Raskausviikko 6

Olen raskausviikolla kuusi, mutta en vieläkään tiedä sitä (takana kaksi negatiivista raskaustestiä ja menkat). Koska meillä on ollut joululomalla yövieraita, makkariaktiviteetit ovat yleisen viihtyvyyden takia rajoittuneet lähinnä nukkumiseen ja lukemiseen. Niinpä sen kummemmin pohtimatta sihautamme 35-synttäreideni kunniaksi auki parit kuohuviinipullot ja juomme itsemme ihan pätevään kuohuviinihiprakkaan.
Mutsin synttärit.






Tammikuun ensimmäinen viikko Reykjavíkissa.
Samalla viikolla crossfit-treeneissä jatkuvat alkuvuoden ns. tyttöharjoitukset. Osallistun Cindyyn: vetäisen 15 kierrosta ja tajun melkein kankaalle. Cindy on siis sellainen harjoitus, jossa tehdään 20 minuutin aikana niin monta kierrosta kuin mahdollista seuraavia liikkeitä: 5 leuanvetoa, 10 punnerrusta ja 15 kyykkyä ilman painoja, ja sitten sama setti alusta ilman taukoja. Teen leuanvedot kuminauhan avustuksella ja punnerruksista noin puolet polvet maassa, mutta olen silti suoritukseeni hiton tyytyväinen.

Joululahjaksi saatu treenikalenteri ja hyppynaru.
Kahdenkymmenen minuutin jälkeen makaan viisi minuuttia lattialla silmät kiinni - pahoinvoivana, mutta onnellisena. Aika esimerkinomainen kuudes raskausviikko. Eh.

Täältä löydät aikaisemmat raskausviikkopostaukset:

Raskausviikko 1
Raskausviikko 2
Raskausviikko 3
Raskausviikko 4
Raskausviikko 5

Tunnisteet: , ,