Vastoin ennakko-odotuksia täällä Landmannalaugarin erämaamajassa on kuin onkin nettiyhteys, joten pakko jakaa yksi huomio, jonka tein tänään...

Erämaailma - hyvän ihon salaisuus?

19.2.15 Satu Kommentteja: 41

Vastoin ennakko-odotuksia täällä Landmannalaugarin erämaamajassa on kuin onkin nettiyhteys, joten pakko jakaa yksi huomio, jonka tein tänään. 
Tyytyväisenä huomasin että tänne tulee nykyään talvisin myös juomavesi sisään - ja kuuma vesi, joka lämmitetään läheisen lämpimän lähteen kuumalla vedellä (uimapaikan pohjassa kulkee vesilämmityssysteemi, aikamoista!). Suihkua täällä ei kuitenkaan ole, joten en ole kolmeen päivään peseytynyt. Siis pessyt edes naamaani.

Oudointa on se, että kasvojeni iho ei ole ikinä talvella voinut yhtä hyvin kuin nyt. Täällä on koettu muutamassa päivässä pakkaset, loskasade, 25m/s tuuli ja auringonpaiste. Siis säätilat, jotka yleensä kuivattavat ihoani. Nyt ei ole mitään oireita. Ei kiristä, kutise tai tunnu miltään muultakaan. Naamassa on ihan tavallinen olo. Kaupungissa joudun joka ilta laittamaan kuivalle iholle tarkoitettua rasvaa. Myös aamuisin. Täällä en ole käyttänyt naamalla mitään kosmetiikkaa ja olo on täydellinen.

Jotkut ehkä muistavat, että suhteeni ihonhoitopalveluita kohtaan on hieman hankala (blogin kaikkien aikojen luetuin juttu on avoin kirjeeni kosmetologeille, joka löytyy tammikuun 2014 arkistosta - päivitän nyt blogia kännykällä, joten en pääse hakemaan linkkiä mutta arkistosta löytyy). Ainakaan tämä kolmen päivän täydellinen kosmetiikattomuus ei vähennä epäilyjäni ihonhoitosuosituksia kohtaan. Voisiko olla niin, että iholle olisi parasta olla laittamatta yhtään mitään?
Olen välillä huvittuneena seurannut mieheni suihkupussin sisältöä. Siellä on yksi shampoo, joka toimii samalla suihkusaippuana. Mies ei ole 40 vuoteen laittanut naamaansa aurinkorasvaa kummempaa. Huulirasvaa se ei käytä koskaan, koska sen mielestä voide sotkee huulten luonnollisen kosteustasapainon. Ukko ei kuori tai käytä naamanpuhdistusaineita, ja sen iho voi kertakaikkisen hyvin. Iho ei ole mennyt kurttuun tai harmaantunut. Enää se suihkupussin sisältö ei herätä minussa kummastusta. 

Ehkä se vaan on niin, että mitä vähemmän tunkee tököttiä iholle, sitä vähemmän iho niitä tarvitsee. Pitäisi siis kai heittäytyä täysin au naturel -linjalle ja lopettaa suihkussakäynti ja naamanpesu. Lähipiirini aivan varmasti arvostaisi valintaani kaupunkiolosuhteissa...

Toinen vaihtoehto on purkittaa tätä maagista erämaailmaa ja suihkauttaa sitä naamalle pari kertaa päivässä. Ei rasvoja, ei seerumeita. Pari puhallusta ilmaa riittää! Kun kultahippujen ja vasikansikiöstä erotettujen entsyymien kyllästämät  ihmerasvat ovat tulleet tiensä päähän, olen varma, että meille aletaan myydä ilmaa pumppupullossa.


