Muistatteko, kun käväisin esikoisen kanssa Lontoossa moikkaamassa siskoani, ja kommenttiboksi räjähti ? Syynä se, kun "jätin" par...

Neljä hyvää lastenkasvatusneuvoa

8.9.16 Satu Kommentteja: 19

Muistatteko, kun käväisin esikoisen kanssa Lontoossa moikkaamassa siskoani, ja kommenttiboksi räjähti? Syynä se, kun "jätin" parin kuukauden ikäisen kuopuksen "yksin" isän kanssa kotiin. Olen palannut tuohon postaukseen ajatuksissani todella monta kertaa. Enkä vähiten silloin, kun olen syventynyt ajattelemaan lasten kasvatusta. Kuinka me vanhemmat pärjäämme kasvattajina? Millä keinoilla tästä ydinperheyksiköstä pullahtaa ulos täyspäisiä, fiksuja, rohkeita, pärjääviä ja empaattisia jälkeläisiä? En ole paljon kasvatusoppaita lukenut, mutta kädessäni on yksi ässä: puolisoni.


Neljä ehdottomasti hyödyllisintä ja viisainta lastenkasvatusneuvoa olen saanut puolisoltani. En tiedä, mistä hihasta hän on nämä ravistellut, mutta ovat sen verran hyviä että pakko jakaa ne tänne blogiinkin.

1. Puhu lapsestasi hyvää muille

On tärkeää puhua lapselle suoraan: kehua, kannustaa ja tarpeen vaatien myös torua. Kovin tärkeää on myös se, että puhuu lapsesta hyviä asioita muille.

Kun lapsemme on tuttuun tapaansa omassa huoneessaan piirtämässä ja me vanhemmat pyöritämme samaan aikaan keittiössä ruoanlaitto-siivous-vauvanruokintarumbaa, puolisoni kuin sivumennen sanoo, kuinka kivaa on kun esikoinen keskittyy niin hyvin piirtämiseen ja piirtää hienoja piirustuksia. Mutisin jotain epämääristä myöntelevää ja kummastelin itsestään selvän asian esille tuomista. Kunnes tajusin, että sanat on kyllä osoitettu minulle mutta siten, että lapsikin ne kuulee.

 Lapsen itsetunnolle tekee hyvää se, että hän kuulee muiden puhuvan hänestä itsestään positiivisa ja rohkaisevia asioita. Tämä muuten toimii myös aikuisten kanssa.

2. Hankalassa tilanteessa älä riitele, vaan siirrä huomio toisaalle.

Tämän taidon minä haluan kehittää omalla kohdallani paremmaksi! Kun eteen tulee hankala paikka, hankaluuteen ei saa mennä mukaan. Kun lapsi ei halua istua autossa vaan alkaa kitistä matkan pitkäpiimäisyydestä, ei kannata alkaa vakuutella, että ei ole enää pitkä matka (koska on kuitenkin), vaan viedä huomio muualle. Jääkiipeilijä alkaa näissä tilanteissa heittää aivan hulvatonta läppää. Jos vaikka auton ikkunasta näkyy vuori, hän alkaa kertoa jotain hatusta heittämäänsä tarinaa, kuinka on kiivennyt sinne ja meinasi liukastua ja eväät hävisivät ja kuinkas sitten kävikään. Lapsi haluaa tietää lisää: Mitä isi söi, jos eväät hävisiviät? Oliko huono ilma? Kuoliko joku? Kysymykset eivät tosin välttämättä lopu vielä silloinkaan, kun ollaan perillä... 

Jos on tarpeeksi hyvä tarinankertoja, tällä pystyy hellästi huijaamaan vähän vanhempaakin lasta.


3. Käytä hyväksi mielipidejohtajuuttasi (niin kauan kuin sitä on jäljellä).

Tämä neuvo toimii niin kauan kuin lapset pitävät vanhempiaan maailman fiksuimpina tyyppeinä, jotka ovat aina oikeassa.

Kun lapsi ei halua pistää päälleen sadetakkia, vaikka ulkona sataa, puolisoni ei ikinä sorru lahjomiseen (jos nyt laitat sen takin päällesi, niin käydään kaakaolla koulun jälkeen) tai uhkailuun (takki päälle tai mä jätän sut yksi kotiin) tai kiristämiseen (jos et laita takkia päälle, me perutaan se ensi viikonlopun pomppulinnakeikka). Ehei. Sen sijaan hän alkaa kehua lapsen sadetakin teknisiä ominaisuuksia ja tekee takista maailman mahtavimman asian maapallon päällä. Ehkä hän vetääkin takin itse päälleen? Takki on niin hieno, että hän ei oikeastaan haluaisikaan antaa sitä lapsen päälle vaan laittaisi sen mieluummin oman päänsä suojaksi. Lopulta lapsi alkaa mankua takkia takaisin itselleen ja vetää sen nopeasti päälle.

