Suhteeni liikuntaan ja urheilulisäravinteisiin on vähän omalaatuinen. Kerronpa koko jutun. Kannattaa ehkä hakea popcorneja (tai proteiinisheikin), sillä tässä vähän kestää.
Yhteistyössä: Suomen Blogimedia ja Leader Foods
Lapsena en urheillut juuri lainkaan.
Ratsastin ja hoidin poneja, mutta siinä ei hengästynyt, vaikka hauis kyllä salakavalasti kasvoikin. 16-vuotiaana aloin lenkkeillä ja käydä kuntosalilla. Muutaman vuoden ajan urheilinkin sitten ihan sen menetetyn 16 vuoden edestä. Parikymppisenä yksinasuvana oli nimittäin aikaa hengata punttisalilla vaikka kahdesti päivässä, käydä lenkeillä ja laskea proteiininsaantia. Treenasin paljon ja kovaa. Vietin muutaman vuoden aikana punttisalilla tuhansia tunteja. Tuloksia tuli nopeasti, sillä treenasin säännöllisesti, söin tarkasti, venyttelin joka päivä tunnin ja käytin lisäravinteita. Mutta mikäpä siinä kun ei tarvinnut noina aikoina muuta tehdä kuin urheilla ja käydä luennoilla, tenteissä ja satunnaisissa osa-aikatöissä.
Tämä on ehkä vähän hämmentävää, mutta mulla on fitness-historia. Siis sellainen ihan loppuun asti viety rusketussuihkuväri-kreatiini-spinninghousumuotifitness-historia. Osallistuin muutamiin kisoihinkin. Onneksi se oli aikoja ennen sosiaalista mediaa, eli googlen kuvahaulla ei löydy materiaalia vartalomaalaustalkoista... Huh. Voi aikoja.
Siinä kuntoiluhurahduksessa oli kyse vedonlyönnistä itseni kanssa. Projektista, jota halusin kokeilla. Ajattelin silloin, että jos nuo muutkin pystyy, niin kyllä mäkin, jos vain teen ahkerasti töitä ja opettelen lisää. Pitkäjänteisyys palkittiin kyllä: olin ulkomuodoltani sellainen kävelevä hauska vakuumipakattu nakki. Tiesin järjettömän paljon erimittaisista aminohapoista, kreatiineista, suolatasapainosta ja kananmunanvalkuaisen proteiinimäärän (4 g per muna - hassua muuten, että muistan tämän vieläkin).
Sitten meni peruutusvaihde päälle. Jossain kohtaa spartalainen elämäntapa alkoi kyllästyttää. Yhä useampi treenikaveri alkoi ruokkia kehoaan muullakin kuin ruoalla ja tavallisilla lisäravinteiilla, ja minua taas se kemiallinen puoli ei oikein kiinnostanut. Jätin koko homman. Aloin viettää enemmän aikaa ei-urheilullisten ihmisten kanssa. Tuli työkuvioita ja elämä muutenkin muuttui aika paljon.
En urheillut moneen vuoteen juuri ollenkaan. Keskityin töidentekoon. Kolmekymppisenä jo Islantiin muuttaneena huomasin, että vaatekoko kasvaa yhdellä per vuosi, jos en ala tehdä asialle jotain. Se oli monen asian summa: Kolmekymppisen aineenvaihdunta on jo aika paljon hitaampi kuin kaksikymppisellä. Sitä paitsi tykkään syömisestä eli annoksen koosta ja mauista en halua tinkiä. Sitten se työ: istumatyötä, jossa ei hengästy edes deadline-päivänä. Hartiasäryt alkoivat vaivata ja notkeus kärsiä. Yritin kaikenlaista: kävin bodypumpissa, koitin juosta ja uida. Se kaikki tuntui ihan ookoolta ja juoksukin jonkun aikaa kivalta, mutta lopulta niistä mikään ei pidemmän päälle sykähdyttänyt. Koska arki alkoi olla tuossa vaiheessa jo täynnä kaikkea muutakin kuten lapsiperhe-elämää, töitä ja sen sellaista, ei-niin-kovin-motivoiva urheiluharrastus oli ensimmäinen asia, joka tipahti arkikiireissä päiväohjelmasta pois.
