Tässä yksi syy siihen,  miksi pelkään ajaa autolla.  Tapahtui eräänä iltana juttu, jonka muistamme varmasti lopun elämää. Lapsi meinasi jä...

Sekunti aikaa suojatiellä

25.9.18 Satu Kommentteja: 24

Tässä yksi syy siihen, miksi pelkään ajaa autolla. Tapahtui eräänä iltana juttu, jonka muistamme varmasti lopun elämää. Lapsi meinasi jäädä lähikaupan edessä auton alle. Ilta oli ihan tavallinen. Pätkä ja mies lähtivät ruoan jälkeen ostamaan lähikaupasta jäätelöt, kuten meillä joskus on tapana.


Kauppareissu suuren kirkon viereen mäen päälle on yleensä kymmenminuuttinen, mutta tällä kertaa kesti tavallista pidempään. Aloin jo odotella, että mikä kestää.

Oli maksettu jäätelöt, otettu vaihtorahat ja astuttu kaupasta kadulle. Kuten aina, pysähdyttiin tutun kaupan tutun tien varteen odottamaan sopivaa hetkeä ylittää tie. Autot menivät ohi. Mies katsoi vasemmalle ja oikealle. Autoja ei näkynyt. Paitsi se iso maasturi, jolla ei ole valoja päällä, vaikka on jo iltahämärä. Miehen käsi haroi alaspäin yrittäen napata lapsesta kiinni, mutta lasta ei näkynyt enää missään. Se oli lähtenyt ylittämään tietä, koska kaikki autot olivat jo menneet.

Aikaa oli ehkä sekunti. Pitäisi päättää nopeasti, mitä tilanteessa voisi tehdä. Pitäisikö pyörtyä vai huutaa vai yrittää vielä tarttua kadulle ehtinyttä lasta hupusta kiinni. Puoliso ei tehnyt noista mitään, vaan juoksi itse auton eteen.

Mitään muuta vaihtoehtoa ei kuulemma ollut.

Jonkin käsittämättömän nopeasti läpi kelatun ajatusketjun tuloksena mies sanoi tajunneensa, että auto osuu, jos se ei hiljennä vauhtia. Lasta ei enää ehdi napata kiinni. Huudosta se vain jähmettyisi paikalleen. Ison maasturin kyydistä ei näe lähellä olevaa metrin mittaista lasta. Mutta jos auton alle on juoksemassa iso mies, kuljettaja saattaisi ehtiä jarruttaa. 

Ja se ehti.

24 kommenttia:

  1. Onneksi ehti pysähtyä. Niin viisaasti tehty mieheltäsi.

    Meillä kävi kerran niin, kun olimme koko perhe kävelyllä, että sivutieltä vilkkaammalle kadulle tullessamme kuopus yhtäkkiä pinkaisi sen isomman tien yli. Huusimme koko perhe kauhuissamme, koska sieltä oli auto tulossa. Huutomme kuullessaan kuopus tajusi tehneensä jotain tyhmää, kiepsahti ympäri ja juoksi takaisin kadun yli aivan sen auton edestä... Jälkeenpäin ajattelin, että olisikohan hän jäänyt odottamaan sinne kadun toiselle puolen, jos emme olisi huutaneet. Onneksi ei käynyt pahasti, ei meillä eikä teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala, nämä lasten kanssa liikenteessä -jutut sisältävät joskus turhan paljon jännitystä. Onneksi ei käynyt pahasti.

      Poista
  2. Voi kauhistus, miten karmiva tilanne. Onneksi ehti. Isän vaistot <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oli aika hirvittävä tilanne. :/

      Poista
  3. Niisk, onneksi miehelläsi oli nopea ajatuksenjuoksu. Kauhea säikähdys, onneksi, onneksi kävi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan! Oli kyllä niin pienestä kiinni.

      Poista
  4. Hui, kamala tilanne! Nykyautoissa on tosi ärsyttävää, kun takavalot ovat ainakin jollain kesäasetuksella (?) pimeänä, vaikka etuvalot palavat. Selvästikään kaikki autoilijat eivät ole tätä vielä hoksanneet. Eilenkin ajelin iltapimeällä kahden auton perussä, joista ei näkynyt sateisella säällä yhtään mitään ennenkuin tultiin risteykseen, johon edellä ajava joutui pysähtymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kans tajua tätä valoasiaa. Kun esim täällä meillä on pakollista että autoilla on aina, sekä kesällä että talvella ja kaikkina vuorokaudenaikoina, oltava valot päällä. Mutta joskus tulee niitä valottomia sitten kuitenkin...

