Esikoisella on käynnissä elämänsä viimeiset päiväkotiviikot. Haikeaa, mutta myös iloista. Kuusivuotias on jo ihan valmis tulevaan elämänmuu...

Päiväkodin viimeiset viikot

3.5.16 Satu Kommentteja: 17

Esikoisella on käynnissä elämänsä viimeiset päiväkotiviikot. Haikeaa, mutta myös iloista. Kuusivuotias on jo ihan valmis tulevaan elämänmuutokseen, myös omasta mielestään. Hän puhuu koulusta lähes joka päivä: tahto on kova oppia lukemaan nopeammin, laskemaan lisää, laulaa kuorossa ja saada oikea koulureppu.

Islannissa ei ole virallista esikoulua, mutta koulu aloitetaan kuusivuotiaana. Tämän viimeisen päiväkotivuoden aikana on ainakin oma lapsemme päiväkodissa järjestelmällisesti valmistauduttu seuraavan vuoden koulunaloitukseen. Lapset opettelevat kirjaimet, harjoittelevat laskemaan viitenkymmeneen, tekevät helppoa yhteen- ja vähennyslaskua ja opettelevat kirjoittamaan ja lukemaan oman nimensä ja ehkä vähän enemmänkin.

Katsoessani nyt taaksepäin vuoteen 2011, päiväkotiuran alkuun, en voi sanoa muuta kuin että olen ollut äärettömän tyytyväinen ihan kaikkeen. Enempää en olisi voinut pyytää. Esikoinen oli puolitoistavuotias aloittaessaan päiväkodin. Ensimmäinen päiväkotivuosi oli lähillä pihalla rypemistä, sisällä nallejen kanssa leikkimistä, ruokailua ja pitkiä päiväunia. Kolmevuotiaana alkoivat sosiaaliset leikit ja lapsi alkoi nauttia siitä faktasta, että se pääsee joka päivä leikkimään muiden lasten kanssa. Nelivuotiaana oli ihan selvät sävelet: viikonloput ovat tylsiä, arkipäivät kivoja, koska silloin pääsee päiväkotiin. Viisi- ja kuusivuotiaana kavereiden merkitys on vain korstunut, mutta samaan aikaan on puskenut esiin valtava tahto oppia uutta. Ja uutta sen oppinutkin. Asioita, joita ihan kaikkia ei ainakaan meidän kodissa oltaisi osattu opettaa.
Ensimmäisen päiväkotivuoden alussa äitikin on vielä aika nuori ja kuulasihoinen!
Mä en olisi ikinä itse pystynyt tähän samaan: viikottaiset vierailut kirjastoissa, museoissa, tiedetyöpajassa, teatterissa, musikaaleissa, kivienkeruureissut ja kaupunkikävelyt. Joka viikko on pari laulutuntia, ohjattua liikuntaa, taidetyöpajaa, kirjoitusharjoituksia, puheharjoituksia, riimittämistä, soittimiin tutustumista, trollisatuja, kummitustarinoita, islantilaisia kansanrunoja, avaruusasiaa, shakkia, paloautoon tutustumista, liikennekasvatusta. Tänä vuonna vanhimpien lasten ryhmä on käyttänyt paljon aikaa musiikin parissa. Joka viikko he opettelevat jonkun uuden islantilaisen kansanlaulun ja tutustuvat uusiin soittimiin. Viime viikolla anoppi sanoi, että oli auto sammua liikennevaloihin, kun yhtäkkiä takapenkiltäa alkoi kuulua kirkasääninen islantilaislaulu, jossa on törkeän monta säkeistöä ja paljon vaativia sanoja. Minä en pystynyt muistamaan edes sen laulun nimeä.
Viimeisen päiväkotivuoden lopussa (mörssäri fiilistelee taustalla).
Minullakin oli mennä pasmat sekaisin ja keväistä maantienpölyä silmiin, kun lapsi alkoi keittiössä nyt vapun jälkeen itsekseen laulella Maístjarnaa, Toukokuun tähteä, joka on yksi kauneimmista islantilaislauluista, mitä tiedän. Sen on kirjoittanut kirjailija Halldór Laxness; runo sisältyy hänen teokseensa Maan valo eli Ljós heimsins. Toukokuun tähti kertoo ihmisten välisestä rakkaudesta ja runon kertojan, kovia kokeneen työläisen rakkaudesta kotimaataan Islantia kohtaan.