Kerran puolisoni puhui terveyskeskuksessa tulevaa piikkiä pelänneen lapsen pyytämään itselleen rokotusta. Taputusten arvoinen suoritus, sanoisin.

4. Kiukuttelevalla lapsella voi olla joku asia pielessä

Lapset ovat todella harvoin vittumaisia vain vittumaisuuttaan (se on aikuisten erityispiirre). Kiukku ja tiuskiminen eivät ilmesty lapseen tyhjästä. Tästä mieheni kertoi riipaisevan esimerkin eilen kertomaltani Itä-Grönlannin matkaltaan. Kiipeilykoulua edeltävänä iltana puolisoni kiipeilijäkavereineen oli majoittunut telttaansa paikallisen majatalon etupihalle. Myöhään yöllä ulkoa alkoi kuulua kolahduksia ja töminää. Lopulta teltta heilahti. Yksi miehistä kävi katsomassa tilanteen ja huomasi kaueampana yksinäisen pojan, joka heitteli telttaa isoilla kivenmurikoilla. Yksi kivistä oli mennyt teltan eteisen seinän läpi tehden siihen valtavan reiän.  Miesten ensimmäinen reaktio: Ei jumalauta, kolmen tonnin sponsoritelltta säpäleinä! 

Jäbät alkoivat miettiä, mitä pojalle oikein pitäisi tehdä. Hänhän oli yksi heistä, jotka olivat illalla käyneet ilmoittautumassa seuraavan päivän kiipeilykurssille. Ja nyt hän tuli heittelemään opettajiaan kivillä.

Perheellisinä miehinä päätökseen päästiin nopeasti:  Ei ainakaan rankaistaisi poikaa. Kivien heittely sponsoritelttaan oli luultavasti vain tapa hakea huomioita. Huutamisen ja ryhmästä poissulkemisen sijasta pojalle päätettiin antaa seuraavana päivänä paljon huomiota - ja kertoa, että kiviä ei saa turvallisuussyistä koskaan heitellä. 

Seuraava päivä koitti. Kiviä heitellyt poika ilmestyi paikalle luimistellen, katsekontaktia välttäen ja jättäytyi ryhmän viimeiseksi. Hän oli ilmeisen peloissaan siitä, että ei pääsisikään kiipeilemään. 

Toisin kävi. Poika sai paljon huomiota kurssinvetäjiltä ja hänet otettiin osaksi ryhmää. Se tepsi. Koko loppukurssin ajan hän oli huomaavainen, iloinen ja osoittautui lahjakkaaksi kiipeilijäksi. Kivetkään eivät sen kurssin aikana enää lennelleet.

Myöhemmin kurssinpitäjät kuulivat paikalliselta opettajalta, että pojan vanhemmilla on paha alkoholiongelma ja poika joutuu pärjäämään arjessa paljolti yksin. Hänellä ei ole ketään luotettavaa luottoaikuista, josta hakea tukea ja turvaa.

Tuo muiden lasten ja näiden kiipeilyäijien kanssa vietetty pitkä viikonloppu saattoi olla tärkeä askel tuolle kymmenvuotiaalle pojalle. Hän haki huomiota väärällä tavalla, mutta sen sijaan että hänet olisi jätetty pois ryhmästä hänet otettiinkin osaksi sitä ja hän pääsi kokeilemaan kykyjään ja näkemään lähiympäristössään aivan uusia asioita. Ei muutama mukava päivä välttämättä mitään muuta, mutta onhan se toisaalta niinkin, että iso muutos lähtee aina liikkeelle pienestä asiasta. 

Kiitos puolisolleni niiden kaikkien muiden asioiden lisäksi myös näistä neljästä. Yritän muistaa pitää ne mielessä, vaikka se ei aina putkeen menisikään. Sadetakkiepisodin iskiessä sorrun edelleen kaakaolahjontaan, koska haluanhan itsekin sen yhteisen suosikkikahvilamme suklaakakkua.

19 kommenttia:

  1. Minusta on mahtavaa että olette miehesi kanssa tasavertaiset vanhemmat. Se mikä sinussa on "heikkoa" on puolisosi vahvuus, ja takuulla myös toisin päin (,,vaikket sitä puolta esii tuokaan). Mahtavaa että tuot noita isimiehen vahvuuksia noin esiin vaikka hänessäkin on varmasti huonot puolensa (olisi ärsyttävää jos ei löytyisi MITÄÄN 😂) Meillä on ehkä vähän sama asetelma, minä tuittupäisempi ja itse luonteena vaateliaampi, iskä rauhallinen ja kärsivällinen isyydestä täysillä nauttiva ihminen. Minä olen myös hyvä ja ihana äiti vaikka minussa on iso liuta heikkouksia. Olisi mukava lukea juttu sinusta hyvänä äitinä. Miksi sinä olet huippu mutsi omasta mielestäsi ja mitkä asiat puolisosi mielestä ovat parasta sinussa noin niinku mutsikantilta? Blogisi on suosikkini ehdottomasti siksi, että teet asiat avoimesti omalla tyylilläsi. Kiitos siitä. -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä sitä turhaan itteensä kehumaan, toteaa hämäläinen :D
      Kiitos sulle!

