len kuluneen viikon aikana hurahtanut maastohiihtämiseen ja pääni on nyt täynnä latuun ja lumeen liittyviä ajatuksia. Varautukaa siis pitkä...

Äkäslompolon hiihtoladut: kokemuksia ja hikoilun riemua

3.1.14 Satu Kommentteja: 46

Olen kuluneen viikon aikana hurahtanut maastohiihtämiseen ja pääni on nyt täynnä latuun ja lumeen liittyviä ajatuksia. Varautukaa siis pitkään postaukseen. Viimeisen kuuden päivän aikana olen vedellyt ympäri Äkäslompoloa perinteisellä tyylillä melkein 130 kilometriä. Maastohiihto Lapin hyvin hoidetuilla laduilla on urheilulaji, jossa kaikki palaset menevät kohdalleen. Koko kroppa rasittuu, mutta mitään paikkaa ei ole alkanut juilia. Hartiajumista ei ole tietoakaan. Lihaksia ei särje. Hiihtäessä hikoilen, mutta en hengästy. Pystyn sauvoessa juttelemaan hiihtokavereideni kanssa. Maisemat ovat hengästyttävän upeat. Puolentoista tunnin välein tulee vastaan latukahvila, jossa saa tankata kaakaota ja rinkilämunkkeja. Hiihtolenkin jälkeen saunaan, käteen lasi skumppaa tai olutta ja eteen reilu annos perusruokaa, kuten perunamuusia ja makkarakastiketta. Ennen nukkumaanmenoa levitetään keittiön pöydälle latukartta ja päätetään, mitä seuraavana päivänä tehdään. Ei enempää voi ihminen lomalta pyytää!

Äkäslompolon maisemia. (Kuva: Björgvin Hilmarsson)
Ihastuin Äkäslompoloon ja hiihtämiseen, vaikka olen hiihtämisessä aivan aloittelija. Maaseudulla peruskoulussa oli pakko hiihtää liikunnantunneilla. Voi että miten vihasin sitä suksien raahaamista koulubussissa ja liikuntatuntien typerää kilpailumentaliteettia, joka otti huomioon ensisijaisesti luokkamme aktiiviurheilijat (joihin en siis itse kuulunut). Ala-asteella meille opetettiin, että nopeimmille pitää antaa latua. Kun joku tulee takaa ja huuta "LATUA", pitää astua sivuun ja antaa nopeammalle tietä. Oli todella rasittavaa punkeroida hitaimpien joukossa ladulla ja keskittyä väistämiseen eikä hiihtämiseen. Voi perkele. Ainut tapa selvitä siitä nöyryyttävästä väistämisvelvollisuudesta oli jättäytyä tahallaan viimeiseksi jo lähtöviivalla.

Tajusin vasta täällä Äkäslompolossa, että peruskoulun hiihto-opeissa ei ollut mitään järkeä. Ne joutavat roskakoppaan. Miksi hitaamman pitäisi muka väistää nopeampaa? Liikenteessä nopeampi ohittaa hitaamman, samoin uintiradalla. Ratsastaessakaan hitaan ratskukon velvollisuus ei ole antaa nopeammalle tietä, vaan paremman ratsastajan kuuluu hallita hevosensa ja pitää huoli, että polle ei lähde kiilaamaan. Kun ensimmäisenä hiihtopäivänä huomasin virallisen latukartan yläreunassa olevan tekstin, tajusin, että peruskoulussa on opetettu myös paljon täysin turhia asioita. Nimittäin: Latu on yhteinen. Ota huomioon muut hiihtäjät. Nopeampi hiihtäjä väistää hitaampaa.
Taukopaikalla. (Kuva: Björgvin Hilmarsson)
Sää on Äkäslompolossa ollut tällä viikolla melko leuto. Lämpötila on hengaillut pari astetta nollan molemmin puolin ja taivas on ollut pilvinen. Monet ovat valitelleet lämmintä säätä, mutta ainakaan näin aloittelijan vauhtia se ei haitannut, vaan pikemminkin päinvastoin. Kovilla pakkasilla en luultavasti olisi pystynyt vetäisemään 30 kilometrin maastolenkkiä neljään tuntiin. Pienellä pakkasella suksetkin pitivät ihmeen hyvin, sillä henkilökunta Äkäslompolon Sportshopissa osasi neuvoa sääolosuhteisiin sopivat sukset.
Kevyttä pulkkailua (Kuva: Björgvin Hilmarsson).
Hiihdon harrastajia varmasti naurattaa, mutta minä en ennen tänne tuloa tiennyt, että on olemassa erilaisia suksia. Tunnistin kyllä luisteluhiihdon: tyyli näyttää siltä kuin uisi perhosta pystyasennosssa. Mutta että siinä käytetään erilaisia välinteitä kuin perinteisessä hiihdossa? Täysin uutta informaatiota minulle. Suksivuokraamossa minulle kerrottiin, että myös perinteiseen hiihtoon on valmistettu erilaisia suksia. A-haa. Kokeilin yhtenä päivänä pakkasen hieman kiristyessä niin sanottuja - ööh - "tavallisia suksia". Meinasi lonkat irrota paikoiltaan, kun soudin käsivoimin eteenpäin kymmenen kilsaa. Käännyin lopulta takaisin ja myönsin, että ne ovat minulle liian hyvät sukset. Vaihdoin takaisin "pitopohjasuksiin". Äkäslompolon Sportshopista saa muuten todella asiantuntevaa ja hyvää palvelua - jopa kaltaiseni täysi aloittelija, joka kysyy, voiko pitopohjasuksiin laittaa liisteriä. Että kiitoksia vaan - suosittelen lämpimästi muillekin! Sain siis Sportshopista vuokrasuksisetin viikkoksi käyttööni (listahinta 70 €/6 vrk), mutta kävimme siellä viikon mittaan muillakin asioilla useamman kerran vuokrailemassa vähän kaikkea. Siskot lähtivät päiväksi opettelemaan lumilautailua (lumilautasetti maksoi 30 € / vrk) ja pulkan valjailla (20 €/vrk), jotta saimme otettua pätkän yhtenä päivänä mukaan maastoon.

Suksityyppien lisäksi opin myös, että latukartta on hiihtäjän paras ystävä (kahvipaikoilla käytettävän käteisen rahan ja kännykän kera). Latukartasta näkee hiihtoreittien pituudet, vaikeusasteet, taukopaikat, laavut, latujen auraustahdin ja sen, onko latu valaistu vai ei. Sauvoimme kiipeilijän kanssa kuuden päivän aikana 128 kilometriä, ja vaikka hiihtokausi ei ole vielä kiihkeimmillään (kaikki ladut eivät olleet vielä auki), hiihdimme joka päivä eri lenkin. Jos teistä joku sattuu olemaan matkalla Äkäslompoloon hiihtohommiin, seuraavaksi muutamia ajatuksia kultakin reitiltä.
Majapaikkamme Sapporo (Kuva: Björgvin Hilmarsson)
1. Päivä: Äkäslompolo (Ylläskaltion hotelli) - Velhon kota - Tunturijärvi - Äkäslompolo (Ylläskaltion hotelli).
Pituus: 22 kilometriä, noin 3 tuntia.
Parhautta: Pysähdyimme pikkuruisessa mutta ihanan tunnelmallisessa Tunturijärven kahvilassa munkkipossulla ja kahvilla. Parin kilometrin alamäki reitin lopussa nauratti.
Muistettavaa: Reitti on valaistu Tunturijärveltä Äkäslompoloon, joten talven pimeimpänä aikana kannattaa reitti kiertää vastapäivään.

Äkäslompolon Sportshopin omistaja Jari. Täältä saa siis sukset, monot, voiteet, talvivaatteet, pulkkavuokrat, reittikartat jne. (Kuva: Björgvin Hilmarsson).
2. Päivä: Karilan Navettagalleria - Hangaskuru - Äkäslompolo (Ylläskaltion hotelli)
Pituus: 15 kilometriä, noin 2 tuntia. Mukana minä ja kiipeilijä.
Parhautta: Karilan Navettagalleria vanhaan navettaan kunnostettu kahvila, jossa on esillä hienoja käsin valmistettuja nukkeja. Äitini ja lapsi heittivät meidän aloituspaikkaan autolla ja kävimme yhdessä aloittamassa päivän kahvilan puolella. Kersa tuijotteli nukkeja silmät suurina ja kertoi niille päästä heittämiään tarinoita. Parhautta oli myös noin kolmen kilometrin mittainen lasku Hangaskurun ja Äkäslompolon välillä. Jännitti niin, että vatsasta nipisteli. Hyvällä tavalla.
Muistettavaa: Alamäen lopussa kannattaa jarruuttaa, että ei syöksy tielle. Pistin kiipeilijän menemään ensimmäisenä.

Kovempaa isi, kovempaa! (Kuva: Björgvin Hilmarsson)
3. Päivä: Äkäslompolo (Äkäshotelli) - Kesänkijärven laavu - Latvajama - Äkäslomplo (Äkäshotelli).
Pituus: 18 kilometriä, noin 3 tuntia. Mukana minä ja kiipeilijä ja ihan järjettömän liukkaat sukset.
Parhautta: Tasainen maasto ja upea Kesänkijärven laavu, jossa pysähdyimme ottamassa valokuvia. Latvamajan kahvilassa tapasin viereisessä pöydässä bisneskaverin siskon. Tapaaminen jälleen kerran todisti, että maailma on pieni. Täälläkin.
Muistettavaa: En aloittelijana ja suksitumpelona enää kokeile ns. tavallisia suksia, ellei pakkasasteita ole yli kymmenen. Sekä minun että kiipeilijän sukset lipsuivat miinus kolmessakin asteessa niin perkeleesti, mutta kumpikaan ei suostunut myöntämään tilanteen mahdottomuutta ennen kuin kädet huusivat maitohapoilla hoosiannaa. Hiihdimme hitaasti takaisin ja kävimme vaihtamassa takaisin pitopohjasuksiin. Hiihtäjä hymyili jälleen!