No sitten alkoi se toinen urheiluvaihe elämässäni:
löysin crossfitin. Urheilu ei ole enää välttämätön paha jota pitää tehdä oman hyvinvoinnin eteen vaan se on se hyvinvointi itsessään. Treenaan nykyään 3-4 kertaa viikossa ja teen kaikkeni, että pääsen urheilemaan. Olen laiminlyönyt jopa joitakin työjuttuja, kunhan vain pääsen harjoittelemaan. Kerran viikossa käyn viiden kilsan hölkkälenkillä, johon menee fiiliksestä riippuen joko puoli tuntia tai kolme varttia. Crossfit-salille menen kolmesti viikossa.
Laji motivoi, koska kehityn joka kerta vähän. Laji motivoi, koska hartiakipuni helpottavat treenien jälkeen heti. Laji motivoi, koska mahdun vanhoihin vaatteisiini taas. Laji motivoi, koska siellä treenataan yhdessä muiden kanssa mutta kukin yksin (en kestä ryhmäliikuntaa). Laji motivoi, koska valmentaja huutaa koko ajan ohjeita. Laji motivoi, koska laiskanakaan päivänä ei voi röhnöttää lähentäjälaitteessa lehteä lukien, vaan treenatessa aina treenataan. Laji motivoi, koska tähän kaikkeen "sisään, treenit, suihku ja ulos" kuluu aikaa korkeintaan tunti ja vartti. Laji motivoi, koska jaksan nostaa laatikoita ja ostoskasseja ilman, että "tuntuu missään". Laji motivoi, koska jaksan juosta pyöräilevän kersan perässä pitkin katuja ilman, että puuskutan ekan metrin jälkeen. Laji motivoi niin paljon, että tykkään nykyään käydä juoksulenkilläkin vain koska se on kivaa.
Kuntoni ei ole mikään huippu enkä tule koskaan pääsemään tuloksissani edes lähelle näitä ammatikseen harjoittelevia tai edes tosiaktiiviharrastajia. Mutta se ei haittaa yhtään. Jos joskus voin tehdä edes yhdet treenit ilman että skaalaan ohjelmaa helpommaksi, olen todella tyytyväinen. Edes yksi leuanveto ilman kuminauha-avustusta! Veikkaan, että se tapahtuu joskus ensi vuoden puolella.
Ero edelliseen urheilusesonkiin on se, että en ota tätä enää niin kamalan vakavasti. Mulla on nyt myös muuta elämää ja lautanen aika täynnä kaikenlaista. Treenaan korkeintaan neljä kertaa viikossa, mikä on keskivertoihmiselle aika mukavasti, mutta en enempää. En laske kaloreita ja päivittäisiä proteiini-, rasva- ja hiilihydraattimääriä. Syön terveellisesti ja välillä herkuttelen. Vedän voita reilusti leivän päälle ja lisään sokeria kastikkeisiin. Meidän taloutemme ainoa sixpack löytyy nykyään jääkaapista, ja se on oikein hyvä niin.
Olen keski-ikäistyvä proteiinikeiju, joka ottaa iisisti. Vitamiinien lisäksi käytän yhtä lisäravinnetyyppiä: palautusjuomia. Treenien jälkeen pitää saada hiilihydraatteja, ettei tule heikko olo, ja proteiineja, jotta lihakset palautuvat nopeammin. Treenatessa lihas vähän "vaurioituu". Levossa keho palautuu ja voimistuu, jotta se kestäisi saamansa ärsykkeet paremmin. Proteiini on lihasten rakennusainetta ja siksi nopeasti imeytyviä proteiineja on hyvä nauttia heti treenien jälkeen. Palautusjuoma auttaa jaksamaan ruokaan asti, koska treenien jälkeen seuraavaan ateriaan on usein ainakin tunti tai pari, koska ensin treeneistä ruokakauppaan, sitten lapsi tarhasta, sitten kotiin laittamaan ruokaa jne... Palautusjuoma auttaa jaksamaan siihen asti, että saan kunnon ruokaa ilman että ei tarvitse ruokakaupassa ostaa pökräämisen pelossa jotain ihanaa suklaapatukkaa. (Nooh, välillä ostan silti.)