      Ehkä semmoinen juttu vielä joskus tulee, pitää miettiä mitä siihen kehtaisi laittaa.

      Poista
  2. Mua niin kylmää nämä "huomiohuora"-tyyppiset nimitykset. Ihminen on sosiaalinen eläin ja lapsi kasvattaa identiteettinsä sillä että se peilaa itseään muihin ihmisiin. Pahimmillaan vielä reagoidaan huomionhakuisuuteen ("positiiviseen" tai "negatiiviseen") sillä että vähennetään huomiota. Itse olen sitä mieltä että huomiota ei voi liikaa lapselle antaa. Ihana tuo kiipeilijäukkojen toiminta, liikutuin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin vähäsen, kun he tästä eilen kertoivat ruokapöydän ääresssä. Meillä oli sellainen vaimot messiin -gettogether, jossa jäbät näytti meille valokuvia reissultana ja kertoi tarkemmin tästä projektista ja tapaamistaan kylien tyypeistä. Oli kyllä upea ilta!

      Poista
  3. Vau! Onpa miehesi ihan MAHTAVA kasvattaja! Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I know! PItäisi ehkä launtsata joku Björgvinin kasvatustieteiden appro -nettikurssi.

      Poista
  4. Tää oli superihana kirjoitus! Mä sanoin yhdessä radiohaastatttelussa että parasta mun äitiydessä on se että isyyttä hoitaa täyspainoinen tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos Katja!
      Mä muistan ton haastattelun, se oli timanttinen vastaus! Mulla niin jäi mieleeni se juontajan kommenttisi jälkeinen hieman tavallista pidempi hijlaisuus ja naurunpyrähdys. Loisteliasta kerrassaan.

      Poista
  5. Kiitos kun jaoit nämä vinkit, ihan timanttia! Sulla on mahtava puoliso:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki hyvää myös itselle avata nämä juttumuotoon, koota ajatuksia kuluneiden vuosien varrelta. Erityisenä yllätyksenä tämä tuli miehelle itselleen, kun kootusti kerroin, että oletko tullut ajatelleeksi kuin hyviä nämä sun älynväläykset oikeastaan onkaan!

      Poista
  6. äärettömän hyviä pointteja: suhtaudu läheisiisi (lapsiin, aikusiin) kunnioittavasti ja arvostavasti. Sillä tuntuu pääsevän todella pitkälle.

    VastaaPoista
  7. Todella hyviä pointteja kasvatukseen, jopa niin hyviä että tämäkin pitkäaikainen lukija kommentoi ensimmäisen kerran... Tällaista asiaa lapsista ei voi olla liikaa! Turhan monesti kasvatuspuhe tuntuu olevan maalaisjärjelle tuntematonta fanaattista paasaamista, tyyliin montako parsakaalinnuppua ja missä rasvassa tarjottuna muksun on syötävä päivässä yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi kasvaakseen. Jokainen kohta taitaa (harvinaista kasvatusohjelistalle) toimia ainakin vähän sovellettuna erityislapsiin, teineihin (kohta 3 vaikeustaso vaan nousee noin sata leveliä) ja jopa aikuisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon pitkäaikainen lukija. Ihanaa että kommentoit nyt <3

      Poista
  8. Noilla samoilla konsteilla saa varmaan pidetyksi ruodussa turistit, jotka poukkoilevat jäätiköllä. Miten olisi joku Vuoden faija -viritys, jonka voisi vielä sitoa toisiin kansiin nimikkeellä Johtamistaidon mestarikurssi?
    Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ehdottomasti joo! Sieltä se muuten varmaan onkin nämä oppinsa repäissyt!!

      Poista
  9. Kunpa lapsesi olisivat jo teini-iässä ja voisit jakaa vastaavia vinkkejä sen ikäisten käsittelyyn. On nimittäin keinot aika vähissä ja hermot liian pinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen 8-10 vuotta joudutte vielä odottelemaan niitä juttuja :D

      Poista
  10. Jes! Itselläni ei ole lapsia eikä vanhemmuus välttämättä muutenkaan tunnu omalta jutulta, mutta pakko kommentoida, että tästä tekstistä jäi hyvä mieli. Hyvä te, molemmat :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?