Tässä elämäntilanteessa riemastuttava näky on tämä: maastoauton loittonevat perävalot ja auton katolla kaksi maastopyörää. Esikoinen lähti ...

Ruuhkavuosien hermolepoa eli työntekoloma

8.6.19 Satu Kommentteja: 0

Tässä elämäntilanteessa riemastuttava näky on tämä: maastoauton loittonevat perävalot ja auton katolla kaksi maastopyörää. Esikoinen lähti puolison kanssa viikonlopuksi telttailemaan, kiipeilemään ja maastopyöräilemään. Anoppi halusi viettää laatuaikaa nuorimman lapsenlapsensa kanssa ja niinpä Pampula meni reppu selässä mummolaan. Minä jäin kotipihalle katsomaan auton perävaloja ja haukoin riemusta henkeäni.

Nappasin kuvan tänään juoksulenkillä. Reykjavikin lämmitetyllä rannalla oli ihmisiä uimassa ja paistattelemassa päivää. Juostessa riitti yksi pitkähihainen pusero. Ihana kesä!

Ohjelmassani on ruhtinaalliset kolme ja puoli päivää yksin. Kotona. Rajoittamattomasti ruutuaikaa koneen ääressä. Aikaa kirjoittaa, ajatella ja järjestellä. Käydä lenkillä ja treeneissä. Syödä mitä sattuu suoraan jääkaapista. Hakea ravintolasta YKSI take away -annos ja kauhoa ruokaa suuhun työpöydän ääressä lievässä etukenossa. Juuri nyt tässä elämäntilanteessa ja juuri nyt tässä vuodenajassa yksin vietetty työntekoloma on suurinta luksusta.

Tavallisessa arjessa on oman työn ohella miljoona muutakin asiaa hoidettavana, muistettavana, manageroitavana. Nyt on vain minä ja aikaa. Huh, se tuntuu ihan nousuhumalalta. Hurmaavan hauskaa tehdä töitä yksin kotona, nauttia hiljaisuudesta ja raja-aidattomuudesta. Tämä kehossa nyt pirskahteleva vapauden tunne on vähän samanlainen kuin se fiilis, jonka kokee muuttaessaan pois kotoa ensimmäiseen omaan asuntoon. Että jaa vau, tällaistakin vapautta on.

Vanhoja juttujani selatessa huomasin, että vuonna 2016 järjestin vastaanvanlaisen työntenkoloman juurikin samasta syystä: Unelmahommissa-kirjan kässärin kirjoittamista varten. Olen samoissa aikeissa jälleen: teemme kirjalle parhaillaan kakkososaa.

Erityisen kivan tästä tämänkertaisesta työntekolomastani tekee se, että tämä minun vapauteni, onneni ja kasvava verokertymä ei ole pois keneltäkään. Puoliso ja esikoinen harrastavat molemmat kiipeilyä ja diggaavat maastopyöräilystä. Esikoinen on kevään mittaan käynyt maastopyöräkurssilla harjoittelemassa, ja puoliso on jo vuosia haaveillut että lapset kasvaisivat niin isoiksi että niidenkin kanssa voisi pyöräillä ja kiipeillä vuorenrinteitä. Minusta kun hän ei siihen hommaan ole seuraa saanut.

No nyt ne kaksi painelevat tuolla Vatnajökullin eteläreunalla, nukkuvat teltassa ja syövät nuudeleita. Samaan aikaan Pampula ja Islannin-mummo käyvät ruokkimassa sorsia, syövät lettuja ja katselevat lastenohjelmia. Koska me muutamme ensi syksynä vuodeksi uudelle paikkakunnalle ja koska anoppi lähtee pian kesälomakiertueelle jalkapalloa harrastavien vanhempien lastenlastensa kanssa ja me taas lasten kanssa muutamaksi viikoksi Saksaan, Norjaan ja Suomeen, halusi anoppi viettää nyt mahdollisimman paljon aikaa Pampulan kanssa kahdestaan. Heillä on siellä kaksin kivaa, esikoisella ja puolisolla on kaksin kivaa ja minulla on täällä ylhäisessä yksinäisyyden rauhassa ihan pirun kivaa.

Loistava perheviikonloppu, vaikka perhe onkin ripoteltuna ympäri maakuntia. Kaikkia asioita kun ei aina tarvitse tehdä kaikkien yhdessä ja yhtäaikaa. Onnea on myös se, että saa olla välillä tekemässä juuri niitä asioita, joita itse haluaa. Ja olla joskus aivan yksin.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?