41 kommenttia:

  1. Muistaakseni Reykjavikin turistikaupoissa myytiin vuoristoilmaa tölkissä. Pidin sitä ihan huuhaana, mutta se olikin ilmeisesti tarkoitettu ihonhoitoon... ;)

    VastaaPoista
  2. On siinä perää, siinä erämaan iholle hyväätekevässä vaikutuksessa. Kaikki näkyy ihossa, niin hyvinvointi kuin stressikin. MUTTA. Kuten olet ihan itsekin huomannut, niin pesemme ja puunaamme ihan liikaa ihoamme. Samntapaisellla iholla varustettunan ja päivittäin suihkuttelevana tiedän hyvinkin kaupunkiolosi iholla. Muistaakseni Dr Hauschka (hmm. en ihan varma nimen oikeinkirjoitusasusta) tarjoaakin ihan erilaista filosofiaa kuin monet muut meikkifirmat. Kuivaa iha ei rasvata ylettömästi ja se tuntuukin hieman kireältä aluksi, mutta alkaa sitten tuottamaan omat öljynsä. Ihan samalla tavalla rasvaisesta ihosta kärsivän pitääkin rasvata ihoaan, jotta se tuntee olevansa hieman "ylikuormitettu" ja pistää jarrua peliin. Myönnän, että en ole itse kokeillut, mutta siskoni on ja sai erittäin hyviä tuloksia !

    Toinen juttu talvell aon keskuslämmitys ja erityisen tiiviiseen tilkityt talot. En tiedäkuinka tiivis teidän vanha talonne on, mutta ainakin lämmitetympi kuin meidän luultavasti. Tunne ison eron kasvojeni iholla viimeisen suhtkoht modernin omakotitalon ja tämän yli sata vuotiaan kivitalon välillä. Täällä kivitalossa ihoo hengittää ihan erilailla, ilma on kosteampaa.

    Eli toimisto vaan erämaahan ja shampoo suihkupussiin.
    PS. MIehes on oikeassa huulirasvasta. Jos jotain tarttee käyttää, niin kasvispohjaista voita kuten shea voita (siis 100%) tai sellaista. Muuten kuivuminen on usein merkki siitä, että ei ole tarpeeksi kosteutta elimistössä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen kuullut! Että rasvoittuvaan ihoon kannattaisi käyttää niitä kuivalle iholle tarkotettuja tuotteita, jotta iho vähän vähentäisi sitä rasvan tuotantoa. Ja päinvastoin kuiva iho pitäisi saada itse tuottamaan rasvaa eikä vaan hyötyä siitä purkista tulevasta... En ole testannut kun en oikein ole varma ihotyypistäni ja muutenkin lätkäisen naamaani millon mitäkin ja toisinaan en mitään...

      Poista
    2. Meillä on patterit täysillä... Sillä on varmasti vaikutusta.

      Poista
  3. No se on just näin kun arvelet, puunaamatta paras, mitä naamaan tulee. Ongelma tulee siitä, kun silloin tällöin pitää/haluaa laittaa meikkiä. Nehän on pestävä pois, ja siinä ei mulla ainakaan riitä pelkkä vesi --> naama kuivuu --> tarvitaan rasvaa --> kierre valmis. Jos osais luopua meikistä kokonaan, ei ongelmaa olisi edes ajoittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mäkin pohdin.... Joskus on kuitenkin kivaa meikata, eikä niitä tököttejä oikein naamaankaan voi jättää.

      Poista
  4. Varmaan on niin, että ellei erikseen ole tarvetta, niin ei kannattaisi käyttää mitään. Miehelläni on herkä iho, ja kun vihdoin löydettiin sopiva rasva, ero on todella huomattava. Ja edelleen, jos rasvaa ei käytä, iho menee parissa päivässä huonoon kuntoon. Mutta toisaalta hänellä on paksu, killtävä hiuslaatu eikä hän ole käyttänyt shampoota kuuteen vuoteen ja toisin kuin voisi ajatella, hiukset näyttävät hyvältä. Eivät rasvoitu, haise tai hilseile vaan näyttävät itse asiassa paremmilta kuin ennen! Mun hiuslaadulla taas tekee kyllä mieli käyttää muotoilutuotteita ja sitten on taas pakko pestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesen oman fledani kerran viikossa. Jos pesen useammin, se lässähtää aivan kaameaksi. Jos perjantaina on bileet, pesen hiukset tiistaina. Näin ne asettuvat paremmin muotoonsa.