Kyllä hymyilyttää, kun on taukopaikka lähellä (Kuva: Björgvin Hilmarsson).
4. Päivä: Äkäslompolo (Ylläskaltio) - Kesänkijärven laavu - Latvajama - Hangaskuru - Äkäslomplo (Äkäshotelli).
Pituus: 25 kilometriä, noin 5 tuntia. Mukana minä, kiipeilijä, siskot ja kolmevuotias ahkio-pulkassa.
Parhautta: Lapsen riemu pulkassa alamäkisessä maastossa. Tunne siitä, että ulkoillaan yhdessä. Lettukahvit Latvamajalla. Latvamajan kahvilassa tapasin jälleen viereisessä pöydässä eilisenä päivänä tapaamani bisneskaverin siskon,  mikä jälleen kerran todisti, että maailma on to-del-la pieni. Huippua!
Muistettavaa: Ahkio tekee hiihtämisestä raskaampaa, eli vauhti hidastuu jäätikköoppaallakin. Latvamajalla mietimme, käännymmekö takaisin, vai kierrämmekö Hangaskurun laavun kautta muutaman kilometrin ekstralenkin. Kello oli puoli kolme. Olisi pitänyt kääntyä, sillä kun löysimme itsemme tuuliselta aukiolta ilman valoja iltapäivän pimeässä etsimässä latua, kiroilutti lievästi. Lapsi onneksi nukkui ahkiossa untuvapeitteiden alla ja oli tietämätön sekoilustamme. Latu kuitenkin löytyi ja matka jatkui Äkäslompoloon "tunnelmallisessa hämärässä". Kolmen kilometrin lasku pimeässä sujui, koska reitti oli tuttu parin päivän takaa. Sen muistan, että ensi kerralla emme aio unohtaa otsalamppuja Kouvolaan.  

Latvamajan kahvilassa (Kuva: Björgvin Hilmarsson).
5. Päivä: Äkäslompolo (Ylläskaltio) - Velhon kota- Tunturijärvi - Aurinkotupa - Tunturijärvi - Äkäsompolo (Ylläskaltio)
Pituus: 34 kilometriä, noin 5 tuntia. Mukana minä ja kiipeilijä ja tajuton draivi.
Parhautta: Viikon pisin lenkki, pisimmät ylämäet ja parhaimmat grillimakkarat Aurinkotuvalla. Kolmen kilometrin osuus reitistä oli ajamaton, mutta sauvoimme umpihangessa hyvillä mielin. Mainio seikkailu!
Muistettavaa: Aurinkotuvalta pääsee Äkäslompoloon valaistua reittiä, eli tämä hiihto ei katso kellonaikaa.

6. Päivä: Luosujärven kahvio - Velhon kota- Äkäsompolo (järven jään kautta Äkäshotellille ja sieltä latua pitkin Ylläskaltio-hotellille)
Pituus: 22 kilometriä, noin 4 tuntia. Mukana minä, kiipeilijä ja toinen pikkusiskoista.
Parhautta: Äiti ja kersa heittivät Luosujärvelle ja joimme yhdessä kahvit. Hiihdimme lenkin vain toiseen suuntaan ja onnekkaina myötätuulessa. Pysähdyimme Velhon kodalla kahvilla ja totesin sen alueen kotoisammaksi kodaksi. Pyöreän mallinen pimeä rakennus, pienet ikkunat, joista näkee juuri ja juuri ulos, ja törkeän hyviä lakkaleivoksia. Taukopaikan pihalla tapasin yhden blogini lukijoista - hän tunnisti minut kirjasvasta Marmot-pipostani. Hänkin oli Äkäslompolossa hiihtämishommissa. Ihanan pieni maailma. Tuli valtavan hyvä mieli tästä kohtaamisesta, kiitos sinä, kun tulit juttelemaan :)
Muistettavaa: Äkäslompolon järven jäällä on tässä säässä muutamia sulia kohtia, mutta ne on merkitty varoituskyltein. Parin kilometrin lenkki jään pinnalla nipisteli vatsanpohjasta, mutta uskoin lopulta miehen vakuutteluja jään kestävyydestä. Luotin siihen, että jäätikköopas tietää jotain jäästä. Eikä se pettänyt.

Mulla on ollut niin siistiä!!!! (Kuva: Björgvin Hilmarsson)
Huomenna edessä 700 kilometriä Jyväskylään, josta matka jatkuu seuraavana päivänä kotiin pyykkiä pesemään. Olen onnellinen lähdöstä huolimatta, sillä nyt tiedän, minne haluan tulla ensi vuonna uudestaan. Niin paljon jäi vielä hiihtämättä. Latu on yhteinen. Nopeampi hiihtäjä väistää hitaampaa. Kiitos, Lappi. Tämä oli yksi elämäni parhaimpia lomia.

46 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Tulipa hinku lumille, ehkä ensi talvena sitten. Hienoa, että loma oli onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaankin aivan mahtava reissu! Ensimmäistä kertaa Lapissa ja ihastuin.

      Poista
  2. Tuo "Nopeampi väistää" -sääntö tuli voimaan jo minun kouluaikoinani 80-luvulla. Muistan vähän joka tuutista toitotetun, että joku Taho, olisiko ollut Suomen latu, oli päättänyt, etä jatkossa nopeampi väistää. Kumma, ettei tieto sinne maalle ollut kulkenut. Tai sitten sinn liikunnanopettajasi on niitä opettajia, joita eivät yhteiset säännöt koske.

