Päiväkodin viimeiset viikot

Esikoisella on käynnissä elämänsä viimeiset päiväkotiviikot. Haikeaa, mutta myös iloista. Kuusivuotias on jo ihan valmis tulevaan elämänmuutokseen, myös omasta mielestään. Hän puhuu koulusta lähes joka päivä: tahto on kova oppia lukemaan nopeammin, laskemaan lisää, laulaa kuorossa ja saada oikea koulureppu.

Islannissa ei ole virallista esikoulua, mutta koulu aloitetaan kuusivuotiaana. Tämän viimeisen päiväkotivuoden aikana on ainakin oma lapsemme päiväkodissa järjestelmällisesti valmistauduttu seuraavan vuoden koulunaloitukseen. Lapset opettelevat kirjaimet, harjoittelevat laskemaan viitenkymmeneen, tekevät helppoa yhteen- ja vähennyslaskua ja opettelevat kirjoittamaan ja lukemaan oman nimensä ja ehkä vähän enemmänkin.

Katsoessani nyt taaksepäin vuoteen 2011, päiväkotiuran alkuun, en voi sanoa muuta kuin että olen ollut äärettömän tyytyväinen ihan kaikkeen. Enempää en olisi voinut pyytää. Esikoinen oli puolitoistavuotias aloittaessaan päiväkodin. Ensimmäinen päiväkotivuosi oli lähillä pihalla rypemistä, sisällä nallejen kanssa leikkimistä, ruokailua ja pitkiä päiväunia. Kolmevuotiaana alkoivat sosiaaliset leikit ja lapsi alkoi nauttia siitä faktasta, että se pääsee joka päivä leikkimään muiden lasten kanssa. Nelivuotiaana oli ihan selvät sävelet: viikonloput ovat tylsiä, arkipäivät kivoja, koska silloin pääsee päiväkotiin. Viisi- ja kuusivuotiaana kavereiden merkitys on vain korstunut, mutta samaan aikaan on puskenut esiin valtava tahto oppia uutta. Ja uutta sen oppinutkin. Asioita, joita ihan kaikkia ei ainakaan meidän kodissa oltaisi osattu opettaa.
Ensimmäisen päiväkotivuoden alussa äitikin on vielä aika nuori ja kuulasihoinen!
Mä en olisi ikinä itse pystynyt tähän samaan: viikottaiset vierailut kirjastoissa, museoissa, tiedetyöpajassa, teatterissa, musikaaleissa, kivienkeruureissut ja kaupunkikävelyt. Joka viikko on pari laulutuntia, ohjattua liikuntaa, taidetyöpajaa, kirjoitusharjoituksia, puheharjoituksia, riimittämistä, soittimiin tutustumista, trollisatuja, kummitustarinoita, islantilaisia kansanrunoja, avaruusasiaa, shakkia, paloautoon tutustumista, liikennekasvatusta. Tänä vuonna vanhimpien lasten ryhmä on käyttänyt paljon aikaa musiikin parissa. Joka viikko he opettelevat jonkun uuden islantilaisen kansanlaulun ja tutustuvat uusiin soittimiin. Viime viikolla anoppi sanoi, että oli auto sammua liikennevaloihin, kun yhtäkkiä takapenkiltäa alkoi kuulua kirkasääninen islantilaislaulu, jossa on törkeän monta säkeistöä ja paljon vaativia sanoja. Minä en pystynyt muistamaan edes sen laulun nimeä.
Viimeisen päiväkotivuoden lopussa (mörssäri fiilistelee taustalla).
Minullakin oli mennä pasmat sekaisin ja keväistä maantienpölyä silmiin, kun lapsi alkoi keittiössä nyt vapun jälkeen itsekseen laulella Maístjarnaa, Toukokuun tähteä, joka on yksi kauneimmista islantilaislauluista, mitä tiedän. Sen on kirjoittanut kirjailija Halldór Laxness; runo sisältyy hänen teokseensa Maan valo eli Ljós heimsins. Toukokuun tähti kertoo ihmisten välisestä rakkaudesta ja runon kertojan, kovia kokeneen työläisen rakkaudesta kotimaataan Islantia kohtaan.

