Miten taata lapsen turvallisuus matkalla?

Olen kuullut tutuilta ja ystäviltä monia kauhutarinoita lapsisieppauksista ja lasten katoamisesta kotimaassa tai ulkomailla. Näitä ei tapahdu vain Yhdysvalloissa tai portugalilaisissa hotelleissa. Kuulin muun muassa jutun, jossa sukulaisen tuttavaperhe oli piipahtanut Barcelonan keskustassa johonkin pikkukauppaan. Lapsi oli jäänyt katsekontaktin päähän näyteikkunan eteen leikkimään kivileikkejä. Yhtäkkiä jompi kumpi vanhemmista oli huomannut ohi juoksevan miehen nappaavaan taaperon kainaloonsa ja juoksevansa pois kohti sokkeloisia kortteleita. Kiitos nopeiden refleksien ja kovaa pinkovan isän sieppaaja huomasi epäonnistuneensa ja tiputti lapsen kadunvarteen. Kuulin myös tarinan, jossa kaksi sisarusta siepattiin keskieurooppalaisesta huvipuistosta. Kaameaa.

Turvaranneke nilkassa. (Kuva: Björgvin Hilmarsson)
Islannissa on tuudittautunut tietynlaiseen rauhaan ja turvallisuuteen. Eihän täällä juuri varastella edes autoja, koska niitä on hankala saada saarelta siirreltyä minnekään. Lapset voivat - vähän kuten Suomessakin - kävellä kouluun ja mennä kavereiden luo kylään ilman saattajaa.

Maailmanympärimatkalle lähtiessämme pohdimme pitkään turvallisuusasioita. Puhun siis nyt lähinnä sieppausuhasta, en vatsataudin ehkäisystä tai liikenteen vaaroista, niihin on saanut kiinnittää huomiota kotonakin. Vaikka matkustimme pääasiassa vain kiirettömästi maaseudulla kaukana ihmismassoista, tiesimme, että lapsen turvallisuuteen täytyy kiinnittää aivan eri tavalla huomiota kuin Suomessa tai Islannissa.

ID-ranneke, hinta noin 13 dollaria (esim. täältä).
Siskoni on maailmalla reissatessaan käyttänyt kovaäänistä hälytintä, jonka voi aktivoida päällekarkaustilanteessa. Lapsi ei kuitenkaan osaa kävellä käsi käsilaukussa eikä osaa lukea vaaratilanteita samalla tavalla kuin aikuinen. Mies teki jonkin verran lasten turvalaitevertailua netissä. Harkitsimme mm. vaatteisiin ommeltavaa jäljityslaitetta. Loppujen lopuksi päätimme kuitenkin jättää ekektroniset vimpaimet hankkimatta, koska riskialueita, joissa eksymisen vaara tai ihmistungosta hyväksi käyttävä sieppaaja on keskimääräistä todennäköisempi vain Kuala Lumpurissa, Yhdysvaltojen suurkaupungeissa ja lentokentillä. Päätimme turvautua reissulla seuraaviin keinoihin:
ID-ranneke kädessä. (Kuva: Björgvin Hilmarsson)
Kirkas vaatetus. Puimme lapsen mahdollisimman kirjaviin ja kirkkaisiin vaatteisiin. Jos hän sattuisi katoamaan ihmisjoukkoon, pinkkiä hattua on helpompi etsiä katseella kuin harmaata myssyä.

ID nilkassa. (Kuva: Björgvin Hilmarsson)
Lasta ei jätetä koskaan yksin. Aikuisista jompi kumpi oli jatkuvasti korkeintaan metrin etäisyydellä lapsesta. Lasta ei koskaan jätetty yksin huoneeseen nukkumaan - ei edes viideksi minuutiksi - tai vilkkaiden ostarien karuselleihin. Kersalle terotettiin, että lentokentillä ei saa leikkiä. Lähtöselvitys- ja tulohalleissa ei saa juosta yhtään minnekään.

Ole etäinen, mutta kohtelias. Koska lapsemme on tavattoman ujo, häntä ei tarvinnut erikseen kieltää olemasta liian läheinen kaikkien mahdollisten vastaantulevien ihmisten kanssa. Kerroimme kuitenkin, että kaikille kadulla vilkutteleville sedille ei tarvitse vilkuttaa takaisin, eikä kaikkiin kysymyksiin ole pakko vastata. Jos ei tiedä, mitä pitäisi tehdä, kannattaa aina kysyä äidiltä tai isältä. En halunnut liikaa pelotella, mutta kerroin, että kaikki vieraat tyypit eivät välttämättä ole yhtä mukavia. Kaikille pitää olla kohtelias, mutta ketään ei tarvitse alkaa halailemaan.

ID-ranneke. Lapsi sai joululahjaksi ranteeseen tai nilkkaan kiinnitettävän ID-rannekkeen, jonka sisältä löytyvät molempien vanhempien yhteystiedot. Vedenkestävä ranneke kiinnitettiin jalkaan tai käteen joka aamu heti herättyä, ja sen sai ottaa vasta illalla pois.

Viiden kuukauden reissun aikana mitään vakavaa ei tapahtunut. Kiperin tilanne taisivat olla ne eväät lapsen kädestä pöllineet apinat. Helpolla päästiin. Onneksi.

Kaikki maailmanympärimatkaamme liittyvät jutut löytyvät tästä.

Tunnisteet: