Uff. Mörssäri tekee hampaita koko jäntevällä olemuksellaan. Se känisee, vänisee ja mutisee monta tuntia putkeen aijjaijjjaijjjai . Kuume no...

Vaihtovuorot ehkäisevät sairastupakaaoksen

14.5.16 Satu Kommentteja: 113

Uff. Mörssäri tekee hampaita koko jäntevällä olemuksellaan. Se känisee, vänisee ja mutisee monta tuntia putkeen aijjaijjjaijjjai. Kuume nousi loppuviikosta 38 ja puoleen ja nenästä valuu kirkasta limaa. Ei juo kuin lusikasta ja nukkuu huonosti. Vauvoille tarkoitettu parasetamoli-mikstuura ei auttanut yhtään. Great.
Ekan kerran kipeänä sitten syntymänsä.
Kävin parin ensimmäisen kuumepäivän jälkeen lastenlekurilla ihan vain varmistaakseni, että se ei valita esimerkiksi korvatulehdusta. Korvat olivat täysin terveet ja kurkusta otettu streptokokkikoe näytti negatiivista. Lääkäri oli varma, että kyse on vain hampaista, ja pyysi hakemaan apteekista vauvoille tarkoitettua ibuprofeenia. Sitä annetaan kuulemma yleensä lastensairaalan osastollakin, jos parasetamoli ei jostain syystä auta. Jos kuume ei laske sunnuntai-iltaan mennessä, pitäisi tulla uusintakäynnille.

Appelsiininmakuinen ibuprofeeniseos auttoi ja kuume laski. Lapsi nukahti tunniksi ja sitten toiseksi. Käsi on kuitenkin suussa melkein rannetta myöten ja välillä sieltä sängynpohjalta kuuluu sydäntänirhaiseva aijjaijjai.

Tottakai tämä hammasrumba osui juuri siihen viikkoon, kun puoliso on reilun viikon mittaisella työmatkalla kouluttamassa uusia oppaita. Hätä ja kaaos ei kuitenkaan ole tämännäköinen - suurkiitos taas anopille kekseliäisyydestä ja ikuisuuteen joustavista aikatauluista.

Hän ehdotti, että ottaisi mörssärin luokseen yöksi joka toinen yö ja joka toinen yö se nukkuisi kotonaan meillä. Näin minä pystyisin pitämään yllä esikoisen päiväkotikuskausaikatauluja ja nukkumaan itse edes puolet öistä.

Herranjumala miten hyvä idea! Kun takana on pari yötä valvomista, maailma rupesi vähän sumentumaan. Pinna alkoi mennä, kasetti jumittaa ja tuuli huonontua. Laskin leukalihakset kireällä minuutteja siihen, että se samperin työmatka loppuu.
Perheen vanhin ja nuorin.
Mä tiedän, että tämä on ihan säälittävää ininää sen rinnalla, kun jotkut eivät saa nukuttua pariin ensimmäiseen lapsivuoteen yhtäkään kokonaista yötä. Mutta suhteellisesti hyppy melkohyvinnukutuista öistä kahden lapsen arjen pyörittämiseen töttöröö-tilassa oli melkoinen. Esikoinenkin huomasi muutoksen äidissään ja yritti reippaana aamuisin kannustaa, että älä äiti stressaa, isi tulee ihan pian kotiin!

Onneksi on anoppi ja sen hyvät ideat. Pakko kyllä myöntää, että itsekin toivoin salaa sisimmissäni, että hän ehdottaisi tätä. En vain kehdannut itse pyytää. Pyydän kyllä aina muuten apua, vaikka sitten lastenvahtipalvelusta oman urheilutunnin ajaksi tai yökyläilyä vapaaksi perjantai-illaksi, mutta jotenkin arastelin nyt näin sairastapauksessa ehdotella yövapaata. En oikein itsekään tiedä, että miksi. Koska vähintään yhtä hyvässä hoidossa se siellä on kuin kotonaan, ja paikkakin on melkein yhtä tuttu kuin koti. Onhan hän viettänyt siellä arkipäiviä jo viimeiset puoli vuotta.

Kai yritin vetää luterilaisen reipasta linjaa: kärsi, kärsi niin kirkkaimman kruunun saat. Ja kai ajattelin, että ei nyt sairasta lasta yökylään voi laittaa.

Mutta voihan. Juuri aloitin ja se on sujunut todella hyvin. Vaihtoöitä on takana kaksi. Nyt on menossa kolmas. Esikoinen vietti omasta toiveestaan viime yön mummolassa ja tänään aamulla tein pikkusiskosta vaihtokaupat. Sen jälkeen lähdimme kuusivuotiaan kanssa radalle. Kuten snäppiä seuraavat ehkä huomasivatkin (satu_reykjavik), lauantaiohjelmaamme on ollut varsin toimintapitoinen: olemme viettäneet esikoisen kanssa päivän uiden, lenkkeillen, kiipeillen ja juoksevia asioita hoidellen. Koti on ihmeen siisti ja jääkaapissa on ihmeen paljon ruokaa ja kotona oleva vanhempi on ihmeen hyväntuulinen siihen verrattuna, että huushollissa on yksi vähän kuumeinen kasikuinen joka ei ole nukkunut kovin hyvin viimeiseen viiteen päivään.

Anoppi äsken soitti, että kuume oli jo alkanut laskea. Ei tarvinnut enää antaa lääkettäkään ennen nukkumaanmenoa. Hiphei! Huomenna haemme esikoisen kanssa nautitun äiti-tytäraamiaisen jälkeen pikkusiskon kotiin ja nukumme vielä yhdet yöunet kolmihenkisenä. Sitten se puolisokin jo tulee. Huhheijaa, sitä on odotettukin.

Tämä keikka opetti kyllä itsellekin taas lisää jakamisen ilosta ja avun pyytämisen (ja tietysti myös sen saamisen) tärkeydestä: anoppi on ollut iloinen kun on saanut hoitaa sairasta lastenlasta ja olla avuksi, minä olen ollut iloinen kun olen saanut nukkua joka toisen yön, esikoinen on iloinen kun mutsi on hyvällä tuulella ja kuopuskin oli jo kuulemma tänään hekotellut ensimmäistä kertaa moneen päivään.

(Kuvat syksyltä 2015, by Björgvin Hilmarsson)

113 kommenttia:

  1. Mahtava ja ihana anoppi sinulla! Itse olen käyttänyt anoppia päivisin että päästään töihin. Mutta yö juttua en ole hiffanut. Pitää pistää muistiin.

    Ja suurkiitos tästä blogista, joka tuo esiin täysjärkisen jaetun vanhemmuuden ja tukiverkkojen käytön. Tuntuu niin ihanalta näiden martyyrikruunu blogien rinnalla. Vaikeinta vanhempana olemisessa aina välillä tuntuu olevann tajuta ettei se kärsimys kirkasta ketään tai sen paremmin kruunaa.

    Tsemppiä teille ja toivotaan että mörssärin hampaat tajuaa tulla esiin ilman enempää kiusaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo mäkin niin toivon että tämä olisi tällä putkella ohi. Esikoisella hampaat vain ilmestyi suuhun, mutta näyttää 2.0:lla menevän vähän vaikeamman kautta.

      Poista
  2. Sori en ymmärrä miksi sairasta lasta riepotellaan paikasta toiseen.
    Enkä tavoittele marttyyrikruunua kuten ivallisesti kirjoitat, mun mielestä oman lapsen hoitaminen ei ole kärsimystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairasta lasta käytetään myös lääkärissä ja sille haetaan lääkkeitä. Onko sekin susta riepottelua?

      Kuten blogini lukijana varmasti tiedät, meillä on kaksi lasta, joista toista pitää viedä esimerkiksi päiväkotiin ja välillä pitää käydä myös ruokakaupassa. En pysty jakautumaan kahteen paikkaan yhtä aikaa.

      Poista
    2. Pakolliset menot onkin asia erikseen.

      Poista
    3. No niitähän tässä juuri on tällä järjestelyllä hoidettu :)

      Poista
    4. Aikkauhee, toi anonyymin kommenttihan on ihan klassinen marttyyriäidin näkemys, jossa kaikki muut hoitajat kuin äiti ja oma koti tarkoittavat lapsen *riepottelua* ja *pohjatonta itsekkyyttä*. Sairaan lapsen hoitaminen on äidin (ja vain äidin huom) päätyö! :D

      Poista
    5. Aivan. Ja tällä logiikalla kaikki kahdessa kodissa asuvat eroperheiden lapset ovat *riepoteltuja*.

