Olen tässä pari päivää hengitellyt ja keräillyt itseäni viimeviikkoisen murtomaahiihtoretken jälkeen. Sana retki on ehkä omalla kohdallani ...

Henkilökohtainen totuus eräästä hiihtovaelluksesta Islannin erämaahan

25.2.15 Satu Kommentteja: 45

Olen tässä pari päivää hengitellyt ja keräillyt itseäni viimeviikkoisen murtomaahiihtoretken jälkeen. Sana retki on ehkä omalla kohdallani hiemaan harhaanjohtava. Puhuisin mieluummin fyysisestä puserruksesta, joka vei naisen hermoromahduksen partaalle ja takaisin.
Matkamme keskus eli Landmannalaugarin vuoristomaja. Kesäisin täällä käy satoja turisteja päivässä, talvella hiljaisuus on taattu.
Sama auringon laskettua.
Tästä hiihtomatkasta on työn alla reippailuhenkinen laaja matkajuttu, jossa kerron tarkemmin reissun sisällöstä, mutta tämä seuraava sisätäköön nyt sen ah niin ihanan henkilökohtaisen tilitysosuuden.

Jumalauta. Lähdin kuuden päivän murtomaahiihtoretkelle, jonka matkanjärjestäjä oli luokitellut helpoksi. Voin kertoa, että se oli helposta yhtä kaukana kuin islantilainen umpihanki on suomalaisesta valaistusta hiihtoladusta.
Ylös vuoristoon. Oppamme ääteisverenkierto herätti kiinnostukseni - hän hiihti melkein koko reissun paljain käsin. 
Ylitämme järven jään...
Viime vuonna hiihdin Lapissa Äkäslompolossa parhaina päivinä jopa 30 kilometriä. Olin lenkkien jälkeen väsynyt, mutta koin pärjääväni hyvin.

Islannin erämaassa tipahdin suksieni kanssa maan pinnalle jo ihan ensimmäisenä päivänä. Hiihdimme päivässä keskimäärin 12 kilometriä, mutta fyysisesti olin joka ilta aivan nauris. Eihän siellä maastossa tietenkään mitään hiihtolatuja ollut. Opas aurasi lunta ensimmäisenä ja seuraava tamppasi reittiä vähän lisää ja niin edelleen. Vaikka tulin melkein aina viimeisenä, eteneminen ei ollut helppoa.
Nämä maisemat...
Välillä lunta oli reisiin asti. Kun edessä oli 300 metrin nousu vuoren rinnettä pitkin metrin lumihangessa, ei paljon auttanut vaikka päässä soi Aaro Hellaakosken lyömätön runonpätkä: Tietä käyden tien on vanki, Vapaa on vain umpihanki. 

Punnersin mäet käsivoimilla ylös. Kun tultiin samaa reittiä alas, kaatuilin käännöksissä, sillä astuin koko ajan omien suksieni päälle - en tosin tiedä, miksi. Ensimmäisessä jyrkässä alamäessä vedin mutkan suoraksi syöksylaskulla lumikinokseen. Märkä naama 20 m/s-tuulessa ei ollut miellyttävä kokemus. Viisaannuin ensimmäisestä kerrasta ja vedin naaman peitoksi pipon ja suojalasit. Villaisen kommandopipon hellä ihon pintaverenkiertoa aktivoiva hieronta selittänee osaltaan myös sen hyvän reissuihon.
Kokovartalotoppapukumuoti.
Tämän reissun tärkein varuste: suojalasit. Ne suojasivat tuulelta ja sateelta ja auttoivat erottamaan syvyyksiä muuten kovin valkoisessa maisemassa.
Lumiolosuhteet vaihtelivat hurjasti. Välillä lunta oli pari metriä, välillä tuuli oli puhaltanut rinteen jäänliukkaaksi. En käsittänyt oppaan kehotusta käyttää suksia liukkaissa paikoissa kuin luistimien teriä. Miten niin muka suksilla voi luistella? Tajusin vasta majalla suksia kuivatessani, että ne miehen synttärilahjaksi ostamat murtsikkasukset eivät olleetkaan mitkään ihan tavalliset oksat vaan reunoista teräsvahvistetut. Niitä tosiaan pystyi käyttämään luistimina.
Yksi reiteistämme kulki kuuman joen vieressä
Ensimmäinen hiihtopäivän loppuhuipennus kohosi eeppisiin sfääreihin. Edessä oli pitkän nousun viimeinen sadan metrin osuus suhteellisen liukasta mäenrinnettä ylös. Iskin sauvat kiinni jäähän ja koitin kiskoa itseäni ylös. Jalkani lipsuivat kuin lentämään opettelevan linnun siivet, vaikka suksieni pohjassa oli pitoteipit. Yritin sitä luistelutekniikkaa, mutta käsivoimat eivät riittäneet ruhon ylös hinaamiseen. Yritin pitää suksen pohjat kiinni jään pinnassa, mutta ei siitäkään mitään tullut. Kun sain puserrettua itseni kymmenen senttiä ylöspäin, luisuin metrin alaspäin. Alhaalla odotti muutaman sadan metrin mittainen alamäki, vasemmalla laaksossa sihisi kuuma lähde ja oikealla puolella jää oli entistä liukkaampaa. Eteenpäin oli ainoa vaihtoehto, mutta eteneminen ei näyttänyt mahdolliselta. Muu ryhmä meni jo kaukana edellä, ja minä kiroilin.

