Bloggaaminen - ihana työpaikka

En kauhean usein kirjoita metajuttuja bloggaamisesta, mutta nyt olisi hyvä hetki siihen. Aiheeseen inspiroi Hanne, joka kirjoitti Lähiömutsissa bloginsa nelivuotistaipaleesta ja siitä, kuinka bloggaamisesta on tullut tärkeä työ. Monet tekstin ajatuksista olisivat voineet syntyä omasta näppiksestäni: tämä blogi on minun oma paikka, työpöytä ja media. Voin käsitellä täällä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä tai jotka juuri sillä hetkellä kiinnostavat, vituttavat tai aiheuttavat huolta. Päätän itse, kuka täällä mainostaa ja kenen ääni pääsee jutuissani kuuluviin. Virginia Woolf sanoi aikanaan, että jotta nainen voi kirjoittaa, hän tarvitsee oman huoneen ja omaa rahaa. Minun huoneeni on tällä hetkellä virtuaalinen. Se on tämä blogi. Siitä tulee myös rahaa.
Salamatkustajasta pari vuotta sitten tuli kaupallinen media. Sen jälkeen meno on ainakin omasta mielestäni vain parantunut. Nyt kun blogi on osa ihan virallista työpäivääni, minulla on aikaa kirjoittaa, kuvata, snäpätä, hengata facessa ja instata ihan luvan kanssa. Ehdin tehdä enemmän sitä mistä pidän - siis kirjoitaa ja herättää keskustelua, koska blogista on tullut osa työtäni. Olen vakaasti sitä mieltä, että työnteko voi ja sen pitää olla hauskaa (ainakin suurimman osan aikaa) ja että hauskastakin tekemisestä pitää saada rahaa (muuten se ei ole työ, vaan harrastus). Bloggaaminen on minulle erinomainen osa-aikatyöpaikka. Meneehän tähän ihan pirusti aikaa eikä tulos-panos-ratio ole se kaikkein korkein, mutta mitäpä siitä. Hyvät asiat harvoin valmistuvat nopeasti.


Pari vuotta sitten osa lukijoista totesi (ks. postauksen kommentit), että kaupallisen yhteistyön alettua he eivät enää haluaisi seurata blogiani. En tiedä, onko moni vanha lukija Suomen Blogimedia -kuvion jälkeen lopettanut lukemisen, mutta uusia on tullut lisää ihan pipona. Teitä on kuukausittain jo kymmeniätuhansia. Se on aivan mah-ta-vaa! Islannin kirjeenvaihtajanne kiittää :)


Miten kaupallinen yhteistyö on sitten sujunut? Hyvin! Display-mainontaa on blogissa vilkkunut nyt reilu kaksi vuotta, ja suurin osa bannereista mainostaa tuotteita, joita itsekin käytän tai voisin ajatella käyttäväni. Isoja rimanalituksia ei ole tullut. Ja jos on rima vähän väpättänyt, olen ollut niistä yhteydessä mainosmyyntiin ja olemme yhdessä pohtineet ja vieneet asiaa eteenpäin. Sisältöyhteistyöprojekteja - siis tuote-esittelyjä, palveluiden esittelyä ja testaamista, arvontoja yms. - on tullut tehtyä lähes kuukausittain yksi tai kaksi. Joskus on ollut hiljaisempaa, joskus vilkkaampaa. Nyt näin joulun alla eli vuoden tärkeimpään myyntiaikaan yhteistyökuvioita on vireillä useita, eli joulukuussa tänne minunkin tontilleni ilmestyy tavallista useampi kaupallinen juttu. Ne ovat aina selkeästi merkittyjä.
Vaikka bloggaamisesta on tullut osa ammattiani, en voi mitenkään ajatella tätä pelkästään rahan kautta. Edelleenkin tärkeintä on se sosiaalinen ulottuvuus. Koska niinhän sen nyt vain on, että se yksi työnteon oikeasti hauskimpia asioita ovat nimenomaan työkaverit. Heidän kanssa on palkitsevaa, inspiroivaa ja ihan vaan hauskaa viettää aikaa. Siksi minäkin käytän päivittäin noin tunnin muiden blogien lukemiseen ja kommentointiin ja täällä omassa blogissa yritän vastata jokaiseen kommenttiin ja kysymykseen.

Asun Islannissa ja kaipaan (välillä) Suomeen. Eniten kaipaan Suomesta perhettä, kirjakauppoja ja suomenkielisiä leffoja ja teatteria. Sekä kavereita. Vanhoja kavereita - siis sellaisia ala- ja yläasteajoista säilyneitä kavereita minulla ei juuri ole. Sen sijaan on joukko vähän tuoreempia tuttavuuksia, niitä aikuisiällä solmittuja ystävyyksiä. Suurin osa näistä suomalaisista kaverisuhteista alkoi virtuaalisena, blogien kautta. Ensin tutustuin Katjaan. Olin kuusi vuotta sitten raskaana ensimmäistä kertaa ja yhtä pihalla kuin joulukuusi loppiaisen jälkeen. Onneksi löytyi Project Mama, niin minäkään en sen äitiyshötön edessä joutunut sekoamaan.

Sitten tutustuin muun muassa Hanneen. Ja sitten toiseen Hanneen. Aloin seurata, mitä Elsalle kuuluu. Tuli vastaan Doritin upeat kuvat. Jonkun linkin kautta tapasin Nooran netissä ja pian tapasimme kasvokkain Islannissa. Tapasin  Helenan - hänetkin ekaa kertaa Islannissa - kun hän oli juttukeikalla ja teki meistä jutun johonkin suomalaismediaan. Jos oikein muistan, niin Maikkarille.

Tällä hetkellä yhteistä näille kaikille on Suomen Blogimedia. Joulukuun alussa mm. Valeäiti ja Oi mutsi mutsi muuttivat Suomen Blogimedian alle reilun 30 muun blogin joukkoon. Eli nyt kaikki vuosia seuraamani suomalaiset perheblogit ovat samassa työpaikassa. Huikeaa! Voin vilpittömästi todeta, että minulla on ihan huikea työpaikka. Kahvinkeitin on oma, samoin tietokone ja muu kalusto. Työkaverit - eli toiset bloggaajat ja te lukijat - ovat virtuaalisia, mutta ovat kuitenkin. Se on minulle tärkeää.

Koska tämä kaupallisuusasia kuitenkin aina pohdituttaa, niin minusta olisi mahtavaa kuulla, mikä yhteistyöpostaus on jäänyt teille mieleen erityisen kiinnostavana? Mikä on teidän mielestä toiminut blogissa parhaiten? Minulla on omat suosikkini, mutta olisi hauskaa kuulla myös teidän ajatuksia.
Nämä kaikki kaupalliset postaukset löytyvät #sponssi-tägin alta. Vaivanpalkkiona lähetän yhdelle kommentoijalle kilon islantilaista joulusuklaata - lupaan, että joukossa on myös paikallista erikoisuutta eli lakusuklaata. Sillä patterilla pärjää ainakin jouluaatosta tapaninpäivään. Arvonta suoritetaan 10.12., jotta paketti ehtii Suomeen jouluksi.

Kuvat ovat blogihistorian varrelta, aikaisemmista postauksista.

Tunnisteet: ,