Jaettu vanhemmuus on avain moneen onneen

Mun on pakko kantaa korteni tähän parisuhde on paskaa, koska naiset nalkuttavat -kekoon, jota on viime päivinä kasvateltu. Viittaan siis siihen parisuhdekeskusteluun, jonka aloitti Väestöliiton parisuhdeterapeutti Heli Vaaranen: naiset dissaa miehiä ja nalkuttaa ja pitää miehiä henkisinä pikkulapsina.

Tuo on varmasti ikävä todellisuus monessa perheessä. On kuitenkin täyttä ajanhukkaa syyttää tästä vain naisia tai vain miehiä. Monien parisuhdeongelmien takana nimittäin vaikuttavat usein sukupuolittuneet valtasuhteet. Siis suomeksi sanottuna esimerkiksi tähän tapaan: nainen hoitaa kodin, tiskaa, siivoaa ja järjestää lapseen liittyviä asiat ja hoitaa sukulaissuhteet kun mies käy töissä kodin ulkopuolella, ehtii nähdä lounastunnilla kavereita, nostaa hyvää kuukausipalkkaa ja hoitaa lauantain fudisharkkoihin kuskaamisen. Suosittelen lukemaan tuon linkkaamani feministisen puheenvuoron. Se on lähdeviitteineen ja käsitteineen aika teoreettista kamaa, mutta se kiteyttää hyvin juuri sen, mitä itse tästä aiheesta ajattelen.

Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä että aika moni kränä perheissä (puhun nyt heteroperheistä, joissa on äiti ja isä, koska muista muodoista ei ole omakohtaista kokemusta) johtuu siitä, että vanhemmuutta ei jaeta. Äiti on vaivihkaa solahtanut kodin managerin rooliin, joka hoitaa perheeseen liittyen kaiken, ja isä on päässyt/joutunut lipsahtamaan sivurooliin, joka ottaa päiväkäskyjä The Vanhemmalta eli äidiltä. Kyllä minua ainakin ottaisi päähän ja kovaa, jos hoitaisin lapset, hoitaisin kodin ja säätäisin kaikki sukulaiskuviot miehen porskutellessa siinä omassa joustavassa elämässään töissä ja harrastuskuvioissaan. Aivan saletisti nalkuttaisin ja joka päivä. Parisuhde olisi todennäköissti aika säpäleinä.

Tätä "naiset on veenuksesta ja nalkuttaa, miehet on marsista ja rassaa autoja" -keskustelua seuratessani minulle tuli heti mieleen marraskuinen Lontoon-matkani. Kävin siis esikoisen joulun alla Lontoossa tapaamassa siskoani. Parin kuukauden ikäinen kuopus ja puolisoni eli siis lapsen isä jäivät kaksistaan kotiin. Moni hämmästeli sitä, että olin jättänyt pienen vauvan isän huomaan kolmeksi päiväksi sillä välin kun minä ja esikoinen matkustimme ulkomaille lomailemaan. Osa kauhistui ja piti minua lähestulkoon vastuuttomana äitinä. Joku jaksoi kommenteissa nostaa huonoksi asiaksi myös sen, että mieheni on ollut näissä lastensaamishaaveissa minua aktiivisempi. (Miksi se on valitettavaa, että mies haluaa oikein kovasti saada lapsia, en ymmärrä.)
En olisi osannut arvatakaan sitä porun määrää, joka tästä reissusta nousi (onneksi valtaosa kommenteista oli kuitenkin ihan järkeviä). Olimme puolisoni kanssa tästä negatiivisesta palautteesta todella hämmästyneitä ja yllättyneitä. Meillä kun ajatellaan tämä homma ihan toisin. Meidän perheessämme äiti ja isä ovat yhtä tärkeitä vanhempia lapsillemme. Ei meillä ole ensisijaista vanhempaa ja hänen apuria, joka tätä ensisijaista vanhempaa hankalissa tilanteissa vähän paikkailee. Ruokimme, vaihdamme vaipat, pidämme sylissä, viemme harrastuksiin, lykimme vaunuissa, pesemme vaatteita, kylvetämme, vietämme aikaa yhdessä jne.

Totta kai rooleissamme on pieniä eroja: esimerkiksi kynsienleikkuussa ja tukan kampaamisessa esikoinen turvautuu usein isäänsä, koska se kuulemma leikkaa tarkemmin ja käyttää harjaa hellemmin. Jos sormessa on haava, minä saan laittaa laastarin koska se kuulemma sattuu vähemmän niin. Noin suurpiirteisesti, isoissa asioissa ja arjen ajankäytössä olemme kuitenkin tasan samalla viivalla.

