Tämä on lupaus, jonka olen itselleni antanut. Että ollapa kaikin puolin paremmassa kuosissa 40- kuin 30-vuotiaana. Kolmekymppisenä oli...

Paremmassa kunnossa 40- kuin 30-vuotiaana

14.2.17 Satu Kommentteja: 13

Tämä on lupaus, jonka olen itselleni antanut. Että ollapa kaikin puolin paremmassa kuosissa 40- kuin 30-vuotiaana.

Kolmekymppisenä olin raskaana; odotin ensimmäistä. Nelikymppisenä lapsiluku on totta vie täynnä ja nuo molemmat kullannuput ovat ylittäneet sen helpottavan 3-vuotisrajapyykin. Herranjestas, nehän ovat silloin jo 10- ja 5-vuotiaita. Miten ihanaa! Sitten kun aikaa on enemmän kaikelle muullekin, haluan totta vie olla siinä kunnossa, että jaksan.


Neljäänkymppiin on vielä kaksi ja puoli vuotta aikaa. Jos aion pitää lupaukseni, aikaa ei ole hukattavaksi. Mitään pysyvää elämäntaparemonttia, kunnonkohotusta tai muutakaan elämänmuutosta ei nimittäin tehdä puolessa vuodessa eikä oikein vielä vuodessakaan. Ihmisen solut eivät uusiudu päivässä. Uusien tapojen omaksumisessa menee aikansa. Osa tavoista sutjahtaa rutiiniksi muutaman viikon väännön jälkeen, mutta meissä jokaisessa on myös asioita, joita on vaikeampi saada muutettua muuksi yhden kuunkierron aikana. Ne vaativat enemmän opettelua, joskus jopa vuosia.

Tiedän, että omalle päälleni yksi tärkeimpiä asioita on liikunta. Olen huomannut, että kun olen fyysisesti hyvässä kunnossa, sairastan vähemmän. Hermoni ovat vähemmän kireällä ja ajatukseni toimii nopeammin ja luovemmin. Jos en liiku, lösähdän kasaan ja minusta tulee aikaansaamaton harmaa möykky, joka murisee kaikille niille, jotka tulevat liian lähelle.  

Liikunnalle on siis ihan pakko pieraista aikaa jostain ja etenkin nyt, kun arki tuppaa muutenkin olemaan täynnä jos jonkinlaista sälää ja langanpätkää. En ole aamuihminen, joten aamutreenit ennen perheen heräämistä eivät tule kysymykseen. Sitä paitsi kuopuksessamme on sisäänrakennettuna sellainen tutka, että se herää vaikka yrittäisin pumpulilla etenevän kastemadon melutasossa pitäytyen hiipiä ulos makuuhuoneesta. Ei onnistu, ei.

Lapsiperheen kaoottisimmat tunnit ajoittuvat ainakin meillä illalla kuuden ja kahdeksan välille. Silloin pitäisi yhtä aikaa auttaa läksyissä, tehdä ruokaa, siivota, lukea lasten kanssa kirjoja, halia esikoista, halia kuopusta, syödä, syöttää, siivota jäljet. Sellaista yhtä säätöä ja säntäilyähän se on. Siinä myrskynsilmässä omiin treeneihin lähtö joka arkipäivä on vähän sama kuin näyttäisin puolisolle keskisormea viisi kertaa viikossa. 


Niinpä riistän aikaa liikunnalle keskellä työpäivää. Yksityisyrittäjänä minulla ei ole työsuhde-etuna liikuntasetelejä tai työpaikan alakerrassa punttisalia, mutta otan sen ajan ja tilan itselleni itse. Teen työt sen verran reippaasti, että ehdin rykäistä puolitoistatuntisen jokaisesta päivästä liikunnalle. Osallistun kello 11 crossfit-treeneihin tai lähden lenkille.

Kunnianhimoisena tavoitteenani kun on urheilla viidesti viikossa. Treenikertojen paras mahdollinen määrä on henkilökohtainen juttu. Omalla kohdallani kolme treenikertaa viikossa riittää juuri ja juuri ylläpitämään senhetkisen kunnon, mutta tarvitsen 4 tai 5 treenikertaa, jos haluan parantaa suoritustani tai oppia uutta. 

Olen huhkinut tuon otsikon lupauksen parissa nyt puolitoista vuotta. Ja olen ilokseni huomannut, että eksyin ihan oikealle polulle. Olen saavuttanut oman, raskauksia edeltäneen lähtötasoni! Jaksan - ilman että kuolen - hölkätä kymmenen kilsan lenkin. Leuanvetotanko on osoittaunut niin ystävälliseksi minua kohtaan, että olen saanut vaihtaa apunauhan ohuempaan. Ja tästä olin ihan tulessa: tein viime viikolla viisi sarjaa punnerruksia suorin jaloin ja levypainot korokkeina käsien alla. Wohoo!

Tuollaisista asioista revin nykyään ne suurimmat kicksit.

Crosfitien, uimisten, lenkkeilyn ja muun hikisekoilun ohella raskaana olleiden mutsien on kuitenkin toooodella tärkeää pitää ensin huolta siitä, että oma keho on valmis harjoitteluun. Raskauden aikana sisäelimet siirtyvät, vatsanahka venyy ja keskivartalon lihakset valahtavat jonnekin ihan uusiin ulottuvuuksiin. Jos treenin aloittaa liian aikaisin ja liian kovaa, voi aiheuttaa itselleen vahinkoa ja takapakkia. Jos oma keskivartalo on vinossa kuin kierremakaroni, sillä ei pysty tekemään yhtään mitään kunnolla. Ei edes istumaan, ei seisomaan oikein saati lenkkeilemään.

Koska itse halusin olla supervarma siitä, että keskivartaloni on nyt tarpeeksi vahva ottamaan vastaan kovemman treenin enkä kärsi esimerkiksi vastalihasten erkaumasta, otin vastaan kutsun Hyvinvointistudio Lupauksen äitiyskurssille (sain siis kurssin ilmaiseksi). Viiden viikon mittaisen verkkokurssin aikana keskitytään lantionpohjalihaksiin, syviin vatsalihaksiin ja muihin raskauden ja synnytyksen rasittaman seudun juttuihin. Olen käynyt kurssista nyt vajaa puolet.  Palaan kurssin sisältöön tarkemmin vähän myöhemmin. Kerron ainakin sen, kuinka kotikonstein voi koittaa testailla, kärsiikö suorien vatsalihasten erkaumasta.


Yksi islantilainen voimamies, Jón Páll, sanoi reteästi aikanaan, että "Ei ole mitään syytä olla elossa, jos ei voi tehdä maastavetoa." On siinä varmasti osa totuutta tuossakin. Lisäsin tähän raavaaseen kansanviisauteen kuitenkin sen, että "Ei ole mitään syytä tehdä maastavetoa, jos keskikeho on ihan viturallaan."

13 kommenttia:

  1. Neljaankymppiin on 3 kuukautta joten tanaan alkoi kuntosalitreeni 5 vuoden tauon jalkeen, huhheijaa, tasta se lahtee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä sä! Siitä se tosiaan lähtee - hyviä treenejä!!

      Poista
  2. "En ole aamuihminen, en siis treenaa aamulla". Ihana! Mulla nousi lämpö kun jossain oli se juttu supermutsista joka ei muka ollu aamuihminen mutta elämäntapamuutoksen motivoimana yhtäkkiä aamuviiden herätyksen sujuivat lumpsista vaan. Mun kokemuksen mukaan omaa rytmiään ei voi täysin muuttaa millään, ja elämäntapamuutoksesta ei tuu mitään, jos yrittää tehdä sellasta liikuntaa mitä inhoaa tai sellaisiin aikoihin, milloin inhoaa (tai syödä sellaisia ruokia, mitä inhoaa jne).

    Pitäis kans olla juttuja ihmisistä, kenen lähtötaso on nolla, eli mikään crossfit tai hölkkä ei tule kysymykseenkään. Mulla kävi esim seuraavaa - kyykkyyn meno ihan omalla kehonpainolla ilman painoja oli liian raskasta ja polveen sattui. Polven tukemiseks tehtäviä pakaran tukilihasliikkeitä en pystyny tekee kun niihin pitää jo valmiiks olla voimaa ja hallintaa keski- ja ylävartalossa jne. Nyt kuitenkin 1v salilla ja etenee, omaa hidasta tahtia, mutta olen onnellinen että saan ja pystyn liikkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en opi aamuihmiseksi, en niin millään. Että aloittaisin aamun menemällä seiskalta lenkille ja ysiltä työpöydän ääreen. Muahhaa, ei tule onnistumaan. Sen sijaan iltalenkki ysin jälkeen on tosi jees.

      Se on muuten juurikin niin niin kuin sanot: kaikki hyvinvointiharrastaminen kuten liikunta pitää aina aloittaa siitä omasta lähtötasosta. Sehän voi tarkoittaa vaikka vartin kävelylenkkiä tai lyhyttä käyntiä uima-altaassa. Esim. tuo Lupauksen äitiysnettikurssi alkaa ihan alusta, tosi pienillä liikkeillä ja varovaisesti.