    Minäkään en koulussa hiihdosta pitänyt varusteiden kuskaamisen vuoksi. Muuten kyllä tykkäsin hiihtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on sit varmaan ollut sekä ala- että yläasteella sellaiset opettajat, joita yhteiset säännöt eivät koskeneet. Meininki oli nimittäin molemmissa kouluissa sitä, että kun nopeampi huutaa "latua!", niin hitaamman on parempi kompuroida alta sivuun. En onneksi ollut niitä kompuroivia, mutten todellakaan myöskään niitä kilpahiihtäjiä, joita mielinkielin kehuttiin ja jotka käyttivät kaiken sen kehumisen kiillottaakseen egoaan. Koululiikunnan traumat, ah!

      Korpikissa

      Poista
    2. Riitta, hämäläiset ovat tunnetuisti aika hitaita. Mä luulen, että tämä uusi asia on omaksuttu aika hitaasti…

      Koululiikunnan traumoista on muuten tulossa oma postauksensa lähiaikoina, sen verran paljon sanottavaa mm. pallonheiton ja kilpajuoksun turmelevasta vaikutuksesta...

      Poista
    3. Ihan varmasti monessa paikassa on. Varsinkin kun noita "nopeampi väistää" -ohjeita oli jo 80-luvulla Lapin hiihtokeskuksissa. Minulla on aika vahva muistikuva, että sama luokanopettaja, joka ekalla opetti huutamaan latua, myöhemmin opetti säännön muuttuneen.

      Minulla on myös koululiikunnasta aika paljon sanottavaa. Toisaalta oli varsin valaisevaa käydä seuraamassa tokaluokkalaisten luistelutuntia. http://pikkuisenparempaa.blogspot.fi/2013/12/opettaja-opettaa-luistelemaan.html

      Aikaisempi kirjoitus koululiikunnasta: http://pikkuisenparempaa.blogspot.fi/2013/02/lapsi-liikkuu-luonnostaan.html

      Poista
  3. Sä olet ihan liian taitava sanailija. Mä olen vannonut juurikin noiden nöyryyttävien, inhottavien ja liikuntaa vihaamaan tähtäävien koulun hiintorangaistusten takia etten enää I-K-I-N-Ä laita suksia jalkaani. Päätös on pitänyt 23 vuotta, mutta tämä postaus sai mut miettimään että ehkä se vois olla jossain olosuhteissakin kivaakin.
    Noh, lupaan olla lukematta tätä postausta enää ikinä ja muistella muutama päivän niitä hiihtoreissuja siihen asti, kun oveluus ja röyhkeys opetti litsaamaan keinolla millä hyvänsä pari perus koulun viimeistä vuotta.

    ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ma VIHAAN hiihtamista (olen kokeillut sita kerran kouluaikojen jalkeen ja se oli edelleen yhta helvettia), mutta kuten Lotta, inspiroiduin tasta postauksesta ja aloin miettia, etta pitaisko joskus kokeilla uusiksi. Ehka loma Lapissa vois olla avainsana - ja asialliset valineet (jotka tietty vuokraisin sielta).

      Poista
    2. Lotta, hih, kiitos :) Mä olin samaa mieltä noin 20 vuotta peruskoulun jälkeen. Korkeutta en ole hypännyt vieläkään, enkä pelannut pesäpalloa. Onneksi kuitenkin kokeilin hiihtoa uudestaan muutama vuosi sitten, niin älysin vetäistä ihan kunnolla hikeä tällä lomalla. Hiihtäminen on huippua, jos ei ole kiire minnekään ja tietää, että korkeintaan tunnin päästä pääsee latukahville.

      Emppa, suosittelen! Mulle tuli ihan superhyvä olo hiihtämisestä. Mä jaksan makailla pari päivää, mutta raajojen liikuttelu ja ulkoilma viimeistelevät rentouttavan loman… Ja seuraksi ehdottomasti pari hyvää kirjaa.

      Poista
    3. Hiihtohan ei ole urheilua, vaan retkeilyä, joka kohottaa kuntoa...

      Poista
  4. Mahtavalta kuullostaa! Olen ollut tuolla itse varmaan ainakin kymmenen kertaa - ihan paras mesta! Lisäksi Ylläksen rinteet on myös kivoja ja vaihtelevia. Luinko tekstin huonosti vai onko tosiaan niin ettette käyneet Kotamajalla lainkaan? Onkohan sitä enää olemassa? Se on/oli mahtava pysähdyspaikka kolmen tunturin keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotamaja oli viime vuonna remontissa, mutta tänä vuonna auki. Emme menneet sinne ollenkaan, ei ehditty :( Suunnitelmissa oli mennä Kotamajan kautta Kukaslompolon jäälle, mutta siellä oli ladunkunnostajien mukaan vähän vetiset olosuhteet enkä halunnut kastella monoja… Ensi kerralla, ehdottomasti!!

