Mistä löytää aikuisena ystäviä?

Kuulin äsken mukavan jutun itseeni liittyen. Tai itse asiassa useammankin jutun. Kävin yhden uuden kaverini kanssa lounaalla ja vertailimme siinä tähän kylään kotoutumista. Hän kertoi, että kun minä olen tullut puheeksi (uusista tulokkaistahan tämmöisissä pienissä paikoissa puhutaan aina), melkein jokainen on kysynyt häneltä: Onko se Satu tavannut ketään? Onko se löytänyt uusia kavereita? Kai sitä on kutsuttu paikkoihin?


Mistä löytää aikuisena ystäviä? Se ei ole mikään läpihelppo juttu eikä kiinni pelkästään omista sosiaalisista taidoista tai aktiivisuudesta. Aika usein kuulee neuvoja, että etsi itsellesi joku harrastus tai liity Facebookissa johonkin ryhmään. Ne ovat kyllä hyviä vinkkejä, mutta eivät yksin riitä. Sillä sosiaalisella kontekstilla, joka ottaa kopin uudesta tulijasta, on myös iso rooli siinä, että kavereita löytyy. Kaveriutuminenkin on kahdensuuntaista viestintää.

Tässä uudessa kotikylässä on paljon vähemmän asukkaita kuin Reykjavikissa, jossa ehdimme pitää kotia melkein kymmenen vuotta.  Tällä kaksi kertaa Uudenmaan kokoisella alueella, jossa asuu 6 000 ihmistä, voisi kuvitella, on aika hiljainen meininki, mutta mitä vielä. Täällä on ollut todella paljon nopeampaa ja helpompaa saada uusia kavereita, eikä se tosiaan ole vain minun ansiotani vaan tämän yhteisön. Olen todella päässyt kokemaan sen, että muita ihmisiä kiinnostaa uusien tulijoiden viihtyminen. Taas yksi todiste lisää siihen, mistä aikaisemmin syksyllä kirjoitin: kylä on asukkaidensa kokoinen.

Vieraanvaraista porukkaa täällä Länsivuonoilla. Mutta minä kyllä luulen, että siinä vieraanvaraisuudessa on kyse myös omista tarpeista. Me tarvitsemme muita ihmisiä. Taajamassa asuu muutama tuhat ihmistä. Sääolosuhteet ovat rajut ja sulkevat välillä maan sisäisten lentojen kentän ja laittavat tiet kiinni. Monta kuukautta vuodessa asutaan hämärässä varjossa. Kai sitä alkaisi päässä helistä, jos ei olisi sosiaalisia suhteita ja ketään kenen kanssa olla ja tämän pimeyden jakaa. Uusien tulokkaiden viihdyttäminen ei ole vain epäitsekästä hyvistelyä vaan myös omien sosiaalaisten tarpeiden täyttämistä. Mikäs sen kivempaa, tällaisessa ilmapiirissä kaikki voittavat!


Kyselin instan puolella teiltä kokemuksia siitä, kuinka olette saaneet uusia  ystäviä. Sain yli sata vastausta (kiitos!!) ja nämä viisi teemaa toistuivat kaikista eniten.

Harrastusten kautta. Etenkin joukkueharrastusten (tai omien lasten joukkueharrastusten) sekä kuoron tärkeydestä mainittiin usein. Lenkkeily koiran kanssa on myös luonteva paikka tutustua muihin koiraihmisiin. 

Työpaikka. Opiskeluaikana oli älyttömän helppoa tutustua uusiin ihmisiin, koska kaikki olivat samassa tilanteessa samaan aikaan: aamuisin luennoilla, iltapäivisin lounaalla ja viikonloppuisin baarissa. Kyllä työelämässäkin tutustuu, vaikkakin vähän hitaammin. Moni vastaajista kertoi, että työpaikan kautta saadut kaverisuhteet ovat säilyneet, vaikka työpaikka on vaihtunut. Minullakin on paljon työkavereita, mutta ne ovat kaikki etänä, eli juttelemme päivittäin netissä. Sekin on kivaa ja oman mielen hyvinvoinnin kannalta todella tärkeää.

Nettiyhteisöt. Keskustelufoorumit ja paikkakuntakohtaiset facebook-sivut ensimmäisen kontaktin mahdollistajina mainittiin usein. Tinderistäkin oli joku löytänyt kavereita, mahtavaa!


Järjestötyö. Vapaaehtoistyön kautta tulee tehtyä jotain itselle merkityksellistä ja samalla tutustuttua muihin samanhenkisiin ihmisiin. Järjestö-ja yhdistysjutuista mainittiin muutamaan otteeseen Mothers in Business, joka on työorientoituneiden äitien verkosto, joka järjestää tapaamisia suurimmissa kaupungeissa. Ammattiyhdistys ja nuorkauppakamaritoiminta saivat myös muutamia mainintoja.

Lapset. On niin totta, että lapsettomien aikuisten on vaikeampi solmia uudella paikkakunnalla kaveruussuhteita kuin lapsellisten aikuisten, koska lapset tuovat arkeen niin monia luontevia tapaamisia vanhempien välille. Päiväkodin eteisessä, lasten harrastuksissa ja koulukavereiden leikkiessä koulun jälkeen myös vanhempien tulee pidettyä yhteyttä toisiinsa. Meilläkin on täällä uudessa kotikylässä ollut illallisella pari esikoisen koulukaverin vanhempaa lapsineen. Kun lapset viihtyvät keskenään, aikuisetkin yleensä löytävät jotain puhuttavaa. Sitä paitsi kukapa kieltäytyisi tarjouksesta tulla illalliselle syömään! Olemmekin ottaneet täällä tavaksi kutsua viikonlopun aikana ainakin kerran vieraita: perjantaina pitsaillalliselle, lauantaina banaanileipäkaffelle tai sunnuntaina myöhäiselle lounaalle. 

Oma aktiivisuus kaverisuhteiden luomisessa auttaa, mutta ei kannata missään nimessä ottaa pelkästään omille harteille, jos kavereita ei löydy. Jos joku ei lämpene tuttavatunnusteluille, ei auta kuin siirtyä eteenpäin. Ja kun omille tutuille huudeille tulee joku uusi ihminen, tuntuu siitä uudesta tyypistä valtavan kivalle tällainen positiivinen seläntakanapuhuminen. Tunne siitä, että muita kiinnostaa, miten meillä menee. Kai sitä on pyydetty paikkoihin?

Kuvat: otoksia alkusyksyltä / Björgvin Hilmarsson

Tunnisteet: , ,