Mun on pakko kantaa korteni tähän parisuhde on paskaa, koska naiset nalkuttavat -kekoon, jota on viime päivinä kasvateltu. Viittaan siis si...

Jaettu vanhemmuus on avain moneen onneen

21.1.16 Satu Kommentteja: 112

Mun on pakko kantaa korteni tähän parisuhde on paskaa, koska naiset nalkuttavat -kekoon, jota on viime päivinä kasvateltu. Viittaan siis siihen parisuhdekeskusteluun, jonka aloitti Väestöliiton parisuhdeterapeutti Heli Vaaranen: naiset dissaa miehiä ja nalkuttaa ja pitää miehiä henkisinä pikkulapsina.

Tuo on varmasti ikävä todellisuus monessa perheessä. On kuitenkin täyttä ajanhukkaa syyttää tästä vain naisia tai vain miehiä. Monien parisuhdeongelmien takana nimittäin vaikuttavat usein sukupuolittuneet valtasuhteet. Siis suomeksi sanottuna esimerkiksi tähän tapaan: nainen hoitaa kodin, tiskaa, siivoaa ja järjestää lapseen liittyviä asiat ja hoitaa sukulaissuhteet kun mies käy töissä kodin ulkopuolella, ehtii nähdä lounastunnilla kavereita, nostaa hyvää kuukausipalkkaa ja hoitaa lauantain fudisharkkoihin kuskaamisen. Suosittelen lukemaan tuon linkkaamani feministisen puheenvuoron. Se on lähdeviitteineen ja käsitteineen aika teoreettista kamaa, mutta se kiteyttää hyvin juuri sen, mitä itse tästä aiheesta ajattelen.

Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä että aika moni kränä perheissä (puhun nyt heteroperheistä, joissa on äiti ja isä, koska muista muodoista ei ole omakohtaista kokemusta) johtuu siitä, että vanhemmuutta ei jaeta. Äiti on vaivihkaa solahtanut kodin managerin rooliin, joka hoitaa perheeseen liittyen kaiken, ja isä on päässyt/joutunut lipsahtamaan sivurooliin, joka ottaa päiväkäskyjä The Vanhemmalta eli äidiltä. Kyllä minua ainakin ottaisi päähän ja kovaa, jos hoitaisin lapset, hoitaisin kodin ja säätäisin kaikki sukulaiskuviot miehen porskutellessa siinä omassa joustavassa elämässään töissä ja harrastuskuvioissaan. Aivan saletisti nalkuttaisin ja joka päivä. Parisuhde olisi todennäköissti aika säpäleinä.

Tätä "naiset on veenuksesta ja nalkuttaa, miehet on marsista ja rassaa autoja" -keskustelua seuratessani minulle tuli heti mieleen marraskuinen Lontoon-matkani. Kävin siis esikoisen joulun alla Lontoossa tapaamassa siskoani. Parin kuukauden ikäinen kuopus ja puolisoni eli siis lapsen isä jäivät kaksistaan kotiin. Moni hämmästeli sitä, että olin jättänyt pienen vauvan isän huomaan kolmeksi päiväksi sillä välin kun minä ja esikoinen matkustimme ulkomaille lomailemaan. Osa kauhistui ja piti minua lähestulkoon vastuuttomana äitinä. Joku jaksoi kommenteissa nostaa huonoksi asiaksi myös sen, että mieheni on ollut näissä lastensaamishaaveissa minua aktiivisempi. (Miksi se on valitettavaa, että mies haluaa oikein kovasti saada lapsia, en ymmärrä.)
En olisi osannut arvatakaan sitä porun määrää, joka tästä reissusta nousi (onneksi valtaosa kommenteista oli kuitenkin ihan järkeviä). Olimme puolisoni kanssa tästä negatiivisesta palautteesta todella hämmästyneitä ja yllättyneitä. Meillä kun ajatellaan tämä homma ihan toisin. Meidän perheessämme äiti ja isä ovat yhtä tärkeitä vanhempia lapsillemme. Ei meillä ole ensisijaista vanhempaa ja hänen apuria, joka tätä ensisijaista vanhempaa hankalissa tilanteissa vähän paikkailee. Ruokimme, vaihdamme vaipat, pidämme sylissä, viemme harrastuksiin, lykimme vaunuissa, pesemme vaatteita, kylvetämme, vietämme aikaa yhdessä jne.

Totta kai rooleissamme on pieniä eroja: esimerkiksi kynsienleikkuussa ja tukan kampaamisessa esikoinen turvautuu usein isäänsä, koska se kuulemma leikkaa tarkemmin ja käyttää harjaa hellemmin. Jos sormessa on haava, minä saan laittaa laastarin koska se kuulemma sattuu vähemmän niin. Noin suurpiirteisesti, isoissa asioissa ja arjen ajankäytössä olemme kuitenkin tasan samalla viivalla.

Mun mielestä lastemme kannalta on erinomainen juttu, että heillä on yhtä läheiset suhteet sekä äitiin että isään. Myös meidän molempien jaksamisen kannalta on tärkeää, että kopin ottaja ei ole aina vain toinen vanhemmista. Vaikka meillä on lapsia, meillä on molemmilla myös omat harrastuksemme, työjuttumme ja välillä myös omat matkamme, vaikka pääsääntöisesti reissaammekin koko perheen kanssa yhdessä. Kun lapsenkasvatus ja kotihommat jaetaan tasan, me molemmat saamme pitää myös pienen osan omasta privaatista elämänalueesta, johon ei kuulu lapsia. Näin ei pääse syntymään keskinäistä kränää ja riitelyä siitä, kumman oma aika, harrastukset, yöunet tai työ on tärkeämpää kuin toisen. Parisuhteemme on ihan loistavassa jamassa. Me emme ihan oikeasti koskaan riitele mistään lastenhoitoon, siivoukseen, ajankäyttöön tai muuhun vastaavaan liittyvästä asiasta. Ei tarvitse, koska olemme tasapuolisia.

Kuvitelkaas seuraava skenaario. Isä poistuu vastasyntyneen vauvan luota kuukauden kotona olon jälkeen takaisin töihin ja käy viikonlopun mittaisella työmatkalla. Sanooko kukaan mitään isän toiminnan vaarallisuudesta vauvan kehitykslle? Epäilen. No entä jos isä lähtee synnäriltä palattua varpajaisiin ottamaan parit viskipaukut? No joku saattaa tässä kohtaa jo vähän nostella kulmakarvoja - mutta harva tuomitsee isän vastuuttomaksi ja itsekkääksi tyypiksi, joka tietoisesti aiheuttaa vauvalle kehitysvaurioita.  Mutta entäpä jos se nopeasti töihin palaaja tai bileisiin lähtijä olisikin äiti? Uskallaan väittää, että mielipiteet olisivat aika toisenlaisia.

Jostain syystä kuva äidistä ainoana oikeana ensisijaisena vanhempana elää suomalaisessa (ja varmasti muuallakin, mutta en puutu niihin koska omakohtaista kokemusta on nyt kertynyt vain näistä Islanti-Suomi-eroista) perhearjessa ihan älyttömän tiukassa. Se on tosi surullista enkä suoraan sanoen usko, että se tekee hyvää kenellekään. Suomessa isät käyttävät hoitovapaista vain alle kymmenen prosenttia, vaikka luku on tosin onneksi nousussa. Avioerossa lasten huoltajuus menee melkein aina äidille. Onpa Suomen laissa vielä sellainenkin uskomaton pykälä, jonka mukaan äiti voi estää lapsen isyyden tunnustamisen jos vanhemmat eivät ole naimisissa (EDIT/lisäys: Lukijat huomauttivat kommenteissa, että laki on jo ehditty muuttaa, HYVÄ! En ollut huomannut muutoksen voimaanastumista, lakia valmisteltiin niin kauan. Eli tämä siis tiedoksi ü) . Pimeää äidin roolin ylivaltaa, sanon mä.

No mitä pitäisi tehdä:

1) Muuttaa perhepolitiikkaa. Voitaisiin jo vihdoin tehdä se lakimuutos ja korvamerkitä vanhempainvapaat (olen kirjoittanut aikaisemmin aiheesta muun muassa täällä), jotta isästä tulisi yhtä luonteva ja tärkeä vanhempi lapselle kuin äidistäkin. Ajatus äitien ylivoimaisista voimista perheenpyörittämisessä ja vauvanhoidossa voisi dramaattisesti muuttua, jos ne isätkin ihan oikeasti jäisivät pyörittämään sitä perhearkea ja osallistuisivat vauvanhoitoon. Kahden viikon isyysloma nyt vaan ei ole sama asia kuin hoitaa vauvaa vähintään kolme kuukautta yhtäjaksoisesti joka ikinen päivä.

2) Vaihtaa asenteita. Tämä on vaikeampi, koska asenteet muuttuvat hitaasti. Uskon, että tuo vanhmepainvapaiden tasaisempi jakautuminen ja vanhemmuuden kustannusten tasaisempi jakaantuminen vaikuttaisi lopulta myös asenteisiin. Huomattaisiin, että isä voi todellakin olla lapselle vähintään yhtä hyvä ja tärkeä vanhempi siinä missä äitikin.

En ole kasvatustieteilijä enkä mielelläni siksi vetoa mihinkään kasvatusteorioihin omassa lapsenhoidossa, koska en ole näiden teorioiden ammattilainen. Sen verran kuitenkin tieteestä tajuan, että yhtäkään vakavasti otettavaa teoriaa ei voida tiivistää muutaman kohdan To Do -listoihin, jotka tyhjentävästi selittävät, miten asioiden pitää olla. (Eli ihan turha käyttää sitä kiintymyssuhdeteoriaa lyömäaseena dissaamaan äitejä, jotka poistuvat kodin ulkopuolelle ilman vauvaa). Teoriat ovat ajatuskehikkoja, ja ne kehittyvät tutkimuksen edetessä. Teoria ei ole iskulause tai huonetaulu. Eli kiintymyssuhdeteoria ei ole pamfletti siitä, että äiti on vauvalle ainoa oikea vanhempi vaan se on teoria siitä, miten voimakkaat tunnesiteet syntyvät ja kehittyvät ja vaikuttavat ihmisen persoonallisuuden kehitykseen.

