Karvaiset, vittumaiset apinat

Rouva ähkii polulla.
Teimme päiväretken Koh Lantan eteläkärjessä olevaan kansallispuistoon. Kiipesimme vanhalle majakalle, kävelimme parin kilsan mittaisen luontopolun viidakossa ja katselimme korpikuusta isompia puita ja kauniita perhosia. Päivän päätteeksi asetuimme syömään eväitä luonnonpuiston hiekkarannalle. Kaikki meni kuten suunniteltua siihen asti, kunnes avasimme eväspussit. Pussin avausäänestä sekunti ja puskasta hyppäsi eteemme lauma apinoita, jotka piirittivät eväsvilttimme. Yksi isoimmista kävi nykäisemässä pussin kuivattuja banaailastuja lapsen kourasta. Kolme pienempää piti puolustusrintamaa ja yritti tukkia meiltä pakoreitin. Karvaista mini-ihmistä muistuttavan valepehmolelun yllätyshyökkkäys sai ymmärrettävästi lapsessa aikaan mojoavan paniikkihuutokohtauksen.

Pelokas, mutta sisukas lapsi ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan toisessa kädessään olevaa pähkinäpussiaan vaan piti siitä kiinni rystyset valkoisina ja laittoi apinan lähestyessä huutoonsa lisää desibelejä. Eläimen väijyessä pähkinöitä potkaisin sen päälle rantahiekkaa. Nisäkäs vittuuntui ja näytti minulle hampaitaan sen näköisenä, että kiipeilijä oli jo iskemässä sitä objektiivilla päähän. (Mistä olisi saanut vakuutusyhtiölle ihan mielenkiintoisen linssin tuhoutumista käsittelevän tapauskertomuksen.)

Nämä eivät herättäneet ihastusta.
Seuraavaksi rannalle pöllähti lauma puistonvartijoita isojen ritsojen kanssa, joilla ne alkoivat tähdätä nyt jo karkuun juoksevia apinoita. Pari apinaa saikin nahkakuulasta kalloonsa ja ne juoksentelivat sen jälkeen verissäpäin ympäri rantahiekkaa. Lapsi puristi pähkinäpussia kädessään ja huusi Mennään Suomeen! Tässä kohtaa päätimme, että juuri nyt olisi erinomainen aika päättää tämä retki ja lähteä takaisin hotellille. Lähdimme livohkaan ja jätimme viidakko-Securitaksen painimaan raggariapinoiden kanssa. Lapsi lopetti huutamisen saatuaan eteen lasin appelsiinimehua luonnonpuiston lähistöllä sijaistevan bungalow-resortin allasbaarissa. Ei se tosin ole vieläkään päässyt yli ensikohtaamisestaan apinoiden kanssa. Joka päivä lähtiessämme rannalle se kysyy "onks apinoita", "eihän siellä ole apinoita", "tulevatko apinat".

Kohti seuraavaa ruokailijaa.

Siinä mene jonkun hedelmät.
Kyllähän minä tiesin, että siellä puistossa olisi apinoita. Olinhan lukenut paikasta niin monta infolehtistä ja pätevää matkaopaskirjaa. Erehdyin luulemaan apinoita söpöiksi veijareiksi, kun kansallispuiston portillakin vain kielletään ruokkimasta niitä. (Eihän niitä todellisuudessa ehdi kukaan pösilö edes ruokkia, koska eväät häviävät, ennen kuin ne edes ehtivät kääreistä omaan käteen.) Adventurous Katen blogissa mainittiin ohimennen apinoista, mutta suositeltiin pikniklounasta "Bring a picnic lunch. The area was made for picnicking!" (Noh, jos tykkää syödä lounaan nopeasti seisten eväät vasemmassa kädessä, kun oikeassa kädessä olevalla oksalla huitoo apinoita helvettiin.) Mondon Thaimaa-oppaassakin karvapäät mainitaan kansallispuiston kohdalla: "Makakit ovat erikoistuneet varastamaan hedelmiä, joita varomattomat matkailijat aina välillä unohtavat skoottereidensa luokse." (Varovainen matkailija syö eväät oman t-paitansa sisällä aseellisessa valvonnassa.)

Luonnonpuisto oli kyllä ihan kaunis paikka, mutta yhtä kauniita rantoja ja palmuja näkee muuallakin - ilman sisäänpääsymaksua (10 €) ja ilman röyhkeitä apinoita. Jos siis Koh Lantalla: jätä suosiolla puistovisitiitti ja vittumaiset karvapyllyt väliin.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

Tunnisteet: