Kuukausi Sardiniassa

Rykäisimme viimeisen parin vuoden retuperälle jääneet vanhempainvapaat, kesälomat ja talvi-, syys- ja muut lomat ja pyhäpäivät yhteen kimppuun ja heitimme kohti etelää. Edessä on siis - ihana! - vähän pidempi loma. 

Tällä kertaa emme häivy maailmanympärimatkalle tai kaukokohteeseen vaan vähän lähemmäs, Välimerelle. Pakkaamme kimpsut ja suuntaamme lasten ja anopin kanssa kuukaudeksi Italiaan. Vietämme koko lokakuun samassa paikassa: Sardinian saaren koillisnurkassa, pienessä Cala Ganonen kylässä. Entuudestaan paikka ei sanonut minulle yhtään mitään.

Kalliota ja rantaa. Kuva: Mike Bean / Flickr CC 2.0

Mistä moinen paikanvalinta? Syy löytyy miehen harrastuksista. Hän kaiken muun ohella kalliokiipeilee, ja Islannissa kiipeilysesonki on lyhyt. Kesäisin on kyllä valoisaa ja välillä ihan lämmintäkin, mutta sataa sen verran usein, että kalliot ovat usein märkiä. Niinpä vähän lämpimämpiin ja kuivempiin paikkoihin suuntautuvilla reissuilla yritetään päästä aina vähän kiipeilemään. Cala Ganone Sardiniassa on kiipeilijäpiireissä suosittu paikka. Siksi siis sinne.

Reissuun mukaan lähtee myös kaveripariskunta lapsineen. Hekin harrastavat kiipeilyä; pariskunnan vaimo voitti viime vuonna Islannin mestaruuden, eli mitään ihan aloittelijoita he eivät ole. Itse asiassa tuo ihana pariskunta on aivan järjettömän ahkeria kiipeilijöitä. Heidän nuorempi lapsensa on muutaman kuukauden ikäinen, mutta meinaavat tehdä saman kuin esikoislapsensakin kanssa muutama vuosi takaperin. Vauva vaunuissa kiipeilyalueelle mukaan, vanhemmat valmiiksi valjaisiin ja kun beben päiväuniaika koittaa, äiti ja isä ehtivät huhkia köysissä kiinni muutaman reitin.

Lapsen herättyä relataan. Pidetään yhteistä perhepiknikkiä ja keräillään käpyjä. Ja kun tulee toiset päiväunet, tyypit ovat taas valmiina köyden päissä. Mahtava, lajille omistautunut meininki!

Sardinian Cala Ganone. Kuva Fabulousfabs/Flicrk. CC 2.0

Minä en juuri kiipeile. Enkä ole aikaisemmin edes ollut näin pitkällä reissulla ystäväperheen kanssa. Siihen on ihan syynsä. En lomilla jaksa olla järin seurallinen ja sosiaalinen. Hautaudun mieluummin kirjan kanssa pihatuoliin kuin lähden isossa porukassa nähtävyyksiä kiertelemään.

Mutta kun kyseessä on hyvät kaverit, ei tarvitse stressata. Jos välillä tuntuu siltä, että haluaa syödä illallista ihan vain oman perheen kanssa tai viettää pari päivää vuokra-autolla huristellen ympäri saarta, voi olla varma, että kaverit eivät loukkaannu. Sitä paitsi heidän lapset ovat melkein samanikäisiä kuin meidänkin: esikoisemme tykkäävät leikkiä keskenään. Superia ihan kaikille, että lapsilla on lomalla ikäistänsä seuraa ja leikkikaveri. Kuopuksemme taas ovat niin pieniä, että molemmat nukkuvat vielä parit päiväunet ja pitkät yöunet. Niinpä meillä on täysi ymmärrys siihen, miksi illalliselle ei voi ulos lähteä kello seitsemältä tai että lentomatkan jälkeen itse kukin voi olla vähän poikki.

Reissukokoonpano saa viimeisen silauksen anopista, joka lähtee matkalle mukaan. Hän on auttanut meitä niin paljon viime kuukausina, että yhteinen reissu meidän piikkiin on vähintä, mitä voimme tässä kohtaa tehdä. Eikä hän kuulemma yksin Reykjavikissa edes viihtyisi, "koska eihän siellä ole mitään tekemistä kun lapset suurin osa lapsista on poissa". Voi että. Anopin mukanaolosta on tieysti iso apu päivittäislogistiikkaan: kuopuksen nukkuessa anoppi voi juoda kahvia asunnon terassilla vauvaa vahtien ja minä ehdin sillä välin tehdä esikoisen kanssa kaksin vaikka retken läheiselle rannalle. Samaan aikaan puoliso voi hyvällä omalla tunnolla ottaa omaa aikaa kallioilla. Kiva myös tälle kaveriperheelle että kiipeilijöitä on kolme: yksi pitää seuraa vauvalle sillä välin kuin kaksi viimeistelee reittiä.

Tässä matkassa on myös historiallisia ulottuvuuksia. Sardinian reissu on ensimmäinen yli 15-vuotiaana tekemäni matka, jolle lähden täysin valmistautumatta. Kohteen valitsivat kiipeilijät, vuokra-asunto löytyi tämän mukaan lähtevän kaveriperheen vinkkien kautta (menemme samaan taloon, missä he viimeksikin olivat), samoin sopivat lennot ja autovuokraamo. Koska en ole yhdistänyt tähän lomaan yhtäkään lehtijuttuprojektia, olen tehnyt taustatyötä pyöreät nolla minuuttia. Epätietoisuuden tunne on itse asiassa aika mukava: mitä tahansa voi tapahtua, mutta mitään ei ole pakko tapahtua.

Turistisesongin ulkopuolella. Kuva RWM / Flickr CC 2.0

Sen tiedän, että Sardinia on osa Italiaa, se on saari ja siellä pitäisi lokakuussa lämpötilan pyöriä kahdenkymmenen tienoilla. Ruokakauppa on lähellä majapaikkaamme. Asunnossa on terassi grilleineen ja wifi, merenrantaan on matkaa satakunta metriä. Mitä muuta sitä tarvitsee? Vielä en ole keksinyt.

Mutta jooooos nyt kuitenkin sattuisi olemaan niin, että teistä on joku käynyt Sardiniassa ja läkähtyi jostain ihanasta yksityiskohdasta, rannasta tai paikasta, niin olisi tietysti aivan mahtavaa tietää lisää. Onhan se nyt aina hyvä muutamaa vinkkiä pitää kaiken varalta povarissa mukana.

Kuvat löysin Flickeristä.

Tunnisteet: