Juu tuo otsikko on aika karmea, pahoittelut siitä. Tämä kysymyksen verhoon kääritty vittuilu  "Miksi niitä lapsia hankitaan, jos niit...

Miksi lapsia hankitaan, jos niitä ei itse halua hoitaa?

22.8.18 Satu Kommentteja: 20

Juu tuo otsikko on aika karmea, pahoittelut siitä. Tämä kysymyksen verhoon kääritty vittuilu  "Miksi niitä lapsia hankitaan, jos niitä ei itse halua hoitaa?" kuitenkin säännöllisin väliajoin ponkaisee esiin, vaikka sen sana-arkun luuli jo homehtuneen kiinni. 


Isyyspakkauksen Tommi kertoi blogissaan vähän aikaa sitten iloisena siitä, kuinka heillä käy nykyään lastenhoitaja kerran viikossa, jotta hänellä ja vaimolla on mahdollisuus käydä välillä ilman lapsia treffeillä tai tehdä töitä hieman pidempään tai käydä harrastuksissa yhtä aikaa. Järjestelyhän kuulostaa aivan mahtavalta:

Pohdittuamme nimittäin sitä, miten väsyneitä olimme jo toukokuussa kaikesta kiireestä ja paikasta toiseen säntäilystä, päätimme, että nyt on aika tehdä se, mitä harkitsimme jo aiemmin: palkata lastenhoitaja, joka noutaa lapset päiväkodista ja on heidän kanssaan koko illan kerran viikossa.

Yllätyin todella, että some-kanavissa tuli Tommille peukuttamisen lisäksi myös ihmettelyä ratkaisusta.  Ajattelin, että lastenhoitoavun hankkiminen joko ostopalveluna tai omalta verkostolta ei olisi enää kenellekään mikään issue. Mutta sitten kuului näitä sivuääniä: Eikö arjen pitäisi olla sellaista, että siitä ei tarvita lomaa? Kyllä ennenkin pärjättiin. Eikö kannattaisi tehdä vähemmän töitä, että ehtisi olla lastenkin kanssa uupumatta? Jne.

Oikeastaan se kummallisin osuus tässä liittyy tuohon pärjäämisen diskurssiin. Kyllä pitää pärjätä. Ennenkin pärjättiin. Tai kuinka pitkään joku jaksoi pärjätä ennen kuin nöyrtyi pyytämään apua. 

Whattaa!

Pärjätä ja pärjätä. Se saa arjen ja lapsiperhe-elämän kuulostamaan sotaharjoitukselta. Kolmekymmentä kilsaa hölkkää pitkin metsätietä tykki kaulassa ja haarniska päällä, vaikka miten särkee ja sattuu. Jos ei meinaan pärjää, niin tuho tulee ja lähtee saunanpesästä tuhkat ja saunasta ovi.

Arki nimenomaan ei saisi olla väsytystaistelua stressihormonit tapissa ja vanne otsalla puristaen. Mutta siitä tulee juuri sellaista, jos kaikki pitää yrittää ehtiä tehdä itse. Tai sitten arjesta tulee katkeraa takahampaiden kiristelyä ja lyhytsanaisia murahdellen ulospäästettyjä lauseita, kun pettymys oman elämän epämielekkyyteen jäytää sisintä. 

Ei tarvitse valita loppuunpalamisen ja kaikesta yksin selviytymisen ja toisaalta sen "työnnän kaikki omat toiveeni syrjään" -martyyrimehustamisen väliltä. Vaihtoehtoja on onneksi muitakin ja niistä varmasti yksi tärkeimpiä on sisäistää se, että kaikkea ei voi tehdä itse. Apua kannattaa aina pyytää. Tai ostaa.



Tekee hyvää sekä lapsille että vanhemmille, että vanhemmalla tai vanhemmilla (jos heitä on kaksi) on työn ulkopuolella sellaista aikaa, jossa lapset eivät ole läsnä. Välillä pitää voida keskittyä vain ihan itseensä tai siihen toiseen aikuiseen. Kaikki eivät voi harrastaa kesken työpäivän. Joillakin työt vaativat työskentelyä ilta- ja viikonloppuaikaan. On ihan kivaa tavata välillä puolisoaan ilman, että pitää keskittyä johonkin muuhun kuin siihen puolisoonsa. Se on sellaista arjen kovalevyn eheyttämistä, että voi joskus hoitaa oman asiansa kunnolla loppuun ilman että on kiire juosta päiväkotiin, ruokaa laittamaan, leikkimään ja pyykkiä pesemään.

Kaikilla ei ole anoppia, appiukkoa tai omia vanhempia, jotka pystyisivät tai haluaisivat auttaa. Jos lapsiperheen turvaverkko on pieni, lastenhoitajan palkkaaminen on ihan hemmetin fiksu ratkaisu.