      Poista
  3. Jos itse olisit kipeä, niin olisko siistiä vaihtaa yöpaikkaa joka toinen yö? Oishan se anoppi voinut tulla teillekin avuksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta eikä varmaan kenestäkään ole siistä olla ylipäätään kipeänä, joten en tajua kysymystäsi.

      Ja mitä jälkimmäiseen kysymykseen tulee, niin joo, olisi varmasti tullutkin jos olisin pyytänyt, mutta mikä järki siinä olisi ollut kokonaistilanteen kannalta, että täällä olisi ollut yksi ihminen lisää valvomassa kaikki yöt?

      Mä olen sitä mieltä että hyvin nukkunut aikuinen hoitaa lasta paremmin kuin aikuinen, joka ei nuku. Erityisen tärkeää täydellinen keskittyminen ja läsnäolo on nimenomaan silloin kun lapsi on sairaana.

      Poista
  4. Ihana anoppi sulla ! Ja niin täysin ymmärrän ! Mies oli tällä viikolla kolme päivää työmatkalla ja kyllä muillakin oli backup veljen perheestä ja omasta äidistä, jos menisi liikaa valvomisen puolelle. Onneksi ei mennyt ja selvisin. Apua pitää osata pyytää ja ottaa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tukiverkostojen tarpeellisuutta ei voi kyllä liikaa korostaa. Ja tiedostan samalla, että ollaan tosi onnekkaita että tällaisia tukiverkostoja on (tai no, pitäisi kai puhua verkosta, yhden anopin varassahan se meillä on tällä hetkellä). On paljon perheitä joissa ei ole mahdollisuutta soittaa apua lähipiiristä.

      Poista
  5. Kommentti kuvasta - kovin löytyy samaa näköä vanhimmasta ja nuorimmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö vaan. Ihan on kuin kaksi marjaa :)

      Poista
  6. Olen parikymppinen ja lapseton, mutta meni vähän pata jumiin noista parista ylläolevasta kommentista. Eihän Satu missään kohdassa sanonut oman lapsensa hoitamisen olevan kärsimystä.
    Vaikka tilanne ei olisikaan kovin vakava, miksei apua ja helpotusta saa ottaa vastaan niiden ollessa lähellä? Miksi lapsen vieminen tyytyväisen anopin hoteisiin on lapsen riepottelua? Ehkä lapsen saamisen myötä jotenkin herkistyy tällaisille asioille ja meikäläinen täällä vaan pöljänä huutelee, mutta sori nyt, jos olisin itse kipeänä ja pikkuvauvan kokoinen eli kompakti ja syliin mahtuva eikä tarvitsisi itse kävelläkään, voisin kuvitella olevani tyytyväinen ihan missä tahansa kunhan saa olla luotettavan aikuisen sylissä ja hoivassa. Mitä tämä anoppi siis on.
    Jos sairaan vauvan hoitoon voi saada luotettavan ja turvallisen aikuisen apua (tämä apu tulisi varmasti mieheltä jos mies olisi paikalla eikä työreissulla ja anonyymienkin mielestä varmaan "hyväksyttävämpää") niin, että omat aivot saavat hetken lepoa ja aikaa on antaa myös esikoiselle, miksi pitäisi kärvistellä ja yrittää hoitaa kaikki itse? En_vaan_ymmärrä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ehditinkin ylempänä että apu olisi varmaan voinut tulla myös vauvan luo tämän kotiin. Kyllä tuon ikäinen vaan jo kotinsa tunnistaa...

      Poista
    2. Mä osasin näitä anonyymeja kommentteja kyllä odottaa, mutta harmittaahan se silti kun muut luulee tietävänsä paremmin.

      Ja anonyymille vielä sama kuin tuolla ylempänä: ihan jo tilaratkaisullisista syistä tuo ei ole vaihtoehto. En ymmärrä, mitä järkeä siinä on että tänne ottaisi yhden aikuisen lisää valvomaan ja nukkumaan patjalla lattialle.

      Kyllä se kotinsa tunnistaa, mutta tunnistaa muuten myös mummolan, jonka pihalle saavuttaessa naama menee aina leveään hymyyn. Mummon kodissa on yhtä hyvä olla kuin siellä toisessakin kodissa. Kaikki eivät varmaankaan voi sanoa omista isovanhemmistaan samaa, mutta meillä tilanne on tämä ja olen siitä todella onnellinen.

      Poista
    3. Voi herttijee, miten nämä anonyymit kuvittelevat tietävänsä toisten ihmisten asiat paremmin kuin nämä ihmiset itse. Raja se on anopinkin venymisellä.

      Poista
  7. Tajusin itsekin ekaa kertaa ikinä hyödyntää isovanhempia sairaan lapsen hoidossa. Lapselle tuli vesirokko, joka tietää vähintään viikon poissaoloa päiväkodista. Heti ensimmäisenä päivänä vein hänet siskonsa kanssa vanhemmilleni hoitoon. Ja päivä oli kuulemma ollut kivoin sairaspäivistä <3 nyt vesirokko on pienemmällä ja ajattelin kyllä pyytää hänelle hoitopaikkaa ensi viikolla 1-2 päiväksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, ymmärrän hyvin. Ja tässähän ei tosiaankaan ole kyse omasta mukavuudenhalusta vaan siitä, miten arjen saa toimimaan parhaiden myös lasten näkökulmasta. Missä lapset viihtyvät, on kamalan paljon väliä.

      Onneksi tuo vesirokko tulee lusittavaksi vain kerran...

      Poista
    2. Kyllä se sun oma mukavuudenhalu paistaa tuolta rivien välistä hyvin kirkkaasti. Ehkä siksi täällä osa nimittelee itsekkääksi.

      Poista
    3. Anteeksi nyt, mutta tätyyy olla todella sairas mieleltään, jos lapsen ollessa sairaana miettii ekana _omaa_ mukavuudenhaluaan.

      Poista
    4. Jep. Niin sairas että toimittaa lapsen pois omasta kodistaan että ite sais nukkua pari yötä "valvottuaan vähän enemmän". Yhyy.

      Poista
    5. Mun mielestä sairaan lapsen kanssa pitää olla tavallista skarpimpana, etenkin kun kyseessä on pieni vauva jolle kova kuume voi olla todella vaarallinen. Minusta on parempi, että sitä valvoo aikuinen, jolla väsymys ei sumenna ajattelu- ja keskittymiskykyä, kuin aikuinen, joka ei pysty keskittymään. Ja koska anoppi on ihan yhtä hyvä lapsen hoitaja kuin minä, ja joissakin asioissa jopa parempi, jätän hänet mielelläni hänen hoivaan.

      Sulla on kyllä kummallinen tapa lukea asioita omalla tavallasi, mutta tee kuten haluat. Hyvää loppupäivää, toivottavasti tuulesi tuosta tokenee :-)

      Poista
  8. Mä luen täällä taas silmät ymmyrkäisinä enkä voi kuin ihailla. En todellakaan halua heittäytyä marttyyriksi, tilanne nyt vaan on tämä että mies tekee töitä ja minä olen "vaan" kotona. Ja se todellakin sopii, ehdin touhuta muuta sitten myöhemmin. Kuopus on niin "helppo" tapaus että tällä kertaa voin rehellisesti sanoa jopa nauttivani tästä! Mutta olen se niuho äiti, joka on tottunut tekemään asiat omalla tavallaan (koska suurimman osan ajasta olen ainoa, joka niitä on tekemässä) ja joka kuvittelee, että lapsi saattaa lakata hengittämästä kesken päiväunien. Niin että olen luovuttanut lapsen anopin hoitoon tasan kerran, puoleksitoista tunniksi viime viikolla, ja sekin teki vähän tiukkaa. Niin että nostan kuvittellista hattuani, ja ylös nostankin, että osaat suhtautua tähän(kin) asiaan noin järkevästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tarkoitus on hyvä, perhe voi hyvin ja jos itsellä tyytyväinen olo, niin tilannehan on ihan täydellinen. Kukin tekee tavallaan; tärkeintä on tajuta, että hyvin voi tehdä niin monella eri tavalla eikä mennä vain laput silmillä ja luulla että se oma on se ainoa oikea.