Mun mielestä lastemme kannalta on erinomainen juttu, että heillä on yhtä läheiset suhteet sekä äitiin että isään. Myös meidän molempien jaksamisen kannalta on tärkeää, että kopin ottaja ei ole aina vain toinen vanhemmista. Vaikka meillä on lapsia, meillä on molemmilla myös omat harrastuksemme, työjuttumme ja välillä myös omat matkamme, vaikka pääsääntöisesti reissaammekin koko perheen kanssa yhdessä. Kun lapsenkasvatus ja kotihommat jaetaan tasan, me molemmat saamme pitää myös pienen osan omasta privaatista elämänalueesta, johon ei kuulu lapsia. Näin ei pääse syntymään keskinäistä kränää ja riitelyä siitä, kumman oma aika, harrastukset, yöunet tai työ on tärkeämpää kuin toisen. Parisuhteemme on ihan loistavassa jamassa. Me emme ihan oikeasti koskaan riitele mistään lastenhoitoon, siivoukseen, ajankäyttöön tai muuhun vastaavaan liittyvästä asiasta. Ei tarvitse, koska olemme tasapuolisia.

Kuvitelkaas seuraava skenaario. Isä poistuu vastasyntyneen vauvan luota kuukauden kotona olon jälkeen takaisin töihin ja käy viikonlopun mittaisella työmatkalla. Sanooko kukaan mitään isän toiminnan vaarallisuudesta vauvan kehitykslle? Epäilen. No entä jos isä lähtee synnäriltä palattua varpajaisiin ottamaan parit viskipaukut? No joku saattaa tässä kohtaa jo vähän nostella kulmakarvoja - mutta harva tuomitsee isän vastuuttomaksi ja itsekkääksi tyypiksi, joka tietoisesti aiheuttaa vauvalle kehitysvaurioita.  Mutta entäpä jos se nopeasti töihin palaaja tai bileisiin lähtijä olisikin äiti? Uskallaan väittää, että mielipiteet olisivat aika toisenlaisia.

Jostain syystä kuva äidistä ainoana oikeana ensisijaisena vanhempana elää suomalaisessa (ja varmasti muuallakin, mutta en puutu niihin koska omakohtaista kokemusta on nyt kertynyt vain näistä Islanti-Suomi-eroista) perhearjessa ihan älyttömän tiukassa. Se on tosi surullista enkä suoraan sanoen usko, että se tekee hyvää kenellekään. Suomessa isät käyttävät hoitovapaista vain alle kymmenen prosenttia, vaikka luku on tosin onneksi nousussa. Avioerossa lasten huoltajuus menee melkein aina äidille. Onpa Suomen laissa vielä sellainenkin uskomaton pykälä, jonka mukaan äiti voi estää lapsen isyyden tunnustamisen jos vanhemmat eivät ole naimisissa (EDIT/lisäys: Lukijat huomauttivat kommenteissa, että laki on jo ehditty muuttaa, HYVÄ! En ollut huomannut muutoksen voimaanastumista, lakia valmisteltiin niin kauan. Eli tämä siis tiedoksi ü) . Pimeää äidin roolin ylivaltaa, sanon mä.

No mitä pitäisi tehdä:

1) Muuttaa perhepolitiikkaa. Voitaisiin jo vihdoin tehdä se lakimuutos ja korvamerkitä vanhempainvapaat (olen kirjoittanut aikaisemmin aiheesta muun muassa täällä), jotta isästä tulisi yhtä luonteva ja tärkeä vanhempi lapselle kuin äidistäkin. Ajatus äitien ylivoimaisista voimista perheenpyörittämisessä ja vauvanhoidossa voisi dramaattisesti muuttua, jos ne isätkin ihan oikeasti jäisivät pyörittämään sitä perhearkea ja osallistuisivat vauvanhoitoon. Kahden viikon isyysloma nyt vaan ei ole sama asia kuin hoitaa vauvaa vähintään kolme kuukautta yhtäjaksoisesti joka ikinen päivä.

2) Vaihtaa asenteita. Tämä on vaikeampi, koska asenteet muuttuvat hitaasti. Uskon, että tuo vanhmepainvapaiden tasaisempi jakautuminen ja vanhemmuuden kustannusten tasaisempi jakaantuminen vaikuttaisi lopulta myös asenteisiin. Huomattaisiin, että isä voi todellakin olla lapselle vähintään yhtä hyvä ja tärkeä vanhempi siinä missä äitikin.

