Ikä, urheilu ja kehityksen ihana hitaus

Tänään oli merkittävä päivä kuntourheilijan urallani. Sain harjoituksissa suoritettua sata tuplanaruhyppyä. Sata! En putkeen kylläkään, enkä millään tavalla tyylipuhtaasti, mutta sain sen saamarin narun pyöräytettyä kaksi kertaa kantapäiden alta yhden hypyn aikana. Wohaa! Ihan kuin olisin voittanut isonkin ottelun. No tavallaan olinkin, itseäni vastaan.


Olen huomannut tässä reilusti yli kolmekymppisenä aktiivisen liikunnan aloittaneena, että kehitys tapahtuu jäätävän hitaasti. 

Asetin itselleni muutamia tavoitteita, kun aloitin crossfit-harrastuksen. Halusin, että joku päivä voisin vetää leukoja ilman kuminauhoja. Että jaksaisin tehdä tempauksen muullakin kuin harjanvarrella. Punnerruksia suorin vartaloin. Jos oppisin niitä tuplahyppyjä hyppynarulla. Viuh, viuh, viuh. Kuinka siistiä olisikaan, jos joku päivä pääsisin käsille seisomaan jalat seinää vasten ja voisin tehdä edes yhden käsiseisontapunnerruksen.

Nyt on aika rutistaa urheiluvaatteista hiet ja tuulettaa: olen nimittäin saanut tehtyä nuo kaikki. Mutta kelatkaas tätä: siihen meni melkein neljä vuotta. Ja olen urheillut paljon. Käyn crossfitissä neljä kertaa viikossa ja siihen päälle pari palauttavaa, rauhallista hölkkälenkkiä. 

Vaikka treeneissä ei kiritetäkään muita vastaan vaan itseä ja omaa suoritusta, sorrun silti tottakai vähän vilkuilemaan, minkälaisia aikoja muut tekevät. En ole enää hitain, viimeinen tai pienimmillä painoilla äheltäjä. Skaalaan useimpia harjoituksia ainakin vähäsen, mutta joka vuosi vähemmän. 

En ole ikinä aikaisemmin urheillut yhtä paljoa ja yhtä intensiivisesti. Olen oikeasti jokaisen crossfit-treenin jälkeen aivan puhki. Jos olisin vedellyt samaan malliin parikymppisenä, olisin saletisti edistynyt paljon nopeammin. 


On nimittäin ihan biologinen fakta, että kun yli kolmenkympin mennään, vartalo on parhaat päivänsä nähnyt. Luin mielenkiintoisen artikkelin ikääntymisen vaikutuksesta elimistöön Suomen Terveysliikuntainstituutin sivuilta. Se konkretisoi monta asiaa.

Se, että bodyn parasta ennen -päivä meni jo, ei siis tarkoita sitä, etteikö tässä iässä tai vanhempana voisi olla paremmassa kunnossa kuin kaksikymppisenä - aivan varmasti voi. En usko että koskaan on liian myöhäistä aloittaa liikuntaharrastusta, ulkoilua, venyttelyä ja mitä tahansa kehon hyvinvointia lisäävää aktiviteettia. Onhan minulla itselläkin käynnissä löyhä projekti Paremmassa kunnossa 40- kuin 30-vuotiaana.

Potentiaali on kuitenkin suurimmillaan kolmannella vuosikymmenellä. Eli jos olisin tehnyt kaiken tämän mitä nyt teen 20 vuotta sitten, olisin melko varmasti saavuttanut nuo tulokset vähintään kahden vuoden aikana. Nyt siihen meni  tupla-aika.

Lihasten suorityskyky on parhaimmillaan 20–30 vuoden iässä, ja sen jälkeen se alkaa vähentyä. Reaktioaika pitenee, kun hermojen johtonopeus putoaa. Autonomisen hermoston toiminta vaimenee iän myötä. Se näkyy esimerkiksi siinä, että fyysisen rasituksen sietokyky on vanhemmilla heikompaa kuin nuorilla aikuisilla. Palautuminen hidastuu. Aerobinen kestävyys laskee prosentin vuodessa siinä kolmenkymmenen ikävuoden korvilla. 

Tosi kiva tietää! Ja ilman ironiaa. Nuo tiedot eivät niimittäin lannista, vaan päinvastoin. Kun kaksikymppiset kuusi kuukautta treenanneet ja huippuhyviä tuloksia tekevät tyypit vetävät ohi vasemmalta ja oikealta, en turhaannu tai ajattele ensimmäisenä, että teen jotain itse väärin. Tiedän, että heistä suurimmalle osalle kehittyminen on biologisista syistä nopeampaa kuin minulle. 


Soluni vanhenevat. Pikkulapsiaikana oli univelkaa. Sisäelimeni ovat raskauksien ja synnyttämisten myötä pariin otteeseen siirtyneet paikaltaan ja pakki löysempi nyt kuin ennen raskauksia. Joten joudun vääntämään ihan hemmetin tosissaan, että saan ne tuplahypyt tehtyä ilman että kusi valahtaa punttiin. 

Vaikka tavoitelistalta olen monta juttua saanut vetää yli, on monta asiaa vielä oppimatta ja haluaisin ne oppia. Haluaisin jaksaa tehdä dippipunnerruksia renkailla ilman kuminauhaa. Käsiseisontapunnerruksia ilman korokeapuja pään alla. Muscle-upin - ihan yhden vain!

Kun nuo onnistuvat, olen silloin luultavasti noin viiskymppinen, ehkä vanhempikin. Senioribodari, miksipä ei! Koska vaikka kehitysvauhti hidastuu, se käppyrä osoittaa silti eteenpäin. Liikunnassa vapautuu endorfiineja, jotka lisäävät mielihyvän tunnetta. Hyvällä fiiliksellä toimintakyky pysyy paremmin yllä vanhempanakin. Sitä paitsi reipas liikkuminen lisää estrogeenin määrää veressä. Joten kun vaihdevuodet joskus alkavat, kuumat aallot eivät ehkä tunnu niin kamalilta. Ehkä se on jotain samanlaista kuin 50 burbee-perusliikettä?

Tunnisteet: , ,