      Teillä tuntuu olevan hyvä meininki siellä, hieno juttu!

      Poista
    2. Juuri näin se on.

      Voi, kiitos! Piti vielä sanoa hampaista, että tsemppiä! Meillä kähjätään öisin n.23-03. Eli aloitetaan sopivasti juuri silloin, kun menen itse nukkumaan. Voin kertoa, että ihan hymyssä suin en roiku pinniksen reunalla. Ja ei, aikaisemmin nukkumaan meneminen ei vain ole vaihtoehto. Mutta siis, voimia! Kohta tämäkin vaihe on ohi ja seuraava voi alkaa :D

      Poista
    3. Juu, ohi on tämäkin vaihe pian. Onneksi se hampaiden irtoaminen muutaman vuoden kuluttua aiheuttaa lähinnä vain riemunkiljahduksia. :D

      Poista
  9. mun mielestä sä oot kyllä tosi itsekäs äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kun mä pidän huolta mun lapsista ja mietin, miten kokonaisuuden saa muuttuvissa tilanteissa toimimaan siten, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla? Ja sitten itsekäs on se sana, jonka sä löydät tätä tilannetta parhaiten kuvaamaan? Otan osaa.

      Poista
    2. Voi että, mä en kestä näitä anonyymien onelinereita! :D Kukaan ei myöskään sano, että lasten isä on itsekäs, kun ylipäätään jättää perheen viikoksi työreissun takia. Auta armias, jos sinä tekisit niin. Ja ei, en pidä kumpaakaan teistä itsekäinä, vaan tervejärkisinä erinomaisina vanhempina. En vaan käsitä sovinistisia naisia, etenkään anonyymejä sellaisia.

      Poista
    3. Mie sanoisin itsekäs sanan positiivisessa merkityksessä. Sopivasti itsekäs äiti on hyvä äiti ja jaksaa. En voi kuin ihailla ja yrittää toimia samoin!

      Poista
    4. Elisa, no NIINPÄ. Olen tullut siihen lopputulokseen tätä keskustelua ja sitä viimesyksyistä Lontoo-keskustelua seuratessani, että nämä "lapsen parsta tässä vain ajattelen" -avautumisissa on kyllä kyse jostain ihan muusta kuin siitä huolesta lasta kohtaan.

      PO, tärkeintä on että koko perheellä on hyvä olla. Se ei onnistu, jos hyvinvoinnintarjoalla on taju kankaalla ja toinen heistä työmatkoilla. Miksi purra väkisin hammasta, kun toisenlainen vaihtoehto eli hoitoapu on tarjolla eikä se yhtään huononna kuopuksen asemaa.

      Poista
    5. Täysin samaa mieltä! Tarkoitin vain sitä etten ymmärrä miksi sanaa itsekäs käytetään pelkästään negatiivisesti. Itse yritän olla itsekäs juuri maibitsemastasi syystä! :)

      Poista
    6. Juu, mä hokasin. Kommenttini taisi olla vähän epäselvä, sorry :)

      Poista
  10. Pakko kommentoida, kun helposti kriittisemmät aina dominoi blogien kommenttibokseissa.
    Musta tää oli ihailtavaa ongelmanratkaisua! Ihaillen luin, ei moni olisi näin asiaa ratkaissut. Muutenkin sulla ja teillä on hyvä meininki lapsiperhekuvion pyörittämisessä ja muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se tuppaa olemaan. Sama juttu pohjosmaisessa keskustelukulttuurissa muutenki: yleensä ne jotka on tyytyväisiä ovat hiljaa, ne joita ottaa päähän, kommentoivat kovaäänisimmin.

      Poista
    2. Juu, piti tulla ihan katsomaan, millaisen anonillityksen tämä postaus saa. Ja kaivaa popparit esiin.

      Poista
  11. Kiitos, Satu rohkeudestasi puhua äitydestä omien kokemuksiesi kautta, vaikka nämä mammafoorumien lynkkausjoukot ovat heti vaatimassa päätäsi vadille. On käsittämätöntä, että juuri äidit tuntuvat olevan pahimpia vihollisia toisille äideille. Jatka samaan malliin, olet todellinen yhden naisen äitien vapautusrintama! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja! Mä oon sitä mieltä että omalla esimerkillä on yllättävän paljon merkitystä. Mä usein näitä juttuja kirjoitellessani mietin nimittäin itseäni 7 vuotta sitten. Siis sitä tyyppiä joka oli ihan paniikissa kaikesta, joka liittyi vauvoihin ja lapsenhoitoon. Silloin mulle olisi ollut hyvää tehdä lukea esimerkkejä ja kokemuksia eri tavoilla hoidetuista tilanteista. Että asiat voi tosiaan tehdä monella eri tavalla, ja monella eri tavalla oikein. Luulen, että olisin pystynyt itsekin ottamaan jotenkin relammin. ETtä asiat järjestyy kyllä, vaikka niitä ei teekään jonkun tietyn kaavan mukaan. (Toki asiat voi tehdä monella eri tavalla myös päin persettä, mutta se onkin sitten ihan toisenlainen keskustelu).

      Poista
  12. Mun ipana sairastui taannoin juuri sillä hetkellä kun oltiin viemässä häntä mummilaan yöksi - meillä oli vappubileet. Kuume siis ihan kirjaimellisesti näytti nousseen autossa matkalla. No, mentiin bileisiin, mutta en sit pystynytkään loppuun asti ja hain lapsen yöksi kotiin parin tunnin päästä. Jälkikäteen ajatellen se oli hysteerisen äidin typeryyttä. Mikä hätä sillä olis ollut, tutussa paikassa ja hyvällä hoidolla? Meillä mummi on elämässä mukana yhtä tiiviisti kuin teillä enkä todellakaan ajatellut, et eivät olis pärjänneet. Taisin siis ajatella vain itseäni, vaikka bileet jäivätkin väliin. Lisäksi ne olis ollu ekat bileet mulle ja miehelle varmaan vuoteen.... Ja niin: seuraavana aamuna lapsen sairaudesta oli jäljellä vain vuotava nenä.

    Melkein arvasin, et sulle tulee täällä taas kamalia kommentteja. Oot kyllä reipas, kun silti jaksat pitää arkijärkeä näkyvillä, ettei internet rupee vallan näyttämään, et fanaattisuus on ainut tapa olla vanhempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inka, kun jaoit sun oman kokemuksen. Mä oon ton kertomasi perusteella samaa mieltä; lapsella olisi ollut varmasti mainiot oltavat myös mummolassa. Mutta toisaalta jos itselle on tullut sellainen olo, että pitää hakea lapsi kotiin eikä siitä vapaaillasta pysty yhtään nauttimaan, niin varmasti sekin oli silloin ihan oikein toimittu. Ainakin siinä tilanteessa se tuntui siltä.

      Joo, mäkään en yllättynyt noista muutamista kommenteista. Sellaista se on välillä.. Ja joskushan ihminen saattaa pillastua ihan siksikin, kun ymmärtää väärin (olen myös itse syyllistynyt siihen, vaikkakin eri keskusteluissa). Yritän siksi rautalangasta vääntää, että wotwot, mikä meininki :)

      Poista
  13. Kuulostaa erittäin hyvältä järjestelyltä... kaikkien kannalta! Mä oon niin onnellinen, että lapsilla on enemmän kun vaan kaks läheistä aikuista. Meillä kans mun äiti on lapsille kans yhtä tärkeä kuin me vanhemmat ja lapsilla on ihan yhtä hyvä olla sekä kotona, että mummulassa.
    Ihanaa, kun on mahdollista saada apua ja että ottaa sitä vastaan. Kaikki ei osaa pyytää ja ottaa vastaan, vaikka mahdollisuuksia ehkä olis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kun kiva kuulla, että teillä on hyvät välit myös ja mahdollisuus avun saamiseen ja antamiseen. Meillä kun on vain tämän yksi tyyppi, jonka varassa on niin paljon... Mun oma äiti on tietysti loistava apu myös, mutta koska asumme eri maissa, sitä ei ihan samana päivänä pääse paikalle auttamaan vaikka halu olisikin kova.

      Poista
  14. Mun mielestä sä oot kyllä ihana ja älykäs ja huomioonottava äiti, luulen että sun lapset on tosi onnellisia kun heillä on tälläiset vanhemmat ja huippu mummo ja mahtavat tädit. Itse olen tosi kateellinen sulle sun perheestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavista sanoistasi, Hanna. Mun perhe on aika pieni, mutta myönnän, että erinomainen.