En ole kasvatustieteilijä enkä mielelläni siksi vetoa mihinkään kasvatusteorioihin omassa lapsenhoidossa, koska en ole näiden teorioiden ammattilainen. Sen verran kuitenkin tieteestä tajuan, että yhtäkään vakavasti otettavaa teoriaa ei voida tiivistää muutaman kohdan To Do -listoihin, jotka tyhjentävästi selittävät, miten asioiden pitää olla. (Eli ihan turha käyttää sitä kiintymyssuhdeteoriaa lyömäaseena dissaamaan äitejä, jotka poistuvat kodin ulkopuolelle ilman vauvaa). Teoriat ovat ajatuskehikkoja, ja ne kehittyvät tutkimuksen edetessä. Teoria ei ole iskulause tai huonetaulu. Eli kiintymyssuhdeteoria ei ole pamfletti siitä, että äiti on vauvalle ainoa oikea vanhempi vaan se on teoria siitä, miten voimakkaat tunnesiteet syntyvät ja kehittyvät ja vaikuttavat ihmisen persoonallisuuden kehitykseen.

Monet tieysti vetoavat äidin ensisijaisuudessa biologiaan.  Nainen on raskaana ja synnyttää ja imettää. Mutta on se vauvan hoito paaaaaaljon muutakin. Sitä paitsi jos mies olisi tarkoitettu vain pieneen sivurooliin, miksi miehenkin biologiassa sitten tapahtuu muutoksia lasten syntymisen myötä? Testosteronitasot laskevat vauvan syntyessä ja pysyvä alhaalla pikkulapsiajan. Hormonitoiminnassa muutenkin tapahtuu muutoksia. Ihan kuten naisillakin kun heistä tulee äitejä. Evoluutio on siis muokannut hoitajia niin lapsen saavista naisista kuin miehistäkin.

Otin muuten tämän Lontoon-reissun ja perheemme lapsenhoitojärjestelyt puheeksi perheneuvolassa, koska vaikka sisimmässäni tiesin että me teemme ihan oikeita ratkaisuja myös lastemme hyvinvoinnin näkökulmsta, halusin kuulla ammattilaisten mielipiteet.

Lastenlääkärin mielestä ajatus siitä, että vain ja ainoastaan äiti voisi olla lapsen ja siis myös pienen vauvan tärkein vanhempi, on naurettava. Hänen mielestään tuntui kummalliselta ajatus, että vaikka isä tekisi mitä, hän ei olisi koskaan yhtä tärkeä lapselle kuin äiti. Lastenlääkärin mielestä oli itsestään selvää, että jos molemmat vanhemmat ovat olleet alusta asti läsnä lapsen hoitamisessa, pieni vauva tuntee olonsa yhtä turvalliseksi molempien vanhempien kanssa.

Kätilömme oli samoilla linjoilla. Hän totesi isän ja äidin olevan aivan yhtä hyviä vanhempia ja lapselle tärkeitä eikä hän ole kuullutkaan sellaisesta, että vain äiti voisi olla se ykkösvanhempi. "Onhan se lapselle parempi että on kaksi läheistä vanhempaa kuin yksi, jos toisella vaikka sattuisi jotain. Se on myös vanhempien oman jaksamisen kannalta tärkeää, että molemmat osallistuvat." Kätilö muistutti vielä, että on tottakai olemassa erinäköisiä ja erikokoisia perheitä, on sateenkaariperheitä, yh-perheitä, heteroperheitä, uusperheitä, monilapsiperheitä ja yksilapsisia perheitä ja niissä kaikissa voidaan tehdä asiat monella eri tavalla oikein. Minusta se oli hyvin sanottu. Monella eri tavalla oikein - eli että ei ole vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa kasvattaa täyspäisiä lapsia.

Olen muuten lähdössä huomenna neljäksi päiväksi työmatkalle - yksin. Mies jää kotiin molempien lasten kanssa.  Aamulla kello viisi voin painaa ulko-oven kiinni takanani ilman huolta ja tarttua matkalaukun kahvasta turvallisin mielin. Minun ei tarvitse miettiä päätä puhki jokaisena valveillaolon hetkenä, että "miksi hitossa lähdin ja mitenköhän ne siellä pärjäävät". Tottakai ne pärjäävät. Ihan siinä missä minäkin.

Kuvat ovat otoksia kuluneelta vuodelta.

Tunnisteet: , , ,