Pari sanaa vastuullisesta matkailusta Islannissa

Vastuullinen matkailu, kasvavat matkailijamäärät ja Islanti. Kombo, joka aiheuttaa paljon sinne tänne sinkoilevia mielipiteitä. Tätä aihetta mietin taas vaihteeksi tänään.


Olen itsekin kirjoittanut Islannin kasvavista matkailijamääristä tänne blogiini. Liian nopea nousu liian lyhyessä ajassa tuottaa yleensä ongelmia alalle kuin alalle, myös matkailuun. Eikä se maailman ensimmäinen geysir ole enää tietenkään ihan samanlainen luontokokemus kuin vuonna 1965.



Tässä turistibuumissa on monia puolia, eivätkä ne luontomatkailun ideaalit ole aina aivan yksiselitteisiä. Aiheesta on niin paljon sanottavaa, että en oikein edes tiedä, mistä aloittaa. Miten olisi siis vaikka siitä "luontokohde on pilalla" -puheesta, jota niin usein kuulee?

Elikkäs siitä sitten.

Islannin suosituimmille luonnonnähtävyyspaikoille pääsee nykyään asfaltoituja kävelypolkua pitkin. Etelärannikon suosituimmat nähtävyydet kuten Kultainen kierros, Reynisfjaran musta hiekkaranta ja ykköstien varrella olevat näyttävät vesiputoukset ovat asfaltoineet parkkipaikkansa ja osan kävelyreiteistä. Ja noihin paikkoihin suurin osa kävijöistä sapuu isoilla busseilla.

Siis ei mitään luonnollisuutta enää missään. Asfalttitie vie vesiputoukselle, Geysirin vieressä on ravintolamaailma ja joka paikassa sairaan isoja vessoja ravintoloineen. Kamalaa kaupallista paskaa.



Vaan eipä sittenkään. Islantiin tulee nykyään paljon matkailijoita, mutta silti olisi hyvä pitää mielessä, että ei kukaan tulija ole matkailijana toista arvokkaampi. Kyllä minusta ainakin on mahtava juttu, että myös pöyrätuolilla ja lastenrattailla pääsee katsomaan geysiriä, vesiputouksia ja mannerlaattojen väliin muodostunutta hautavajoamaa. Siinä, että rinkka selässä reissaavaa elämäntapaseikkailijaa harmittaa liikuntarajoitteisia varten suunnitellut kulkureitit, ei liikuta minua mikään - paitsi ärsyttää omaan ja oman viiteryhmän napaan tuijottaminen. Että minulta on nyt se aito kokemus viety.

Vastuullisuudesta on tässä yhteydessä turha puhua. Se, että joku on luonnollista, ei tarkoita että se on luonnolle parempi. Kun luonnonnähtävyyspaikoille rakennetaan kunnolliset kävelyreitit, ne reitit suojaavat paitsi kävijää uppoamasta kuumaan lähteeseen, ne suojaavat myös sitä luontoa ihmiseltä. Jos muutama tuhat päiväkävijää kävelee missä sattuu, luonto kärsii, vaikka se nurmi olisi paljon luonnollisempi kuin asfaltti. Kun pysytään merkityllä kävelyreitillä, ympäröivä herkkä luonto ei tallaannu vaelluskenkien alla mössöksi. Kun tullaan osana isompaa ryhmää bussilla, pienennetään yksityisautoilun päästöjä.





Kun kävijämäärärt kasvavat, kasvaa myös vessatarpeen määrä. Ei kukaan tietenkään ylläpidä vessoja maksutta. Vessojen yhteydessä on ne ravintolat ja kahvilat ihan syystä: ihmisten pitää juoda ja syödä ja käydä vessassa. Yrittäjälle ja myös asiakkaalle parasta, jos se voi tarjota nämä kaikki vaihtoehdot samasta kassajonosta.

Sitäpatsi jos tuhat ihmistä päivässä käy asioilla pusikossa ja syö luonnonnähtävyyksiä kierrellessään reppuun pakattuja eväitään, menee kakat ja kakut aika äkkiä sekaisin.

No entäs se isojen matkailijamäärien vaikutus Islannin maahan? Sehän on koko maa ihan pilalla kohta kun siellä käy niin paljon ihmisiä lomailemassa. Tuhkatkin viedään pesästä.