Monet tieysti vetoavat äidin ensisijaisuudessa biologiaan.  Nainen on raskaana ja synnyttää ja imettää. Mutta on se vauvan hoito paaaaaaljon muutakin. Sitä paitsi jos mies olisi tarkoitettu vain pieneen sivurooliin, miksi miehenkin biologiassa sitten tapahtuu muutoksia lasten syntymisen myötä? Testosteronitasot laskevat vauvan syntyessä ja pysyvä alhaalla pikkulapsiajan. Hormonitoiminnassa muutenkin tapahtuu muutoksia. Ihan kuten naisillakin kun heistä tulee äitejä. Evoluutio on siis muokannut hoitajia niin lapsen saavista naisista kuin miehistäkin.

Otin muuten tämän Lontoon-reissun ja perheemme lapsenhoitojärjestelyt puheeksi perheneuvolassa, koska vaikka sisimmässäni tiesin että me teemme ihan oikeita ratkaisuja myös lastemme hyvinvoinnin näkökulmsta, halusin kuulla ammattilaisten mielipiteet.

Lastenlääkärin mielestä ajatus siitä, että vain ja ainoastaan äiti voisi olla lapsen ja siis myös pienen vauvan tärkein vanhempi, on naurettava. Hänen mielestään tuntui kummalliselta ajatus, että vaikka isä tekisi mitä, hän ei olisi koskaan yhtä tärkeä lapselle kuin äiti. Lastenlääkärin mielestä oli itsestään selvää, että jos molemmat vanhemmat ovat olleet alusta asti läsnä lapsen hoitamisessa, pieni vauva tuntee olonsa yhtä turvalliseksi molempien vanhempien kanssa.

Kätilömme oli samoilla linjoilla. Hän totesi isän ja äidin olevan aivan yhtä hyviä vanhempia ja lapselle tärkeitä eikä hän ole kuullutkaan sellaisesta, että vain äiti voisi olla se ykkösvanhempi. "Onhan se lapselle parempi että on kaksi läheistä vanhempaa kuin yksi, jos toisella vaikka sattuisi jotain. Se on myös vanhempien oman jaksamisen kannalta tärkeää, että molemmat osallistuvat." Kätilö muistutti vielä, että on tottakai olemassa erinäköisiä ja erikokoisia perheitä, on sateenkaariperheitä, yh-perheitä, heteroperheitä, uusperheitä, monilapsiperheitä ja yksilapsisia perheitä ja niissä kaikissa voidaan tehdä asiat monella eri tavalla oikein. Minusta se oli hyvin sanottu. Monella eri tavalla oikein - eli että ei ole vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa kasvattaa täyspäisiä lapsia.

Olen muuten lähdössä huomenna neljäksi päiväksi työmatkalle - yksin. Mies jää kotiin molempien lasten kanssa.  Aamulla kello viisi voin painaa ulko-oven kiinni takanani ilman huolta ja tarttua matkalaukun kahvasta turvallisin mielin. Minun ei tarvitse miettiä päätä puhki jokaisena valveillaolon hetkenä, että "miksi hitossa lähdin ja mitenköhän ne siellä pärjäävät". Tottakai ne pärjäävät. Ihan siinä missä minäkin.

Kuvat ovat otoksia kuluneelta vuodelta.

112 kommenttia:

  1. Just näin, hyvä kirjoitus (taas) Satu! Tähän meilläkin pyritään, siis tasavertaiseen vanhemmuuteen. Nähdään messuilla!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli hyvä kirjoitus ja täyttä totta. Meillä esikoinen on aika paljon minun perääni. Hoidin häntä vauvana selvästi enemmän kuin mieheni, myös iltaisin. Toisen lapsen raskausaikana puhuimme asiasta paljon. Yhden lapsen äitiriippuvuus ei ollut kivaa kummastakaan meistä. Toisen lapsen vauva-aikana teimme tietoisia valintoja sen suhteen, että isi otti enemmän roolia lapsenhoidossa iltaisin ja viikonloppuisin, koska itse pidin perhevapaat (vuoden ikäisenä lapsi meni jo hoitoon). Täysimetin, mutta maitoa sain onneksi hyvin lypsettyä ja sitä oli aina pakastimessa. Vauva totutettiin tuttipulloon heti vauvana, jotta myöhemmin hän ei hylkisi sitä. Samoin oli tehty esikoisenkin kanssa, mutta nyt sitä tehtiin enemmän.

    Mitä jäi käteen? Lapsi, jolle on ihan sama, kumpi laittaa sen laastarin tai kumman kainaloon pääsee nukkumaan. Kumpikin meistä näyttäisi olevan hänelle tasavertainen. Esikoiselle edelleen äiti on ykkönen, mutta isi tulee sentään hyvänä kakkosena. Jos meillä ikinä koskaan on enemmän lapsia, on itsestäänselvää, että myös isi käyttää osan perhevapaista. Myös parisuhde voi paremmin kuopuksen vauva-aikana kuin esikoisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaoit kokemuksen! Mä olen kans ihan varma, siis ihan näin omaa ympäristöä ja omia valintoja havannoimalla, että jaetut vastuut kumuloituu aika moneen muuhunkin asiaan siinä perheen keskeisessä dynamiikassa ja parisuhteessa. Ja siitä se heijastuu muuallekin yhteiskuntaan.

      Poista
  3. Jeet tälle kirjoitukselle, asiaa! Tasa-arvo ja molempien osallistuminen vähentää oikeasti riitoja ja lisää "yhteishenkeä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, Leela. Kiitos kommentista!

      Poista
  4. Hyvä Satu! Kirjoittaisiko pienen opuksen tasa-arvoisesta perheestä siinä matkakirjoitusten ohessa. Aivan pieni, ohut, sinun tyyliin kirjoitettu kirjanen, että miehetkin jaksavat sen lukea kuin myös naisetkin.
    Olen seurannut blogiasi monta vuotta, alkaen ensimmäisen tyttäresi syntymästä. Oli hauskaa lukea kirjoituksiasi, jotka eivät hehkuttaneet pelkkää pumpulista onnea, sillä sitähän arki ei ole. Kiitos kirjoituksistasi, olen nauttinut niistä kaikista. Terveisin, Tessa (äiti vm. -58)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen kirja ois IHANA olla. Pistetään mietintään (ja toteutuslistalle joskus 2020-luvulla kun tämä pikkulapsihärdelli vähän helpottaa...)

      Tästä kommentista tuli oikein hyvä mieli. Kiitos Tessa <3

      Poista
  5. Tää on niin totta - kiitos Satu että jaksat vääntää rautalangasta vaikka sitä p*skaa sataa niskaan tasaisin väliajoin (kun otat omaa aikaa jne).

    Minusta tuo roolien toisinpäin kääntäminen (ajatuksissa) on hyvä tapa saada tuntumaa tähän asiaan. Meillä tehtiin samoin, jaettiin vanhemmuus, ja kun isä vei lapsen neuvolaan, kehui neuvolantäti, että "Ootpas sä reipas isä"! Kas kun mua ei koskaan kehuttu kun tein saman?

    Toinen hyvä esimerkki oli, kun palasin päivätyöhöni lapsen ollessa alle puolivuotias. Teimme molemmat lyhyttä päivää ja vuorottelimme lapsenhoidossa. Ihmisten puheista kävi ilmi, että minä olen huono äiti kun teen töitä ja hän hyvä isä, kun tekee lyhyempää päivää. Kerrassaan raivostuttavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh, noi kommentit, siis sekä neuvolantädin että tuttujen. Ne kyllä paljastavat niin riemastuttavan selkeällä tavalla sen todellisuuden missä edelleen eletään, ihan Suomessakin joka on kuitenkin tasa-arvon osalta yksi maailman edistyksellisimpiä valtioita. No, pikkuhiljaa ne asenteet muuttuu...

      Eikä täällä Islannissakaan siis faijat pitäneet isyyslomia juuri ollenkaan ennen kuin tuli korvamerkityt lomat. Näin nykyään kukaan ei enää neuvolassa ole taputtelemassa isiä selkään jos tulevat paikalle tai hihku kadulla kun isi työntää lastenrattaita, että onpas siinä esimerkillinen vanhempi.

      Poista
  6. Täyttä asiaa, kiitos Satu!
    t. Anne

    VastaaPoista
  7. Aikuistumisen sivuseurauksena on usein se, että tarve dissata ja kritisoida toisten valintoja häviää. Elämänkokemusta kun karttuu niin huomaa, että maailma on aika kompleksinen. Samalla ymmärtää, että monesta asiasta, esim. äitiydestä, voi olla ristiriitaisiakin tunteita- hui!
    Koska elämäntilanteet vaihtelevat ja maailma ei ole mustavalkoinen, on suorastaan tyhmyyttä suorittaa esim. vanhemmuutta tietyn kaavan mukaan (tai jopa vaatia samaa toisilta).

    Luin raskaana ollessani Vauva-lehden keskustelupalstaa. Ei olisi pitänyt. Siellähän noita nettikriitikoita riitti. Jos olisin jäänyt sinne roikkumaan, niin uskoisin edelleen että äitiys on ilotonta, kritiikitöntä suorittamista ja halu jonkinlaisen elämänlaadun säilyttämiseen on ihan kiellettyä. Jos muuta uskoo niin on ihan epäkelvo äidiksi, "miks menit lapsen hankkimaan jos et jaksa sitä hoitaa" (laimein ja typerin argumentti jota niin mielellään viljellään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi kommentti on niin perseestä, huhh.. Meinaan aina saada sydärin sen kuullessani. Vähän sama kuin että jos ois huono päivä tai vaikeuksia elämässä ja megaväsy ja kaikkea muuta niin joku tulisi siihen pällistelemään että miksi ihmeessä oot elossa kun kert vituttaa.