      Poista
  15. Toi on kyllä mahtavaa että on tukiverkostoa. Monilla ei ole. Meilläkin perheen arjen pyöriminen lepää minun ja mieheni harteilla. Joka ikinen arkipäivä pitää saada hoidettua kahteen pekkaan: vietyä lapset päiväkotiin ja haettua sieltä. Hoidettua sairastelut ja harrastuksiin kuskaamiset. Vaikka olenkin aidosti sitä mieltä että kyllä se peruselämä pitää pystyä itse hoitamaan niin ei kyllä haittaisi jos joskus jotain helpotustakin saisi. Tämä käy nimittäin aina säännöllisesti parisuhteen päälle. Kun ei koskaan saada nukkua vkonloppuna yhdessä pitkään eikä oikein päästä yhdessä mihinkään. Sun anoppi kuulostaa mun korviin ihan käsittämättömän mahtavalta tyypiltä! Niin hienoa että sellaisia on olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain kuvitella, kuinka paljon järjestämistä ja säätämistä se vaatii että saa asiat toimimaan. Mulla on muutamia ystäviä täällä Islannissa, siis ihan islantilaisiakin perheitä, joilla ei ole tukiverkostoa juuri ollenkaan, koska isovanhemmat käyvät vielä töissä tai asuvat muualla. Toki frenditkin jeesailee toisiaan, mutta kun melkein kaikilla tuntuu olevan sama pikkulapsivaihe päällä, ei hirveästi ehdi auttaa tai ainakaan niin paljoa mitä tekisi mieli.

      Anoppini on kyllä supertyyppi. Musta tuntuu että se on joku jeesuksesta seuraava. Hoitanut kaikkia lapsenlapsia vauvaikäisistä asti ja elämäntyökseen opettanut kotitaloustöitä vaikeasti vammaisille lapsille. Sen ihmisen kärsivällisyys on kyllä jotain mitä en ole aikaisemmin muilla tavannut.

      Poista
    2. Vähän off topic mutta kun mainitsit vesirokon niin piti tulla sanomaan että sitähän ei tartte sairastaa vaan voi hommata rokotuksen. Näin meilläkin tehtiin, en ole keksinyt koska meillä olisi mahdollista olla putkeen pari viikkoa töistä pois jos lapsilla peräkkäin ko. rokko.

      Poista
    3. Täällä tuota vesirokkorokotetta ei muuten ole kauhean näkyvästi tarjottu, esikoiselle ei varmaankaan koskaan... Hän sairasti sen viisivuotiaana, mutta onneksi se meni reilussa viikossa ohi enkä mä vielä siinä kohtaa ollut paksuna.

      Poista
    4. Me saatiin esikoiselle vesirokkorokote jonkin sortin palkkiona, kun osallistuttiin rokotustutkimukseen. Kuopukselle ostettiin apteekista. On kiva vastata päiväkodin "meillä on vesirokkoa" -kommentteihin, että ei huolta, tämä lapsi on rokotettu.

      Esikoisen kanssa kävi kyllä sitten niin, että hän sairasti vesirokon silti lievänä. Tauti tarttui samaan aikaan myöskin rokotetulta koulukaverilta sen jälkeen, kun olin saanut "tää on rokotettu" -lausuntoon vastaukseksi, että niin on tääkin.

      Poista
  16. Siis ihan mahtava anoppi ja Satu, joka pystyy ottamaan apua vastaan kun sitä tarvitaan!! Olen iloinen että teillä asiat järjestettiin noin luovasti. Ja samalla kateellinen...
    Voitko Satu halata sitä anoppia yhden suomalaisäidin puolesta, ihanaa että maailmassa on hänenlaisiaan ihmisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tottakai! Joka päivä muutenkin halataan kun tavataan ja erotaan :-)

      Poista
  17. Ihan mahtava juttu että sait apuja! Huonot yöt on niin kammottavia ihmiselle, joka on tottunut nukkumaan kunnon yöunia.

    Meillä hyödynnetään myös aina välillä isovanhempia sairaan lapsen hoidossa, tosin vain päiväaikaan. Koska kyseessä on astmalapsi, niin ihan aina ei haluta isovanhempia hoitajiksi, kun astman takia lääkehoitoja tarvitsee pohtia vähän enemmän flunssan aikana. Mutta tälläkin hetkellä tilanne on se, että huomenna anoppi todennäköisesti hoitaa lasta, joka ei ole vielä päiväkotikuntoinen, jotta me vanhemmat pääsemme töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ne on aina kammottavia. Ja varsinkin kun pitäisi olla koko ajan tavallista enemmän skarppina kun toinen on kipeä. Se on tosi vaikeaa jos oma keskittymiskyky alkaa herpaantua väsymyksen takia.

      Poista
    2. Tea: ihan tiedoksi, että jatkuva valvominen (johon verrattuna pari vuorokautta sairaan lapsen kanssa ei ole mitään) on kammattovaa kelle tahansa. Valvomiseen ehkä turtuu, mutta se ei kyllä mitenkään helpotu. Ja sitä kestää, koska uskoo sen joskus loppuvan. Itselleni on noin vuoden mittainen ihmiskoe tästä takana enkä suoraan sanottuna voi käsittää, miten tässä pitäisi sääliä ihmisiä jotka saavat normaalisti nukkua kunnon yöunet. Kateellinen voi toki olla ja toisaalta iloinen heidän puolestaan, että he saavat heti apua niihin pieniinkin univajeisiin jotka iskevät.

      Poista
    3. Minulla on takana pari erittäin vähillä tai paremminkin katkonaisilla unilla mennyttä vauva-aikaa, mutta nyt kun saan nukkua taas täysiä öitä, yksittäiset valvomiset tuntuvat jotenkin paljon pahemmilta. Sitä kun on tottunut siihen, että saa taas nukkua.

      Ei se nyt lohduta, mutta toivottavasti sinäkin aikanaan pääset tähän saakka. Nyt sitä sitten jännityksellä odotellaankin teini-ikää ja yövalvomisia vähän toisenlaisista syistä.

      Poista
    4. Ano, joo ei se olekaan ja senhän tuossa postauksessakin totesin.

      Poista
  18. Sulla on kyllä mahtava anoppi ja mieskin. Mutta itsestäsi sä annat kyllä äitinä melko omituisen kuvan näiden juttujesi perusteella. Ja valitettavasti ei yhtään positiivisella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas kuva on nimenomaa positiivinen. Äiti ajattelee enemmän koko perheen hyvinvointia, myös sen isomman lapsen, kuin mitä muut hänestä ajattelevat.

      Tuossa taas yhtenä päivänä muisteltiin esikoisen kanssa kuopuksen vauva-aikaa ja hän ei muistele sitä aikaa yhtään hyvällä. Päällimmäinen tunne oli, että syliin ei pääse ja kaikki pyöri vauvan ympärillä. Eihän se tietenkään ihan niin ollut: esikoinen pääsi syliin aina, kun en ollut kiinni imetyksessä tai vaipanvaihdossa tai... no aina kun vauva suvaitsi olla huutamatta. Ainakin siis pari minuuttia päivässä.

      Bloggasinkin tuossa mitä lie vuosi sitten samasta asiasta: http://pikkuisenparempaa.blogspot.fi/2015/09/syliin-aina-paasee.html

      Poista
    2. Tuolle anonyymille: musta on tosi kummallista että pidät mua omituisena tyyppinä, mutta puolisoni, joka on poissa kotoa lapsen ollessa kipeä, on susta mahtava. En ihan tajua tuota sun logiikkaa. Eli taitaa nyt kenkä puristaa jostain muusta kuin siitä, miten meillä pidetään sairaasta lapsesta huolta :-)

      Riitta, to the point. Hyvinvointi kun ei missään nimessä ole nollasummapeliä. Kun tässähän ei ollut lainkaan kyse siitä, että kuopuksen vointi jotenkin heikkenisi kun se on hoidossa mummollaan.