Jos en ota urheilun jälkeen palautusjuomaa, ahmin kaikkea ihmeellistä välipalaa ennen ruoka-aikaa kuten keksejä, muroja ja muuta nopeaa ja sitten ei välipaloista kylläisenä enää teekään niin paljoa mieli ruokaa. Paitsi joskus iltayhdentoista aikaan kun pitäisi mennä nukkumaan. Huomaan eron myös kehossani treenien jälkeisenä päivänä. Palautusjuoma vähentää seuraavan päivän lihaskipuja. Jos maanantaina soudetaan paljon ja tehdään kahvakuulaharjoituksia enkä ota palautusujuomaa, selkä- ja käsilihakset ovat tiistaina kipeät. Palautusjuoma kuitenkin vähentää tätä seuraavan päivän "urheilusärkyä": kehossa kyllä tuntuu, että on tullut tehtyä jotain, mutta se ei ole sellainen ikävä tunne, joka vaatii buranaa.
Ja nyt päästään siihen tämän postauksen yhteistyökumppaniin eli Leader Foodsiin. Testasin heidän
palautusjuomiaan kokeilumielessä muutaman viikon ajan. Ihan ensiksi iso plussa tuotteiden suomalaisuudesta. Urheilulisäravinteet ovat iso busines ja suurin osa isojen brändien tuotteista valmistetaan ulkomailla. Koska itsekin elannokseni myyn kotimaanmarkkinoilla eli Suomessa ja Islannissa tuotettuja tuotteita, ostan itsekin mielellään kotimaista. Leaderin tuotteet tehdään kaikki Suomessa omissa tehtaissa.
Natural Sport. Tämä palautusjuomasarja sopii erityisen hyvin erityisruokavaliota noudattaville, sillä tuotteet eivät sisällä keinotekoisia makeutusaineita, gluteiinia, maitoa, laktoosia tai soijaa. Proteiininlähde on herne. Kokeilin sarjan raakakaakao-banaani-sekoitusta ja se oli kyllä maultaan tujun suklainen, mutta ei silti kovin makea. Olen käyttänyt tätä lähinnä smoothien raaka-aineena juoksulenkin jälkeen. Ennen suihkuun menoa päräytän mixerissä sekaisin muutaman ruokalusikallisen Natural Sport -jauhetta, skyriä, banaania, marjoja tai marjajauhetta ja vettä. Erinomainen palautusjuoma - ja miksei myös välipala.
Huomasin, että nämä ovat nyt kirjoitushetkellä Hyvinvoinnin tavaratalossa alennukesssa, 15 euroa pakkaus*.
Mansikanmakuinen Leader +. Tämä sisältää myös sokeria ja makeutusaineita, mutta voittaa omalla makuasteikollani maussa tuon natural-vaihtoehdon. Kaadan jauhetta tavalliseen puolen litran muovipulloon, lisään pulloon treenien jälkeen jääkylmää vettä, laitan korkin kiinni ja sekoitan. Hörpin kotimatkalla pullosta. Parin kilon massiivisessa purkissa on noin 30 annosta. Puolisoni vilkasi hieman huvittuneena tätä jättimäistä tötteröä meidän keittiönpöydällä, pyöritteli päätään ja kysyi, että mikäköhän projekti vaimolla nyt on meneillään. Että pitääkö valmistautua maastavetokisoihin. Haha. (Ja niin vaan kävi, että jauheskeptinen alkoi itse käydä samalla purkilla ja käyttää palautusjuomia omien harkkojensa jälkeen.) Tätä palautusjuomajauhetta saa muuten myös pienemmissä, alle kilon pakkauksissa:
maksaa Hyvinvoinnin tavaratalossa 20 euroa*
.
Viimeisenä oma suosikkini: Recovery Palautusjuoma. Treenien jälkeen nautittava valmis juoma, joka sisältää oikeassa suhteessa proteiineja ja hiilareita. Jääkylmä sitruunalime-juoma kuumassa vesialtaassa treenien jälkeen maistuu ihan törkeän hyvälle. Melkein kuin limua joisi. Makunsa takia tämä kannattaa nauttia aina kylmänä ja vaikka jäiden kera. Jos Reykjavíkin crossfit-salilla olisi yhteinen jääkaappi asiakkaiden omille eväille, ottaisin treenin jälkeen aina tällaisen.
Ja nyt onkin aika lähteä sinne treeneihin taas. Se on soronoo, niskahartiasärky.
*) affiliate-linkkejä
Kuvat: Björgvin Hilmarsson