      Poista
  8. Meillä esikoinen oli rintalapsi, jolle kuitenkin pumpattiin maitoa pakkaseen, niiksi ajoiksi kun äiti oli reissussa. Ja tasa-arvoisuudesta tuli itsestäänselvyys viimeistään siinä vaiheessa, kun pojat syntyivät minuutin välein. Mieheni totesikin, että tämä on varmaan lähinnä äitiyttä mihin mies voi päästä. Ja lapsetkin ovat ihan täyspäisiä, vaikka perheessä onkin kolme lasta ja kaksi uraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on siis mahdollista, työn, täyspäisyyden ja lasten yhdistäminen :) Vaatiikin varmasti just sitä, että molemmat ottaa siihen palapeliin osaa.

      Poista
  9. Timanttia. En ymmärrä miten Väestöliiton tyyppi ei näe missä kohtaa se miehen siirtyminen marginaaliin alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä. Väestöliitto on kyllä aikaisemminkin aiheuttanut mulle otsasuonen pullistumaa. Niiden vanhemmuusoppaat taisi olla silloin syynä...

      Poista
    2. Mystisintä on, että Väestöliiton tutkijat ovat antaneet tosi fiksuja kannanottoja mm. siihen metatyökeskusteluun liittyen. Sitten taas tältä Vaaraselta tuntuu olevan täysin hukassa kyky nähdä syy-seuraussuhteita, kulttuurisia rakenteita ja muita (vaikka sosiologina hänen pitäisi olla erityisen herkkä näille asioille).

      Kiitos Satu loistokirjoituksesta!

      Poista
    3. Kiitos sulle! Toivotaan Väestöliitolta analyytteisempia puheenvuoroja jatkossa. Ne kuitenkin profiloituvat ihmisten mielissä asiantuntijoina...

      Poista
  10. Asiaa! Multa on jo arvostelevasti kysytty, miksi ihmeessä oikein haluan lapsia, kun ollaan alustavasti suunniteltu jakavamme vanhempainvapaan miehen kanssa puoliksi! Odotan melkein innoissani, minkälaisia kivikautisia asenteita tässä vielä tulee vastaan. Tää oli mulle ihan ehtona lapsen tekemiseen ja mies taas sanoi että ei todellakaan antais mun pitää kaikkia vapaita, hänkin haluaa hoitaa lasta kotona. :D

    VastaaPoista
  11. Hyvä!

    Vilpittömästä mielenkiinnosta kysyn että miten teillä on noi imetysbisnekset hoidettu? Oma vauvani teki kolmen kuukauden ikäisenä ns. pullolakon, ja siihen jäi sitten mun työntekoni -- ainakin siinä mittakaavassa, mihin olin jo ehtinyt tottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauva oppi juomaan heti pullosta - kävi siis hyvä mäihä. Alussa pumppasin maitoa, mutta nyt kun sen ruokahalu on kasvanut, on annettu ohessa myös korviketta.

      Poista
  12. Hieno kirjoitus. Näin sen kuuluisikin mennä, itse elän yh -äitinä mutta valitettavan moni lähipiirissäni elää juurikin näin että äiti hoitaa ja tekee kaiken.
    Minä otan vähintään kerran kk omaa aikaa ja kippaan lapset mummilaan tai kummeille enkä todellakaan pode siitä huonoa omaatuntoa vaikka kuulenkin usein kommentteja siitä että mun pitäs nyt vaan ja ainoastaan elää lapsille eikä omaa elämää saisi olla.. suoraan sanottuna olen epäillyt välillä kateudella olevan paljon tekemistä näiden puheiden kanssa kun nämä oman elämänsä super äidit elävät siellä kotona 24/7 ja miehet menevät ja harrastavat viikonloput. P.s. mahtava tämä sinun blogisi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hienoa, että sulla on turvaverkkoja lähellä eli että saat lapsenhoitoapua ja saat itsellesi myös omaa aikaa. Se on tosi tärkeää.

      Poista
  13. Saako mieskin kommentoida ;-) ?

    Itse olen ollut lasteni (kolmoset) kanssa vauva aikana kotona ensimmäisen 6 kk ja myöhemmin koululaisille koti-isänä vuoden vuorotteluvapaalla. Elämäni parasta aikaa. Mielestäni osaltaan tämän vuoksi minulla ja lapsillani on tavallista läheisemmät välit ja koen itse meidät tavallaan "enemmän perheenä". Arki meillä nykyään taitaa valitettavasti mennä enemmän vaimo vetoisesti johtuen työmatkojen pituuseroista.

    Oma kokemukseni on että lapset muistavat parhaiten nämä arjen yhteiset hetket, pienet mutta tärkeät asiat. Ainakin meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin saa, hyvä hyvä! Kiitos: :)

      Poista
  14. Aamen!

    Jäin vähän aikaa sitten sanattomaksi, kun minulle läheinen ihminen, kahden lapsen töissäkäyvä äiti (ja naimisissa lastensa isän kanssa), heitti ihan sivulauseessa että "kun olen kuitenkin enemmän vastuussa lapsista". Aivan kuin se olisi joku itsestäänselvyys. Minulle taas on ollut itsestäänselvää, että olemme molemmat vastuussa lapsestamme aivan yhtä paljon.

    Kumpikin oli useamman kuukauden poissa töistä (eri aikaan), kun vauva oli pieni. Itse pidin vanhempainvapaan kokonaan, koska se oli imetyksen kannalta kätevämpää. Mutta mies oli se, joka piti sen vähärahaisen hoitovapaan. Tämän seurauksena ei ole ollut missään vaiheessa tarvetta sanoa, jos toisen on pitänyt lähteä yön yli reissuun jonnekin, että "pärjäättekö te varmasti" ja "tässä lista lapsesi ruoka-ajoista, allergioista ja lempparileluista".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla: mies ei ole lapsenhoitaja, joka tarvitsee hoito-ohjeista listan jääkaapin oveen. Se on vanhempi.

      Poista
  15. "kaikissa [perheissä] voidaan tehdä asiat monella eri tavalla oikein."
    Tuo kiteyttää aika hyvin sen, mitä vanhemmuuskeskustelussa ei ymmärretä. On monta oikeaa tapaa, jotka juohtavat eri teitä hyvään lopputulokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ihastuin tohon kiteytykseen!

      Poista
  16. Toi kiintymyssuhdeteoria-kortti on minustakin raivostuttava. Kiintymyssuhdeongelmia näkee lapsilla, joiden tarpeisiin ei kukaan ole vastannut pitkään aikaan (esim. vanhempien vakavan päideongelman vuoksi). Lapsen kiintymyssuhde ei vahingoitu siitä, että toinen vanhempi poistuu paikalta, kun hoitamaan jää toinen turvallinen vanhempi, joka huolehtii lapsen tarpeista. Jos lapsen kasvussa ja kehityksessä on ongelmia, syyt ovat muualla kuin siinä, että äiti kävi parin päivän reissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri noin mäkin tuon ns. arkijärjellä ajattelin.

      Poista
  17. Asiaa! Multa on jo kysytty arvostelevasti, että miksi ihmeeasä oikein haluan lapsen, kun olen kertonut että alustavasti suunnitellaan pitävämme vanhempainvapaat puoliksi. Se oli mulla ihan ehtonakin lapsenteossa, koska kerta kaikkiaan kammoan tuota asetelmaa, jossa isä on äidin pikku apuri. Mies taas totesi tähän pöyristyneenä, että nyt on 2010-luku ja hän haluaa todellakin osansa lomista. Melkein odotan innolla, minkälaisia luutuneita käsityksiä tässä saadaan vielä kohdata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whaat?! Onpa ollut pöljiä kommentteja. Eikö nää tyypit ollenkaan näe, että myös siitä sun puolisosta on tulossa vauvan myötä vanhempi. Tsemppiä teille, hyvä meno, respect :)

      Poista
  18. Huippuhyvä teksti!

    Minulla ei ole lapsia, joten tottakai minulla on paljonkin sanottavaa tähän. Kun lapsettomana tiedän. On minulla oikeasti aentään aika paljon kokemusta lapsista :D Mutta siis olen ehdottomasti samoilla linjoilla kanssasi! Loistava kommentti oli tuo, että monella tavalla voi tehdä oikein: mietitään vaikka ihan jotain kulttuurierojakin. Kyllä ei ole pienen suomalaisen kansan tapa ainoa oikea. On maita, joissa uraäidit menee töihin kolmen kuukauden jälkeen, ja isät ei ole kotona ollutkaan. Lapset kasvattaa joku nanny tai muu. Tai esimerkiksi ollessani Tansaniassa vapaaehtoisena kuulin tutkimuksesta, jonka mukaan afrikkalaislapset kehittyvät ihan samaan tahtiin kuin länsimaiset lapset, vaikka vain jälkimmäiset ovat vanhempiensa maailman napa, joiden kanssa leikitään, jutellaan ja aktivoidaan pienestä asti. Yhtä pätevää esim kielelliselle kehitykselle ilmeisesti on sito se muksu selkään ja lähteä päivän töihin.

    Tietystikään näissä esimerkeissä ei ole kyse tasa-arvosta (Tansaniassa näin puolessa vuodessa noin kaksi kertaa isän kantavan lastaan selässä), vaan nimenomaan erilaisista tavoista kasvattaa aivan täyspäisiä ihmisiä.

    Puhumattakaan sitten juuri niistä perhe-eroista. Väitän, että lähipiirissäni aivan erilailla lapsiaan kasvattavat esimerkiksi kuusivuotiaan 25-vuotias yh-äiti tai parivuotiaiden kaksosten noin viisikymppiset lääkärivanhemmat. Mutta varmastikaan kummassakaan perheessä ei tehdä mitään sen erityisemmin _väärin_.

    Kiitos ja anteeksi, ihan hirveän pitkä kommentti, jossa lähinnä kerroin olevani samaa mieltä kanssasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, hieman hämmentää tuo länsimaat vs. Afrikka -kommenttisi, koska Afrikka ei ole mikään monokulttuurinen pikku alue, vaan valtava manner täynnä erilaisia elinympäristöjä. Olitko siellä ollessasi kaupungissa vai umpi-maaseudulla? Juuri nimittäin lueskelin jotakin antropologista tutkimusta, jonka mukaan Afrikan joidenkin maiden maaseudulla elävät vauvat ja lapset eivät käytännössä juuri koskaan itke juuri siksi, että he julkevat primäärivanhempansa (käytännössä melkein aina äiti) mukana kaikkialle, ovat jatkuvassa ihokontaktissa ja saavat imeä rintaa milloin vain lohdukkeeksi.