      Poista
    3. Olen seurannut blogiasi jo pidempään ja tarkoitinkin sitä kuvaa mitä annat miehestäsi ja itsestäsi vanhempana ihan pidemmältä ajalta. Olisiko miehesi vienyt sairaan vauvan anopille hoitoon, jos hän olisi ollut lapsen kanssa yksin kotona? Hampaiden tulo ei myöskään tee vauvoille kuumetta, ihan vaan tiedoksi. Kyllä silloin ollaan ihan oikeasti sairaana jos kuumetta tulee.
      Terv. Lääkäri

      Poista
    4. Heippa lääkäri! No meidän lastelääkäri oli kuumeesta eri mieltä; oli sitä mieltä että hampaiden puhkeaminen voi aiheuttaa kohonnutta lämpöä? Hmm. Siksi sinne lekuriin nopesti meninkin, että saisin tiedon voisiko olla vaikka korvatulehdus tms. mutta mitään ei löytynyt nielusta eikä korvista ja lekuri kuunteli keuhkot ja sydämen. Ja jos kuume olisi jatkunut vielä pari päivää, olisi kuulemma ollut suotavaa tulla uudestaan lekurille, mutta sepä loppui sitten ennen sitä.

      Joo, kyllä mun mies on vienyt lapsen hoitoon anopille kun mä olin työmatkalla. Kerran olimme työmatkalla kahdestaan ja lapsi viikon anopilla ja sairastui sinä aikana lyhyeen vatsatautiin. Mitä sitten? Mummola kun ei ole meidän perheessä mikään rangastuslaitos vaan osa ydinperhettämme :-)

      Poista
    5. Puhe olikin sairaasta vauvasta. Etkö sä todella näe mitään eroa vauvan ja kuusivuotiaan kyvyssä olla erossa vanhemmistaan? Tai vauvan ja kolmevuotiaan jne. Jotkut ne näköjään vaan ei tajua.

      Poista
    6. Hah, mä oon 30 ja kun viisaudenhampaani puhkesivat tuossa viitisen vuotta sitten olin kyllä kuumeessa ja lääkärit diagnosoivat ihan hampaista johtuvaksi.

      Poista
    7. Minusta on suorastaan pelottavaa, miten julmasti ja välinpitämättömästi nämä vauvoissaan kiinni olevat mammat suhtautuvat yhtään isompiin lapsiin. Pieni se kuusivuotiaskin on vielä, kolmevuotiaasta puhumattakaan.

      Poista
    8. Niinpä. Omakohtaista kokemusta on koko nuoren aikuisiän kestäneestä masennuksesta, joka juonsi juurensa tapahtumista pikkusisarukseni vauvavuotena ollessani itse 3-4 -vuotias. Eikä silloin mitään kovin dramaattista tapahtunut, kunhan opin että yksin pitää pärjätä, tunteiden osoittaminen on väärin ja normaali sisaruuskateus tarkoitti että olin ihan kamala. Eivät vanhempani tarkoittaneet mitään tuollaista, mutta lapsi ymmärtää asiat vähän eri tavalla ja siitä seuraavat ongelmat voivat seurata läpi elämän. Ei asia todellakaan ole niin, että ensimmäisenä vuotena pitää olla täysin sidottu vauvaan ja sen jälkeen voi olla varma, että hyvin meni ja lapsi ymmärtää loputtomasti sitä, että leijonanosa huomiosta menee pikkusisarukselle.

      Poista
  19. Näistä anonillittäjistä veikkaisin alle puolella olevan omia lapsia, ja ne joilla niitä lapsia on, eivät tällaisia järjestelyitä saisi koskaan itse aikaan. Sori heille siitä, näyttäis siltä että kenkä puristaa omassa elämässä aika pahasti jos tarttee tulla haukkumaan kanssaäitiä heidän valinnoistaan. Näyttäisi siltä että molemmat lapset ovat onnellisia ja tasapainoisia, ja hampaiden teko mummolassa lienee ihan sama juttu kun niiden hampaiden tekeminen kotona - turvallisen ja tutun vanhemman luona. Minä olen puoleksi mummolassani kasvanut aikuiseksi ja rakastan sitä taloa, mummoa ja pappaa ja kaikkea mitä siellä on puuhattu (oltu myös kipeitä, samalla kun nuoret vanhempani kävivät töissä ja opiskelivat). Mummot <3

    Mua siis risoo NIIN paljon nää juntit jotka tätä tavaraa suoltaa yhden lauseen muodossa tänne nettiin et huhhuh. Ja Satu - keep up the good work, sun blogi on saanut meillä kotona monta hyvää keskustelua aikaan vanhemmuudesta (meillä ei ole lapsia) ja oikeasta tasa-arvosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas en usko että monikaan näistä negatiivisista kommentoijista on lapseton, tai ainakaan vapaaehtoisesti lapseton. Harvoin vapaaehtoisesti lapsettomat kritisoi muiden ihmisten vanhemmuutta, ei ole tarpeeksi tietoa eikä erityisesti tarpeeksi kiinnostusta siihen. Arvelisin että ne on ne besserwisser-äidit (ja joissain tapauksissa isät) jotka täälläkin aukovat päätään.

      Mäkin suorastaan rakastan Sadun mutkatonta suhtautumista äitiyteen. Omassakin lähipiirissä ihan tarpeeksi nillittäjiä jotka vieläkin itkevät sitä että jättivät oman lapsensa yhdeksi yöksi yksin (isänsä kanssa!) kun se oli vauva. Ei se siitä rikki mene!

      Poista
    2. Kiitos, tyypit <3
      Ja onhan tässä vielä sellainenkin puoli, joka monelta räksyttäjältä unohtuu. Monella erolapsella on kaksi kotia, isän ja äidin. Ja vuoroviikkojen takia sitä saatetaan sairastaa esim yksi vesirokko kahdessa kodissa... Meillä on vähän sama juttu: ei ole eroperhe, mutta anopin koti on lapsille hyvin lähellä toista kotia, me vietetään siellä kaikki niin paljon yhdessä aikaa, siis paitsi että lapset viettää niin myös me ihan kaikki.

      Poista
  20. Kateellisten panettelua, siis noi anonillitykset. Aivan mahtavaa että teillä on turvaverkot lähellä, ja ihan OIKEESTI auttamassa. Meidän esikoinen muuten nukkui ekan kokonaisen yönsä viisivuotiaana, onneksi kaksoset on olleet alusta asti parempia nukkujia, muuten tää muija olis ollut laitoshoidossa jo aikaa sitten.

    Kenen kruunu kirkastuu nukkumattomista öistä, väsymyksestä ja väsymyksen mukanaan tuomasta kiukusta? Ei kenenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei todella, himmenee vaan. Ainakin mun :)
      Huh, viisivuotiaana. Kyllä siinä oli varmasti jaksaminen koetuksella. No, onneksi se ajanjakso on ohi...

      Poista
  21. Minusta sä oot hyvä äiti. Silloin kun oma pinna ei riitä ja jaksaminen keikkuu on lapsia ajatellen ihan paikallaan pyytää apua. Kivempaa niillä lapsilla on mummon kainalossa, kun väsymyksestä kireenä olevan äitin kanssa.
    Itse olen ollut lapsena mummolassa sairastamassa. Siinä ollu mitään ihmeellistä. Mummola oli turvallinen ja tuttu paikka. Mummo jakso paapoa ihan erilailla kun äiti olisi ennättänyt.
    Mä olen sulle kateellinen tuosta mummokortista, vaikkei oma anoppi paskempi tapaus olekkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä ihan korvaamaton tyyppi. Ja mikä ihaninta, se itse haluaa kovasti hoitaa ja osallistua. Kun hänen oma puolisonsa on jo kuollut ja kaikki muut lastenlapset ovat aloittaneet koulun, ei kuulemma ole "päivisin mitään järkevää tekemistä". No nyt on, kun tuo mörssäri syntyi, hehe.

      Poista
  22. Kun näki kuinka monta kommenttia tää postaus oli jo saanut, niin arvasihan sen heti alkuunsa, että minkälaista mielensäpahoittamista täälläkin on taas. Kuvitelkaapa jos tää postaus olisi ollut tyyliin "Täällä olen työmatkalla keskellä vuoristoa hiihtämässä. Lapsi on kuulemma kipeä kotona, mutta eiköhän se siellä pärjää miehen kanssa. Täällä on aivan upeat maisemat ja mahtavan kivaa!". Ihme ja kumma, nyt ei vaan kukaan valita työmatkalla olevasta miehestä, mutta taas on äidissä aivan kaikki vialla. Mikä ihmeen kateus-marttyyrisyndrooma niin monia suomalaisia äitejä oikein vaivaa? Minun mielestäni Sadun/Anopin ratkaisu oli aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihan samaa mietin :-)
      Sitä paitsi mä mietin myös sellaista, että mitä jos lapsella on kaksi kotia, kuten aika monilla on, jos vanhemmat ovat eronneet. Silloinkin lapsi asuu kahdessa paikassa ja myös sairastaa kahdessa paikassa. Eikä sellaista ratkaisua kukaan tuomitse "riepotteluna". Mitä se ei olekaan.