Vaan eipä mene ihan pelkästään niinkään. Matkailuelinkeino on tuonut työpaikkoja myös syrjäseudulle. Ei ole pakko kaikkien asua kaupungissa, kun töitä löytyy maaltakin. Yksityisiä yrityksiä tänne kuitenkin tarvitaan, sillä tällä hetkellä yli puolet Islannin työvoimasta on töissä julkisella sektorilla. Ei ihme, että veroaste on matala- ja keskituloisilla kovempi kuin Suomessa mutta verorahoille saa paljon vähemmä vastinetta. Paikallisia yrityksiä ja ulkomaalaisia asiakkaita siis tarvitaan lisää.

Mieluummin annan ääneni matkailuelinkeinoille kuin alumiinisulattamoille. Niitäkin täällä on ja tulossa olisi varmasti paljon lisääkin.

Senkin haluan sanoa, että ei hotelleihin keskittynyt ryhmämatkailu tietenkään sulje pois luontomatkailua. Islantiin voi tehdä hyvin erilaisia matkoja. Jos fiilistelee eniten autioita alueita, haluaa vaeltaa näkemättä muita ihmisiä, on valmis kantamaan ruokaa rinkassa (ja roskat tullessaan pois), sellaisten paikkojen löytäminen on tosi helppoa. Me kävimme perheen kanssa toissakesänä vaelluksella Pohjois-Islannin hiljaisuudessa. Nukuimme vuoristomökissä yksin. Kävelimme polkua, jolla tuli vastaan yksi kalastaja ja satakunta lammasta.

Islannin Länsivuonoista kirjoitin ison matkajutun taannoin Mondo-lehdelle ja lehti valitsi tämän nykyisen kotiseutumme vuoden luontomatkakohteeksi. Tyhjää tilaa riittää, on seutuja vaeltaa ja hiljaisuutta, josta nauttia. Tällaisille reissuille pitää vain varata oikea määrä aikaa ja sellainen reissuseura, joka arvostaa samoja juttuja.





Jos tekee omatoimisen luontomatkan ja halajaa yksinäistä erämaakokemusta, täytyy vastuullisuuskysymysten kanssa olla erityisen tarkkana. Hiljaisuutta arvostava reppureissaaja kun saattaa olla ympäristölle isompi rasite kuin hotellissa yöpyvä pakettimatkaaja.

Kun kulkee villissä luonnossa, siellä pitää kulkea jälkiä jättämättä. Luontoon ei saa jättää vessapapereita. Telttaa ei saa pystyttää minne vain. Ei saa mennä alueelle, joka on niin herkkä että se ei kestä ihmisen jättämiä jälkiä.



Islannissa on yllättävän monella alueella tallottu maastoa mössöksi, kun on menty kuvaamaan jotain vesiputousta, luolaa tai vastaavaa luontokohdetta, josta on nähty upeita instagram-kuvia ja joissa ei ole "ketään muita". Paitsi ne parisataa muuta samalla alueella viikon aikana käynyttä luontomatkailijaa, jotka eivät tulleet ajatelleeksi että villien kulkijoiden kenkien alle jäänyt sammal ei kasva takaisin ihan heti. Siinä menee noin 800 vuotta.

Vastuullinen matkailu ei ole sitä, että sniiduilee kustannuksissa, yöpyy teltassa keskellä autiota erämaata ja pyrkii paikkoihin, joissa kukaan muu ei ole käynyt. Vastuullinen matkailija valitsee ympäristöasioihin panostavan hotellin, suosii mahdollisuuksien mukaan joukkoliikennettä, ei jätä jälkeensä turhaa roskaa mutta jättää jälkeensä rahaa. Sillä maksetaan työntekijöiden palkkoja ja verojen kautta ylläpidetään kohteen infraa.



Tämän jutun pääpointti oli? En tiedä, oliko sellaista. Halusin vain tuoda esiin, että joskus niin kutsuttu massaturismi on ympäristölle paljon parempi vaihtoehto kuin itsenäisten reppureissaajien toteuttama matkailu, jossa käydään "koskemattomissa paikoissa".

Asfaltoitu polku geysirille on ympäristöteko.

Kuvat: Satunnaisia Islanti-otoksia kovalevyn uumenista.

Tunnisteet: , ,