      Poista
  5. Taitaapa asia olla juuri kuten totesit. Ensin hinkataan saipualla iho/hiukset kuiviksi, jotta voidaan käyttää rasvaa/hoitoainetta. Ihon pinnalla elää omanlaisensa kauhun tasapaino, jolla ei ole mitään tekemistä luonnollisuuden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä alan ymmärtää sitä landella tapaamaani vuoristomökin vartijaa, joka tekee kolmen kuukauden työvuoron putkeen. Se näytti ihan sikahyvältä!

      Poista
  6. No niinpa varmaan, samasta asiasta avautui ystavani mies, joka on laakari ja pitaa omaa kauneusklinikkaa, naisten naama on kuulemma yleisesti ottaen keski-iassa huomattavasti huonommassa kunnossa kuin miesten, johtuu tököteista joista iso osa on turhia ja tukkii ihohuokoset, suurinta huuhaata ovat kuulemma yörasvat, naamiot ja toisaalta taas kovat ihoa rikkovat puhdistusmömmöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin kiinnostava aihe! Harvemmin tästä vaan näkee juttuja missään, akkojen lehdissä ainakaan :-)

      Poista
  7. Voisiko olla, että keski-ikäisillä miehillä on naisia väitettysti parempi iho sen vuoksi, että heistä useimmat ajavat partansa päivittäin? Parranajo varmaankin kuorii ja hieroo ihoa. Sellainen käsittely päivittäin saa varmasti verenkierron vilkkaaksi ja ihon heleäksi!

    -Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi toi kiipeilijä ei kyllä aja :D
      Se on jotenkin vahingossa omaksunut sen metsuriseksuaalin roolin, hehe.

      Poista
  8. Multa joskus kysellään että mitä käytän naaman (pitäisi kai sanoa kasvojen...) pesuun tai että sitä tai tätä voi tehdä samalla kun pesee naaman. Kun pysähdyin miettimään asiaa, tajusin etten pese sitä koskaan millään aineella. Enkä iltaisin/aamuisin pese sitä edes vedellä. Suihkussahan se tietysti huuhtoutuu, mutta muuten en tee sille mitään, en siis meikkaakaan. Ihan hyvässä kunnossa on se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa! Mun on pakko pestä aamuisin kasvot kylmällä vedellä, että herään. Ja sitten onkin saatava rasvaa...

      Poista
  9. Joo siis ei ennen arktisia retkiä pestä naamaa useampaan päivään. Näin ihon itse tuottama suoja toimii parhaiten. Muutenkaan pakkaskeleillä ei kannata pestä kasvoja tai muuallekaan käyttää saippuaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitsa! ensi kerralla kun lähden vastaavalle reissulle, kerään vararasvakerroksen ajoissa.

      Poista
  10. Papaltani kysyttiin noin 80vuotiaana vähäisten ryppyjensä salaisuutta. Kertoi, että kun pesee kasvot kerran viikossa saunassa, ei pääse kasvojen oma rasvatasapaino häiriintymään. Tai sitten syynä ovat geenit.

    VastaaPoista
  11. Itse en pese koskaan ihoani muulla kuin vedellä, en myöskään meikkaa niin onnistuu hyvin. Lähinnä toimin näin laiskuuttani, en mistään ideologisista syistä. Vain päänahkaa silloin tällöin (muutaman kerran vuodessa) jollain luonnontuotesavihommalla, koska se alkaa talvella muuten hilseillä. Olen toiminut näin jo vuosia, mutta pakko on kyllä valitettavasti moisesta luonnonmukaisuudesta huolimatta suihkia naamaan jotain öljyä talvisaikaan sillä pelkän vesipesunkin jälkeen otsaa kiristää. Ei voi mitään meikäläisen hipiällä. Mutta varmaan, jos jättäisi kokonaan peseytymättä, marinoituisi kasvojenkin iho mukavasti omilla öljyillään pehmoiseksi! :)