Niin, että sen Hämiksen kyllä osasin opettaa, mutta ihan tähän eivät mun taitoni riitä:
Uskoni päiväkoteihin ja sen autaaksi tekevään varhaiskasvatukseen on nyt yhden lapsen ja reilun viiden vuoden jälkeen kasvanut entisestään. Rakastan päiväkoteja. Siis tätä meidän omaamme. Kokemukset eivät ole yhtä hyviä joka puolella ja ymmärrän sen hyvin.

Suomessa ryhmäkoot ovat olleet puheenaiheena viime aikoina hallituksen järjettömien leikkausten takia - ja ihan pahaa tekee. Mutta Islannissapa ei ole laissa mainittu mitään sitovaa ryhmäkoosta, lainsäädäntö on siis todella löperöä. Valta on annettu pienemmille yksiköille. Kunnallisissa päiväkodeissa siis itse päätetään, mikä on tarpeeksi hyvä. Olen kuullut horrorjuttuja reykjavikilaisista paikoista, joissa on yli parikymmentä lasta ja vain kaksi hoitajaa. Omat kokemukseni tuosta yhdestä päiväkodista jossa lapsemme käy, ovat olleet tässäkin suhteessa todella hyvät: opettajia per ryhmä on noin neljä ja lisäksi päiväkodissa liikkuu eri osastojen välillä 3–4 osa-aikaista työntekijää. Ryhmän koko on vaihdellut noin kahden- ja kolmenkymmenen välillä. Henkilöstö vaihtuu todella harvoin, ja sama johtaja on pyörittänyt päiväkotia ainakin yli vuosikymmenen. Työntekijöistä noin puolet on naisia ja puolet miehiä. Erityisen paljon ja alusta asti olen kiinnittänyt huomiota siihen, että fiilis työntekijöiden välillä on erinomainen. Olen joskus viikonloppuisin nähnyt päiväkodin työntekijöitä yhdessä baarissa ja se on hiton hyvä merkki.

Se, että työntekijät tulevat keskenään toimeen, on oleellista. Työskentelyilmapiiri heijastuu nimittäin aivan suoraan työn laatuun ja näin on myös päiväkodeissa. Hyvällä johtamisella on siis iso merkitys. Jos organisaatiota johtaa täysi mulkero, ei työpaikalla voi viihtyä ja tehdä hyvää jälkeä. Esikoisen päiväkodissa meininki on ollut niin hyvä, että käytän kyllä kaikki mahdolliset keinot, että myös kuopus pääsee samaan päiväkotiin nauttimaan varhaiskasvatuksesta ja hyvästä seurasta.

Kiitämme tämän lukuvuoden jälkeen päiväkotia ja viemme perinteeksi muodostuneet kesäskumpat työntekijöille heinäkuun ensimmäisellä viikolla, kun päiväkodin kesäloma alkaa. Kesän jälkeen alkaakin sitten se seuraava vaihe. Koulu. Iik!

Onneksi tuleva ala-aste on siinä ihan päiväkodin vieressä, ison kirkon toisella puolella.  Koulussa yritetään kuulemma sijoittaa samasta päiväkodista tulleet lapset samalle luokalle. Ainakin muutama päiväkotifrendi on siis tulossa samalle luokalle, mikä varmasti helpottaa sopeutumista.

Koska koulu ja päiväkoti sijaitsevat lähekkäin, on esikoisellakin jo suunnitelma selvillä. Hän on jo laskenut, että tokan luokan alkaessa pikkusisko aloittaa päiväkodissa. Hän aikoo koulupäivien jälkeen kuulemma hakea pikkusiskonsa tarhasta ja mennä sen kanssa kahvilaan eli perjantaiperinneteemme saa jatkoa. Pikkusisko saa pannukakkuja ja kaakaon, hän itse aikoo ottaa suklaakakkua. Äidin ei kuulemma enää tarvitse tulla mukaan. Minä sitten vissiin voin vaan odotella täällä kotitoimistolla neitejä kotiin ja nostaa jalat sohvalle? Tervetuloa, uusi elämänvaihe.

Tunnisteet: , ,