      Poista
  5. Hyi saatana mikä tilanne! Noi on niin kammottavia paikkoja kun ei sadasosasekunnissa tiedä mikä olisi järkevää. Onneksi kävi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mun omat reaktiot - enpä tosiaan tiedä, mitä olisin itse tajunnut tässä tilanteessa tehdä.

      Poista
  6. Hyi!
    Oma lapsi meinasi jäädä toissa päivänä auton alle hiekkatiellä, joka ei ole edes autotie. Auto tuli mutkan takaa todella kovaa ja lapsi oli jäänyt kyykkimään kapean tien reunaan keräämään kiviä, meidän välillä oli varmaan 10m matkaa, olin siis edempänä jo. Sekunnin reaktiolla hyppäsin keskelle tietä ja huusin ja näytin autolla elehtien että hiljentää ja että lapsi kyykyssä tien reunalla. Kamala tilanne, josta onneksi selvittiin säihkädyksellä ja muutamalla kirosanalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijjoijjoi, karmaiseva hetki. Onneksi huomasit ja auto ilmeisesti ehti hiljentää...

      Poista
  7. Siis onko tämä kaikkien aikojen deja vu vai oletko julkaissut tämän saman tekstin jo jokunen vuosi sitten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalta minustakin tuntuu

      Poista
    2. http://www.salamatkustaja.com/2013/10/kun-aikaa-on-yksi-sekunti.html?m=1 mmmmm

      Poista
    3. Juu tämä on ollut aikaisemmin tämä juttu; tossa tekstin alussa siitä mainitsinkin. Tämä juttu tuli niiiiin elävästi mieleen kun kertailin noita autolla-ajamisen karmeita kokemuksia ja siitä peruuttamisesta ja muutenkin autolla ajaminen pelottaa. Kun koskaan en voi olla täysin varma onko siellä takana joku vaiko ei. Huh ja hrr.

      Poista
    4. Tekstin alussa mainitsit?

      Poista
    5. Joo, kirjoitin siis, että tämä tapahtui eräänä iltana, siellä ekalla rivillä :)

      Olikohan se jotenkin epäselvästi ilmaistu, hmm. Saattaahan se olla kyllä, nyt kun tarkemmin miettii... Noh, en sitä nyt kuitenkaan enää korjaa sinne kun ei se muuta asian kamaluutta ja sitä mun omaa autolla ajamisen pelkoa.

      Poista
  8. Mä kutsun mun kättä ”jumalan kädeksi”. Meillä kävi niin että auto näytti pysähtyvän suojatien eteen, mutta kun kundi 8v polkaisi tielle, painoi autokuski kaasua. En ymmärrä miten mun käsi ylettyi vielä kundin selkään ja repäisi takkia niin kovaa että kundi sinkosi takaisin. Ja polkupyörä lukkojarruttavan auton eteen.
    Kirosin ja huusin, täytyy myöntää.
    Kuski oli näprännyt kännykkää. Pahoitteli syvästi tilannetta. Säikähti varmaan yhtä paljon kun minä.
    Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vittulainen, ihan karmea tilanne. KÄNNYKKÄÄ!! Mä niin saan raivarit näistä tapauksista; tuijotetaan puhelinta liikennevaloissa ja silloin kun "ketään ei näy suoralla tiellä". Argh.

      Poista
  9. Onneksi mitään ei sattunut.

    Oletus mulla on kyllä seuraava.
    Jos et ole 100 % varma, että auto pysähtyy ja nakee sinut - älä mene eteen.
    Ja jos on kyse alle metrin mittasesta henkilöstä (ja myös isommasta) niin kädestä pidetään kiinni koko ajan kunnes tie on ylitetty... siis ennen ja jälkeen ylitystä.

    Musta näissä jutuissa on kyllä iso vastuu myös vanhemmilla. Eli siinä, että myös vanhemmat on skarppina. Olen nähnyt usein (ainakin Suomessa) tilanteita, joissa aika huolettomasti vanhemmat antaa pienten lasten pelmuta esim. parkkipaikoilla. Autoilijan on ihan mahdoton nähdä autojen välistä taakse/sivulle/eteen ryntäävää lasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitää ehdottomasti olla skarppina. Tässä oli kyllä syy täysin autoilijan - tulla nyt iltahämärässä ilman valoja. Urpoa...

      Poista
  10. Hyvä, iskä! Karmiva tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän toimi kyllä järjettömän hyvin toimittu. En tiedä yhtään, mitä itse olisin vastaavassa tilanteessa tehnyt...

      Poista

Mitä tuumaat?