      Maailma on tosiaan monimutkainen eikä vain yhtä oikeaa tapaa olla vanhempi ole :)

      Poista
    2. No joo, olet oikeassa. Ajattelin kyllä afrikan laajuutta ja heterogeenisyyttä kommenttia kirjoittaessani, mutta ajattelin oikaista hiukan. Minulla on afrikasta todella, todella suppea kokemus: olen ollut vain yhdessä maassa, ja vain maaseudulla satunnaisia päiviä lukuunottamatta. Toki kahdessa melko erilaisessa ympäristössä ilmastollisesti yms, mutta nimenomaan vain tansanian maaseudulla. Toisaalta taas ei "länsimaatkaan" ole mikään homogeeninen pieni spotti, vaan laaja kirjo erilaisia kulttuureja ja ympäristöjä nekin.:)

      Poista
    3. Musta tää onkin just se oleellisin havainto, että on monta tapaa tehdä oikein. Ei kannata lukea ohjeita kuin sarvipää Raamattua.

      Poista
  19. Terveisiä Itävallasta! Täällä on mahtavan pitkät perhevapaat, jotka käytännössä ovat lähes aina äidin vapaat. Jotta hoitorahaa saisi maksimimäärän, on toisenkin vanhemman oltava kotona vähintään kaksi kuukautta. Eli käytännössä mies pitää pitkän kesäloman.

    Olen palaamassa töihin kuopuksen täyttäessä 6 kk, mies jää siten 8 kuukaudeksi kotiin. Tätä on nyt sitten kovasti hämmästelty kummankin työpaikalla. Miehen firmassa kuulemma kukaan isä ei ole koskaan ollut vanhempainvapaalla. Multa taas kysyttiin, miten saatan olla täyspäiväisesti töissä, vaikka "sulla on vauva" ja mitäs kun välillä on työtilaisuuksia myös iltaisin.

    Eli vaikka paperilla asiat ovat oikein mallikkaasti täällä, siihen että "teillä on vauva" on vielä matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa. Mä en Itävallan tsysteemeistä tiennytkään aikaisemminkin.

      Poista
  20. Suomessa tuli itse asiassa tämän vuoden alussa voimaan uusi isyyslaki, ja nyt äiti ei voi enää estää isyyden selvittämistä. Oikeusministeriön sivulla on tiivistettynä keskeiset muutokset:
    http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/valmisteilla/lakihankkeet/henkilo-perhe-ja/isyyslainuudistaminen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa, se uusi laki on siis tullut jo voimaan - HYVÄ!

      Poista
    2. Nyt yritetään saada kansalaisaloitteella aikaan myös äitiyslakia, koska uudesta isyyslaista pudotettiin naisparit pois. Naispareilla ei siis onnistu tunnustaminen neuvolassa, vaan edelleen joutuvat käymään läpi perheen sisäisen adoption, joka kestää pitkään. Aloitteesta löytyy lisätietoa osoitteesta äitiylaki.fi. Toivottavasti saadaan tässä asiassa kaikki perheet samalle viivalle.

      Poista
    3. Siis aitiyslaki.fi

      Poista
  21. Mä luulen, että tässä on aika paljon kyse talouspolitiikasta. Täällä Norjassa, missä itse asun, on työvoimapula. Käsittääkseni myös Islannissa töitä riittää melkein kaikille. Silloin naiset tarvitaan mukaan yhteiskuntaan eikä heitä ole varaa jättää vuosikausiksi kotiin hallitsemaan perhe-elämää.

    Suomessa on työttömyttä eikä kaikille riitä töitä. Sen vuoksi naiset halutaan palauttaa kotiin ja se onnistuu helpoiten syyllistämällä ja vetoamalla esim. lapsen parhaaseen. Sen sivutuotteena aletaan sitten epäilemään miesten kykyä pärjätä kotona ja naisten kykyä pärjätä työelämässä ja yhteiskunnassa.

    Uskon, että samasta syystä Suomessa on ministereistä nykyisin valtaosa miehiä ja puolueiden puheenjohtajissakin taitaa olla vain yksi nainen. Vrt. esim täällä Norjassa, jossa on naispääministeri ja ministereitä 50-50. Täällä vuodenmittaisesta vanhempainvapaasta 10 viikkoa on korvamerkitty isälle. Vielä pari vuotta sitten se oli 14 viikkoa, mutta erityisesti kristilliset halusivat ajaa naiset takaisin kotiin ja isyyslomaa lyhennettiin. Monet miehet ovat kuitenkin kotona yli tuon 10 viikkoa, esim. oma mieheni oli kotona yhteensä 6kk eikä sitä pidetty mitenkään erityisen sankarillisena tai ihmeellisenä.

    Eli mitä vähemmän naisilla on yhteiskunnallista valtaa, sen enemmän käytetään valtaa kotona. Tasa-arvoisesta yhteiskunnasta hyötyisivät kaikki, naiset, miehet ja lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, täällä nyökkäilen! Erinomaista analyysiä.

      Poista
  22. Mä en ymmärrä tota kauheeta vauhkoamista vanhempainvapaiden korvamerkkaamisesta. Edelleen se on perheiden päätettävissä miten homman jakaa. Meillä minä olin pois töistä lasta kotona hoitamassa. Jos vanhempainvapaat olisi korvamerkitty olisi se meillä tarkoittanut sitä, että lapsi olisi mennyt aikaisemmin päiväkotiin. Kaikki naiset eivät omaa luotaista hoivaviettiä. Miksi miehen pitäisi se omata? Meillä isä hoitaa lasta siinä missä minäkin kun töistä pääsi. Lapsella ja isällä on tästä "antiikin aikaisesta" ja ilmeisen järkyttävästä 50-lukulaisesta hoitovastuun jaosta huolimatta lämpimät ja turvalliset välit molempiin vanhempiin. Ai niin.. ja mies kyllä piti kaikki isyysvapaat mitä markkinoilla tuolloin oli. Sekin lie aivan liian vähän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä perheet saavat jatkossakin toimia tavallanne, vaikka laki muuttuisi. Kyse on siitä, miillaisia valintoja yhteiskunta tukee. Äitien jäämistä vuosiksi kotiin ei mielestäni pidä määräänsä enempää tukea, vaan jos isä ei itselleen korvamerkittyä osuutta käytä niin ei se päivähoito nyt mikään huono vaihtoehto ole sekään. Ihan kelpo koululaisia noista meidänkin vekaroista on tullut, vaikka he päivähoidossa aloittivatkin hyvin pieninä.

      Poista
    2. Riitta tuossa kiteyttykin jo hyvin sen, mitä mäkin asiasta ajattelen...

      Poista
  23. Eron kokeneena ja jälkiviisaana sanon, että asia on juuri näin! Hyvä kirjoitus ^_^

    VastaaPoista
  24. Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja myös aiemmasta keskustelusta aiheen ympärillä. Olen iloinen siitä, että aihe on pinnalla ja ehdin ajatella sitä jo nyt ennen kuin minulla on lapsia.

    Alkuperäiseen Vaaralaan artikkeliin liittyen tunnistan kyllä tuon oman miehen julkisen haukkumisen/kritisoimisen esim. ystäväpiirissä, ja siis haukuttavan läsnäollessa. Olen ihmetellyt asiaa monta kertaa (ja silti joskus sortunut kommentoimaan oman mieheni tekemisiä siihen tiettyyn hieman huvittuneeseen ja vähättelevään äänensävyyn joka ilmiöön liittyy. mies ei kyllä muista näitä kertoja eikä tunnista koko ilmiötä, mikä on mielenkiintoista). Väitän, että jos miehet puhuisivat samaan sävyyn puolisoistaan, siitä nousisi äläkkä (tai vähintään pari kulmakarvaa). Luulen, että ilmiön takana on naisten tarve näyttää tuttavapiirin muille naisille, että he määräävät perheessä/pariskunnassa. Enkä nyt väitä, että kaikki puhuisivat miehistään rumasti, nämä ovat vain omia havaintojani lähipiiristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en voi kestää sitä nalkutusta suuntaan tai toiseen ja ylipäätään sitä, että puhutaan takanapäin ilkeitä juttuja. Huonoa käytöstähän se on.

      Poista
  25. Hallelujaa ja amen. Yksi fiksuimmista kirjoituksista aiheesta (tähän aiheeseen ovat siis aika monet blogeissaan tarttuneet) ja lisäksi kommentit ovat fiksuja (toisin kuin niissä muissa blogeissa, joissa kommentoijat ovat mm. sitä mieltä että feminismi on kaiken pahan alku ja juuri). Väestöliitolta olisin odottanut puheenvuoroa, joka olisi vähemmän yksisilmäinen - hehän eivät jatkokeskustelussakaan ole onnistuneet olemaan yhtään fiksumpia. Ugh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saara! Melkeinhän punastun täällä ruudun toisella puolella :)
      Mäkin oon todella pettynyt ton Väestöliiton kommentteihin. Niiden pitäisi kuitenkin nyt olla tässä keskustelussa se asiantuntija eikä provosoiva juttelija (tai ehkä ne tekee sen vahingossa).