Meillä kotona tukiverkko tarkoittaa samaa kuin anoppi. Lapset ovat usein viikonloppuisin hänen luonaan yötä, välillä hän hakee kuopuksen päiväkodista ja ottaa luokseen koko illaksi myös arkisin. Suomessa jeesaa mutsini. Lastenhoitoapua on hankittu ulkopuoleltakin. Islannissa olen muutaman kerran palkannut suomalaisia opiskelijiota iltavahdiksi lapsille. Suomessa Turussa ollessamme olen hyödyntänyt MLL:n lastenhoitajapalvelua ja kokenut sen erittäin toimivaksi. Mukavan hoitajan sai lyhyellä odotusajalla.



Monella päivisin työssäkäyvällä lemmikinomistajalla käy koiranulkoiluttaja osallistumassa arjenpyöritykseen. Osa ostaa siivouksen, joku toinen talven lumityöt. Melkein kaikki käyvät ostamassa safkat ruokakaupasta sen sijaan että kasvattaisivat ja ampuisivat kaiken haarukoitavan itse. 

Se on kumma juttu, että lastenhoitoavun hankkiminen joko ystävänpalveluksena tai euroilla, aiheuttaa silmienpyörittelyä. 

Tai ehkä tämä lastenhoitajan palkkaamisen ihmettely oli tällä kertaa vain tilastollinen poikkeus, satunnainen häiriötekijä. Ei kai semmoista kukaan enää tosissaan yritä paheksua?

20 kommenttia:

  1. Kateus vie kalatkin vedestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisko se olla niin... Tuntuisi niin kovin turhalta. On kyllä tosi iso harmi, jos oma turvaverkko on vaikka uuden paikkakunnan takia erittäin pieni ja yksityinen lastenhoito liian kallista. Sellaisessa tilanteessa taas voisi ajatella jotain hoitorinkiä luotettavien uusien lapsiperheellisten tuttujen kesken; mä otan lapset tänään illalla, naapurissa asuva ystävä sitten ensiviikolla vuorostaan.

      Poista
    2. Samaa mieltä. Kateus ei kohdistu ehkä itse palvelun ostoon, vaan ylipäätään siihen että joku uskaltaa murtaa pärjäämiskulttuurin omalta kohdaltaan. Kyllähän siihen liittyy jotain omituista häpeää joittenkin mielessä, että haaveilee omasta ajasta mutta ei kehtaa tehdä asialle mitään, ja sitten kun joku tekee, niin puretaan se itseä koskeva pettymys muihin.

      Poista
  2. Valitettavan usein sitä törmää juurikin tuohon asenteeseen, että jos lapsia on hankittu, pitää ne myös pystyä itse hoitamaan. Mutta kun tilanteet muuttuu. Vaikka kuinka perheenperustamisvaiheessa arvioisi oman jaksamisensa ja suunnittelisi lapsiluvun sen mukaan, voi tilanne muutaman vuoden päästä olla aivan toinen. Mitä tahansa omaa ja perheen voimavaroja kuluttavaa voi tapahtua, joku perheestä voi sairastua vakavasti tai jopa kuolla, voi tulla avioero. Ja jos tuntuu ettei itse jaksa, on kaikkien, niin lasten kuin vanhempien etu, että silloin apua arkeen haetaan kodin ulkopuolelta. Olemassa olevaa tukiverkkoa saa ja tuleekin hyödyntää ja jos varallisuus sallii, myös ostettu kotiapu on tosi hyvä juttu. Kaikilla ei kuitenkaan ole toimivaa tukiverkkoa eikä maksulliseen apuun ole taloudellisesti mahdollista. Suomessa kuitenkin toimii ennaltaehkäisevä perhetyö joka on matalan kynnyksen palvelu lapsiperheiden auttamiseksi arjen jaksamisessa. Siitä voi lukea vaikka tästä https://ensijaturvakotienliitto.fi/lapsenkengissa/palvelut/paihteet-odotus-vauva-aikana/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ajatuksia, Katja! Tosi hyvä, että otit esiin myös sen varjoisamman puolen eli tarve lastenhoidon avulle voi olla tosi moninainen. Tuo ennaltaehkäisevä perhetyö ja sen palvelut ovat kyllä ensiarvoisen tärkeitä. Onkohan joka kunnalla tarjota tällaista? Täytyykin tutustua.

