Luen juuri aivan mahtavaa kirjaa - kirjoitan romaanista tarkemmin, kun olen saanut sen viimeisellä sivulle asti, mutta jo alku saa pysähtym...

On olemassa myös sellaisia äitejä

8.5.16 Satu Kommentteja: 14

Luen juuri aivan mahtavaa kirjaa - kirjoitan romaanista tarkemmin, kun olen saanut sen viimeisellä sivulle asti, mutta jo alku saa pysähtymään, miettimään ja vähän itkemäänkin. Katja kirjoitti Ina Westmanin esikoisromaanista Syliin pätevän jutun. Käykäähän katsomassa jo etukäteen, oma arvioni ilmestynee ensi viikolla.

"On kahdenlaisia äitejä, hän ajattelee. Niitä, jotka ovat melkein menettäneet vauvansa ja niitä, jotka eivät ole."
Vanhemmuus on kuin uima-allas, johon pakko hypätä vaikka ei tiedä, onko vesi kuumaa vai kylmää tai osuuko otsa pohjaan.
Kirja kertoo äitiydestä, joka ei ole lifestylevalinta. Asioista, jotka eivät menneet niin kuin oli suunniteltu ja kohtaloista, joissa on menty vaikeimman kautta. Vaikka omat raskauteni menivät pikku kuopahdusta lukuunottamatta erinomaisesti ja synnytykset melko hyvin (koska olin synnyttämässä sairaalassa enkä esimerkiksi kotona), pystyn silti vähän hiffaamaan, mistä kirjan kertoja puhuu.

Omassa versiossani kuitenkin lisäisin tuohon äitiyden määritelmään vielä sen, että on olemassa myös sellaisia äitejä, joiden lapset elävät ja sellaisia, joiden eivät. Minun oma äitini kuuluu näihin molempiin ryhmiin. Olen nähnyt läheltä, mitä sellainen suru on, jonka lopullinen pohja ei välttämättä koskaan tule vastaan. Olin nimittäin itse viisivuotias, kun pikkuveljeni kuoli.

Vaikka en sen suuremmin pidä itseäni hengellisenä ihmisenä, on elämässäni yksi sattuma, joka tönäisi ja pysäytti. Mörssäri syntyi samana päivänä, kun veljeni kuoli, tasan kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Olen sen vaikean synnytyksen jälkeen usein miettinyt tuon kyseisen päivän tapahtumaketjua. Sitä, kuinka vauva syntyi hengettömänä ja aiheutti synnytyssalissa paniikin, kunnes sitten jostain tyhjästä sen keuhkot täyttyivät ilmasta ja se alkoi hengittää. Lääkärihän vauvan hengen pelasti, mutta vääjämättä sitä kuitenkin joskus ohikiitävänä hetkinä mietin, että olikohan apuna myös joku, joka juuri sinä päivänä vietti elämättömän elämänsä kolmekymppisiä.

Tämä on siis minulle se paikka, jossa realistin uskoni horjuu. Mutta se on ihan hyvä kohta horjua, joten antaa sen olla niin.

Minusta on muuten hienoa, että äitienpäivää edeltävänä päivänä vietettiin lapsettomien lauantaita. Koska mahtuuhan tähän porukkaan elävien lasten äitien, lapsensa menettäneiden äitien ja melkein lapsensa menettäneiden äitien lisäksi myös paljon heitä, jotka haluaisivat olla äitejä mutta eivät voi. Äitienpäivä ei siis ole kaikille asianosaisille pelkkä iloinen juhlapäivä. Kaikki kolhut eivät todellakaan vahvista. Elämään mahtuu myös paljon päiviä, jotka haluaisi vaihtaa pois. Ja viimeisenä: äitiys ei ole automaattinen lippu onneen.

Näistä hajanaisista ajatuksista huolimatta - tai ehkä juuri siksi - haluan toivoa kaikille iloista ja hyvää sunnuntaipäivää. Rapsutelkaahan toisianne.

14 kommenttia:

  1. Niin. Mä olen monenlainen äiti. Olen kokenut lapsettomuuden. Olen kokenut äitiyden. Olen kokenut riskiraskauden ja maannut sairaalassa pitääkseni lapseni hengissä, suodakseni niille kahdelle parhaan mahdollisen... Olen kokenut lapsen kuoleman. Olen kokenut erityislapset vanhemmuuden. Olen kokenut sika paljon äitiyden kirjolla. Äitienpäivänä mulla on kolme elävää lasta. Enempää en voisi pyytää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua miten paljon sun elämässä on tapahtunut. Jos oot kirjaihmisiä niin suosittelen tosi paljon tuota Syliin-kirjaa. Mä tykkään tästä todella. Toinen aika surullinen mutta myös toiveikkuutta sisältävä on Kaisu Joupin valokuvakirja äideistä jotka ovat kokeneet kohtukuoleman. En tiedä ootko kuullut kirjasta mutta se oli kyllä myös tosi rikas lukukokemus, vaikkakin vaikea.