      Poista
    2. Näinpä! Ja jos ei ole liikuntataustaa ja sitä myötä treenirutiinia, niin ensin pitää aloittaa sen rutiinin luomisesta, ihan sama mitä se treeni itsessään on. Fyssarit kärsii ammatissaan paljon siitä et ihmiset ei tee heille annettuja harjoitteita, mut se on vaikeeta alkaa treenata pieniäkään liikkeitä säännöllisesti jos ei ole mitään mallia että miten sen saa päivään mahdutettua ja muistaa ja jaksaa tehdä. Tollaset "heräät vaan aamuviideltä tekemään" vaan vahvistas kuvaa siitä, et treeni on vaan supersuorittajille.

      Poista
  3. Vähän sama tilanne täällä. Nyt vähän päälle 50-kymppisenä parempi kunto kuin 35-40 vuotiaana (lapset syntivät kun olin 32 ja 35). Aikansa kutakin. Nyt tavoitteena tulla teräsmummoksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että miten siistiä! Aivan ihanaa kuulla. Meistä nimittäin useimmilla se menee toisinpäin. Lasten jälkeen ei ehdi huomioida omaa itseään samalla tavalla kuin ennen ja sitten se jää päälle ja huono kunto kasaantuu ja alkaa aiheuttaa kaikenlaista kremppaa (mitä tietysti voi tulla hyväkuntoisellekin, mutta pienemmillä todennäköisyyksillä).

      Poista
  4. Neljäänkymppiin on vielä 4 vuotta, mutta nyt on miullakin projekti hyvällä alulla. Crossfitissä pyrin käymään vähintään 3krt viikossa, mutta vuorotyö, puolison koulu toisella paikkakunnalla, lapset sekä boxin aukioloajat rajoittavat sitä ajoittain. Crossfit on ehkä parasta mitä miulle on aikuisena liikunnan suhteen tapahtunut, koska kaiken pystyy skaalaamaan, eikä kenenkään kanssa tarvitse kilpailla, ainoastaan itsensä. On aivan mahtavaa huomata oma kehitys ja se että pystyy tekemään treenit isommilla painoilla kuin ennen.
    Juoksemisenkin olen keksinyt aikuisiällä uudesataan, erityisesti poluilla juokseminen on ihan huippua ja metsässä jaksaisi juosta vaikka kuinka pitkään. Nyt pienenä haaveena on puolimaraton tänä vuonna, voi olla että pitää tyytyä johonkin lyhyempään polkujuoksuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luettelit juuri crossfitin parhaat puolet, oon niin samaa mieltä kaikesta! Musta on ihanaa, että salilla ei ole peilejä, ei ole sellaista pullistelua ja haukkareiden vertailua vaan ihan vaan liikutaan ja kilpaillaan omaa itseään vastaan, ei muita. Tesmppiä sun treeneihin!

      Poista
  5. Samoissa ajatuksissa - minä tosin vasta ajatuksissa ;) Ei muuta kuin pylly ylös ja lenkille!
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan. Siitä se lähtee, vähitellen! Tärkeintä on löytää itselle sopiva laji, oli se sitten sauvakävely (mitä itse rakastan kesäaikaan) tai luistelu tai uinti tai jumppa. :)

      Poista
  6. Mahtava homma että otat itsellesi tuon treeniajan keskellä päivää. Mulla on sen kanssa vielä vähän opettelemista, vaikka mäkin teen töitä kotona ja olen itse itseni pomo. Mikä siinä onkin niin vaikeaa sallia itselleen tuollaista "luksusta", kun työt voisi hyvin tehdä vähän nopeammin ja jättää lusmuilun koneella vähemmälle. Iltaisin taas on siksi vaikea lähteä, että lapset ikävöi niin kovasti hoitopäivän jälkeen. Mutta ollaan silti tehty miehen kanssa diili, että kumpikin saa käyttää illasta tovin lenkkeilyyn, vuorotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se otti hieman totuttelua, mutta enää ei tule huono omatunto. Mulla on läppäri mukana treenikassissa ja tuun aina treenien jälkeen syömään lounasta läheiseen ravintolaan (missä nytkin itse asiassa olen...) ja alan kirjoittaa heti samalla kun kauhon ruokaa suuhun. Ja jos työtilanne vaatii, jatkan iltasella lasten mentyä nukkumaan.

      Vuorolenkkeily on hyvä! Meillä kotona miehen aikataulut on enemmän sidottuja töissä ja myös harrastuksissa (treenit on vaan tiettyyn aikaan), joten yleensä mä joustan iltaisin.

      Poista

Mitä tuumaat?