon sinne. Seminaarien väleissä aulassa imettävät äidit eivät ole ihmettelyn kohde nykypäivässä.

    Lisäksi pohdin, että monet asiat haisevat työpaikoilla, valkosipuli,kaaliruoat ja kala, hajuvedet, mutta kokemuksella ei koskaan ole tullut vastaan jonkun treenikassi, harmi tietenkin pitemmän päälle, jos näin on.

    Ja edelleen, työpaikoilla ihmiset kertovat omia juttujaan, kuka mitäkin, hyvä niin, ja vielä parempi, kun jokainen voi säätää, mitä haluaa kuunnella ja mistä puhua. Aina voi tai ainakin usein voi kiilata takavasemmalle ja mennä jatkamaan töitä. Tämän ei pitäisi loukata ketään, toki sekin voi vaatia parinkymmenen vuoden opettelun, että sen osaa tehdä tyylillä :D

    VastaaPoista
  10. Lasten hyväksyttyyteen työpaikoilla voisi vaikuttaa perhevapaamallin lisäksi myös se, että Suomessa on vielä hetki sitten ollut voimassa subjektiivinen päivähoito-oikeus, ja kansainvälisesti verrattuna helposti saavutettavat päivähoitomahdollisuudet. Lapsiin totutaan ja lapset tottuu työpaikoilla oloon, kun on pakko. Oon silti täsmälleen samaa mieltä tän perhevapaauudistuksen tarpeellisuudesta ja aivan yhtä turhautunut tilanteeseen Suomessa, vaikka en edes ole perheellinen tai sellaiseksi aikova.

    VastaaPoista
  11. Kauhean negatiivisia kommentteja, kunnon suomalaisia asenteita, huoh (en tiedä itkeäkö vaiko nauraa). Omissa töissä lapsi kulkee joskus mukana (toki on päiväkoti ja isovanhemmat, mutta aina ei hoito natsaa). Niinpä olen ollut palaverissa niin, että mun 3,5v. kattoo luurit korvilla pikkukakkosta (asiat hoituivat ja nakero oli onnellinen), vastaavasti sama lapsi pääsi 5v. iässä mun paikalle monitilatoimistoon (=hienompi nimi avokonttorille) piirtelemään ja kuuntelemaan musaa (kuulokkeilla) sillä välin kun itse olin viereisessä neukkarissa palaverissa. Eikä tämä häirinnyt työkavereita (ei siis lapsen olemassaolo, eikä lapsikaan kun keskittyi omiin hommiin). Tässä ehkä vaikutti se, että avokonttorimme väki oli aika lailla samassa elämäntilanteessa (1-8v. haarukassa lapsia) ja lähinnä töihin tuodut lapset saivat ihastelua työkavereilta (ja hommat tehtiin, ei siinä mitään, aika harvinaisia kuitenkin visiitit). Niin ja lapsi, no hän on toki ihan fiiliksissä äidin töistä (kaakaoautomaatti, saa kattoa vapaasti ohjelmia, kivoja setiä ja tätejä). Tämäkään ei ole yhtään huono juttu, kun tässä kuitenkin tulevaa veronmaksajaa kasvatetaan.

    Mä olen ollut työelämässä yli 15 vuotta ja lapsen vanhempi reilut 6 vuotta. En muista yhtään tapausta, että työpaikalla ollut lapsi tai lemmikki olisi häirinnyt työntekoa. En yhden yhtä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä kommenteista en juurikaan löytänyt kunnon suomalaisia negatiivisia asenteita lasten tuomiselle töihin. Luin kyllä useita perusteluja sille, miksi se ei onnistu tai toimi. Löytyy siis työpaikkoja, missä se onnistuu ja toimiikin erilaisilla luovilla ratkaisuilla, kuten yllä olevassa kommentissa.

      Poista
  12. Perin erikoista, kun unohdetaan, että suurin osa työpaikoista Suomessa on sellaisia johon lasta ei vain voi ottaa! Tehtaat, terveys_ ja sosiaalihuolto yms. Esim minä en voisi ottaa lasta töihini päiväkodille, ehkä satunnaisesti ja erikoistapauksessa, mutta muiden lasten hoito ja huomio voi kärsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tärkeä näkökohta siihen, mihin työpaikkoihin lapsen voi ottaa mukaansa. Voi vaikuttaa sekin, että onko kyseessä julkisen vai yksityisen puolen työpaikka? Suomessa julkisen puolen työpaikkoja on (ehkä, arvio yhtäkkiä) 1/3 työpaikoista ja yksityisiä ehkä 2/3. Jos (?) on niin, että Islannissa luvut olisivatkin melkeinpä toistepäin, niin miten vapaa yrittäjyys voi vaikuttaa siihen, kuinka luontevasti lapsen voi ottaa töihin - helpommin? Pitäisi myös tietää voiko Suomessa ja Islannissa julkisen puolen töihin viedä lasta. Ja miten se toimii Islannissa, ehkä helpommin? Ja jos toimii, voisi sitten pohtia, mitä mallia siitä saataisiin Suomeen. Saamalla vastauksia noihin, voisi se auttaa ymmärtämään asiaa osaltaan.