      Poista
    2. Kai tässä on sekin taustalla että jos itsellä ei ole tuollaista mahdollisuutta niin on vaikea nähdä että jollain muulla olisi ns. oman perheen (samojen seinien sisällä asuvien ihmisten) lisäksi muitakin läheisiä tahoja ja hyviä tukiverkostoja. Lapselle on mielestäni vain hyväksi mitä enemmän rakastavia ja välittäviä aikuisia ympäriltä löytyy. Lisäksi lapsihan nyt teki vain hampaita, ei esim. ollut noro-viruksen kourissa, influenssassa tms.

      Poista
    3. Tossa erovanhempijutussa oot kyllä väärässä, koska samanlaista kommenttia nekin saa. Viikko-viikko-vanhemmuus on kuulemma pahinta mitä voi lapselle tehdä koska ethän itsekään haluaisi tulla riepotelluksi kahden kodin välillä viikosta viikkoon. Sellaisia valintoja toki tekee ain itsekläät äidit, jotka haluavat vapaaviikon bilettämistä varten.

      Poista
    4. Tossa erovanhempijutussa oot kyllä väärässä, koska samanlaista kommenttia nekin saa. Viikko-viikko-vanhemmuus on kuulemma pahinta mitä voi lapselle tehdä koska ethän itsekään haluaisi tulla riepotelluksi kahden kodin välillä viikosta viikkoon. Sellaisia valintoja toki tekee ain itsekläät äidit, jotka haluavat vapaaviikon bilettämistä varten.

      Poista
    5. No mä oon itse avioerolapsi joten vertasin omiin kokemuksiin ja niihin kokemuksiin joita mä olen eronneilta kavereiltani saanut. He eivät ole tällaiseen kommentointiin törmänneet. Mutta siis ihan kamalaa, jos heille puhutaan tähän tyyliin. Mikä tällaisia paskanjauhajia oikein vaivaa?!

      Jos jonkun mielestä viikko-viikko-vanhemmuus on pahinta mitä lapselle ei tehdä, ei tiedä kyllä elämästä ja oikeista ongelmista mitään.

      Poista
  23. Haluaisin kuvitella (vaikka asia tuskin näin on), että moni näistä anonyymeistä valittajista ei ymmärrä, että anoppi on ihan oikeasti osa teidän lähiperhettä ja vahvasti mukana arjessa koko ajan. On hyvin eri asia viedä hoitoon sellaiselle ihmiselle, kuin sellaiselle jota lapsi näkee muutaman kerran vuodessa esim. pelkästään juhlapyhinä.

    Toisaalta pienyrittäjänä ymmärrän myös sen, että joskus ne pakolliset menot ovat hieman eri tavalla pakollisia kuin esim. menot sellaisessa työpaikassa josta voi olla pois lapsen sairastumisen vuoksi ilman, että se saattaa vaikuttaa joissain tilanteissa esim. oleellisesti tuleviin töihin/tuloihin ja sitä kautta koko perheen hyvinvointiin myös hieman pidemmällä aikavälillä. Joten joskus sitä joutuu tekemään myös sellaisia hoitoratkaisuja joita ei ihan ensimmäisenä valitsisi ja myös se on ihan hyväksyttävää.

    Ylipäätänsä toisten ihmisten loukkaaminen julkisesti ja/tai nimettömästi on motiiveista huolimatta (valheellinen lapsen hyvinvoinnista huolehtiminen) aina täysin epäasiallista, enkä voi ymmärtää miten mikään antaa siihen oikeuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mä luulen että silläkin on vaikutusta. Itse asiassa taidankin piakkoin kirjoittaa tästä aiheesta lisää, kun anoppi on osa "ydinperhettä".

      Poista
    2. On mahtavaa, että teillä anoppi on osa "ydinperhettä". Luin kerran erään antropologin kirjoittaman tekstin (en nyt löytänyt sitä enää jotta olisin voinut linkata tähän) siitä, miten suomalaiset äidit ovat globaalisti ajateltuna lapsen kanssa poikkeuksellisen yksin. Monissa muissa maissa isovanhemmat tulevat äidin avuksi heti, kun lapsi on syntynyt, ja ovat sen jälkeen luontevasti osa lapsen ydinperhettä. Äiti lapsen ainoana ja ensisijaisena huoltajana on käsittääkseni myös historiallisesti aika uusi asia, agraariyhteiskunnassahan äidit palasivat töihin hyvin pian ja mummot huolehtivat lapsista.
      Itse valvoin esikoiseni kanssa puoli vuotta putkeen, koska tukiverkostoja ei juuri ollut, enkä osannut pyytää apua. Jälkeenpäin olen ihmetellyt miten selvisin kaikesta järjissäni. Avioero siitä tosin myöhemmin seurasi, ja lapsilukukin jäi yhteen.
      Isovanhempien osallistuminen on mahtava ja tärkeä juttu. On myös lapsen etu, että hänellä on elämässään monta välittävää aikuista. Olette todella onnekkaita! Ihan anoppi!
      t. Ilan

      Poista
    3. Siis: Ihana anoppi!
      -sama

      Poista
    4. Kiinnostava tutkimus! Ja näin omien kokemusten pohjalta kuulostaa aika tutuilta nuo havainnot.

      Kiitos, anoppi on tosiaan ihana!

      Poista
  24. Minusta nää anonillittäjät on vaan trolleja, joilla ei ole mitään järkevää tekemistä. Mikäpäs sen hauskempaa, kuin heittää perheblogiin kommentti "olet itsekäs äiti" ja katsoa, miten kommenttikenttä räjähtää :)

    Itse menin mieheni kanssa ystäväni häihin Tallinnaan esikoisen ollessa 4 kk, mummo tuli meille hoitamaan yhdeksi yöksi. Otin rintapumpun mukaan, ettei tissit räjähtäisi, ja oli kiva romanttinen parisuhderetki. Lapsi ja mummo on ihanan läheisiä edelleen.

    Kiitos, Satu, kun tuot blogiäitimaailmaan esimerkkejä terveen järjen käytöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trolleja ei pitäisi ruokkia... Mutta kun en malta olla komentoimatta, tällainen hölösuu kun oon. Sitä paitsi tulee itselle myös melkein vähän huono olo sellaisten ihmisten puolesta, joilla on niin kova vitutus otsalohkossa että pitää huudella tuntemattomille asiattomuuksia. Siis kritiikkihän on ihan eri asia, musta on kivaa väitellä ja kertoa omia näkemyksiä ja vertailla niitä muiden kanssa. Mutta tölviminen ei ole keskustelua, vaan just tota mainitsemaasi "miinoittamista".

      Poista
  25. Kateellisia ja ymmärtämättömiä. Nuo nillittäjät. Mäkin olen kateellinen, mutta ymmärrän. Mä olen puoliksi kasvanut mummolassa ja mummo oli mulle kuin toinen äiti. Yläasteellakin kävin ihan vapaaehtoisesti mummon luona hengailemassa. Tiedän, ettei kaikilla ole näin läheinen ja hyvä suhde isovanhempiin ja ymmärrän, että heidän on vaikea nähdä lapselle mitään tärkeämpää kuin äiti. Mulla kuten todettua, lapsella on myös isä. Joillekin voi syystä tai toisesta kehittyä läheisempi suhde muuhun aikuiseen kuin omaan vanhempaan, eikä siinäkään ole mitään vikaa. Tärkeintä olisi, että jokaisella lapsella olisi rakastavia aikuisia ympärillään.
    Sulla on käynyt mieletön mäihä miehen ja anopin suhteen ja ymmärrän monien olevan kateellisia siitä, että voit äitiyden lisäksi olla itsenäinen ihminen. Suomi on harmikseni ajautunut tosiaan tilanteeseen, jossa kaikki lapsenhoito pitäisi suorittaa itse. Suvut asuvat hajallaan ja äidit saavat hokea mielessään (ja välillä ääneenkin) perkelettä ja purra hammastaan, mutta pääasia, eytä itse hoidetaan. On se hienoa kun saa kasvatettua lapset aikuiseksi ihan omin voimin. Mitä nyt oma mielenterveys ja parisuhde on kaukaisia muistoja, ulkoisesta olemuksesta puhumattakaan. Mut kato ihan ite kasvatin. Jessus sentään, kamalaa marttyrointia ympäriinsä. Toisten ihmisten hyväntahtoinen apu on välittömättömästi kiellettävä, koska kaikki eivät sitä saa. Ei kellään oo oikeutta parempiin olosuhteisiin ja suurempaan onnellisuuteen kuin muilla. Suomi on kyllä sellanen kateuden suo, että heikompi täällä hukkuu!
    Tsemppiä hampaisiin ja öihin! Meillä kanssa purukalustoa tekemällä tehtiin ja nyt se sitten putoilee pois :D Toka hammaskierros tähän asti mennyt ekaa vaivattomammin, joten ei ainakaan kande pelätä toistoa muutaman vuoden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toivotaan että lähtö sujuu helpommin :D