Takana tullut puoliso kehotti luottamaan pitoteippeihin ja käyttämään kolmen pisteen tekniikkaa. Siinä kohtaa pimahti. Mitä kolmen **tun pisteen tekniikkaa?! Heitin sauvat mäkeen, otin sukset pois jalasta ja istuin vuorenrinteeseen vollottamaan, etttä reissu on paska, kaikki menee päin helvettiä ja varmasti kuolen kun tästä kohta kaadun taaksepäin. Mies yritti rohkaista, että ei tässä nyt ole oikein mitään muuta mahdollisuutta kuin kiivetä ylös. Jatkoin raivoamistani ja vedin pitkästä aikaa ihan kunnon kilarit. VMPVMPVMP. Ei ole tullut huudettua niin kovaa ihan lähivuosina. Kyllä virkisti, kun sai sillä tavalla puhdistaa sielunsa kuonasta tyhjään vuoristoilmaan.

Mies ensin vähän hämmentyi, mutta kasasi itsensä nopeasti, keräsi mäestä sukset ja sauvan kainaloonsa ja talutti, tai siis oikeastaan kantoi, minut repun niskalenkistä huipulle. Pyysin myöhemmin typerää raivoamistani anteeksi, mutta ei siinä kuulemma ollut mitään anteeksi pyydettävää... Onneksi muu ryhmä oli jo kaukana edellä, etteivät joutuneet todistamaan tätä tunteenpurkausta ja repusta kantoa. Siinä olisi mielikuva suomalaisesta omatoimisesta naisesta saanut vähän päivitystä. Haha.
Hetki ennen kuin sauvat lensivät.
Alle kymmenen hengen reissuryhmämme oli ihana. Opas oli erinomainen paitsi suksilla myös kauhan varressa keittiössä. Reissulla oli mukana viisi amerikkalaista, jotka olivat kaikki kokeneita hiihtäjiä, laskettelijoita ja vaeltajia. Lisäkseni se toinen eurooppalainen oli 70-vuotias ranskalainen herrasmies, joka kertoili suksimisen lomassa muun muassa kuusi viikkoa kestäneestä "retkestään" Himalajalle seitsemän tuhannen metrin korkeuteen ja vaelluksista läpi Espanjan. Ei oltu papan kanssa ihan samoilla lähtöviivoilla, mutta juttua riitti.
Arviolta pari metriä lunta suksien alla.
Crossfitissä olen saanut itselleni viimeisen 10 kuukauden aikana melko hyvän peruskunnon. Jaksan tehdä 20 punnerrusta putkeen, mikä oli viime kesänä täysi mahdottomuus. Leuanvedot menevät jo ohuimmalla kuminauhalla ja 30 burbeesia ei tunnu kuolemalta. Fyysinen kunto ei siis ollut este. Jaksoin joka päivä suksia hangessa loppuun asti enkä ollut ylämäkinousuissa aina edes hitain. Homma kosahti muutamassa kohdassa tekniikan puutteeseen. Murtomaahiihto ja murtomaahiihto voivat näköjään olla kaksi aivan eri asiaa. Lapin hoidetuilla laduilla voi keskittyä eteenpäin menemiseen ja haaveilla parin kilsan päässä odottavasta latukahvilasta. Tuolla erämaan murtomaahiihtomaastoissa mennään vuoria ylös ja alas ja avataan latu itse.
Jäinen vuorenrinne ja tonni lunta, siinä vieressä kuuma lähde.
Landmannalaugar on maailman kolmanneksi isoin geotermisesti aktiivinen alue. Hiihdon lomassa pysähdyimme kuumilla lähteillä ottamassa kuvia - ja lämmittelemässä.
Islantilainen avanto: veden lämpötila noin 40 c.
Varmuus lisääntyi vasta viimeisenä päivänä. Opin liikkumaan suksien reunoilla luistellen ja nousemaan jäiset mäennyppylät ilman paniikkia mahanpohjassa. Laskin alamäet ilman kuperkeikkoja.