      Poista
  3. Ja siis, ennenkään ei tosiaankaan pärjätty. Perheet on olleet laajempia, lähisukulaiset asuneet keskimäärin lähempänä ja esimerkiksi pienituloisille suurperheille on ollut huomattavasti nykyistä matalammalla kynnyksellä (lue: enemmän) lastenhoito- ja kotityöapua tarjolla ihan sosiaalitoimenkin resursseissa Suomessa. Ennen myös vanhemmilla lapsilla oli suuremmissa perheissä enemmän vastuuta lapsenhoidosta ja lapset jätettiin helpommin itsekseen. Työelämä ei ollut niin kuormittavaa, harrasteprojektien tavoitteellisuuden vaatimus oli pienempi ja ihmisillä paljon vähemmän tekemistä - tätä listaa voisi vain jatkaa. En ole ihan varma, mitä uusklassista kotirouvayhteiskuntaa Suomessa oikein puuhataan, mut perhekulttuurin konservatiivisuus on hämmentävää. Enkä minä ainakaan aio suostua siihen.
    -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spot on! Ennen vanhaan niitä lapsia myös kuoli paljon enemmän onnettomuuksissa kodeissa, pihoilla, jne. kuin nykyään, sillä lapset tosiaan olivat pidempiä aikoja ihan itsekseen vaikka aikuista hoivaajaa.

      Poista
  4. Olen 90-luvun lapsi ja silloin meillä kävi myös kerran viikossa lastenhoitaja ja voi että se oli parasta! Molemmilla vanhemmilla oli samana päivänä oma harrastus ja siksi moinen järjestely. Kuitenkin kun sama hoitaja oli monta vuotta, niin jäätiin aina siskon kanssa mielellään hänen kanssaan, varsinkin kun hän osallistui enemmän mm. leikkeihin ja askarteluihin yms kuin mitä vanhemmat normaalisti. Samalla tarjoutui hoitajalle työpaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Lapsillekin se hoitajapäivä on spessupäivä: uusia leikkejä ja enemmän leikkiaikaa.

      Poista
  5. Lastenhoitajan palkkaaminen samoin kuin esim. siivouspalvelu on harmillisen kallista Suomessa. Ja tosiaan vahvassa istuu ajatus osassa ihmisistä, että lastenhoitajan palkkaaminen on jotenkin kummallista, mutta usein samoilla henkilöillä isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan usein. Olisi aivan ihanaa, jos olisi lapsilla vielä isovanhempia ja haluaisivat osallistua lastenlastensa arkeen ; meillä ei ole. Lapsen puolesta olen siitä joskus tosi surullinen. Ainakin tiedän, miten haluan toimia itse, jos joskus tulevaisuudessa lapsenlapsia saan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas tuntuu että Suomessa se on tosi edullista (mutta mulla onkin kyllä vertailukohteena tämä superkallis maa...). Täällä saa perustason kotisiivouksen 200-250 eurolla, jos ostaa laskulla. Se tuntuu kyllä jo lompakossa, että ei ihan joka viikko voi edes ajatella että kävisi siivooja.

      Poista
  6. Komppaan. Meillä ei ole täällä Hollannissa tukiverkkoa (=ei hoitavia isovanhempia ja muilla ihmisillä on omat kiireet) mutta onneksi ollaan löydetty lapselle pari ihanaa hoitajaa, jotka itse asiassa ovat paljon enemmän kuin "lapsenvahteja". Heistä on tullut parin viime vuoden aikana 2,5-vuotiaalle tosi tärkeitä ystäviä. Ei kai se ole pois lapselta, jos häntä halitaan vähän useamman ihmisen toimesta ja rentoutuneet vanhemmatkin tulevat treffeiltä tai omista jutuista täynnä positiivista energiaa. Me mennään noin kerran viikossa muutamaksi tunniksi enkä ole hollantilaisilta toistaiseksi yhtään poikkipuolista sanaa kuullut, päinvastoin. Tämä on Hollannissa ihan tavallista (ja täällähän on tutkimusten mukaan maailman onnellisimmat lapset).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hyvältä järjestelyltä! Ja toi Hollannin pärjääminen tuossa lasten onnelisuustilastossa on tosi mahtava juttu, ois kivaa tietää vähän tarkemmin, mistä kaikesta se mahtaa johtua. Onks sulla teoriaa? :)

      Paljon siellä muuten maksaa lastenhoito? Täällä on noin 20 euroa tunti; hinta on aika kova mutta toisaalta täällä on kaikki ihan hemmetin kallista just nyt.