      Tässä on ehkä pohjimmiltaan kyse kuitenkin siitä, että kuka voi olla vanhempi ja kuka katsotaan vanhemmaksi. Se kun ei ole yksioikoisesti biologinen asia, vaan vanhemmaksi ja läheiseksi kasvetaan tekojen kautta. Mulla on sellainen olo itsellä, että jos mulle joskus kävisi jotain, lapset eivät joutuisi tuuliajolle vaan täällä olisi joku, joka niistä pystyisi kantamaan yhtä hyvin huolta kuin minä.

      Musta on upeaa, että meidän lapsilla on kahden läheisen vanhemman sijasta kolme läheistä vanhempaa ja siinä vielä mukana myös Suomen etämummo, jonka lapsista ainakin esikoinen tuntee tosi hyvin ja ovat hyviä ystäviä vaikka tapaavatkin aika harvoin.

      Ja kiitos tsempeistä <3

      Poista
  26. Hampaiden tulo voi olla tosi kivuliasta. Pronaxen-lääkettä saa reseptillä, se auttaa kokemukseni mukaan parhaiten.

    Uupunut äiti ei ole kenenkään etu ja ilman unta ei jaksa. Ei tuo ole itsekkyyttä, tuo on järkevyyttä. Itsekästä olisi marttyyrikruunua kiillottaen syöksyä kohti kiukkua ja uupumusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin mäkin tän olen kelannut. Mun mielestä on tärkeämpää katsoa kokonaistilannetta ja sitä mikä on oikeasti hyväksi lapselle eikä sitä, minkä luulee olevansa hyväksi lapselle, koska "aina on tehty näin."

      Asiat kun voi tehdä hyvin niin monella eri tavalla.

      Poista
  27. Hei, ihana toi mummo & vauva kuva. Aivan hurmaava, kortiksi teettaisin.
    Ja olen varmaan vaan yksinkertainen, mulle noi negakommentit oli yllatyksia, Etta noinkin pahoinvoivia ressukoita tata blogia seuraa, terveytta toivotan heille.

    Satu taa blogi on mun aamun piristys ja illan parastus. Kiitos ja lisaa please. Sa ja sun perhe ootte hyvin upea uniikki porukka, kaikkea hyvaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuva on upea, ja vielä kun siinä niin kauniisti heijastuu tuota maisemaa.

      Mä toivon, että he eivät ole vakilukijoita. Niillähän olisi muuten jatkuvasti paha mieli käydä lukemassa omasta näkökulmastaan "epäkonventionaalisia" tapoja olla vanhempi.

      Poista
  28. Melilla lapset jo teineja, mutta muistan viela hampaiden teko kuumeilun. Ei kivaa.
    Pronaxenia jouduttiin kayttamaan pojalla kun pienena karsi syklisesta kuumeilusta, kaikki mahdolliset kuumelaakkeet paallekain kaytossa plus fysikaalinen kuumeen lasku operaatio. Ja hanelle oli Pronaxen ok. Mutta tytar pienena sai kovia pelottavia hallusinaatioita Pronaxenista, joten suosittelen varovaisuutta sen kaytossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole tuosta Pronaxenistä koskaan kuullutkaan - kai sitä täältäkin apteekista saa?

      Mä annoin ensin lapsille suunnattua parasetamolia mutta se ei tehonnut, ibuprofein auttoi sen sijaan heti ja lapsi sai nukuttua vähän paremmin. Onneksi kuume oli viidessä päivässä ohi, siitä pari yötä mummolassa, kolme kotona. Ja nyt kenelläkään ei ole univelkaa eikä kasva sarvi otsassa. Hyvä :-)

      Poista
    2. Voi vitsi mun pitäis blogata tästä kun haastattelin mun lääkärikaveria. Pasasetamoli ei todellakaan toimi kaikilla. Ja naprokseeni on ainoa joka mulla kunnolla tehoaa menkkakipuihin.

      Poista
  29. Täällä Pronaxen on reseptilääke. Se on käsittääkseni pitkävaikutteisempi kuin apteekin käsikauppalääkkeet. Saatiin neuvolasta resepti. Lapsi pärjäsi tuon kanssa päivähoidossa hampaineen, kun aamulla lääkittiin.

    VastaaPoista
  30. Pakko laittaa oma lusikka soppaan :)
    Mä aina vitsailen että me ollaan niinku eroperhe, jossa lapset on joka toinen viikonloppu etävanhemmalla, paitsi me ei olla miehen kanssa erottu. Lapset on vaan mun vanhemmilla. En myöskään juurikaan ole ollut sairaan lapsen takia töistä poissa koska mun äiti rakastaa hoivata. Se oikeen loukkaantuu jos se ei saa hoitaa kun lapset on kipeitä. Musta se on pelkästään plussaa, mekin miehen kanssa jaksetaan paremmin, lapset yhä (9 ja 6) pyytää tasasin väliajoin että pääsee mummolaan moneksi yöksi ja isovanhemmat pysyy virkeenä. Win, win, win.

    No, nykyään en kyllä halua enää laittaa sairasta lasta niille hoitoon kun isäni alkaa olla sen verran vanha että en halua sen saavan mitään kuolemantautia mun lapsilta), mutta toisaalta lapset ei enää sairastakaan niin paljon.

    En vaan ollenkaan ymmärrä miksei apua saa ottaa vastaan kun sitä on tarjolla, ja varsinkin rakkaan, läheisen, isoäidin taholta.

    Tsemppiä hammashommiin! Meillä meni molempien lasten kanssa se juttu niin helpolla etten edes muista koko episodia. Nyt tosin on hammasdraamaa kun kuopuksella ei vieläkään heilu yksikään hammas :D

    VastaaPoista
  31. Turkki on oikea aitiyden kehto mutta lapset on taalla monesti todella paljon mummolassa, osa mun kavereiden lapsista viettaa viikolla öitakin usein mummon ja papan luona koska vanhemmilla on kiireiset työviikot. Kukaan ei sano etta onpa edesvastuuttomia ja huonoja vanhempia. Mummot ja papat tulee aika alusta asti mukaan lasten elamaan, kun aiti tai isa ei aina vaan jaksa. Olen itse kasvanut puoliksi oman mamman kanssa 80-luvulla enka voi sanoa asiasta koituneet mitaan traumoja, painvastoin. On tarkeaa etta lapsella on muitakin tosi laheisia aikuisia elamassa kuin vain aiti ja isa.

    VastaaPoista
  32. Iso kiitos tästä kirjoituksesta! On silmiä avaavaa tajuta, että noinkin asiat voi tehdä. Itseä ei tarvitse päästää uupumuksen partaalle vaan koko perheen hyvinvoinnin voi pitää suoraan etusijalla. Olen täysin rakastunut anoppiisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, niin minäkin! :)

      Poista
    2. Näyttää ihan siltä, että toi vauva ja anoppi nauraa niin kovaa kuorossa, että siihen on pitänyt laittaa turvalasi äänieristeeksi. Olette kaikki kolme hyvin onnistuneita elämässänne - ikään katsomatta. Tuollaista tulivuorienergiaa lisää tänne alemmaksi pohjolaan. Kaikkea hyvää sinulle!