Reissulla tuli opittua maastohiihdon alkeet ja päällimmäisenä olona mieleen jäi ilo omasta onnistumisesta. Maisemat olivat upeat. Lumisissa laaksoissa nousi siellä täällä suuria höyrypatsaita kuumista lähteistä. Massiiviset laavamudostelmat näyttivät lumipeitteessään harvinaien kauniilta. Mökin pihassa oli luonnon kuumavesiallas, jossa istuimme ennen iltaruokaa muiden reissulaisten kanssa joka ilta ainakin tunnin ja juttelimme kaikesta mahdollisesta: yhdysvaltalaisesta politiikasta, Lapin sodasta ja pyöräretkestä Bhutaniin.
Erinomainen oppaamme oli myös loistava kokki!
Olin ryhmämme kuopus.
Kun viimeisenä päivänä meitä noutamaan tullut jeeppi ilmestyi näkyviin mutkan takaa, olin helpottunut ja iloinen. Reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut, mutta kyllä oli mahtavaa päästä suihkuun ja sisävessaan. Erityisen nautinnollista oli nostaa sukset hetkeksi varastoon.
Kuvassa ei ole katastrofi lähelläkään. Meidät vietiin vuoristomajalle tällaisella superjeepillä. Välillä se jäi kiinni lumisohjoon, mutta nytkähti sitten taas ketterästi liikkeelle. Perussettiä.
Suosittelen tätä reissua kaikille, jotka tykkäävät rämpiä ulkona, kiinnostuvat kuumasta lähteestä keskellä lumihankea eivätkä pelkää kylmää tai saa paskahalvausta alamäissä. Reissu on murtomaahiihtoa, mutta vaatimustasoltaan kaukana Lapin laduista. Islannin erämaassa kun ei ole latukoneita eikä valaistuja reittejä. Latukahviloiden tuoreita korvapuusteja korvasi omassa repussa - tai eräillä puolison repussa - kulkeva termari ja eväsleivät. Eksoottisissa maisemissa Islanti kuitenkin vetää pidemmän korren. Lapissa ei ole tulivuoria, kuumia lähteitä eikä lumipeitteisiä laavapeltoja. Ei sitä kovin usein tule suksittua lumikinoksessa kuumista lähteistä nousevan höyryn lämmittäessä kasvoja.
Eipä uskoisi, että hiihtoreitin varrelta voi löytää näin hienoja kiviä!
Tämän kevään murtomaahiihdot olivat sitten siinä.  Minä kiitän.