Niin, että sen Hämiksen kyllä osasin opettaa, mutta ihan tähän eivät mun taitoni riitä:
Uskoni päiväkoteihin ja sen autaaksi tekevään varhaiskasvatukseen on nyt yhden lapsen ja reilun viiden vuoden jälkeen kasvanut entisestään. Rakastan päiväkoteja. Siis tätä meidän omaamme. Kokemukset eivät ole yhtä hyviä joka puolella ja ymmärrän sen hyvin.

Suomessa ryhmäkoot ovat olleet puheenaiheena viime aikoina hallituksen järjettömien leikkausten takia - ja ihan pahaa tekee. Mutta Islannissapa ei ole laissa mainittu mitään sitovaa ryhmäkoosta, lainsäädäntö on siis todella löperöä. Valta on annettu pienemmille yksiköille. Kunnallisissa päiväkodeissa siis itse päätetään, mikä on tarpeeksi hyvä. Olen kuullut horrorjuttuja reykjavikilaisista paikoista, joissa on yli parikymmentä lasta ja vain kaksi hoitajaa. Omat kokemukseni tuosta yhdestä päiväkodista jossa lapsemme käy, ovat olleet tässäkin suhteessa todella hyvät: opettajia per ryhmä on noin neljä ja lisäksi päiväkodissa liikkuu eri osastojen välillä 3–4 osa-aikaista työntekijää. Ryhmän koko on vaihdellut noin kahden- ja kolmenkymmenen välillä. Henkilöstö vaihtuu todella harvoin, ja sama johtaja on pyörittänyt päiväkotia ainakin yli vuosikymmenen. Työntekijöistä noin puolet on naisia ja puolet miehiä. Erityisen paljon ja alusta asti olen kiinnittänyt huomiota siihen, että fiilis työntekijöiden välillä on erinomainen. Olen joskus viikonloppuisin nähnyt päiväkodin työntekijöitä yhdessä baarissa ja se on hiton hyvä merkki.

Se, että työntekijät tulevat keskenään toimeen, on oleellista. Työskentelyilmapiiri heijastuu nimittäin aivan suoraan työn laatuun ja näin on myös päiväkodeissa. Hyvällä johtamisella on siis iso merkitys. Jos organisaatiota johtaa täysi mulkero, ei työpaikalla voi viihtyä ja tehdä hyvää jälkeä. Esikoisen päiväkodissa meininki on ollut niin hyvä, että käytän kyllä kaikki mahdolliset keinot, että myös kuopus pääsee samaan päiväkotiin nauttimaan varhaiskasvatuksesta ja hyvästä seurasta.

Kiitämme tämän lukuvuoden jälkeen päiväkotia ja viemme perinteeksi muodostuneet kesäskumpat työntekijöille heinäkuun ensimmäisellä viikolla, kun päiväkodin kesäloma alkaa. Kesän jälkeen alkaakin sitten se seuraava vaihe. Koulu. Iik!

Onneksi tuleva ala-aste on siinä ihan päiväkodin vieressä, ison kirkon toisella puolella.  Koulussa yritetään kuulemma sijoittaa samasta päiväkodista tulleet lapset samalle luokalle. Ainakin muutama päiväkotifrendi on siis tulossa samalle luokalle, mikä varmasti helpottaa sopeutumista.

Koska koulu ja päiväkoti sijaitsevat lähekkäin, on esikoisellakin jo suunnitelma selvillä. Hän on jo laskenut, että tokan luokan alkaessa pikkusisko aloittaa päiväkodissa. Hän aikoo koulupäivien jälkeen kuulemma hakea pikkusiskonsa tarhasta ja mennä sen kanssa kahvilaan eli perjantaiperinneteemme saa jatkoa. Pikkusisko saa pannukakkuja ja kaakaon, hän itse aikoo ottaa suklaakakkua. Äidin ei kuulemma enää tarvitse tulla mukaan. Minä sitten vissiin voin vaan odotella täällä kotitoimistolla neitejä kotiin ja nostaa jalat sohvalle? Tervetuloa, uusi elämänvaihe.