    Tuo on kyllä totta, mikä tuli ylemmästä kommentista mieleen, että eräillessä (oli sitten tropiikissa tai pohjoisempana) ei kyllä tarvitse sitä vähääkään kosteutusta. Kenties ilmanvaihdolla ja ilmansaasteilla on osuutensa asiaan siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuoden tropiikinmatkallamme huomasin, että naama ei tosiaan tarvitse rasvaa. Se näytti ei-harmaalta eikä mistään kiristänyt. Thaimaa, here I come...

      Poista
  12. Kosmetologi täältä huutelee... Iho tosiaan tekee pinnalleen suojaavan vesi-rasvakalvon jos sitä ei pestä liian voimakkailla aineilla. Miehillä kasvojen iho on hieman paksumpi eikä ihan niin herkkä ja juurikin tuo parran ajo kuorii sopivasti.

    Noin muuten, aika ikäviä kokemuksia ihmisillä kuulostaa olevan kosmetologilla käynnistä 😕 Harmi, sillä ainakin oman työni tavoitteena on saada asiakas rentoutumaan ja hoitaa sekä ihoa että muitakin aisteja... Eli kokonaisvaltainen, mukava elämys. Toki asiakkaan niin halutessa annan vinkkejä ihonhoitoon, mutta en kyllä itsekään kuuntelisi mitään saarnaa. Kosmetologejakin on moneen junaan, eli kannattaa äänestää jaloillaan ja etsiä itselle sopiva hoitola 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmetologejakin on varmsti monenlaisia, en epäile.
      Syytän edelleen huonoa tuuria, en koko ammattikuntaa :)

      Poista
  13. Mä pesen naaman vedellä ja sen jälkeen käytän yhdistettynä kasvovetenä + naamarasvana kookosöljyä. Putsaa mun mielestä paljon paremmin kuin mitkään varsinaiset ihonhoitotuotteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kookosöljyssä on niin ihana tuoksu!!

      Poista
  14. Meine Base suola, toimii!! Eikä tarvi paljon rasvailla. Mutta couperosa ihoa on pakko vähän kuiten suojata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aikaisemmin kuullutkaan, kiitos vinkistä!

      Poista
  15. Kamppailin vuosia näppynaaman kanssa käyttäen aseinani monenmoista salvaa, rasvaa ja tököttiä. Hermo meni, laiskuus tuli: tätä nykyä pesen naaman suihkusaippualla suihkussa käydessäni ja jos kovin tekee mieli pynttäytyä niin marketin edullisinta kasvorasvaa nassuun.

    Näpyt ovat hävinneet! (Mainittakoon että asun Suomessa eli keskuslämmityksen luvatussa maassa).

    Kosmetiikkateollisuus on yksi teollisuudenala muiden joukossa, joka yrittää keinoja kaihtamatta haalia rahaa ties kenelle. Eihän hienoissa rasvoissa mitään pahaa ole, mutta ei myöskään hyvää. Paitsi tuoksu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihan hyvin olla, että kasvojen iho reagoi noin voiteita jne, vastaan ja rahoittui vasta saatuaan täyshiljaisuuden. Kiinnostavaa!

      Poista
  16. Mulla (ja atooppisella lapsella) hävisi kaikki iho-ohgelmat kun muutettiin etelään. Täällä aurinko ja ilmankosteus korjasi virheet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on iso vaikutus! Eikä siellä varmaankaan keskuslämmitetä kämppiä yhtä lämpimiksi kuin täällä pohjoisessa?