Kuvat, kantamukset ja henkinen tsemppi: Björgvin Hilmarsson

45 kommenttia:

  1. Voi jösses, hauska! :) :)
    Minkähänlainen on "virallinen" juttu reissusta? Sanoisin, että tämä saattaa kyllä olla kuvaavampi. Autenttinen, suorastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän reittikuvausta ja hauskoja tarinoita matkalta. Kaikkea ei voi heti kertoa, pitää säästellä :) En yleensä kirjoita matka(lehti)juttuja minämuotoon, kun niissä on kuitenkin ideana esitellä kohde ja sen erikoisuudet ja jättää omat sekoilut sivuun :D

      Poista
  2. Kuulosti kyllä tosi upealta reissulta, mutta rankalta. Mieli tekisi kokeilla, mutta olisi varmaan paras harjoitella ensin näissä Lapin helpoissa maastoissa. Täällä Turussa ei tarvinnut suksia varastosta tänä talvena edes kaivaa. Niin harvassa olivat lumiset päivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se kyllä kaiken kaikkiaan aika mahtava matka, vaikka raskasta olikin... Ensi kerralla menisi varmasti vieläkin paremmin, kun on tekniikka vähän paremmin hallussa. Siis ei niinkään se eteenpäinmeno vaan laskut ja nousut.

      Poista
  3. Hatunnoston arvoinen suoritus, hienoa ja mutta aika rankkaa, mulla olisi lentany sauvat jo aika paljon aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi sauvat ei ihan vähästä katkea, hehe.

      Poista
  4. Tuo revontulikuva, upea!

    Tää reissukuvaus antoi kyllä sen oikean kuvan! Olen siitä huolimatta edelleen sitä mieltä, että tuollainen hiihtoreissu on tehtävä. Taidan vähän kasvattaa kuntoa, opetella kunnolla laskettelemaan (helpottaa varmasti tuota umpihankeen laskemista), säästää rahaa. Ehkä sitten 2018.

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, no kiitos!

      Tykkäsin muuten tässä reissussa erityisesti siitä, että ryhmä oli niin pieni. Jonkun 30 tyypin kanssa ei olisi päässyt syntymään yhtä hyvää tilannekomiikkaa ja keskusteluja.

      Poista
  5. Vau, aikamoinen retki! Ei olisi minusta hiihtämään, en osaa enkä pidä kylmästä. Mutta kuviasi katselin kovin mielelläni ja luin mielenkiintoisen tarinan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, yksi tärkeä asia unohtui postauksesta: käsilämmittimet! Sain lainaan yhdeltä amerikkalaiselta lapasiin laitettavat lämmitystyynyt, jotka vapauttaa lämpöä noin kahdeksan tuntia. Nousi reissukestävyys kummasti kun näpit pysyivät lämpiminä kotiin asti.

      Poista
  6. Oli maar melkoinen reissu, hauskasti kerrottu - ja ihana aviomies!

    VastaaPoista
  7. Olet kyllä aikamoinen sissi! Ja sulla on todellakin ihana mies. Voisin kuvitella, että omani ei olisi käyttäytynyt vastaavassa kilaritilanteessa yhtä(än) kivasti, vaan olisi ottanut itseensä ja olisi tullut vuosisadan riita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tajua, mistä se on saanut nuo lehmänhermot...

      Poista
  8. Hienoja kuvia! Luulin hetken, että tuossa viimeisessä kuvassa on rocky road -patukan palanen!:D taitaa olla nälkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti olisi nuokin palaset möyhentyneet suussa (oli sen verran huokoista kiveä...)

      Poista
  9. Moi! tuli mieleeni termeistä, jos niinkuin haluat artikkeliisi ns. oikeat käsitteet (heh), niin tuo mitä teitte on alan harrastajille enkuksi back country skiing ja murtomaa- eli oikeammin maastohiihto on se ladulla tehtävä juttu ja enkuksi cross country skiing. Back countrysta näkee suomeksi käytettävän joskus takamaastohiihtoa, mutta itse puhun yleensä hiihtovaelluksesta (jos edetään kokoajan johonkin). Alpeilla käytetään samantapaisesta touhusta ski touring ilmaisua, sille en tiedä suomenkielestä vastinetta, mutta enemmän kai päiväretkeilystä kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos loistavasta tarkennuksesta! Lehtijutussahan pitää tietysti olla tarkkana käsitteiden kanssa.

      Nuo kaikki reissulla mukana olleet jenkit puhui kokoajan cross country skiingistä ja sillä nimellä näitä retkiä (myös mm. Vatnajökullin ylitystä ja Grönlannin ylitystä) mainostetaan täällä englanniksi ja islanniksikin. MIkä on toisaalta vähän outoa, koska minusta nuo sinun esittelemät termit kuulostaa paljon informatiivisemmilta.