      Poista
  13. Minusta myös on tärkeää tarkastella, millaisesta työstä on kyse. Oma lapsi ei voi olla mukana kaikissa töissä ja kaikissa tilanteissa jo ikänsäkään takia. Turvallisuus- ja muut asiat ovat vielä asioita erikseen. On hyvä, että on lapsi töissä -päiviä jne, mutta pääsääntöisesti lapset eivät työpaikalle kuulu - johan sen sanoo laki ja järkikin, kun ryhtyy yksityiskohtia monen työn kohdalla penkomaan. Puolikuntoinen lapsi kuuluu yhtä huonosti vanhempansa työpaikalle kuin kunnolla sairas lapsi kouluun tai päiväkotiin.

    Olin tulkitsevinani, että bloggaaja kirjoitti asiasta tahallisen kärkkäästi, ja saikin aikaan keskustelua, mikä on aina hyvä asia.

    Suomessa syntyvyys on todella alhaista. Monia syitä siihen lienee. Mahdollisuus ottaa lapsi mukaan töihin ei mielestäni ole avain eikä mikään, kyllä ratkaisut ovat muualla.

    VastaaPoista
  14. Tajusin tän Saarikon ulostulon yhteydessä, että täähän on aika syvälle iskostunutta. Mä kävin aikoinaan muutaman kuukauden ikäisen vauvan kanssa yliopistolla luennolla ja pelkäsin kuollakseni, että mitä jos mun vauva häiritsee jotain ja se on sit mun vauvan vika. En todella ikinä oo pelännyt itse häiritseväni, vaikka varmasti olen häirinnyt enemmän kuin vauvani. Yhdeltä luennolta lähdin kesken pois, koska vauvalla oli hieman yskä. Nyt vasta tajuan, miten kohtuutonta häiritsemisen pelko ja lopulta poistuminen oli. On minullakin ollut luennolla yskä, ei kukaan sellaisen vuoksi jää pakollisilta luennoilta pois. Mutta vauvan ei kuulu häiritä, vauva on on lähtökohtaisesti töissä/opiskeluissa ongelma.

    VastaaPoista
  15. Itse 36-vuotiaana vakavasti sairastuneena voin kokemuksesta sanoa, että kyllä se syöpä/vastaava sairaus oli ainakin minulle paljon vaikeampi asia tuoda esiin työyhteisössä kuin lapset. Kuten itsekin arvelit, vertaus on tosi tökerö. Lapset ovat onni, joita työkaverit ovat ihastelleet ja joiden saamisen jälkeen sain kukkia ja lahjoja työkavereilta. Syöpä on onnettomuus, jonka saamisen jälkeen sain osakseni pääasiassa sääliä ja hämmennystä työkavereiden osalta. Lapsia on valtaosalla työkavereista ja ne on helppo ottaa puheeksi koska vaan. Sairaus on yksinäinen risti kannettavaksi eikävertaistukea työyhteisössä ole tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettava omakohtainen kokemus, toivoen, että parempi aika nyt.

      Poista
  16. Olen aika lailla samaa mieltä kommentoijien kanssa, mutta myös Satun kanssa. Yhdessä kommentissa se ydin tulikin: lapsia on eri-ikäisiä ja erilaisia. Moni kommentoija tuntuu mieltävän lapset lähinnä vilkkaiksi höpöttelijöiksi, keskittymiskyvyttömiksi parivuotiaiksi. On ne monesti sellaisiakin, mutta päivähoitoa vaativia lapsia on myös isompina. Esimerkiksi voisin hyvin kuvitella ottavani 5- ja 7-vuotiaat lapseni mukaan töihin hätätapauksessa, mutta 2-vuotiasta en missään nimessä. Isommat eivät ole riittävän isoja olemaan koko päivää yksin kotona, mutta malttavat kyllä parikin tuntia yhtämittaisesti vaikka katsoa elokuvaa kuulokkeet päässä tabletilta. Taapero taas on aivan täysin vahdittava, eikä todellakaan pysty hillitsemään impulsejaan samalla tavalla kuin isommat.