17 kommenttia:

  1. Teidän päiväkotiin verratuna oma lapsi on vaan säilössä.. niillä on kerran viikossa metsäretki, ohjattua liikuntaa tai hämähämähäkkiä kummempia lauluja on turha edes ehdottaa, kun "ei ole resursseja"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi perse, miten ikävä kuulla. Meidänkin päiväkodissa on säästöt nyt päällä, koska Reykjavikin kaupunki leikkasi ruokarahaa ja ehdotti että kaikki päiväkodit alkaisi ostaa ruoat jostain laitoskeittiöstä. Tätä ei haluttu vaan päiväkoti päätti pitää kiinni omasta keittiöstä ja sen kustannuksista. Säästöt toteutettiin keskittymällä aamuisin vain kaurapuuroon, jonka keittää ensimmäisenä taloon tullut työntekijä ja keittiössä pidetään jengiä töissä vain lounaan ajan. Myös jostain välipalarusinoista luovuttiin.

      Totta kai siis rahalla on väliä, mutta joskus se ongelma voi olla myös henkilökunnan omissa asenteissa, minkä jäljet usein vie sinne huonoon johtajuuteen. Mä olen kuullut kaikenlaisia juttuja islantilaispäiväkodeista eikä ne tosiaan kaikki oli tuollaisia "onneloita" kuin tuo joka sattui omalle kohdalle...

      Poista
    2. Meillä päättyy kymmenen vuoden asiakkuus yhdessä päiväkodissa ja täytyy tosiaan sanoa, että johtajalla ON väliä. Parina ekana vuotena päiväkodin resurssit eivät työntekijöiden mukaan riittäneet mihinkään, mutta sitten johtaja vaihtui: vanha johtaja jäi eläkkeelle. Vanhat tädit eivät tehneet uuden johtajan ensimmäisiä työvuosia mitenkään helpoiksi, muttakummasti ovat viime vuosina resurssit riittäneet vaikka mihin.

      Poista
    3. Voin kuvitella, että aistittavissa oli vähän muutosvastarintaa...

      Mä oon tajunnut sen vasta ihan viime aikoina, miten iso merkitys hyvällä johtamisella on päiväkodeissa(kin).

      Poista
  2. Täällä on yksityinen päiväkoti, josta pidämme kovasti. Se on liikunta-, seikkailu- ja musiikkipainotteinen. Esimerkiksi nyt on 2 päivää "leiripäiväkotia" eli ovat päivät kokonaan ulkona, metsässä, syövät ja nukkuvat teltassa päikkärit �� Ihan mahtavaa. Samoin siellä päiväkodissa käy taide tms ryhmiä ja lapset tekevät itse paljon esim.soittimia. Me tykätään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä - siis Islannissa?
      Onhan täällä tosiaan muutama yksityinenkin. Osa niistä on jotain yhteisöllistä hippikommuunimeininkiä (ei sovi mulle, lapsille ehkä ü) ja sitten on muutamia jotka on yksityisiä mutta ilman talkoohenkisyysaspektia. Tosin en osaa niistä kyllä sanoa niin tarkemmin kun ei ole omaa kokemusta...

      Poista
  3. Täällä on yksityinen päiväkoti, josta pidämme kovasti. Se on liikunta-, seikkailu- ja musiikkipainotteinen. Esimerkiksi nyt on 2 päivää "leiripäiväkotia" eli ovat päivät kokonaan ulkona, metsässä, syövät ja nukkuvat teltassa päikkärit �� Ihan mahtavaa. Samoin siellä päiväkodissa käy taide tms ryhmiä ja lapset tekevät itse paljon esim.soittimia. Me tykätään!

    VastaaPoista
  4. Meidän 2v on ollut nyt vähän yli vuoden oman kylän kunnallisessa päiväkodissa (osa-aikaisesti). Alle neljävuotiaat ovat omassa omakotimaisessa talossa 12 hengen ryhmässä, jota hoitaa kolme ihanaa varhaiskasvatuksen ammattilaista. Lapset käyvät retkillä, liikkuvat paljon, askartelevat, saavat olla sylissä jne.
    Joka viikko taapero oppii uusia taitoja, joita ei oltais kotona edes tajuttu opettaa!

    Päiväkodista on muodostunut tärkeä osa perheemme tukiverkkoa ja sen työntekijöistä tärkeitä aikuisia lapsellemme. Oli selvää, että kun jäin tammikuussa äitiyslomalle kuopuksen kanssa, niin esikoinen jatkoi 3pv/vko päiväkodissa.

    Maalla asumisen hyviä puolia on pienempi ryhmäkoko (vähän asukkaita) ja mahdollisuus retkeillä luonnossa ja esim hevostilalle usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa upealta! Maaseudulla tosiaan kouluissa ja päiviksissä on vähemmän jengiä eli todennäköisemmin enemmän aikuisia per lapsiryhmä..

