Tämä juttu on omistettu etenkin kaikille ulkosuomalaisille ja heille muillekin, joiden ystävistä ja kavereista valtaosa asuu muualla.  ...

Ystävät eri maissa

26.11.18 Satu Kommentteja: 5

Tämä juttu on omistettu etenkin kaikille ulkosuomalaisille ja heille muillekin, joiden ystävistä ja kavereista valtaosa asuu muualla. 

Aikuisiällä uusien ystävien saaminen on hitsin vaikeaa, koska arki pyörii tiettyjen asioiden ympärillä, eikä ole enää opiskeluaikojen eläväistä yhteisöä, jossa kaikki ovat hakemassa uusia tuttavuuksia ja ystäviä. Kun tähän kaikkeen lisää vielä sen, että ne vanhat kaverit ja myös ne uudet aikuisiällä saadut asuvat eri maassa kuin itse, sitä tuntee itsensä helposti ystäväyksinäiseksi. Näin minäkin tunnen.



Minulla on täällä Islannissa alle viisi hyvää omaa kaveria, siis sellaisia joille voin soittaa sen enempiä pohtimatta ja pyytää kahville, bisselle, syömään tai vaikka treeneihin.

Suomessa, Ruotsissa, Kaliforniassa, Briteissä ja Sveitsissä heitä on muutamia kymmeniä. Ja heitä kaipaan usein. Se harmittaa tietysti. Ja sekin harmittaa, että en edes sano tätä heille kamalan usein. Pitäisi kyllä. 

Toki juttelemme netissä, välillä ihan päivittäinkin. Eihän se kuitenkaan ole sama asia kuin hengittää samaa ilmaa, jutella välillä ihan tyhjänpäiväisyyksistäkin, pitää pitkiä puhetaukoja, juoda välillä kahvia tai viiniä tai molempia saman pöydän äärellä. Ruudun kautta asioita ei voi koskaan kokea samalla tavalla kuin kasvotusten. 

Tapaamisten järkkääminen ei vain ole kovin helppoa. On työmenoja, perhe-elämän juttuja ja siihen päälle kaikki muu sälä. Eikä matkustaminen ole ilmaista; hiilijalanjälkikin painaa hitokseen. Aika monen palasen pitää mennä kohdalleen, että kaveriporukan tapaamiset toteutuvat. Treffeistä on sovittava jopa kuukausia etukäteen. Täytyy miettiä paikka, jonne kaikkien on mahdollisimman helppo ja ylipäätään mahdollista tulla. Sopia tekemistä, joka sopii kaikille. 

Kaikki tämä säätäminen voi kuulostaa omituiselta, jos omat kaverit asuvat suhteellisen lähellä. Voi että jos voisikin vain pyöräillä perille tai ottaa bussin eikä välttämättä tarvitsisi edes soittaa etukäteen. Tavattaisiin vain jomman kumman kotona ja juteltaisiin, ei siinä mitään sen kummempia ohjelmanumeroita tarvittaisi. 

Mutta kun porukka on hajallaan maailmalla, tapaamisten eteen täytyy nähdä vähän enemmän etukäteisvaivaa. 


Minun puolisollani on vähän sama juttu, vaikka hän asuukin synnyinmaassaan. Hänen ystävistään moni on muuttanut ulkomaille jatko-opintoihin, töihin, puolison perässä. On ollut mahtavaa seurata, kuinka aktiivisia he ovat pitämään yhteyttä keskenään. Vuoden ystävätapaamiset sovitaan reippaasti etukäteen.

Kerran vuodessa ”bilsan kundit” eli yliopistossa yhtä aikaa opiskelleet kaverukset tapaavat paikassa, johon kaikilta on tasapuolisen lyhyt matka. Viime vuonna he istuskelivat viikonlopun Bruggessä, tänä vuonna Berliinissä. Ja mitä ne tekevät sen kolme päivää: puhuvat politiikkaa, ympäristönsuojelua, katsovat dokkareita ja juovat kaljaa. En ole ihan varma, missä järjestyksessä, mutta hauskaa on tuntunut olevan. 

Sitten niiden maastopyöräjengi tekee kerran vuodessa yhteisen matkan. Kokoonpano on vähän eri mutta hyviä ystäviä kuitenkin. Joskus ne pyöräilevät Islannin vuoristossa, välillä muualla. Tänä vuonna reissu suuntasi Ranskaan. Viisi päivää pyöräilyä ja punaviiniä oli kuulemma täydellisen upeaa. En epäile yhtään. 

Olen ollut onnellinen tänä syksynä muun muassa siitä, että tällaisia ystävyystapahtumia on mahtunut elämään kaksi. Lokakuussa ystävämme Barcelonassa järjestivät cava-festareiden ohella yhteisen iltapäiväretken ja illanvieton.  Se teki onnelliseksi. Kuinka mahtavaa olikaan tavata heitä, joiden kanssa on viettänyt kriittisiä ja hauskoja vuosia varhaisaikuisuudessa.


Tänä viikonloppuna olin pikavisiitillä Helsingissä, koska ystäväni Hanne meni naimisiin (ja ne olivat upeat juhlat!). Muutama suomalainen ystävä - niitä aikuisiällä saatuja - oli samoissa bileissä, joten saimme viettää koko viikonlopun yhdessä juhlien. Pienen päänsäryn saattelemana on rentoa aloittaa kotimatka ja muistella matkalla kotiin, kuinka hitsin upeita tällaiset ystävyystapaamiset ovat. 

5 kommenttia:

  1. Niinpä! Ikävä just sellaisia kiireettömiä hetkiä yhdessä suomiystävien kanssa. Tai sellaista, että voi vaan pikaisesti poiketa kahvilla tai sopia jotain tekemistä. Mutta siitä oon kiitollinen, että ne lähimmät on pysynyt läheisinä koko 17 vuoden ulkomailla asumisen ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtavan upeaa, että ovat pysyneet! Onko teillä usein tilaisuuksia tavata?

      Poista
  2. Voi että. Jouluisin sitä oli aina hirveä Suomi-kaipuu Thaimaassa asuessa, mutta muuten olen kyllä täällä yksin ja Thaikuissa oli paljon ystäviä. Olisi edes yksi kenelle soittaa ja pyytää leffaan mutta ei. Ihanaa kun pääsit Hannen häihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko Thaimaassa helppo ystävystyä paikallisten kanssa, vai muiden ulkkareiden? Ekspattiporukat oli varmaan vähän eri kokoluokkaa kuin täällä laavakökkäreellä :-)

      Poista
  3. Toisaalta niitä eri maassa asuvia kavereita tulee nähtyä enemmän. Yksi kaverini muutti Ruotsiin opiskelemaan, tapasi tulevan miehensä ja asuu nyt miehensä ja kahden lapsen kanssa Ruotsissa. Aina kun he kesälomalla tulevat Suomen mummolaan, menen heitä tapaamaan, vaikka välimatkaa on 100 km. Samaan aikaan toinen kaverini asuu 40 km päässä. Ollaan tavattu viimeksi vuonna 2001. Aina joulu/ystävänpäivä/pääsiäis/synttäri korteissa/viesteissä kirjoitetaan, "nyt kyllä nähdään joku kerta", mutta aina se jää. Muissa asioissa käydään toistemme kotikaupungeissa melko usein, mutta tapaaminen jää sopimatta :(

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?