      Poista
  26. Hollanin isipäivä on kyllä ollut myös meidän perheessä se onnen salaisuus. Eli lasten synnyttä mies rupesi tekemään neljän päivän työviikkoa ja äitimyytistä oli pakko päästää irti ja uskoa, että mieskin osaa vaikka ei tee asioita juuri niin kuin minä tekisin (itse tein ekan kanssa viittä päivää, sen jälkeen muotoja ollut vaikka minkälaisia). Eli lastenhoito jaetaan äidin, isän ja päivähoidon tai isonvanhempien kesken. Tämä jatkuu pitkälle vielä lapsen kasvaessa, ei siis ole vain pikkulapsivaiheen juttu. Myös isoisien näkee usein hoitavan lapsenlapsiaan (omia lapsiaan nämä isoisät tuskin paljoa ovat hoitaneet, mutta ihanaa että nyt pääsevät maailman muuttuessa nauttimaan tästäkin!). Pistää kyllä joskus korvaan miten Suomessa naiset puhuvat miehistään, eivät varmaan itse edes huomaa miten alentava sävy on kun tahtoo olla vähän maan tapa. Asennemuutosta siis kaivataan ja siihen tarvitaan varmasti niin miehiä kuin naisiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hollannin isäpäivästä en ollut aikaisemmin kuullutkaan. Kiinnostava ratkaisu! Kiitos siis kommentistasi, lisäsi taas tietämystä.

      Poista
    2. Kysyin mun hollantilaiselta miesystävältäni tuosta isäpäivästä, ja se taitaa olla aika tapauskohtainen riippuen mm. työpaikasta (näin ainakin asian ymmärsin). Miesystäväni siskon miehellä oli kyllä isäpäivä, mutta miesystävälläni ja hänen kahdella kolleegallaan (jotka ovat myös alle vuoden ikäisen vauvan vanhempia) ei näitä isipäiviä ole.

      Poista
    3. Joillain työpaikoilla Hollannissa suhtaudutaan nihkeästi miesten alle 5 päivän työviikkoon. Ja isipäivähän on siis palkaton (ellei firmalla satu olemaan erityisjärjestelyä, useimmiten ei). Periaatteessa lain mukaan vanhempainlomaa (palkatonta) pitäisi saada Hollannissa ottaa yhteensä 26 x viikottaisten työtuntien määrä silloin kun lapsi on alle 8 vuotias. Tämän voi sitten käyttää isipäivänä tai, niin kuin minun avomieheni, lyhennettynä työpäivänä.

      Poista
  27. Itse olen sitä mieltä, että tämä on suurelta osin äitien vastuulla. Äitien PITÄÄ hellittää kaiken vastuun ottamisesta ja antaa tilaa miehelle tulla tasa-arvoiseksi vanhemmaksi. Miksi ihmeessä äiti ottaisi koko vanhempainvapaan itselleen, eikä jakaisi sitä ollenkaan. Minun mielestäni Suomen lakia pitäisi joustaa vapaiden jakamisessa ja valitettavasti, pakottaa isät olemaan enemmän kotona korvamerkityillä kuukausilla, kuten Ruotsissakin tehdään.
    Ja sitten Ruotsin tilanteeseen. Täällä jaetaan todella huomattavasti enemmän vapaita kuin Suomessa. Suomessa ehkä naureskellaan latte-pappa termille, mutta jos asuisin vielä Suomessa ja itse istuisin vain hiekkalaatikon reunalla, niin kyllä se nauru kateuden takia kurkkuun jäisi.
    Täällä voi siis vapaa vapaat täysin vapaasti, tosin isälle on korvamerkittynä 3kk. Jos jakaa tasa 50-50 saa verottomana käteen about 1400-1500e tasa-arvobonusta, mutta se alkaa tikittää kyllä jo paljon aiemmin, joten 50-50 ei ole pakko jakaa.
    Kun lapsi hankitaan yhdessä, se myös hoidetaan yhdessä. Siis itse en_vain_ymmärrä miksi ihmeessä molemmat ei olisi lapsen kanssa kotona. Tulot, kyllä, ja siksikin toivoisin lainmuutoksia Suomen järjestelmään, esim. se 6-6-6 ei kuulosta yhtään hullummalta. Uskon, kuten sinäkin kirjoitat, että tie tasa-arvoiseen suhteeseen käy jaetun ja tasa-arvoisen vanhemmuuden kautta.
    Ruotsissa on jaettavana käytännössä normirahalla 1,5v (HUOM! Ja se tarkoittaa maksimissaan nettona, jos työ ei maksa erityiskorvausta, n. 1400e kuussa, ja tällöin siis suurimmilla tuloilla, eli pudotus on omaltakin kohdalta ISO) ja sen jälkeen vielä 90 pvä ihan minimikorvauksella. Rahaa täällä siis saa ilmeisesti vähemmän kuin Suomessa, mutta ei siitä sen kummemmin napista.
    Täällä jakaminen ei ole tosiaankaan vielä ideaalia, ja tilastot eivät näytä aina niin hyviltä. Tilastoja huonontaa huomattavasti maahanmuuttajien suuri osuus (muutos kestää heidän parissaan kauemmin, ymmärrettävästi) sekä sitten alhaisen koulutustason omaavat miehet.
    Aihe on minulle punainen vaate ja voisin tästä paasata kuinka kauan vain :) Mutta summa summarum, naisten velvollisuus vaatia, että miehet tekevät omansa ja ANTAA heidän tehdä se, halusi tai ei. Itse olen menossa takaisin duuniin vasta 8kk päästä synnytyksestä, aiempi ei vain ollut miehen freelancer työn takia mahdollista, mutta jaamme siis perusvapaan 60-40, ihan ok tulema. Itselleni on myös helpotus, että asia päätettiin yhdessä jo aikoja sitten ja tiedän, että halusin tai en, minun on pakko mennä töihin silloin, sillä mieheni haluaa myös olla kotona lapsen kanssa ja luoda suhteen.
    Kiitos vielä tuosta Lontoon-matka muistutuksesta. Itse mietin voinko olla erossa vauvasta 7kk iässä 4 yötä, mutta jos hoidamme alun kunnolla, sen ei siis pitäisi olla mikään ongelma. Sekavata teksti, mutta kai siitä jotain selviä pointteja on :) Kiitos kirjoituksestasi, lisää näitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, kun kirjoitit Ruotsin näkökulmasta. Nää erot ihan näin naapurimaidenkin välillä on yllättävän isoja ja tosi kiinnostavia.

      Poista
  28. "Monet tieysti vetoavat äidin ensisijaisuudessa biologiaan. Nainen on raskaana ja synnyttää ja imettää."

    Biologiaan vetoaminen on jo siitäkin urpoa, että en ole nähnyt, että tämä "nainen on ensisijainen vanhempi" -asenne olisi erityisesti harvinaisempi heteroperheissä, joihin on adoptoitu lapsia. Äitimyytti on äitimyytti, vaikka siitä poistais kantoajan ja imetyksen. t: yks adoptoitu, joka saa henkistä ihottumaa aina, kun 2000-luvun kulttuurisia malleja yritetään perustella biologialla

    VastaaPoista
  29. Kiitos, Satu! Olen iloinen, että sekä keräsit vielä kasaan fiksut argumentit siihen loppusyksyn kiintymysvanhemmuuskeskusteluun liittyen ja että otit samalla kantaa tähän viime aikoijen Väestöliiton mielipidemarssiin mediassa.

    Tony Dunderfelt, joka on Vaarasen kanssa samoilla linjoilla, kertoi juuri Hesarille että parisuhteista on kadonnut kipinä, ja väitti sen johtuvan suurin piirtein liiasta tasa-arvosta. Tekstissä kerrotaan, että Dunderfelt, itse parisuhteiden ja psykologian ammattilainen, joutui epävarmuuden tilaan, kun hänen oma vaimonsa sanoi hakuavansa erota ja keskustelu ei enää auttanut. Kuulostaa jotenkin siltä, että Dunderfeltin on vaikea hyväksyä sitä, että hänessä itsessään saattaa myös olla vikoja ja että kaikkia ihmisiä ei vain ole luotu olemaan ikuisesti yhdessä - mutta sen sijaan hän päätti ottaa tilanteesta vaarin ja alkaa saarnata sitä, miten yhteiskunnassa on menossa joku murros, jonka vuoksi naisia eivät enää kiinnosta heidän kanssaan tasaveroiset, rehelliset miehet, koska rehellisyys ei ole kiihottavaa. Jestas, mitä huttua.
    http://www.hs.fi/elama/a1453263080919?ref=hs-art-luetuimmat-#2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uijjjui, tuon miespsykologin kommentit oli jotain niin hirveetä kuraa, että mä en kestä. En pystyny ees lukeen sitä juttua kokonaan, alkoi ottaa niin kovin päähän, että ihmismielen asiantuntija laukoo tuollaista. ARgh.

      Poista
  30. Kummastelen linkkaamassasi blogikirjoituksessa tätä kohtaa: "...ei riitä, että miehet ottavat osaa kotitöihin, vaan heidän tulisi ottaa vastuu myös metatyöstä ja opetella kommunikoimaan tämän organisointityön jaosta naisen kanssa. Muuten nainen joutuu edelleen kantamaan lopullisen vastuun kotitöistä."

    Ei nainen ole mikään tahdoton objekti joka joutuu kantamaan kaiken vastuun metatyöstä, vaan myös aktiivinen subjekti joka halutessaan voi tietoisesti vaatia vaatia miestä ottamaan vastuuta ja samalla luopua siitä itse. Väittäisin, että osittain on kyse myös siitä, että naiset eivät halua luopua vastuusta, koska se tarkoittaisi myös vallasta luopumista. Tasa-arvoisesti korvamerkityt perhevapaat auttaisivat vastuun ja vallan tasapuolistamisessa, mutta mielestäni paljon auttaisi jo se, että itse ne tiedostaa. Tällöin asetelmia pystyy muuttamaan.

    Esikoisemme syntyy kesällä ja olemme miettineet tätä kysymystä mieheni kanssa paljon. Yhtä paljon kuin mieheni on tietoisesti otettava vastuuta, on minun itse pyrittävä vallasta luopumiseen, koska en halua olla perhe-elämän projektipäällikkö. Kärjistetysti tämä tarkoittaa myös sitä, että jos en halua olla yksin vastuussa lapsen vaatetuksesta, on minun myös kestettävä se, että lapsi joskus kulkee oman makuni vastaisissa kledjuissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen sun kanssa tässä kyllä samaa mieltä: naisten pitää vaan jättää se "valtatyhjiö" vaikka sinne keittiöön tai lastenhuoneen iltahetkiin ja antaa miehen hoitaa homma.