      Poista
  33. Tulee mieleen, että monet näistä kurjasti kommentoineista ovat kateellisia teidän hyvästä tilanteesta lastenhoitoavun suhteen. Itsekin olen hiukan. Olisi upeaa, jos ydinperheeseen kuuluisi kolmaskin aikuinen, joka olisi myös sitoutunut lastenhoitoon eikä vain silloin tällöin kyläilyyn ja kahvitteluun. Voi tätä suomalaista kulttuuria, jossa ei apua ole tapana pyydellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaahan sekin olla. Hankala arvailla, mutta useinhan se on niin, että itsekin sanon ne ilkeimmät asiat silloin kun joku ihan muu asia ottaa kunnolla päähän.

      Poista
  34. Olenpas iloinen taas tästäkin blogista. Kabul 1001-blogin kautta löysin sinut ja blogisi. Luin viikonloppuna blogiasi sieltä täältä ja pidin kovasti lukemastani.

    Minä olin kaksikuisesta saakka yötä sillointällöin isovanhempieni luona. Minua alkoi nyt hirmuisesti kiinnostaa millaisia kiintymysvajauksia minulla kuuluisi olla. Ehkä joku näistä teorioista tietävä voi kertoa?
    toisaalta taas en halua lietsoa mukavaan blogiin negatiivista keskustelua.

    Isovanhempani ja vanhempani olivat kyllä minulle hyvin tärkeitä, isääni, joka ainoana heistä elää, on edelleen läheiset välit. Ja pappani luona kävimme hänen kuolemaansa saakka viikottain. Oli sellainen mahtipappa, että kaikki, jotka hänet tunsivat sanovat samaa.

    Teillä on ilo ja onni, että on tuollainen luotettava ihminen lasten (ja teidän) elämässä. Hienoa, että vaalitte suhdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en noista teorioista oikein tiedä, eli en osaa oikein sanoa, mutta ehkä täällä joku on vihkytynyt? Sen tosin olen huomannut että useimmiten ihmissuhdeasioissa, lapsen ja äidinkin välinen suhde on kuitenkin ihmissuhde, parhaiten menestyy kun on kunnon ihminen, pitää huolta läheisistään eikä orjuuttavasti noudata joitakin ulkopuolilta saatuja neuvoja.

      Poista
  35. Hyvä Satu - järkimutsibloggaaja!

    Minun mielestäni itsekästä olisi omia vauva/ lapsi kokonaan itselle, niin ettei se osaisi olla kenenkään muun hoidettavana. Se olisi karhunpalvelus lapselle ja ansa itselle. Voisihan se toki olla upeaa tuntea itsensä korvaamattomaksi, mutta aika uuvuttavaa. Ja entä jos ainoalle hoitajalle sattuu jotain?

    Perheessä / lapsessa / elämäntilanteessa voi tietenkin olla erityispiirteitä, joiden puitteissa pyritään toimimaan lapsen parhaaksi. Mutta lapsen parasta ei ole kenenkään marttyyrin kruunu.

    VastaaPoista
  36. Mun on pakko kommentoida tähän asiaan. Hienoa, että saat apua. Toivottavasti ymmärrät joskus tehdä jotakin anoppisi eteen. Hän alkaa olla jo vanha ihminen ja voi olla, että ei oikeasti enää jaksaisi hoitaa noin intensiivisesti pientä vauvaa. Olen kyllä sitä koulukuntaa, että jos hankkii lapsen, hoitaa sen itse/toisen huoltajan kanssa. Vanhojen ihmisten pitää antaa levätä myös. Tämä sinulle kaikella rakkaudella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule ei huolta, me tehdään miehen äitini eteen paljonkin ja päivittäin. Mutta en koe että sen erittely täällä blogissa on aiheellista. Sama koskee anoppini jaksamista ja terveydentilaa. Ne ovat hänen yksityisasioitaan. Ei tietenkään ole kenenkään etu kuormittaa ketään liikaa, se on hallaa kaikille. Sen sijaan näillä meidän toimilla me yritetään edesauttaa kaikkien perheenjäsenten jaksamista ja elämän mielekkyyttä. Meille anoppi on siis tärkeä perheenjäsen, ei mikään "pikku apulainen".

      Voit ihan rauhassa olla sanomaasi "koulukuntaa", en tule sulle kertomaan miten elämäsi elää koska en sinua tunne lainkaan. Rakkautta vaan sullekin :)

      Poista
  37. Huh huh mikä p4sk4myrsky taas. Siis vauvahan tekee hampaita, ei se nyt kuolemansairas ole. Hampominen saattaa tehdä hyvinkin kipeää ja nostaa kuumetta (anonyymi "lääkäri" on laiskasti kuuklettanu), mutta ei se mun mielestä ole ns. oikea sairaus. Ja kun vauva on terveenä useita kertoja viikossa mummulla hoidossa, miksi ei kipeänä kun se mahdollistaa arjen sujumisen? Minen ymmärrä miksi ne lapset pitää hampaat irvessä hoitaa itse vaikka apua olisi saatavilla. Historiallisesti tarkastellen tämä yksin pärjääminen on todella uusi ilmiö eikä ihmistä laumaeläimenä ole moiseen edes tarkoitettu.

    Mä suosittelen anonyymille oman pahan olon hoitamista ja lääkärikäyntiä mahd. pian.

    VastaaPoista
  38. Minä myönnän, että kun luin tekstisi, kurtistin hieman kulmiani, ja mietin, että aika pienihän mörssäri vielä on. Mutta sen enempää ei minun elämäni asiasta raiteiltaan mennyt.

    Mutta nyt palasin tekstiin lukemaan kommentit läpi, ja sinun perustelujesi myötä oivalsin, miksi tämä ratkaisu oli teille kaikille se parhain. Ihmisillä soisi olevan enemmän avoimmuutta toisenlaisiin ratkaisuihin, koski ne sitten mitä elämänalaa tahansa. Ei ole olemassa oikeaa ja väärää tapaa, on vain erilaisia tapoja.

    Meillä ei ole isovanhempia niin lähellä, että he voisivat auttaa päivittäin. Ja en ole ihan varma miten osaisin suhtautua, jos olisi. Olen saanut seurata erään perheen elämää läheltä, jossa isoäiti on tiiviisti mukana perheessä. Ja jossa lasten ensimmäinen "äiti"-sana on tarkoittanut sekä äitiä että isoäitiä. Olisinko ollut niin itsekäs, että olisin halunnut tämän "kunnianimen" vain itselleni?

    Toisaalta eräs tuttavaperheeni elää kolmen suksupolven talossa, eikä mieleeni ole koskaan tullut muuta kuin pientä kateutta, kun lastenhoidon vastuuta on jaettu useammalle aikuiselle.

    No mutta. Pitkän kommentin viimeinen toteamus:
    Poikien äitinä toivon todella, että saisin kaltaisiasi järkiperäisesti toimivia miniöitä/vävyjä. Ja jos minulla on joskus lapsenlapsia, toivon, että saisin olla tärkeä osa heidän elämäänsä.

    VastaaPoista
  39. Ihana järjestely! Ja se anoppi!
    Voin sanoa olevani super kateellinen koska itselläni ei ole samanlaista tukiverkkoa. Kaikki sukulaiset asuvat suomessa eikä sitä puolisoakaan ole. Väsynyt aikuinen ei todellakaan ole se paras hoitaja, oli sairaus ihan mikä vaan. Todella mahtavaa että lapsilla om monta turvallista ja tuttua aikuista ympärillä.

    - Sirpa Ruotsista

    VastaaPoista
  40. Ai kauheeta, piti tietty tulla kyyläämään ilkeitä kommentteja kun uusimmassa postauksessa niistä mainittiin. On kyllä ihme, joo, että joku viitsii ilkeillä toisille ei-mistään-syystä...

    Onnea teille ihanasta anopista, mahtavaa kun saatte hoitoapua. Tällainen mummo/vaariapu on asia josta myönnän kuitenkin olevani kateellinen! Ei sillä tavalla, että muillakaan ei saisi olla kun mullakaan ei ole, vaan sillen vitsit-kun-mullakin-ois -tavalla.

    Olen iloinen niiden puolesta joilla on hyvät turvaverkostot, mutta samalla itken 600 kilsan välimatkaa äitiini ja sitä että samassa kaupungissa asuva anoppi on ennemmin meidän kolmas lapsi kuin apukäsipari. Mutta onneksi on maksulliset hoitajat ja meillä pari vakkaria käykin, niin päästään joskus kahdestaan edes parin tunnin menoille :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?