Laskeskelin huvikseni, kuinka paljon olenkaan ehtinyt ratsastamaan viimeisen kuuden vuoden aikana. Pääsin laskuissa noin 2 800 kilometriin...

Ratsastusohjat ovat upeaa käsityötä

12.9.18 Satu Kommentteja: 2

Laskeskelin huvikseni, kuinka paljon olenkaan ehtinyt ratsastamaan viimeisen kuuden vuoden aikana. Pääsin laskuissa noin 2 800 kilometriin. Se on matkana yhtä pitkä kuin reilusti yli kaksi kertaa Islannin saaren ympäri. 


Se on hurja luku, kun ottaa huomioon, että en ratsasta säännöllisesti, en edes kertaa kuukaudessa. Nuo ratsastuskilometrit ovat kaikki kertyneet viikonmittaisilta islanninhevosvaelluksilta. Kaltaiselleni satunnaisharrastajalle melkein 3 000 kilometriä on aika paljon. 

Siihen nähden miten paljon kesästäni ja kesän työpäivistä kuluu hevosten kanssa puljatessa, omistan ihan mitättömän määrän hevoskamaa. Ratsastan vaelluskengissä. Takkina minulla on tavallinen sadetakki, joka pitää huonon ilman poissa iholta olin sitten tarpomassa polulla hevosen selässä tai omin jaloin. Hanskat ovat samat, joilla pyöräilen kesäisin.

Vaatekaapissani ei ole ensimmäisiäkään ratsastushousuja, vaan käytän samoja ulkohousuja, joita muutenkin ulkoillessa. Ne Fjällrävenin vaellustrikoot ovat olleet hevosmielessäkin älyttömän hyvä hankinta. Ei ole nukkaantunut, reikääntynyt ja piti pehvan ja reidet koko kesän lämpimänä ja tyytyväisenä satulassa.



Minulta ei löydy edes omaa kypärää. En ole katsonut tarpeelliseksi sellaista ostaa, kun tallilta saa hyviä lainaan.

Enkä muuten omista edes hevosta. En ole katsonut tarpeelliseksi sellaista ostaa, kun tallilla jolla käyn, on hevosilla paremmat oltavat mitä itse pystyisin niille tarjoamaan. Sitä paitsi hevosen pitäminen on niin kallista ja aikaavievää työtä, että voisi ajatellakaan sellaista sitoutumista juuri tässä elämänvaiheessa.

Välineurheilu on tässä lajissa omalla kohdallani minimissään. Ei siihen oikeastaan liity mitään  sen kummallisempaa ideologiaa kuin oma mukavuus ja pihiys. En halua nurkkiin tavaraa, jota en käytä päivittäin tai edes viikoittain. Jos jotain välinettä voi käyttää useampaan tarkoitukseen, se on minulle ostopäätöstä tehdessä suurta plussaa. Jos ei ole aivan pakko, niin en hanki harrastukselle omia välineitä. 



Tähän hevoshommaan liittyy ainoastaan yksi tavarapoikkeus. Nuo kuvissa näkyvät käsinpunotut nahkaohjat. Anoppini ja hänen paras ystävänsä ovat käsityöihmisiä. Molemmat ovat eläkkeellä ja leskiä, ja silloin kun lapsenlapset eivät ole heidän luona hoidossa, naiset tekevät yhdessä käsitöitä. Jompi kumpi kävelee kilometrin matkan toisen luokse, sitten he keittävät kahvit, laittavat radion päälle ja kaivavat kässähommat esiin.

Yksi anoppini ystävän bravuureista ovat nämä upeat islanninhevosohjat. Hän esitteli minulle edesmenneen miehensä näin: hän oli ammatiltaan keskupankin pääjohtajan autonkuljettaja ja silloin kun hän ei ollut töissä, hän oli tallilla. 

Vuosikymmenten kokemuksella tämä ihana mummo valmistaa ohjia olohuoneenpöydän ääressä. Hän  käyttää ohjiin poronnahkaa silloin kun sitä on saatavilla. Useimmiten hän leikkaa vanhoista huonekaluista ja hylätyistä nahkatakeista käyttökelpoista nahkaa pitkiksi ja kapeiksi suikaleiksi 

Punottujen nahkaohjien sisään hän pistää nailonia, jotta ohja ei veny käytössä. Reippaimmat issikat ovat nimittäin niin kovia menijöitä, että ohjilta vaaditaan paljon kestävyyttä. Kestävyyttä edellyttävät myös ulkonaolo: sateet, tuulet, taivaalta tippuvat pienet kissat ja muut paikalliset sääerikoisuudet piiskaavat varusteita, koska Islannissa ratsastetaan lähes poikkeuksetta ulkona.



Ohjien päihin hän ompelee sepän avustuksella napakasti kiinni klipsut, joilla ohjat saa kiinni kuolaimiin. Issikoilla käytetään ohjissa hyvin usein liipaisinlukkoja, niin hänkin tekee. Sellaiset lukot on nopea irroittaa kuolaimista ja helppo kiinnittää uudelleen. Maastoretkien tauoilla hevosten annetaan välillä syödä ja silloin irroitetaan toinen ohjan pää kuolaimista ja annetaan hevosen laiduntaa samalla kun itse istuskelee viereisen ruohomättään päällä omien eväiden parissa. Liipaisinlukot ovat ennen kaikkea käytännölliset. 

Tällaiset ohjat minä sain anopilta lahjaksi viime kesänä ja niillä olen ratsastanut nyt jo useamman viikonmittaisen maastolenkin. Ne ovat ainoa ratsastustarvike, jonka tuon mukanani retkille. Ne ovat minulle eräänlainen onnenkalu, jotka antavat kämmenille hyvän tuntuman. Tumma nahka on pehmeää pitää käsissä ja nättiä katsoa. Ratsastusvaellukselta kotiin tultuani laitan ne roikkumaan eteisen naulakkoon. Siinä ne muistuttavat minua kesän hauskimmista retkistä.


Anoppini ja hänen ystävänsä tekevät näitä ohjia omaksi ilokseen ja välillä saan itselleni niitä pussilisen ratsastuskavereille myytäväksi. Tänä kesänä muutama ratsastusmatkalainen hankki itselleen käsintehdyn islanninhevosmatkamuiston. Kesän ohjista muutama kappale on vielä jäljellä (mustat, tummanruskeat ja musta-tummanruskeakirjavat). Minulla ei tällä hetkellä ole verkkokauppaa jonne laittaa näitä myyntiin, mutta jos kiinnostuit, niin laita meiliä (satu ät suomi piste is) ja voin laittaa tarkempia kuvia ja pituustietoja. Olen myynyt näitä 70 euron hintaan (+ 10 € postikulut).

2 kommenttia:

  1. Ihanat mummot, mummojen kaverit, anopit ja ihanat issikat <3 Ja ihanat ohjat ! Minulle ainoat oikeat ohjat ovat juurikin kolmella nauhalla palmikoidut ohjat. Valitettavasti Perikunta suosii nykyaikaisia supergrippiohjia ja minun vaivalla puunatut palmikko-ohjani pölyttyvät suitsinaulakon perimmäisessä tapissa.

    Olisipa ihana pitkästä aikaa karauttaa issikalla maisemaan!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?