      Poista
  10. Ihan mieletöntä! Hyvin kirjoitettu, pystyi todellakin (myötä-)tuntemaan miltä se VMP siellä keskellä kinosta tuntui. Nää on näitä juttuja, joita muistelemalla tietää, että on oikeasti elänyt elämäänsä, eikä vaan seuraillut sivusta. Mahtava juttu :)

    VastaaPoista
  11. Aika sissi olet! Minulla olisi jäänyt kesken homma siihen ensimmäiseen päivään, todennäköisesti ensimmäiseen tuntiin noin tarkemmin sanottuna.

    VastaaPoista
  12. Kiitos hienosta reissukuvauksesta! Alpeilla skitouring/randonnee hiihtoreissuja tehneenä tämä puhutteli. Osaatko sanoa, oliko nuo teipit suksen pohjassa mitä? Ei varmaankaan nk. nousukarvat?

    Ja tosiaan Alpeilla 2500 - 4000 m korkeuksissa viikko suksiseikkailua tarkoittaa, että kaikki vesi on sulatettua lunta. Ja käytetään käytännössä kokonaan juomiseen. Eli ei mitään superluksus kylpyjä kuumissa lähteissä! :) Siksi tuollainen Islantilaisseikkailu kuulostaa aivan ihanalta. Haluatko kertoa oppaasta/opastoimistosta? Mistä tälläisiä reissuja kannattaa lähteä kyselemään?

    - Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että kiinnostuit :) Ne on englanniksi "skins" ja musta tuo nousukarva kuulostaa oikealta, se oli semmoinen teipillä kiinnitettävä (pystyi kiinnittämään samat tarrat monta kertaa) samettimainen karvapinnoite. Ihmeen hyvin ne pitivät sitten kun opin niitä käyttämään...

      Firman nimi oli Icelandic Mountain Guides, ne on yksi Islannin vanhimpia vaellus- ja hiihtoreissujen järjestäjiä. Tämän Landmannalaugarin reissun lisäksi ohjelmassa on pari vaativampaa erämaareissua (telttamajoituksella tosin), Vatnajökullin sekä Grönlannin ylitykset. Meidän opas, Maxim, on pääoppaana reissuista useimmilla. Tästä löytyy tarkemmat tiedot reissusta: http://www.mountainguides.is/multi-day-tours/cross-country-skiing/landmannalaugar-in-winter/

      Reissuista voi kysyä lisää myös suoraan sähköpostilla: incoming@mountainguides.is

      Poista
  13. Go Satu, go Satu!! Aivan mahtava postaus ja kuvat!! Nauratti aivan sikana sun kilarit, vaikka sua ei varmasti siinä kohtaan naurattanut. ;-) Mäkin haluaisin vastaavalle vaellukselle, vaikka itku siinäkin saattaisi tulla.

    Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkeenpäin onneksi nauratti itseäkin :D VMP-tunnelmissa meinasi lähinnä tulla yrjö, haha.

      Poista
  14. Olipahan aivan loistava kuvaus, en usko että se varsinainen matkakertomus vetää tälle vertoja ikinä!

    Mulla on muuten vastaavanlainen hanskat tiskiin kokemus Ranskan alpeilta. Sakeessa sumussa ja lumisateessa oli pakko laskea alas kylään ja multa katos kokonaan käsitys edes siitä et mikä on ylös ja mikä alas. Otin sukset jalasta ja istuin siinä vuorenrinteessä itkemässä ja ilmoitin poikaystävälle et mä en tosiaankaan ajatellut enää jatkaa matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirsk, no kiitos. Onneksi on tämä oma "media", jonne voi tunkea kaikki ne hauskimmat jutut, joihin toimituspäälliköiden kynä ei yletä ;-)

      Poista
  15. Siis niin mahtavia kuvia taas, sun mies on kyllä taitava!!

    Ihan sitte tollasen pikku "retken" teitte. :D Huhhuh, kyllä hattua nostan. Ja Islantiin on PAKKO päästä. Onnentyttö oot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, kiitos :) Välitän terveiset!
      Joo tää oli kuulemma sunnuntaihiihtoa. I hear some irony...

