Viikko uudessa pienessä kotikylässä Islannin Länsivuonoilla on nyt eletty ja koettu. Elämme edelleen alkuhurmaa, mutta se alkuhurma on anta...

Viisi ajatusta haja-asutusalueelta

23.8.19 Satu Kommentteja: 12

Viikko uudessa pienessä kotikylässä Islannin Länsivuonoilla on nyt eletty ja koettu. Elämme edelleen alkuhurmaa, mutta se alkuhurma on antanut meille ihan kymmenen pistettä ja vielä enemmänkin. Tämän vähäisenkin kokemuksen perusteella tekisi mieli kertoa vaikka mitä, mutta alkuun viisi havaintoa.




Aikaa kaikkeen on enemmän. Koska emme asu ja työskentele maatilalla (joka työllistäisi 24/7), voin sanoa, että maaseudulla on kaikkeen aikaa enemmän! Ehdimme töiden jälkeen poimimaan marjoja koko perheen kanssa, aamuisin ehditään leipomosta hakemaan leipää ilman kiireen tuntua, lapsilla on lyhyt matka päiväkotiin ja kouluun ja iltaisin ehditään uimaan ilman että täytyy suunnitella uimalakäyntiä mitenkään isommin etukäteen.

Toki valinnanvaraa tällaisessa pikkukylässä on vähemmän kuin pääkaupungissa Reykjavikissa, mutta silti tuntuu että mistään ei ole tarvinnut luopua. On sellainen maaseutu, että makkarinikkunasta näkyvät vuoret ja pilvet ja taivasta. Keittiöstä suikale Atlanttia ja suuri ja jyrkkä vuori. Päiväkotimatkalla voi kulkea merenrantaa, treeneihin kävellessä näkyy lumivyöryaidat ja toimistolle kävellessä lisää vuoria. On maaseutu ja lyhyet välimatkat, mutta on myös kahvila, pari ravintolaa, jäätelökioski (TOTTAKAI!!), paikallinen olutpanimo, elokuvateatteri ja tajuttoman kaunis kirjasto.





Asiat järjestyvät yhdellä puheenvuorolla. Pienessä paikassa kaikki tuntevat kaikki. Tiedustelin kahvilanomistajalta, mistä täältä kannattaisi kysellä paikkaa omalle työpöydälle. Haluaisin päästä tekemään töitä kodista erilliseen tilaan. No hänen aviomiehensä tunsi jonkun, jolle hän soitti.

Samana päivänä kuulin samasta työpaikasta kahdelta muulta, joista toinen työskentelee kaupunginkirjastossa ja toinen on samoissa tiloissa työskentelevän freelancekoodaajan vaimo. Ensimmäisestä tiedustelusta kului noin viisi tuntia ja sain avaimet toimistolle.



Se että kaikki tietävät ei haittaa. Lähes jokainen uusi ihminen johon olen täällä tutustunut ja jonka kanssa olen täällä jutellut, on tiennyt että joo te olette ne tyypit jotka muuttivat "siihen Messiönuhús-taloon" ja teidän lapsella taitaa olla sellainen maastopyörä. Minua ei yhtään haittaa, vaikka ihmiset täällä juttelisivat minusta tuntematta minua. Päinvastoin: koen sen imartelevana. Hauskaa olla se uusi asukas, joka kiinnostaa edes sen verran, että siitä tiedetään jo kaikenlaista. Se sitä paitsi lisää yhteenkuuluvuudentunnetta ja turvallista oloa.



Kylä on asukkaidensa kokoinen. Tarkoitan tällä sitä, että isokin paikka voi tuntua hiljaiselta ja yksinäiseltä, jos sen asukkaat eivät puuhaile paljoa ulkona, ota osaa yhteisiin kemuihin ja tee asioita yhteisön sosiaalisen elämän eteen.

Kun jokaisella on joku oma mielenkiinnon kohde, jota tuo aktiivisesti esiin, pienikin kylä tuntuu tosi suurelta. Täällä Isafjördurin kylässä on yksi Islannin parhaita maastopyörämestoja, koska paikalliset pyöräilijät ovat tehneet sellaisen. Täällä on yksi maan suurimpia musafestareita, koska paikalliset muusikot pistivät sellaisen pystyyn. Ja esimerkkejä on lisää!





Vastaanotto on avoin. Asuin Reykjavikissa yli kymmenen vuotta, mutta minua ei kertaakaan pyydetty mukaan yhteenkään islantilaisten ompelu-/kirja-/ruokakerhoon eli sellaiseen sosiaaliseen porukkaan, joka kokoontuu vuorotellen kerhon jäsenten kodeissa. Pääsin kyllä miehen sukulaisten siivellä moniin paikkoihin, mutta minua ihan vain minuna itsenäni ei koskaan kutsuttu mihinkään islantilaisten omaan inside-kerhoon mukaan. Olin asunut tässä nykyisessä maaseutukylässä reilun yhden päivän, kun kylän maastopyöräkerhon vetäjän vaimo tuli vetämään minua maastopyöräkisojen after partyssä hihasta. Hän oli kuullut että kirjoitan kirjoja ja että tykkään lukea. Että kai lähtisin mukaan hänen ja muiden naisten kirjakerhoon, joka kokoontuu kerran kuukaudessa jonkun kodissa.