      Poista
    2. hih - mä oon kotiäitinä Saksassa ja meillä mun (suomalainen) mies kokkaa "aina" (hei, mun kokkaustaidot riittää mikrossa lämmitettäviin ruokiin ja lihapulliin... :D ) ja laittaa nassikan myös nukkumaan. Nassikka on nyt 6-v ja meillä menee kyllä kotityöt tasaisesti, vaikka minä olenkin "vain" kotiäiti - no teen erinäisiä töitä kyllä + opiskelen, mutta palkkatyöhön en täällä Saksassa ole vielä päässyt (pidän siis kynsin ja hampain kiinni näistä kotityöjaoista juurikin siksi, että en aio olla kotiäitinä elämän tappiin asti). Alussa ei näin ollut, koska tunnustaudun imetysfaniksi, tai siis mies on aina kyllä kokannut, koska tykkää kokkaamisesta ja laittanut tuon nukkumaankin pääsääntöisesti ihan vauvasta asti, mutta mun oli vaikeeta jättää naskalia isälle, vaikka onhan nuo viettäneet ihan kiitettävästi aikaa kahdestaankin kun imetys loppui. Ennenkin mies potki mua ulos vaikka ihan vaan kauppaan tahi kävelylle tahi kavereiden kanssa ulos - en siis valita :)

      Poista
    3. Niin ja lisättäköön vielä, että isyyskuukauden mies piti, mutta oltiin koko perhe reissussa, muuten minä pidin nuo vanhempainvapaat. mies vaihtoi aina kakkavaipatkin kun oli kotona, okei vaihtoi ne vapiat aina kun oli kotona ja tosiaan kokkasi myös meille syötävät päiviksi (naskali lähti liikenteeseen hieman liian aikaisin ja ei olisi kokkaamisesta tullut yhtikäs mitään sen kanssa (ja no... mun kokkaustaidot...)), meillä ei siis soseet tuohon uponnut, niin piti sitten keksiä ikiliikkujalle tapa, missä pystyy liikkumaan ja syömään samalla, eli sormiruokailu.
      Itse en kuulu noihin korvamerkittyjen vapaiden kannattajiin. Meillä roolijaot menny hyvin, vaikka mies ei naskalin kanssa kotona yksin ollutkaan vanhempainvapaalla, keskusteltiin tästä silloin, mutta mies tarvitsi työtä ns. "pysyäkseen järjissään". Tuosta huolimatta meillä naskali hoituu ihan tasapuolisesti, samoin kotihommat, eli pakko ei ole koskaan hyvä juttu. Asenteet sen sijaan ratkaisee ja onneksi omalla miehellä asenteet on kunnossa (no enhän mä siihen muutoin ois retkahtannutkaan...). Asenteita ei vaan pystytä muuttamaan kun siihen on esteinä: värit (luoja miten vihaan "pinkki tytöille, sininen pojille" -ajattelua), lelut (miksi ne pitää jaotella tytöille ja pojille erikseen - eikö tytöt osaa leikkiä kun tyttöjen leluilla ja pojat poikien... (luoja paratkoon: omani leikkii sekasin! Sille varmaan jää kauheet traumat asiasta...)), vaatimukset (tytöt on kilttejä ja herkkiksiä, pojat on kovia ja villejä), jnejne... Työsarkaa riittäisi, mutta mainosmiehet mm. tekevät parhaansa, että Hampaaton on pojille ja Frozen tytöille, vaikka molemmissa leffoissa on kyllä kosiskeltu toistakin sukupuolta, niin silti... Kenkiin en viitsi edes mennä... Tyttöjen himpulakengät söpöyksineen vs. poikien käytännölliset... Välillä oikeesti itken kaupoissa ja ihmisten kommentit... AAAAARGHHHHHH!!!!!!!!!

      Poista
  31. Mielestäni lapset menevät huoltajuuskiistoissa yllättävän usein isille ottaen huomioon miten paljon enemmän naiset hoitavat lapsiaan. Eivät suinkaan kaikki isät suostu hoitamaan lapsiaan 50% ajasta. Esimerkiksi minun mieheni on kyllä pitänyt isyyslomia, mutta ei suinkaan suosutunut silloin hoitamaan vauvaamme tasavertaisena vanhempana vaan lähti harrastuksiinsa. Kesti pari kuukautta ennen kuin hän hoiti vauvaa itsenäisesti 15min. Oikeasti joka neljäs avioerolapsi asuu isänsä luona. Kuitenkaan tutkimusten mukaan joka neljäs isä ei osallistu samalla lailla lastenhoitoon ja kotitöihin kuin äiti. Ei edes sillon kuin molemmat ovat jo työelämässä. Tutkimusten mukaan äitejä arvoidaan tiukimmin huoltajuuskiistoissa. Tämä siis Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteishuolto on kai se yleisin huoltajuusmuoto eron jälkeen ja THL:n mukaan valtaosassa (yli 80 %) yhteisthuoltotapauksia lapset asuvat äidin luona. (https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/126139/Tr11_15.pdf?sequence=4)

      Poista
  32. Tosi hyvää asiaa! Meillä vastuu jakautuu kotona aikalailla tasan, muuten ei mitään tulisikaan koska en todellakaan koe olevani mikään kodinhengetär tai kanaemotyyppinen... Esimerkkinä mulla ei ole mitään käsitystä miten esim. kuivausrumpu meillä toimii, pyykinpesukoneen pystyn sentään auttavasti laittamaan päälle, muuten se homma on täysin miehen vastuulla. Minä puolestani teen useimmiten ruoat ja muutenkin hommat jakautuvat kohtuutasan.

    Veikkaan, että tuo vanhempainvapaiden tasavertainen jakautuminen auttaisi paljon. Meillä mies oli esikoisen aikaan 2kk lapsen kanssa kotona, kun menin töihin, ja saman hän aikoo tehdä nyt kuopuksenkin kanssa. Lapsi oli tuolloin oikein mainiossa iässä (1v2kk) ja ihan mielelläni olisin silloin sinällään pari kk ollut hoitovapaalla, mutta mielestäni oli todellä tärkeää antaa miehelle se aika ja mahdollisuus. Ja sanoisin että moni asia sujui paljon paremmin kuin minulla, mies kun on meillä se, joka paremmin viihtyykin kotosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mullakin kesti aika kauan hokata kuinka meidän pyykinpesukone toimii (koska mä en kuulemma osaa lajitella vaan laitan värikkäitä ja vaaleita sekaisin). No googlasin sen käyttöohjeen sitten yhtenä sellaisena iltapäivänä kun oli vain pakko saada pestyä pyykkiä eikä puoliso ollut kotona. Hyvinhän se sitten sujui kun vähän keskityin.

      Poista
  33. Satun näkemys perustuu monessa kohta siihen, että mies HALUAA syöttää ja vaihtaa kakkavaippoja, ja että nainen on jarruna tässä järjestelyssä. On kuitenkin valitettavasti myös niin, että mies ei aina ehdi kasvaa isyyteen siinä samassa ajassa (raskauden aikana). Toiset uskovat että ihmisen voi pakottaa ottamaan vastuuta, mutta se ei ehkä ole kovin viisas lähestymistapa. Kun isästä kuoriutuukin kapinoiva uusteini, hän ryhtyy valitsemaan, osallistuuko vauvanhoitoon vai ei ja jos niin milloin. Jos ei osallistu, nainen hoitaa. Yöt läpeensä valvottava vauva yhdistettynä kipuilevaan isään voi olla liikaa äidille - on yksinkertaisesti itselle helpompi hoitaa vauva kuin tapella miehen kanssa hoitaako hän yöherätyksiä vai ei. Isyyteen voi kasvaa pitemmällä aikajänteellä. Ja jos perheeseen tulee joskus toinen lapsi (jos parisuhde ei ole siihen mennessä hajonnut) niin ehkä asiat ovat jo tasa-arvoisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tilanne on nyt ekan lapsen kohdalla juuri tämä. Mies vain häipyy sohvalle nukkumaan vaikka olisin miten sairas ja harrastuksiinkin.

      Poista
    2. Ja alunperin halusi lasta enemmän ja ehdotti sitä.

      Poista
    3. Voi perse, sanon... Toivottavasti tilanne muuttuu parempaan päin. Se pikkuvauva-aika ei onneksi kestä kovin kauaa, mutta olisi niin paljon kivempaa kaikille, jos siihen osallistuisivat molemmat vanhemmat. Ei se vauvanhoito muakaan (näin äitinäkään) aina nappaa, etenkään jos on itse kuolemanväsynyt ja vauvalla joku kitinäkohtaus päällä, mutta ei oikein ole vaihtoehtojakaan kuin reagoida kitinään ja yrittää keksiä jotain ratkaisuja.

      Toivottavasti tilanteet muuttuu!

      Poista
    4. Kiitti tsempistä. Mulla synnytyksestä toipuminen pitkittyi tulehduksen takia ja nyt pukkaa flunssaa päälle. Oma äiti auttoi mutta on nyt keuhkokuumeessa. Hyvin on tuo lspsi kyllä hoidettu. Hymyilee paljon itkee vähän ja imee tissiä yhtenään. Onneksi mies tuntuu vähön jo skarppaavan. Neljä kuukautta tässä meni, ne on kahdestaanvaunulenkillä, matkalla apteekkiin hakemaan troppeja mulle.

      Poista
    5. Mies hoitaa vauvaa itsenäisesti ekaa kertaa.

      Poista
    6. Ja maksan oman osani menoista, mies on tänä aikana ollu kuukauden lomilla ja tämä on kerrostalo ja omistan perheemme auton ja oon huoltanu sen ja isäni vaihtoi talvirenkaat.Että vituttaa saamarasti nämä naiset vaanvalittaa kommentit. Kyllä varmasti oon valittanu.Valittaa tuo ukkokoin, vähemmästäki.

      Poista
    7. Ja meillä on putkiremontti ja oo hoitanu kaiken siihen liittyvän. Ihanvaan ennen kun joku sanoo ettei se isäntä lumenluonnilta ja peltotöiltä ehdi.