      Poista
  5. Kiitos tästä! Luen vinkit vielä uusiksi ajatuksella ens kuussa, kun suuntaamme samoille hoodeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jee, ihan parhautta, jos näistä ajatuksista on käytännön apua muillekin. :)

      Poista
  6. Nyt kyllä tekee mieli hiihtämään. Mutta se lumi vaan puuttuu. Ehkäpä täytyy alkaa suunnitella lomaa lumen ääreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asutko ulkomailla vai Etelä-Suomessa? Oli aika kiinnostavaa lukea Iltiksen lööpistä, että talvi on peruttu. Ehkä se oli vähän ennenaikaista manaamista :) Toivotaan, että lunta tulee vielä tänne eteläänkin!

      Poista
    2. Ihan Keski-Suomessa asustelen. Ja tännekin odotetaan jo kovasti lunta, että pääsisi hiihtämään. Toivottavasti ei nyt sentään koko talvea ole peruttu, joutuu sitten ihan tosissaan ajelemaan Lappiin lumen perässä. Ja se ei näiden kahden pienen lapsen kanssa ole mikääb helppo ajomatka/lomareissu.

      Poista
  7. Voih, hiihtäminen. Koulussa 90-luvullakin piti hitaampien väistää -> tuskaa (etenkin kun suunnilleen kaikki muut osas luisteluhiihtää ja mä en). Onneksi pääsin hiihtämään myös perheen kanssa, vaikka siinäkin oli vähän ankea alku ja Etelä-Suomen vähälumiset talvet ei ei helpottaneet asian opettelua. Onneksi kuitenkin opin edes jollain tavalla homman, koska sittemmin se on ollut ässää.

    P.S. Johnson-Sirleafin omaelämäkerta on suomeksi nimeltään Ellen Johnson-Sirleaf: Tästä tytöstä tulee jotakin. Liberian presidentin elämä (Otava 2011). Alkuteos on This Child Will Be Great. Memoir of a Remarkable Life by Africa's First Woman President (HarperCollins 2009).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tajua siitä luisteluhiihdosta muutakuin sen, että ne pääsee kovempaa. Latu tuntuu turvallisemmalta; ei alamäessäkään kaadu niin helposti, jos on syvä latu :D

      Wo-hoo, mahtavaa että kyseinen elämnkerta on olemassa Suomeksi; tuohon on hankittava käsiin! Kiitos tiedosta.

      Poista
  8. Ensimmäisen kerran elämässäni tekee mieli vapaaehtoisesti päästä hiihtämään. Kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mahtava kommentti! Mun mies ja siskon mies hiihtivät ekaa kertaa maastohiihtoa nyt Lapissa, ja nekin molemmat diggasivat. Se tunne, kun palaa pitkältä hiihtolenkiltä lämpimään mökkiin, juo litran vettä ja kuuman glögin, on ihan maaiman paras.

      Poista
  9. Kiva raportti ja upeat kuvat! Mukava kuulla, että viihdyitte.
    Täällä JKL:ssa ei ole talvesta tietoakaan mutta tervetuloa.
    Tuossa edellä oli kysymys Kotamajasta. Se oli ilmeisesti viime talven kiinni, samoin ainakin joulunalusviikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysähdyimme Jyväskylän Sokos-hotellissa viime yönä ja aamun valjettua tosiaan aika kotoisalta näytti: harmaa taivas ja vihreä nurmikko. Iltapäivästä tosin saatiin pari auringonsädettä, ekat pariin viikkoon!!

      Poista
  10. Kotamaja on ollut remontissa viime talven. Koska maja sijaitsee kansallispuiston alueella, oli remontti tehtävä talvisaikaan, jolloin sinne pääsee moottorikelkalla kuljettamaan tarvikkeita yms.

    Mukavan lauhat kelit sattui teille! Pari talvea sitten juuri joulun aikaan ja sen jälkeen kärvisteltiin kolmenkympin pakkasissa viikkotolkulla. ;)

    terveisin lukija täältä Lapista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että lukijoita on Lapinkin hoodeilta :) Joo olin todella tyytyväinen keleihin, miinus parikymmentä olisi ainakin mun keuhkoille liikaa uurastaa ulkona. Maisema on ehkä kauniimpi kirkkaana pakkaspäivänä, mutta talviliikunta on kivempaa vähän lauhemmassa säässä. Harmi tosiaan, että emme ehtineet Kotamajalle (huomasin tosin tuolta Ylläs.fi-sivuilta että se olisi ollut tänä vuonna auki viime vuoden remontin jälkeen). No, jäipä jotain ekaa kertaa koettavaa seuraavaankin kertaan.

      Mun mies on innokas maastopyöräilijä, ja näin siellä täällä maastopyöräilyreittikarttoja, ne kulkevat ilmeisesti aika pitkälle samoja reittejä kuin hiihtoladutkin. Siellä päin olisi nastaa käydä myös kesällä; kiipeilijä voisi pyöräillä, mä voisin käydä vaikka issikkavaelluksella. Aijjettä, taas on matkakuume. Huh.