    Mun mielestä tämän postauksen ydin ei ole ollenkaan se, että saako joka päivä koko päiväksi tuoda taaperon riekkumaan työkaverin pöydälle, vaan yleinen ilmapiiri Suomessa. Se on lapsikielteinen. Yksittäiset ihmiset suhtautuvat lapsiinkin ja vanhemmuuteen kunnioittavasti, mutta yleisesti ottaen toivottaisiin, että lapset ovat näkymättömiä ja kuulumattomia. Itsekin jouduin ihan vasta työnhaussa todella miettimään, uskallanko mainita lapsista, vaikka kuitenkin näen vanhemmuuden vahvuutenani. On aivan arkipäivää, että nainen pohtii tällaista, eikä se tyhjästä ole syntynyt. Mieheni sen sijaan pystyi vain retostelemaan pidetyillä vanhempainvapailla. Onhan se nyt hienoa kun mies jää hoitamaan lapsia kotiin!

    VastaaPoista
  17. Ei lapsien tuominen työpaikalle _tietenkään_ ratkaise Suomen alhaista syntyvyyttä. Mutta asian pitäminen outona kertoo suomalaisesta lapsikielteisyydestä. Lapset aiheuttavat vain häiriötä - töissä, ravintoloissa, kaupoissa, julkisilla paikoilla. Lapset pitää "siivota" sivummalle, pois meidän kunnon veronmaksajien silmistä. Lapsiperheethän elelevät leveästi tuilla, eivätkä tuota mitään - paitsi häiriötä.


    Joo, saattaa hieman ärsyttää tämä "ei lapsia tänne"-mentaliteetti.

    VastaaPoista
  18. Eikös se ole aikalailla kiinni työstä voiko lapsen ottaa ylipäätään työpaikalle. Onko ok ottaa lapsi autoon työpäivän ajaksi istumaan? Jolloin itse pomppaat jatkuvasti autosta ulos ja hetken päästä taas matka jatkuu. Lapsihan ei silloin häiritse ketään vaikka töissä mukana olisikin. Mutta ei taida olla kiva lapselle istua koko päivää turvaistuimeen köytettynä. Eikä kai kaupankassallekaan voi lasta mukaan ottaa. En oo koskaan tehnyt työtä, jossa oltaisiin toimistossa tai edes vastaavassa tilassa, johon lapsen pystyisi ottamaan mukaan.

    VastaaPoista
  19. Eivätkö lapset muka näy töissä, jos vanhempi jää sairaan lapsen kanssa kotiin yhtä lailla kuin (syöpä)sairaan työntekijän poissaolo sairauden vuoksi? Se on arkipäivää varmasti monissa työpaikoissa, joissa lasta ei ole missään tapauksessa mahdollista ottaa töihin mukaan. (Enkä tosiaankaan halua tehdä mitään yleistyksiä siitä, ovatko äidit vai isät enemmän pois töistä.). Saarikon tapauksessa reagointi oli minustakin tökeröä ja ylimitoitettua, mutta nämä tällaiset kirjoitukset jatkavat mielestäni vähän samaa ylireagointia, vaikka yritetäänkin olla Saarikon puolella. Vähän toisella lähestymistavalla ajatus oisi voinut toimia paremmin, kuten ilman syöpä- ja harrastekassijuttuja.. Nyt vaan nousi karvat pystyyn. Mutta onpa hienoa heillä, joille lasten satunnaiset hoitojärjestelyiden haasteet eivät vaikuta töihin, jos lapset otetaan vaan mukaan töihin piirtelemään tms. Silti minustakaan ei ole silloin kyllä reilua velvoittaa työkavereita vahtimaan lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin sitä miettii, että mitkä työpaikat/ammatit/ammattialat ovat sellaisia, jotka kestävät lasten satunnaiset hoitojärjestelyiden haasteet. Yritän lonkalta, mutta korjata saa: kirjastoala, metsästys ja kalastus, aulapalvelut ja puhelinkeskus, poronhoito, maanviljelys, navettatyö, maatilamajoitus, kauppa-autonkuljettaja, pieneläinhoitola, perhepäivähoito, ruokaravintolat, lehdenjakajat, tutkija, eläkeläinen, arkkitehtitoimisto, pappi, puhelinmyynti, teatterityö, muusikko, kirjailija, siistijät, etätyö, merikapteeni ja laivan muu henkilöstö, varastotyö, oma yritys, museo, hautausmaanhoito, taiteilijan ateljee, koulun rehtori, televisio- ja radiotyö ja mainostoimistot. Meniköhän yhtään kohdalleen?

      Poista
  20. Vissiin Satu tietää suomalaisen realiteetin paremmin kuin minä, mutta enpä ole koskaan törmännyt töissä haiseviin treenikasseihin tai siihen, että jonkun urheilun tai muun harrastuksen takia olisi siirretty palavereja. Lapsia sen sijaan on vuosien mittaan näkynyt useita. Mun käsityksen mukaan lapset ei häiritse ketään silloin kun ne ei häiritse ketään. On aika törkeää ajatella, että lapsen voisi tuoda työpaikalle, jos hän ei osaa olla häiritsemättä.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?