      Poista
  34. Hyvä teksti ja hyvä keskustelu taas. Kiitos siitä! Jäin itsekin miettimään, että vaikka sitä arkena varmasti tekee enemmän kotitöitä ja etenkin sitä kuuluisaa metatyötä, kyllä mieskin onneksi osallistuu. Tätäkin tekstiä kirjoitan Indonesiassa työmatkalla hyvillä mielin, koska tiedän, että mies kotona pärjää lasten kanssa ihan varmasti!

    VastaaPoista
  35. En voisi olla enempää samaa mieltä - hyvä kirjoitus! Ja minä olen kasvatustieteilijä :D :D Meillä mies halusi lapsia jo paljon ennen minua ja on ollut lasten hoidossa mukana kaikessa muussa paitsi imettämisessä ihan alusta asti. Olisi varmaan imettänytkin, jos olisi voinut. Ja väittäisin, että lapset ovat oikein tyytyväisiä ja onnellisia, eikä meistä vanhemmista kummankaan tarvitse koskaan miettiä, että pärjääkö toinen lasten kanssa kotona (tai jossain muualla): tervettä meininkiä minun mielestäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Tosi kivaa kuulla myös teidän kasvatusalan ammattilaisten mielipiteitä (kun niihin kasvatusteorioihin usein näissä nettikeskusteluissakin vedotaan, eikä se referointi varmaankan mene aina ihan oikein...)

      Poista
    2. Täytyy tähän heittää lisäkommenttina, etten ole varmastikaan ihan perinteinen kasvatusalan ammattilainen (maisterius on tuore tapaus ja ikään kuin jatkotutkinto ihan eri alan toiselle tutkinnolle) ja että alaa opiskelleilla on varmasti monen sortin ajatuksia aiheesta, mutta itse olen oppinut ja olen sitä mieltä, että kaikista tärkeintä lapselle ja hänen kehitykselleen ovat turvalliset aikuissuhteet. Mikään teoria ei käsittääkseni ota kantaa sukupuoleen. Toki on ymmärrettävää, että ennen vanhaan se lapsesta huolehtinut henkilö useimmiten oli äiti, kun miehet olivat töissä. Maailma on kuitenkin muuttunut ja se pitäisi pikku hiljaa valaistua kaikille. Miehet haluavat olla mukana lastensa arjessa monin eri tavoin - geeniperimässä ei ole määritelty, etteivät he tätä osaisi tai saisi tehdä.

      Itselläni on tullut tehtyä omasta arjestani sellainen havainto, että kun molemmat vanhemmat osallistuvat lasten kaikkiin arjen toimintoihin, muodostuu perheestä ja sen arjesta kaikille sellainen kokonaisuus, jonka rikkominen tulee todella, todella vaikeaksi edes ajatuksen tasolla. Vaikka parisuhteessa tulee eteen haasteita, on aina ensimmäisenä mielessä perhekokonaisuuden säilyttäminen. Eroaminen ei ole koskaan helppoa, mutta en siedä edes ajatuksena sitä, että lapset joutuisivat vuoro viikoin ikävöimään poissa olevaa vanhempaansa. Tämä ihan omana mielipiteenäni ja sen kummemmin ydinperhettä idealisoimatta.

      Poista
  36. Olen miettinyt, olisiko meteli ollut niin kova, jos siskosi asuisi Forssassa ja matkan ohjelmassa olisi ollut Lontoon eläintarhan sijaan Elonkierto ja Jokioisten museorautatie.

    VastaaPoista
  37. Lakihan muuttui jo: http://www.suomenlaki.com/juristikirje/isyyslaki+muuttuu+2016++tassa+merkittavien+muutosten+lista/a2286912
    Kannattaa tollasten lähteiden kanssa olla tarkka julkaisupäivästä (jota mulla ei ainakaan tähän puhelimeen tule näkyville edes).
    Nämä ovat asioita, jotka muuttuvat hitaasti ja perheoikeuden alalla yleensä ensin muuttu asenteet yhteiskunnassa ja lait sitten sen perässä..

    Tosiaan Suomessakin nämä asenteet ovat hiljalleen muuttumassa, mutta ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu. Jos mies ei koe olevansa äidin veroinen hoitaja, niin ei varmasti ole yhtä huoletonta hänelle jättää hoitovastuuta kuin tapauksessasi. Hienoa siis, että olet löytänyt tuollaisen miehen! Käsittääkseni Suomessa tämä muutos kompuroi myös työnantajien asenteiden takia; kyllä isät sitä hoitovapaata saisivat, mutta kyll ämonilla työpaikoilla sellainen mies joutuu myös kulmakarvojenkohottelun kohteeksi. Siinä saa olla miehen itsetuntokin kohdillaan, että lähtee kyseenalaistamaan työnantajan asenteita. Uskon kuitenkin, että hiljaa hyvää tulee.. Vanhempien sukupolvien tausta ja kasvatusmallit näkyvät toki vielä pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, etenkin miesvaltainen ay-siipi vastustaa esim. näitä tasavertaisempia perhevapaa- ja vanhemmuuden kustannusmuutoksia.

      Mä en ollut huomannutkaan että tuo laki oli jo muuttunut. Erinomaista, että on! (Kiitos siis sullekin vinkistä, kävin edaamassa tekstiä)

      Poista
  38. Hyvä ja tärkeä kirjoitus. Allekirjoitan jaetun vanhemmuuden täysin.

    Mutta mutta. Meillä on pian 8 kk ikäinen pieni tyttö, joka on ollut koko ajan hyvin kiinni äidissään. Isä on mitä parhainta isämateriaalia, nauttii tyttönsä kanssa touhuamisesta ja on tämän kanssa aina täysin läsnä, mutta siitä huolimatta sisukas neitimme ei anna isän osallistua mihinkään hoitotoimenpiteisiin iltaisin. Tätä on yritetty moneen otteeseen, niin että oon sekä pysytellyt toisessa huoneessa tai lähtenyt pois kotoa, mutta meillä isä ei yksinkertaisesti kelpaa. Tilanne on tosi turhauttava meille kaikille, kun toinen haluaisi auttaa mutta ei yksinkertaisesti voi. No, ei tämä voi jatkua näin loputtomiin ja niinpä yritetään parin viikon päästä tehdä nukutus- ja unikoulu by daddy, kunhan saadaan ensin kerättyä voimia sitä varten. Pointti siis vaan oli se, että joskus jaetun vanhemmuuden saavuttaminen käytännössä voi olla vauva-aikana työn takana, vaikka molemmat vanhemmat sitä haluaisivatkin. No, meilläkin onneksi isyysvapaa häämöttää muutaman kuukauden päässä. Josko tilanne tässä vähitellen tasoittuisi.

    VastaaPoista
  39. Kiitos, hyvä ja ajankohtainen postaus! Meillä kyllä pyritään jakamaan vastuu lapsesta myös puoliksi ja nyt se alkaakin sujua helpommin, kun poika (1 v 2 kk) pärjää ilman imetystä tarvittaessa koko päivän. Vauvavuosi suuritarpeisen vauvan kanssa oli kyllä ajoittain itselleni raskas, mutta isä on auttanut ihanasti koko ajan niin paljon kuin on pystynyt. Kun yösyönnit jossain kohti loppuu, niin jätän pojan varmasti huoletta isänsä kanssa. Meillä on ollut luontevaa se, että minä olen lapsen kanssa arkipäivät ja teen töitä (yrittäjänä) pääasiassa viikonloppuisin, jolloin isä on pääasiassa pojan kanssa. Tämä toimii meillä erinomaisesti! :) Mukavaa reissua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama epäsäännöllinen rytmi meilläkin - mulla on usein töistä vapaapäiviä keskellä viikkoa ja oon lasten kanssa ja joskus taas toisinpäin.

      Poista
  40. Tosi hyvä kirjotus Satu! 👍 kyllä mä tunnistan itsessäni sen et "omin" tuon lastenhoitovastuun ittelleni ja nyt vasta (tyttö 7,5kk) alkanut pikkuhiljaa hölläämään ohjaksia ja antanut enemmän vastuuta myös miehelle. Eihän mulla olis mitään toiveita käydä jatkossa töissä (super epäsäännöllinen vuorotyö) jos ei mies pärjäisi lapsen kanssa. Pärjää se, tekee ehkä asiat eri tavalla, mutta kyllä se ton ipanan hengissä pitää. 😄 eka testaus viikon päästä kun jäävät kaksin kotiin yön yli. Mutta mukavaa reissua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tsemppiä siihen "ekaan yöhön" :)

      Poista
    2. Eiköhän ne pärjää tai no on pärjättävä :D

      Poista
  41. Mulla ei oo lapsia enkä ole aikeissa tehdäkään (vielä tai maybe never, en tiä). MUTTA tämän luettuani mietin, että jos siihen hommaan alkaisin, niin ehto olisi kyllä se että puoliso osallistuisi toukan hoitoon ja vastuun jakamiseen yhtä lailla. Kiitos loistavasta kirjoituksesta. :)
    P.S. Oma isäni on 80-luvun loppupuolella vienyt mua neuvolaan ja siellä kuulemma neuvolantädit huokaili, että voi miten ihanaa. Näitä kommentteja lukiessani aloin vaan miettiä, että aika saamarin hämmentävää jos siellä edelleen kehutaan isää reippaaksi, siis haloo 2010-luvulla!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina: en hetkeäkään epäile, etteikö 90 % lasta suunnittelevista pareista kävisi tätä keskustelua tai etteikö äidit odottaisi, että lasta hoidetaan tasapuolisesti. Vauva-arki vaan iskee monesti shokkina (lähinnä intensiivisyytensä takia) ja kauniit sanat ja keskustelut eivät sitten käytännön tasolla toteudukaan. Vaikka puoliso olisi tähän asti osallistunut tasapuolisesti kotitöihin, se ei tarkoita, että hän automaattisesti olisi täydellinen isä. Eli koskaan ei voi olla täysin varma miten elämä käytännössä menee. Edes se, että mies on ollut se lastenhankinnan aktiivinen osapuoli, ei automaattisesti takaa hänen aktiivista osallistumistaan lastenhoidon arkeen (paitsi valikoiden).