      Poista
  11. Huippuja kuvia! Mies vaan kuvaushommiin useamminkin. :)
    Ja hiihtoskeptikollekin tuli himo päästä laduille. Tosin täällä Etelä-Suomessa hiihdosta saa vaan haaveilla. Isäni, the himohiihtäjä, repii pian 80-luvun hiihtohaalarinsa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, välitän terveiset :) Hän on innokas valokuvaaja, useimmiten tekee vain työkeikkaa, mutta kyllä mullekin jos vain nätisti pyydän. Mun kärsivällisyys ei vaan oikein kestä odottaa sitä kuvien viilausta ja photarin laulattamista. Siksi käytän melkein aina vaan tärähtäneitä kännykkäkamerakuvia. Mutta varmasti ainakin nyt tammikuussa alkavan reissumme aikana hän ottaa ahkerasti kuvia blogiin, joten lisää on tulossa...

      Poista
  12. Minä ostin viime talvena ensimmäiset sukset traum... eikun siis kouluaikaisten hiihtonautintojen jälkeen, melkein 20v entisistä omista suksista aikaa. Ja pakko myöntää että ei ole MITÄÄN käsitystä siitä että minkäsorttiset nuo mun "perussukset" on, että onko pitopohjat vai ei, vaan onneksi on urheilukauppa matkan varrella hiihtoladulle mennessä, niin pitää käydä sieltä jonkin kerran tiedustelemassa... :D

    Hyvä muuten että ette tulleet Syötteelle jota itsekin suosittelin silloin kun paikkaa mietit, täällä oli ainakin paikoitellen muuten lähialueet niin vesisateen kastelemat että en tiedä minkälaiset hiihtokelit olisivat olleet, nyt onneksi alkaa jo olla lunta taas.

    Tulipa mieleen tuosta ladunantamisesta nopeammalle: mun ainoat vapaaehtoiset hiihtokilpailut jäivät ikuisesti muistoihin siitä että yhden lapsen ylisuorittajaäiti juoksi tyttärensä vieressä tämän hiihtäessä ja huusi sitä LATUA!!! meille hidastelijoille, eipä siis ole mennyt 80-90 -lukujen vaihteessa vielä ainakaan siellä perille tuo että nopeampi väistää. En tosin ole nähnyt ammattimaisissa hiihtokisoissa moista että äidit juoksisivat hiihtäjien vieressä sitä latua pyytämässä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onpa siinä ollut yli-innokas äiti-ihminen : /
      Suksityypit olivat mulle ihan uutta tiedettä; onneksi jaksoivat siellä välinevuokraamossa kärsivällisesti vastailla mun kaikista yksinkertaisinpiinkin kysymyksiin. Aina kannattaa siis kysyä ne kaikista typerimmiltäkin tuntuvat kysymykset.

      Säät ovat tosiaan olleet poikkeuksellisen lauhat joka paikassa, ja Äkäslompolossakaan ei ollut lunta kuin reilu puoli metriä. Se onneksi riitti. Toivotaan, että ilmat kylmenevät, että hiihtolomalaislla riittää hiihdettävää...

      Poista
  13. Ihania kuvia! Ja Lapin kaipuu iski, niin ja lumen. Taisi Lapin hulluus saada teidät pauloihinsa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä se taisi saada :D Vähän niin kuin täällä blogin puolella joku arvelikin tapahtuvan. Lappi muistuttaa mua aika paljon Islannista. Siellä jollain tapaa yhdistyvät Suomen ja Islannin parhaat puolet.

      Poista
  14. Tahtoo lappiin, tahtoo hiihtämään! Mainioita kuvatuksia, tuli talvihimo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin haluaisin taas takaisin laudulle. Täällä Kouvolassa on niin - noh - keväistä.

      Poista
  15. Hyvän fjellpulkenin ahkion olette saaneet käyttöön. Meillä oli vastaava monta vuotta lähinnä vaelluskäytössä, mutta nyt ipanat saa hiihtää itse. Melkoinen orjapiiskuri sieltä aina huuteli, varsinkin umpihangessa mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkio oli tosi hyvä! Itsehän en sitä vetänyt metriäkään, mutta mies kehui sitä hyvin suunnitelluksi, ja sanoi, että sitä oli tosi mukava vetää ainakin valmiilla laldulla. Jonkun verran menimme sen kanssa ns. laduttomassa maastossa, mutta silloinkin pohja oli aika kova.

      Poista
  16. olipas juu hauska kohdata! itse pertsailin viiden päivän aikana 115km ja otin sen enemmän ulkoilun kannalta. hiihto on ihan parasta hyvissä maisemissa, toimivilla suksilla ja reitit pitää tietenkin suunnitella niin, että kymmenen kilsan välein pääsee munkille tai letulle :)

    samassa seureessa Äkäslompolossa oli muuten myös kaveripariskunta, jotka ovat ottaneet kontaktia toisiinsa sun Islanti-oppaan lainaamisen merkeissä. se oli hyvä tekosyy tavata uudestaan ja siitä se sitten lähti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä määrä kilometrejä kertyi sullekin :)
      Miten ihanaa kuulla Islanti-oppaan aiheuttamasta lumipalloefektistä. Love <3