      Poista
  16. Voi apua mikä reissu :D. Maisemat olivat kyllä kohdillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaista jännityskomiikkaa :)

      Poista
  17. Mahtavan elämänmakuinen reissukuvaus! Ja eikös se seikkailun määritelmä kuulukin jotenkin niin, että kaiken keskellä tuntee lähinnä pelkoa, väsymystä, nälkää ja vitutusta - mutta jälkikäteen on sitä mieltä, että eli elämänsä hienoimpia hetkiä. :D

    Ja minustakin tuo kuulostaa hyvinkin samalta, kuin saksalaisten ystävieni harrastama skitouring, murtomaahiihto on tosiaan sille aivan liian lälly nimitys. Kyllä tuollainen umpihangessa mäkien ylös hiihtäminen ja alas laskettelu painii aivan eri sarjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se just menee! Yksi matkalla mukana olleista jenkkipariskunnista kertoi tekevänsä aina lomillaan pelkästään tällaisia reissuja, koska he haluavat olla loman jälkeen fyysisesti väsyneitä. Ehkä siinä on joku logiikkaa....

      Poista
  18. Huikea reissu ja maisemat! Muutaman kerran on minullakin äkä ja itku iskenyt laskupäivän lopussa jyrkissä, jäisissä ja ruuhkaisissa rinteissä, joten osasin samaistua tilanteeseen...
    Tuossa yllä kun oli termistöstä puhetta, niin minunkin mielestäni back counry skiing on oikea ameriikankielinen nimitys hiihtovaellukselle. Kuvista päätellen teillä oli samanlaisia suksia kuin norjalaiset ja ruotsalaiset käyttävät tunturihiihdossa (murtsikoita leveämmät, ehkä vähän lyhyemmät. löysemmät ja teräskanttiset). Pitokarvoja voi sanoa suomeksi nousukarvoiksi tai skineiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousukarvat on muuten ihana sana!

      Poista
  19. Aina sinulla on hyviä postauksia, mutta tämä oli parasta hetkeen. Mitä sä enää uutta kirjoitat, myy tämä!

    VastaaPoista
  20. Hurja reissu ja tosi kiinnostava juttu. Katseltiin Isännän kanssa todella kiinnostuneena, ehkä siksi, että ollaan juuri Dolomiiteilla murtsikoimassa - valmiiksi höylätyt ladut ja juotto/syöttöpisteitä joka mutkassa. Alkoi Islanniin hiihtovaellus kiinnostamaan. Mutta kuka hinaa minut ylös.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Maxim-opas on aika vahva, mä luulen että se nostaa kyllä mielellään :)

      Poista
  21. Aikamoista! Tulee mieleen viisi vuotta sitten tehty reissu Japaniin, jossa puskettiin lumikenkäillen mäkeä ylös ja lumilaudalla alas. Reissua ennen luulin olevani ihan hyvässä kunnossa. Noh, oli itsellänikin itkupotkuraivarit lähellä. Onneksi sentään tuolloin upeat puuterilaskut vuorta alas toimivat hyvänä motivaation lähteenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mä pelkään just noita laskuja eniten :)

      Poista
  22. Hei apua, mulle tuli ekana mieleen, että miten ihmeessä se opas päästi sut ja sun miehen jäämään niin kauas taakse, ettei sun huutokaan kuulunut muille asti? Mitä, jos tilanne olisi ollut toinen eli joku olisi vaikka hitauttaan jäänyt yksin ja jumittunut mäkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mies on saman tason vuoristo-opas (samassa firmassa), kun tuo reissun vetänyt opas, joten se tavallaan antoi meidän jäädä kauemmas taakse ilman huolta. Jos olisin ollut yksinään ryhmän mukana, samaa ei olisi tapahtunut (ja sitten olisin joutunut potkuraivoamaan niiden kaikkin edessä, omg).

      Poista
    2. Arvelinkin, että jostain tällaisesta oli kyse. Kiitä onneasi vuoristo-opasmiehestä, jonka ansiosta ei tarvitse itkupotkuilla muiden edessä! ;)

      Poista

Mitä tuumaat?