      Poista
    2. Mun on vaan vaikea ymmärtää sitä, miten sille isälle annetaan minkäänlaista siimaa laistaa lapsenhoitovastuusta? Jos äiti ilmoittaa että lähtee nyt ulos kuten ennen lapsen tekoa sovittiin, niin ei kai se isä voi sitä lasta hoitamattakaan jättää. Vauva-arki voi varmasti tulla shokkina molemmille, mutta se vauva on siitä huolimatta hoidettava yhdessä. Tähän juuri auttaa varmasti sekin, että vanhempain- ja hoitovapaita pitää myös isä. Yksin, eikä äidin pikku apulaisena.

      Poista
    3. Idris, tilannetta on tosiaan vaikea ymmärtää, jos ei ole itse ollut siinä. Ihan käytännön esimerkki tuosta mainitsemastasi tilanteesta: kuka äiti ilmoittaisi lähtevänsä ulos "kuten sovittiin" jos lapsen isä käyttäytyy uhmakkaasti? Nauttisiko hän "ulkona olosta" kun tietää, että lapsen isä on pakotettu olemaan vauvan kanssa ja isä on tehnyt selväksi, kuinka vastentahtoisesti hän sen tekee? Tai jos isä lähettelee tekstiviestejä, että vauva huutaa eikä rauhoitu? Ei asiat ole niin yksinkertaisia, että "isälle ei vaan anneta siimaa". Tuo on vähän sama kuin sanoisi masentuneelle että "ota nyt vaan itseäsi niskasta kiinni".

      Poista
    4. Joo nimenomaan. Minulle ainakin tuli tosi yllätyksenä se, että pienen vauvan äitinä se ulos lähteminen ei tosiaankaan ole mikään pikkujuttu. Se oli ihan kauheaa. Lähikaupassa just pystyi käymään, mutta sieltä piti juosta kotiin. Ja kun puoliso osti minulle liput suosikkibändini keikalle, lähdin sinne itkien. En siksi, ettenkö olisi uskonut hänen pärjäävän vauvan kanssa, vaan siksi, että lapsen jättäminen TUNTUI PAHALTA. (Keikalla oli kyllä sitten tosi kivaa. :) Ymmärrän hyvin, miksi monissa perheissä mies onnistuu luistamaan. Onneksi tuo oma puolisoni pakotti minut välillä ulos. :D

      Poista
  42. Minä en voi terveydentilani takia edes miettiä lasten hankintaa, mutta alusta asti oli aika vahva sellainen fiilis, etten halua lapsia. Silloin en tiedostanut mistä se johtui, mutta nykyään ymmärrän: minä en halua olla se, joka joutuu yksin kantamaan vastuun kaikista ja jolle mieskin on vain yksi lapsi lisää. Nyt kun olen lukenut sinun kirjoituksiasi ja jonkun äidin, joka oli lähtenyt miehen ja lapsen kanssa reppureissaamaan mukulan ollessa vielä pieni voin ajatella, että ei se vanhemmuus niin kamalaa olisikaan - silloin, kun se olisi molempien yhteinen vanhemmuus eikä omasta elämästä tarvitsisi luopua 18 vuoden ajaksi. Nykyisen kumppanin kanssa varmaan onnistuisikin, sillä kotityöt menevät puoliksi. Myös metatyöt, joita lapsettoman kaukosuhteessa elävän parin elämässä on erityisesti yhteisen ajan sovittelu, lentojen varaaminen, tekemisten aikatauluttaminen jne., jakautuivat kun osasin avata asiasta suuni. Parisuhteen pitäisi olla tiimi, eikä mikään vääristynyt äiti-teini-suhde.

    VastaaPoista
  43. Omaan korvaan tuo muualla käytävä keskustelu kuulostaa lähinnä absurdilta ja pohdimme miehen kanssa että emme me tunnista itseämme tuosta vastakkainasettelusta. Ei minulle tulisi mieleenkään, etteikö mies lapsen kanssa pärjäisi kotona sillä välin kun minä olin viiden päivän työmatkalla. Kai se olisi jauhosäkki sylissä kuollut nälkään jo ennen meidän parisuhdettamme, jos olisi niin avuton ettei saa ruokaa pöytään oma-alotteisesti.

    Varmasti monessa perheessä pikkulapsiaika on rankkaa, mutta parisuhteessa silloin pitäisi voida tukeutua puolisoon eikä kaivautua omaan poteroonsa katkeroitumaan. Koko perheen hyvinvointiin kuitenkin vaikuttaa se, että kaikki perheen jäsenet voivat hyvin.

    VastaaPoista
  44. Tunnustan... olen hiukan "vanhempaa polvea" ja meillä on kipuiltu takavuosina paljonkin tämän asian kanssa. Itse olen ottanut ihan liikaa vastuuta lapsista ja kodinhoidosta. Jossain vaiheessa kun lapset alkoi olla isompia, sain tarpeekseni ja lopetin hyysäämisen ja valmiiksi tekemisen. Asiaa auttoi hiukan myös se, että mies oli välillä enemmän kotona, kun oli työtön ja minä töissä.

    Oikeasti meillä on vasta viimeisen vuoden aikana muutos tapahtumaan, kun aloin opiskella iltaisin...ja asiasta juteltiin kunnolla, en vaan ehdi kaikkea ja miehen on pakko tehdä esim. ruokaa kun joka päivä ei voi hakea pizzaa...

    Tosin täytyy tunnustaa, että en ole koskaan oikein tykännyt siitä keskustelusta, jota naiset keskenään käyvät eli oli tilanne kotona ollut mikä hyvänsä en ole lähtenyt siihen oman miehen haukkumislinjalle. Itsepähän olen tilanteeni luonut ja homman antanut tapahtua....

    Asenteiden muutoksessa menee aikaa ja kun olen tuossa 19 vuotiasta tytärtäni kuunnellut, niin kovin paljon hänen kaveripiirissäänkin on vielä henkeä - naisten työt, miesten työt. Ja parisuhteissa lähdetään heti alusta lähtien jotenkin sitomaan toista. Tarkoitan tällä sitä, että tytöt/pojat haluavat rajoittaa tyttö/poikaystävänsä menemisiä ja tulemisia ihan suhteen alusta lähtien. Tyttäreni on herättänyt kaveripiirissään kummastusta kun on suhteissaan ollut sitä mieltä, että vaikka yhdessä ollaan, mutta molemmilla on myös omia kavereita ja menoja.

    VastaaPoista
  45. Yksinhuoltajaisän tyttärenä on pakko vielä kommentoida tähän, että isät eivät ainoastaan ole yhtä hyviä ja tärkeitä vanhempia kuin äidit, vaan joissakin tapauksissa vielä parempia, rennompia, rakastavampia jne...

    VastaaPoista
  46. Hammashoitolasta tervehdys,

    Täällä suun hoidon kuplassa tasa-arvo on ainakin näkynyt viimeiset vuodet mukavasti.

    Himpun verran suurempi osa saattajista on isiä kuin äitejä. En tiedä, mistä tämä johtuu. Ehkä miehiä on meidän maakunnassa enemmän työttömänä?

    Esilääkityt lapset hyötyvät iseistä, koska isät jaksavat paremmin kantaa kouluikäiset lapset vastaanotolta autoon.

    Äideille kiukutellaan enemmän. Lapsi, joka antaa poistaa maitohampaan oikealta puolelta isän kanssa, ei suostu vasemman puolen maitsikan toimenpiteeseen seuraavalla kerralla, jos saattajana on äiti. (joskus toisinpäin, yleensä näinpäin)

    Isät kyselevät tarkasti, äidit kyselevät tarkasti.

    Isät unohtelevat varattuja aikoja, mutta myös äidit unohtelevat varattuja aikoja. Molempien kanssa lapset myöhästyvätkin.

    Isät keksivät hauskoja säilytysratkaisuja oikomiskojeille. Vanha Rambo-VHS-kotelo on kova juttu.

    Isät tykkäävät irrottaa lapsen maitohampaat ennen kuin hammaslääkäri ehtii! (nännännää-meininkiä)

    Äidit saavat lapsen niskavetokojeen paremmin paikoilleen, koska heillä on sirommat sormet. Isät joutuvat vähän ähertämään, ja lapsen suupielet joutuvat venymään enemmän.

    Äidit ovat selvästi letittäneet tytöille tyylikkäitä sivulettejä, jotta poninhäntä ei paina takaraivoon hoitotuolissa.

    Olen aika ylpeä meidän potilaista ja heidän vanhemmista :D

    -suun terveydenhuollossa työskentelevä äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kommentti, kiitos näkökulmasta!

      Poista
  47. Kommenttini tulee nyt hyvin jälkijunassa, mutta en voi olla kommentoimattakaan (sikäli mikäli näin vanhaan postaukseen lisättyä kommenttia enää edes huomaat :)), koska kirjoituksesi oli niin hyvä ja aihe sydäntäni lähellä. Olen itsekin kirjoittanut aiheesta ystäväni kanssa pitämään blogiin, käy kurkkaamassa, jos joskus kiinnostaa: https://vastalauseita.wordpress.com. Jostain syystä olen löytänyt blogisi vasta nyt, vaikka kirjoittamiesi Mondojen avulla Islannissa on tullut reissattua neljä kertaa. :)

    Sellainen vielä tähän kommenttina, että Suomessa myös sotien on katsottu vaikuttaneen sukupuolirooleihin; naisista tuli kotirintaman päälliköitä ja miehistä kodeissaan vierailijoita, ja tietyiltä osin pakon sanelema malli on lähtenyt toistumaan. Ei se tosiaan varmaan auttanutkaan ole, joten korvamerkinnät meille heti nyt.

    Mutta siis kiitos hyvästä kirjoituksesta ja kiinnostavasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Melina, ai kuin kivaa kuulla että Islanti-matkajutut ovat olleet avuksi! Kyllä mä näitä vanhempien tekstien kommentteja käyn aina katsomassa välillä ja vastaan parhaani mukaan kun on aikaa (ja sitähän on, hehe). Kiitos myös linkistä, käyn katsomassa!

      Poista

Mitä tuumaat?