      Poista
  17. Kiitos kivasta kirjoituksesta. Tajusin taas kuinka onnekas olenkaan ollut kun minun lapsuuteni ala-aste oli juurikin Äkäslompolon koulu. Koulun hiihtotunnit saattoivat olla 4tunnin/30km hiihtoretki, jossa letkan etummaisena meni aina porukan hitain (kaveria ei mettässä jätetä!), parin tunnin kiepaus kesängillä, jolloin nopeammat sai mennä omaa tahtiaan tai seikkailu umpihangessa parhaalle soranottlmontulle laskemaan mäkeä upottavassa puuterissa.. Elämäni parhaita muistoja ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi taitaa olla vanhoja/nykyisiä tuttaviani. Olipa mieltä lämmittävä kommentti sinulta. Tulihan lumileikkejä harrastettua kaikenlaisia. Se soramonttumyllerrys oli kyllä suosittu keväinen merkkitapaus. Sinne uskallettin kuitenkin mennä vain pehmeillä lumikeleillä, koska hypittiin ja lennettiin pitkin ilmoja. Eikä aina tultu maahan laskutelineillä. Ja lunta piisasi!
      Laskettelurinteessäkin tuli käytyä reippaanpuoleisesti. Lumikenkäilyäkään ei unohdettu.
      Kyllä lumi on elementtien valioita.

      Poista
  18. Voi että, miten ihania muistoja koulun liikuntatunneilta! Olen vähän kateellinen, hyvällä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parahin Satu!
      Runsaat kiitokset hienosta Äkäslompolo-jutusta! Haluan myös lausua kiitokseni (miehellesikin) mukaansa tempaavasta Islanti-oppaasta. Kiitos!
      Tämän kirjan alussa mainitsemasi itkettämisilmiön sain myös minä kokea ensimmäisellä Islannin reissullani. Pakkasi vähän itkettämään ja outo kaihon tunne myllersi sielussa.
      Toisella kertaa ei enää ihan niin paljoa itkettänyt.
      Hyvää elämää teille!

      Poista
  19. Aivan ihanalta kuulostaa teän lapin reissu. Upeiden kuvien kera :) Syksyllä poikettiin Äkäslompolossa Kilpisjärveltä tullessa. Oikein mahtavaa maailmanympäri matkaa teille :)

    VastaaPoista
  20. Miten hienoa, että olette saaneet kokea ja nauttia hiihdosta ja Lapista. Ihana lukea kokemuksistanne! Minulla oli koulussa myös jumppamaikka joka onnstui työssään "täydellisesti" eli onnistui tappamaan kaiken kiinnostuksen ja halun kaikkeen liikuntaan. Kului viitisen liikkumatonta vuotta, sitten kerran eksyin porukassa Saariselälle. Oli muovipohjasukset matkassa, ei hiihtokokemusta, hikoilin, tarvoin, olin ihan puhki, jotenkin pääsin lähelle tietä. Oksensin useaan otteeseen, olo oli kamala, oppaamme haki minut autolla pois. Silloin päätin ettei koskaan enää tällaista kokemusta. Lapin luonto oli lumonnut kuitenkin minut ja kotona aloin nostaa kuntoani. Seuraava hiihtomatka oli täysin erilainen, ei voi puhua kilometreistä, mutta ne lyhyet matkat mitkä olin päättänyt hiihtää myös hiihdin ja nautin! Lappi lumosi kerta kerralta enemmän, Vaellukset eri vuodenaikoina tulivat tutuiksi, hiihtomatkat pitenivät ja jäin täysin pohjoisen lumoihin. Nyt mökki Ylläksellä, Ylläksen koko latuverkko, joka on mahtava, kierretty, osittain moneen kertaan. Myös Pallas-Ounastuntureihin tutustuttu useamapaan kertaan, samoin Yliperän tuntureihin. Tänä vuonna 7 viikkoa Ylläksellä, pian taas lähdetään keväästä nauttimaan, tämä talvi on vaan ollut outo lauhoine kelineen, myrskyineen ja vesisateineen. Ihania hiihtoja, upeita luontokokemuksia seuraaville retkille!

    VastaaPoista
  21. **"Kokeilin yhtenä päivänä pakkasen hieman kiristyessä niin sanottuja - ööh - "tavallisia suksia". Meinasi lonkat irrota paikoiltaan, kun soudin käsivoimin eteenpäin kymmenen kilsaa. Käännyin lopulta takaisin ja myönsin, että ne ovat minulle liian hyvät sukset."**

    Jos täällä on muita voideltavien suksien vieroksujia, niin tarjoan ripauksen perustietoa ennakkoluulojen voittamiseen.

    Perinteisen suksi toimii niin, että luistoalue on suksen päissä ja pitoalue suksen keskellä. Suksen jalkavuuden vuoksi pitoalue on ilmassa silloin, kun sillä ei potkaista. Potkaistaessa pitoalue taas ottaa kiinni lumeen.

    Voideltavan suksen valinnassa keskeistä on valita suksi hiihtäjän painon mukaan. Jos suksi on liian löysä, pitoalue laahaa koko ajan lumessa ja heikentää luistoa. Jos suksi taas on liian jäykkä, pitoalue ei ota kunnolla lumeen, jolloin suksi lipsuu.