Ensimmäinen kokoontuminen oli tällä viikolla, ja siellä minä juttelin muiden paikallisten kanssa islanniksi erilaisista kirjoista, Yrsan dekkareiden juonirakenteesta, lapsille lukemisesta ja Toni Morrisonista.

Eihän tästä ensihuumasta tarvitse koskaan herätä, eihän?

PS. Täällä yritän selittää, miten ihmeessä saimme ajatuksen muuttaa tähän paikkaan.

PPS. Jos et vielä seuraa Äidin Puheenvuoro -Youtube-kanavaa, kannattaa ottaa seurantaan jos maaseutuaiheet kiinnostavat. He ovat nimittäin juuri muuttaneet Helsingistä Sodankylään ja videoilla on tarinoita heidän perheensä uudenlaisesta arjesta maalla. Olemme Inarin kanssa kavereita ja ilman kalenterien synkkaamista huomasimme, että vietämme molemmat saman ajan maaseutuelämää kokeillen. Muutoksen tuulia ilmassa, jne. :-)

12 kommenttia:

  1. Kuinka paljon uudessa asuinpaikassanne on asukkaita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Länsivuonoilla, joka on noin kaksi kertaa Uusimaa, on reilu 6000 asukasta. Noin 3000 asuu tässä meidän kylässä ja sen lähiympäristössä.

      Poista
  2. Mahtavaa, että pienessä paikassa (eh he hee, vaikken tarkemmin kokoa tiedäkään), löytyy noin hyvät palvelut elokuvateatterista ja leipomosta lähtien. Kuulostaa kaiken kaikkiaan loistavalta paikalta elää ja kokea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khyl! Tämä on harvaan asutun seudun "ydin". Tarkkaan valikoitu: kaupunkimaiset palvelut, mutta silti maalla. Täydellistä!

      Poista
  3. Ihana kisumekko tenavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana! Sain lahjaksi tänä kesänä mummiltaan ja on tykännyt ihan kamalan paljon. <3

      Poista
  4. On nyt jo todella ihana seurata teidän elämää tuolla uudessa paikassa! Olen viimeisen vuoden ajan pohtinut perheelle sopivia asumisratkaisuja paljon. Tuntuu siltä, että jos muuttaisi "maalle" tai pienempään kuntaan, vastassa olisi isona tekijänä se, että jokaiseen liikahdukseen, kauppaan/päiväkotiin/harrastukseen/kirjastoon/kaikkialle, tarvitsisi auton. Ja sitä en halua, muun muassa ilmastosyistä. Joten on aika mahtavaa, että on tuollainen kaunis paikka, jossa löytyy kävelyetäisyydellä kirjasto ja kahvila, ja jossa arki hoituu jalan. Mahtavaa vuotta teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa pohdin; en missään nimessä halunnut elämääni enempää autoilua, koska en tykkää ajaa. Tämä nykyinen asuinpaikkavalinta tuntuikin siksi ihan täydelliseltä: me olemme maalla, voin kävellä vuorille tai voidaan ajaa viidessa minuutissa ihan erämaahan vaikka maastopyöräilemään tai hiihtämään. Silti voin arjessani kävellä ihan joka paikkaan. Meillä on kulunut ensimmäisen parin viikon aikana todella paljon vähemmän rahaa peruselämiseen, autonkulutuskin laskenut noin 80 prosenttia. Se on hurjan ihanaa.

      Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan, mutta ainakin vielä näin syksyllä pyörä ja kävely on riittänyt hyvin arkiasioiden hoitoon.

      Poista
  5. Hei, Satu olet kyllä sellainen Hannu Hanhi jolla tuntuu onnistuvan kaikki mitä teet<3
    Toisaalta myös uteliaisuudella, rohkeudella ja avoimella mielellä on ansionsa. Kaikkea voi kokeilla kunhan se ei ole vaarallista tai aiheuta itselle tai muille harmia. Kadehtimisesta ei tarvitse välittää :D
    Iloista mieltä ja mukavaa oloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta viestistä <3
      Ja kyllä se niinkin on, että aina totuuksissa on useita puolia; kaikki ei mene aina ihan putkeen ja tulee epäonnistumisia ja harmillisia kompastuskohtia, mutta jos ne eivät ole tavattoman isoja ja oikeasti vakavia, olen yrittänyt jättää ne omaan arvoonsa .Vähän sillä tavalla "upsista-s**t*na" asenteella.

      Poista
  6. Hyvin sanottu että kylä on asukkaidensa kokoinen, pätee myös kaupungeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se on juuri näin! Ja selittää varmasti paljon sitä, miksj jotkut kaupungit tuntuvat niin vastaanottavilta ja mukavilta tutustua, kun taas joihinkin kaupunkeihin ei tunnu saavan mitään otetta ja jäävät etäisiksi kokemuksiksi.

      Poista

Mitä tuumaat?