Tämän taulun halusin

On sunnuntaiaamupäivä ja tavallaan kevät, aurinkokin paistaa. Mitä siis kuuluu, Marja-Leena? Korkkasin jääkylmän vissyn ja ajattelin tulla ottamaan omaa aikaa. Kirjoittamaan blogia. En tiedä iästäkö tämä johtuu vai jostain kummallisesta kevätauringon ja kevätpölyn tuhraamien ikkunoiden yhdessä luomasta nostalgiasta, mutta kiksit tulevat nykyään hellyyttävän hauskoista asioista. Kuten jääkylmästä vissystä vesilasissa.


Niin, ja jotain muutakin on tapahtunut: olen alkanut katsella maalaustaidetta sillä silmällä. Sillä silmällä katselin aikaisemmin lähinnä Ikean sisustustauluja. Niin se pinta rouhistuu. Että ihan hyvää kuuluu Marja-Leena! Ja siitä taulustahan minun pitikin tulla tänne kertomaan.

Siitä asti kun luin Eva Wahströmin kirjoittaman Rajoilla-kirjan (jota tässä kirjajutussa suosittelin) olen seurannut häntä somessa. Tyyppi on tehnyt ihan huikean hullun hienon urheilu-uran ja nyrkkeilee edelleen. Katson aina Evan matsit, vähintäänkin ottelun jälkeisiä koonteja Youtubesta.

Hänen asenteessa, elämisen tyylissä ja periksiantamattomuudessa on paljon sellaista, mitä ihailen todella. "Voittajat ei anna periksi eikä periksiantajat koskaan voita." Eikä voittaminen tarkoita - tietenkään - pelkästään ottelun tai jonkun muun mitattavan asian voittamista. Vaan sitä, että ihmisessä olevaa energiaa, sitä eteenvievää draivia voi soveltaa monessa asiassa, jos vain pokka ja mielikuvitus riittävät. Eikä tarvitse kumarrella kenellekään, mutta silti voi olla kivoille ihmisille kiva.

Periksiantamattomuus ja oman intohimon eteen tehty työ ratkaisee. Voi ihan hyvin olla yhtä aikaa ammattinyrkkeilijä, taidemaalari ja huonekalusuunnittelija. Ja jos joku väittää, ettei kilpaurheilu "sovi naisille" tai ettei nyrkkeilijän mitään taidehommia kuulu tehdä, nillittäjä paljastaa vain oman pienuutensa, joka häviää koossa hiekanmurulle suurella maantiellä.



Monipuolisuus, yllättävän yhdistelmät, omiin kykyihin uskominen ja jääräpäinen ahkeruus vetoavat muhun. Ne ominaisuudet ovat tehneet musta Evan fanin.

Viime syksynä huomasin Instassa, että Eva piti Sielunpintoja-näyttelyn Galleria Loopissa. Mä näin siellä instakuvien seassa yhden taulun, jonka tajusin heti ensisilmäyksellä olevan mun. Sen taulun nimi oli Eheytyminen. Reunoilta tumma ja raskas, ehkä jopa vähän synkkäkin. Keskeltä valoisa, kirkas, toiveikas ja iloinen. Muutamat rouheat, koholla olevat kohdat tuo teokseen kolmiulotteista epätasaisuutta. Semmoista kun elämässäkin on, että oli sitten synkkä tai iloinen vaihe menossa, ei se koskaan ole tasaista kuitenkaan.

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Sen sortin lovea, että maksoin työstä ennakkomaksun ennen kuin olin edes keksinyt, kuinka saan tuotua sen Helsingistä kotiimme Reykjavikiin.



Nyt se on meidän olohuoneemme seinällä. Sillä välin kun minä äänitin Helsingin-työpäivänä Unelmaduunarit-podcastia Lähiksen Hannen kanssa, puolisoni osti Redin Clas Ohlsonilta teippiä, aaltopahvia, kuplamuovia (ja eksyi matkalla ulos, klassista) ja pakkasi taulun jämäkkään pakkaukseen. Ostin lentoyhtiöltä ylimääräisen matkatavaran ja tuotiin tämä piissi yläilmojen kautta kotiinsa.

Taulussa on ihan mielettömät värit. Auringon paistaessa maalaus jatkuu kehysten ulkopuolelle, kun siitä valuu sävyjä valkoiselle seinällemme.

Nyt kuuluu siis erityisen hyvää.

Tunnisteet: , ,