    Suksia myyvissä liikkeissä suksen sopiva jäykkyys selvitetään yksinkertaisella laitteella. Myyjälle kannattaa mainita, jos on hiihdossa aloittelija, jolloin hän osaa tarjota vähän liian löysän suksen, jonka saa pitämään helpommin kuin jäykemmän. Kaikkein suurin ilon tappaja hiihdossa on lipsuva suksi.

    Suksen päihin tehdään pohjustus ja luistovoitelu, joka saattaa vaikuttaa monimutkaiselta vahan sulatuksineen, siklauksineen ja erilaisine harjauksineen, kunnes asiaan tutustuu. Pohjustuksen ja voitelun voi kuitenkin myös ostaa urheilukaupoista. Harrastelijan ei tarvitse tehdä se kuin kuin kerran vuodessa. Jos tahtoo luistoa lisää kauden aikana, sitä saa pikaluistolla, joka levitetään vähän kuin deodorantti. Vaiva on pieni.

    Pieni on myös suksen keskiosaan tehtävän pitovoitelun vaiva. Jos hiihtää selvissä pakkaskeleissä (vanha/tamppautunut lumi ja pakkasta enemmän kuin -2 astetta), selviää yhdellä purkilla koko talven. Voide levitetään ohuena kerroksena suksen pohjaan ja hierotaan paikalleen synteettisellä korkilla. Mitä useampia kerroksia laittaa, sitä kauemmin pitoa riittää. Netistä löytää ohjevideoita.

    Jos ostaa vuoden vanhoja suksimalleja alennuksesta, perushyvän suksen ja siteen voi saada alle satasella tai ainakin alle 150 eurolla. Siihen vielä mono päälle. Oikein mitoitettu suksi sekä luistaa että pitää. Sellaisella hiihtäminen on paljon mukavampaa kuin välineillä, joilla potkuun ei saa luistoa. Myös ero alamäissä on merkittävä.

    Erilaiset pitopohjat sopivat hyvin keleille, joilla uhkana on voiteen jäätyminen tai suksen lipsuminen. Jos kuitenkin hiihtää pakkaskeleillä, ei ole voideltavan suksen voittanutta.

    Ymmärrän että suksen voiteleminen saattaa tuntua salatieteeltä, mutta voin vakuuttaa, että jos sen opiskelemiseen viitsii uhrata tunnin elämästään, niin sillä pääsee pitkälle, KUNHAN suksi on hiihtäjälle jäykkyydeltään sopiva.

    Suosittelen ainakin partaparoniurheilijanuorukaisellesi marssimista asiantuntevaan suksiliikkeeseen ja voitelun opettelemista. Jos kerran vuodessa tehtävä pohjustus ja luistovoitelu ei kiinnosta, siitä selviää maksamalla kauppaan 20 euroa. Pitoivoitelu pakkasilla taas on niin helppoa, että sen oppii minuutissa. Aina tietenkin parempi, jos joku näyttää.

    Mukavaahan lapissa sujuttelu on tietenkin millä tahansa suksella, mutta kirjoitin yllä olevan hälventääkseni ihmisten mielikuvia vaikeasta voitelusta ja suksen lipsumisesta. Ei ole vaikeaa ei, kun alla on sopivan jäykkä suksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos infopläjäyksestä, tämä on hyödyllistä tietoa hiihtäjille, kiitos paljon siis kommentista!

      Fakta kuitenkin omassa elämäntilanteessani on se, että jopa sen ylimääräisen parin tunnin irrottaminen asialle, jota teen noin kerran kahdessa vuodessa, on liikaa.
      Olen sen verran mukavuudenhaluinen... Nyt kun tänä talvena löysin "karvapohjasukset" jotka käyvät kelillä kuin kelillä, olin myyty. Ei tarvitse miettiä voiteluita ollenkaan. Etenkin kun käytän vain vuokrasuksia, suunnitelmissa ei ole omien välineiden osto.

      Poista
  22. Kukin tavallaan. Pääasia, että homma maistuu välineistä tai tavasta riippumatta. Latujen ulkopuolellekin sopii suunnata joko eräsuksilla tai sitten keskinousukarvallisilla leveillä 140-senttiä pitkillä tumpeilla. Sekin on hauskaa.

    Tämä postaus joka tapauksessa nousee korkealle Google-haussa, joten päätin yrittää lieventää voideltaviin suksiin liittyvää epäluuloa. Se on usein kokeilemisen puutetta. Perusteita sille ei ole.

    Omat vanhempani hiihtivät itsepintaisesti pitopohjilla vuosikymmenet, kunnes saivat lahjaksi lahjakortin voideltaviin suksiin. Sen jälkeen paluuta ei enää pitopohjiin ollut. Jos keli ei salli hiihtämistä voideltavilla, niin sitten he eivät hiihdä ollenkaan.

    Se on vähän kuin vanhan jotenkuten kuormituksestaan selviävän ja uuden nopeasti kuormituksestaan selviävän tietokoneen käyttö. Kun vertailukohtaa ei ole, vanha tuntuu riittävältä, mutta kun uutta kokeilee, vanhaan ei ole enää paluuta.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?