      Poista
  5. Yhdyn kansaa tähän päiväkotien ylistykseen. Ollaan Helsingin keskustassa, päiväkoti jakautuu ala- ja ylätaloon, pienet ja isot erikseen. Esikoinen menossa nyt eskariin ja ollut koko päikkyuransa täällä. Hoitajat eivät ole paljon vaihtuneet, toki joku on jäänyt mammalomalle tms. On pari miestäkin lastentarhaopena ja hoitajana, se on tosikiva juttu. Henki on ollut koko ajan hyvä, yhteistyö toiminut. En olisi koskaan osannut opettaa kaikkea, mitä siellä on opittu, en edes tajunnut, mitä kaikkea natiainen jo voi osata :). Retkiä tehdään, köydään jumpassa, askarrellaan, käydään kirjastossa... Lisänä aktiivinen vanhempainyhdistys, johon muutamat vanhemmat tuoneet todella ytyä. Täälläkin tulee tippa silmään, niin paljon hienommin tuolla on mennyt, kuin mikä odotus oli. Ne ovat tehneet meidän eskarista hyvän tyypin!

    VastaaPoista
  6. Voih! Ihanaa, kuinka tällainen teksti voi kolahtaa ja aiheuttaa liikutuksen tunteita myös 21-vuotiaalle maailmanmatkaajalle, jolle lapset eivät ole vielä millään tavalla ajankohtaisia. Ihanaa hyvä varhaiskasvatus, kuulostaa laatupaikalta ja yhä enemmän on sellainen olo, että Islannissa olisi hyvä lapset kasvattaa. Ja kuinka suloista - siskokset kahdestaan kahvilassa, alkoi niin kovin hymyilyttää.

    Kiitos ihanasta blogista x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, no kiitos! Tulipa hyvä mieli tästä itsellekin.

      Poista
  7. Meidän pieni tarha vaikutti oikein mukavalta kun siellä esikoinen aloitti siellä kolme vuotta sitten 1-vuotiaana: yksi pienten ja yksi isojen ryhmä, molemmissa 18 lasta, oma keittiö ja piha, pienillekin pikkuretkiä pihan ulkopuolelle ja isommille niitä sekä liikuntapäivä (siis pihalla juoksemisen lisäksi) kerran viikkoon, musisointia jne. Siitä onkin tuntu huima mahalasku siihen että kuudesta vakityöntekijästä oli maaliskuussa viisi joko juuri ottaneet loparit tai pitkäaikaisella sairaslomalla. Toissapäivänä saimme kirjeen jossa todettiin että koko päiväkoti lakkautetaan elokuussa. Olimme kyllä joka tapauksessa alkaneet jo etsiä uutta tarhaa, kun ensi viikolla se yksikin lasten paremmin tuntema opettaja on lomalla, eli paikalla on pari uutta (yksi ope, yksi avustaja) ja jotain tyyppejä välitysfirmasta, joita kukaan ei ole koskaan ennen nähnytkään. Ilmeisesti vikaa löytyy niin firman johtamisesta (en mene hlökohtaisuuksiin vaikka mieli tekisi), tarhan johtamisesta kuin osasta vanhempia jotka ovat ilmeisesti jatkuvasti olleet (verbaalisesti) hyvinkin agressiivisia henkilökuntaa kohtaan. Sitten lähti yksi ope, ja syntyi dominoefekti. Toivottavasti seuraavassa tarhassa on paremmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi perse! Toivotaan todella, että seuraavassa paikassa käy parempi tsägä.

      Poista
    2. Kun on kerran käynyt huono tuuri, niin seuraavassa varmasti parempi. Aiheuttaahan noi aina hitokseen säätöä nuo tarhanvaihdot ja uusiin tyyppeihin tutustuminen jne.

      Poista
    3. Joo, uskon kyllä parempaan tsäkään, tuskin näin voi käydä kahta kertaa peräkkäin :) Eniten nyppii että lapsia on kaksi ja ne olisi mukavaa saada samaan tarhaan. Ts täytyykö toisen (eli esikoisen) mahdollisesti vaihtaa tarhaa kahteen kertaa, tai kuskataanko niitä vuosikausia eri tarhoihin. Siis nyppii vain tässä tarha-mielessä, muuten kyllä tykkään molemmista.

      Poista

Mitä tuumaat?