      Poista
  17. Ihana lukea näitä niin tyypillisiä Islanti-tarinoita... Ihan jotenkin mahanpohjasta kutittaa ja menee kylmät väreet selkäpiitä pitkin.
    Kuule, anteeksi jos kysyn tyhmiä mutta kannattaisiko Islantiin tulla pitkäksi viikonlopuksi? Olet kenties joskus käsitellyt aihetta blogissasi?
    Mulle tulee 40 täyteen syyskuun lopussa ja pohdiskelen tässä, josko lähdettäisiin perheellä johonkin ikimuistettavaan paikkaan. Ja tulin ajatelleeksi Islantia. Mutta kannattaisiko sinne tulla torstai-iltana ja lähteä sunnunta-iltana, jääkö vain pintariipaisuksi? Mitä MUST-juttuja tuossa ajassa ehtisi? Millä olisi halvinta tulla sinne?
    Kiitos jo etukäteen kaikista vinkeistä, joita voit mahdollisesti antaa, ja ihanaa loman jatkoa! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa! Kyllä siinä ajassa ehtii jo nähdä ja tehdä vaikka mitä, jos reissun suunnittelee hyvin. Suosittelen lukemaan kirjoittamani Mondo Islanti -matkaoppaan (2013), olen antanut siellä tyypillisten matkaopastietojen lisäksi mm. vinkkejä erimittaisille Islannin-matkoille ja tarinoita jotka vievät syvemmälle Islantiin ja islantilaiseen yhteiskuntaan. Kirjaa saa kirjakaupista (Suomalainen, akateeminen ja A-lehtien verkkokauppa) mutta myös kirjastoista.

      Oppaassa on myös tiedot eri vuodenaikojen plussista ja miinuksista, hintatasotietoa jne.

      Jos haluat mieluummin lukea netistä, pidän Mondo.fi-sivuilla islantiblogia, ja niistä jutuista löytyy vähän etsimällä matkavinkkejä. Yhdessä muutaman matkatoimittajakaverini kanssa perustamassa Tripsteri.fi-verkkomatkaoppaassa on omat oppaansa Reykjavikista ja Islannista. Ne päivittyvät koko ajan, joten sieltäkin löytyy matkavinkkejä.

      Toivottavasti tästä oli apua :)

      Poista
    2. No totta vie oli apua, kiitos paljon! 😊

      Poista
  18. Mun 70-vuotias isäni ei ole eläissään käyttänyt edes käsi- tai huulirasvaa ja edesmenneen äitini ainut kosmetiikkatuote ikinä oli apteekin a-vitamiinivoide kasvoille silloin tällöin. :D Mut on adoptoitu, joten heidän ihogeenejään en perinyt, vaan ihoni on luokkaa "rasvapurkki on aina käden ulottuvilla". Myös lapsena iho oli kuiva (lapsena en rasvannut), joten mun ihoni rasvatasapaino nyt ei vaan selkeesti pärjää yksinään. :)

    Mutta joka ikinen kerta, kun matkustan jonnekin lämpimään maahan, jossa on hevimmät ilmankosteusprosentit kuin Suomessa, niin iho toteaa, että jaahas, tämä hyvä. 7kk:n Aasia-turneella rasvasin naaman vain pari kertaa, kroppaa en muistaakseni kertaakaan. Kylmä erämaailma taas on tosi paha, siitä mun ihoni muuttuu kirjavaksi (joo, oikeesti) ja jopa näppyläiseksi (mitä ei tapahdu muutoin melkein ikinä), ja näyttää sitä pahemmalta, mitä kauemmin aikaa ulkona vietän. :D Mun pitäisi selkeesti vain muuttaa jonnekin auringonpaisteeseen palmun alle, missä sekä minä että iho viihdytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tropiikissa on kieltämättä puolensa...

      Poista
  19. Minulla on vaellusreissujen jälkeen iho aina paremmassa kunnossa, onko se lie se raitis ilma, meikittömyys ja kylmällä vedellä peseminen, joka vie näppylät mennessään. Vuori-ilma <3. Ja tämä etelän ilmasto sopii iholleni paremmin kuin Suomen säät, jossa kärsin koko ajan kaikesta mahdollisesta punotuksesta ja kuivumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän pitää karata vuorille vähintään kerran kuussa!

      Poista

Mitä tuumaat?