      Poista
    2. Se Syliin kiinnostaa ihan armottoman paljon... Aikaisemmin luettua on: "Kuvittelenko vai kuoliko jotain?" "Kun rakkaus ei riitä." Ja moni, moni muu...

      Poista
  2. Huh. En oikein osaa muuta sanoa kuin, että kaunis kirjoitus ja tärkeä muistutus. <3 Kiitos sen jakamisesta ja aurinkoista sunnuntaita sinne Islantiin!

    VastaaPoista
  3. Muistan hyvin ne äitienpäivät, kun en vielä ollut äiti. Silloin ja siinä elämäntilanteessa olin valinnut lapsettomuuden. Äitienpäivät olivat hienoja päiviä, kokoonnuimme lapsuuden kotiini. Kaikki sisarukset ja heidän lapsensa. Söimme, nauroimme ja nautimme läheisyydestä. Mutta henkilökohtaisesti ne päivät olivat kipeitä. Vieläkin näin äitienpäivänä koen jollakin tavoin sitä lapsettoman tuskaa, vaikka myöhemmin nelikymppisenä sainkin perheen ja myös sen itse synnytetyn lapsen.

    On olemassa vielä yksi äitiyden muoto, josta puhutaan liian vähän ja arvostetaan vielä huonommin. Sitä kutsutaan "äitipuoleksi". En ole koskaan ymmärtänyt tuota sanaa, et voi olla puolikas äiti. Et voi rakastaa lasta vain puolen äitiyden verran, vaan siitä lapsesta kantaa aina huolta ja vastuuta ihan kokonaan. Tänään minussa on haikeus myös siksi, koska kaikki rakkaat lapseni eivät ole luonani, vaan jaan äitiyden toisen äidin kanssa ja näinhän sen pitää ollakkin. Olen kuitenkin onnekas, kun minulla on kolme ihanaa, mahtavaa lasta. Joiden äiti saan olla. Miten elämä voikaan muuttua ja tuoda mukanaan suuren onnen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin sanomassa aivan samaa. Äitipuoletkin on tärkeitä, me hoidetaan ja rakastetaan ja suojellaan niitä toisten äitien lapsia ihan niinkuin ne olis omia. Ihan samanlaisia tiikeriemoja meistäkin tulee, jos lasta kohdellaan väärin tai sillä on joku hätänä. Mekin herätään keskellä yötä, kun lapsi näkee painajaista tai pelkää ykskaks että tulee tulipalo.
      Me neuvotaan ja opastetan ihan samalla lailla, iloitaan ja surraan samalla lailla niiden lasten kanssa.

      Mutta me ei olla "oikeita äitejä".

      Poista
    2. kyllä äitipuolet ja adoptioäidit ovat ihan samalla tavalla äitejä kuin biologiset, eikä se onnistunut ja hyvä vanhemmuus ole biologiasta kiinni. Mun mielestä äitiys on ennen kaikkea tekoja.

      Poista
    3. Ja toisaalta isän kanssa pariutuminen ei tee vielä kenestäkään lapsettomasta äitiä, edes sitä puolikasta. Jos puolison lapset ovat vain kuluerä ja rasite, ei ansaitse minkäänlaista äiti-etuliitettä. Eli samaa mieltä Sadun kanssa: äitiys on ennen kaikkea tekoja.

      Poista
  4. Ihanaa äitienpäivää ja valoa äitiyteesi! Juhlitaanko sielläkin tänään äitienpäivää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta huomattavasti hillitymmin. Ei ole sellaisia kahvit sänkyyn -perinteitä kuin Suomessa.

      Poista
  5. Ehkä juuri siksi... Kiitos, Satu. Upea kirjoitus. Joskus toivoisi, että ihmiset muistaisivat ajatella juuri tällaisina päivinä omaa napaansa pidemmälle. Kohtaloita on niin monia. On ollut vuosia, kun olen itkenyt itseni äitienpäivänä uneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Anna - ja kiitos! <3

      Poista
  6. Tämä on sun blogin paras postaus. Osui jotenkin minuun tosi syvälle.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?