      Poista
  7. Sadun ehdottama hoitorinki ystävien kesken on loistoidea! Täytyy ehkä ruveta rakentamaan sellaista. Kun isovanhemmat eivät ole lähellä, kaipaan nimenomaan sellaista matalan kynnyksen järjestelyä, mielellään suht säännöllistä, joka tarjoaisi vähän yäljyyttä arkeen. Lapsenvahti on helppo järjestää isoja juhlia tai satunnaisia työmenoja varten, mutta tuntuu välillä työläältä ratkaisulta "ihan muuten vain", varsinkin kun lapsi jää megahuonosti ja suurella itkulla ja taistelulla lapsenvahtien huomaan... Ehkä sujuisi paremmin, jos pääsisi sen sijaan kaverin luo leikkimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverihoitorinki best! Jos vaan löytyy kavereita joilla suunilleen samanikäisiä lapsia eli kiinnostusta tällaiseen vastavuoroisuuteen. Tai voihan ne olla vaikka lemmikkienomistajakavereita, hekin varmsati tarvitsevat varmasti eläintenhoitajaa ja seuraa jos on edess pitkä työpäivä tai oma harrastusilta.Toivottavasti onnistuu :)

      Poista
  8. Saksassa oli palkkatyössä käyville äideille muinoin haukkumanimi "Rabenmutter" eli korppiäiti, mutta ei ole enää. Se oli vielä silloin muinoin 20 vuotta sitten erään vanhakantaisen "dinosauruksen" kansleriajalla.(Hänet haudattiin jo viime vuonna.) Nykyinen liittokansleri laittoi jo nuorena perheasiain, lasten, nuorison ja vanhusten ministerinä alulle lakiuudistuksia ja asennemuutoksia. Kukaan ei hauku enää ketään "Rabenmutter`iksi" ja hyvin koulutetut saksalaiset -ja 2. ja 3. polven maahanmuuttaja- naiset ovat julkisuudessakin näkyvillä kaikilla aloilla. (Puolususministeri- 60 v.,siviiliammatti lääkäri- ehti synnyttämään ja kasvattamaan 7 lasta.)Nykyisin kaikkille lapsille taataan 1-vuotiaasta alkaen päivähoitopaikka - pienryhmässä, eikä missään "mölysakissa" kuten näköjään Suomessa. Baijerin "dinosaurukset" pitävät kiinni kynsin hampain perinteistä, missä naisen paikka on nyrkin alla hellan ääressä. Varhaiskasvatus ja koululaitos ovat kunkin osavaltion (16 kpl) lakien alaisia. Kotihoidon tuki Suomessa on mainio tapa pitää hyvin koulutetut naiset poissa työelämästä kilpailemasta miesten kanssa.(Valtiohan elättää kuitenkin kaikki veroista.) Nuoret äidit hamuavat sen avulla näemmä "kunnian kruunua" päähänsä. "Äidinpalkka" velvoittaa vuosikausiksi olemaan kotona 24t/vrk ja sitä jotkut näköjääm puolustavat. Äitejä ei tarvitse laskea työttömyyslukuihin ja tilastot kaunistuvat. Saksassa on tunnetusti pulaa ammattityövoimasta ja naiset ovat erittäin tervetulleita työmarkkinoille. Osa-aikatyö Saksassa yleistä. Siitä tosin kertyy vähemmän työeläkettä, eikä kansaneläkettä ole. Tavoitteena on nykyisin perheen ja työn yhteensopeuttaminen, ja tasa-arvon nimessä osa-aikatyö myös miehille. Ihmettelen joskus taantumusta ja kotirouvuuden ihannoimista Suomessa. Tasa-arvokeskustelu siellä näköjään jää kiukuttelemiseksi roskapussin tyhjentämisestä, imuroinnista tai vaatimuksisiin armeijan pakollistamisesta naisille. Olenkohan pahastikin "vierrantunut suomalaisesta yhteiskunnasta" kuten veliMIES jo kiiruhti väittämään :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korppiäiti, ai kauhistus. Onneksi se on hautautumassa historian hämäriin arkkuihin joita ei toivottavasti tarvitse enää aukaista.

      Poista
  9. Kommentoinkohan sulle ekaa kertaa? Jos näin on, niin hyi minä, häpeä. Olen lukenut blogiasi jo pitkään, ja se on tylsien luentojen tai laiskan aamuteen pelastus!

    Minulla ei ole lapsia, mutta olen ollut au pairina Sveitsissä ja asunut ympäri ämpäri Eurooppaa viime vuodet. Ulkomaankokemuksen perusteella suomalaisten passiivis-aggressiivinen vaatimattomuus taitaa olla tämänkin jäkätyksen syynä: piha pitäisi kolata itse, halot hakata, villakoirat imuroida ja lapset hoitaa. Kokonaan itse vaikka itku kurkussa tai jalka paketissa. Sveitsissä joka perheellä tuntui olevan nanny tai auppi, kävivät molemmat vanhemmat sitten kokopäivätöissä tai eivät. Ja mikäs siinä, olipahan seuraa uima-altaalla tai futiskentän laidalla sekä kotirouvilla, lastenhoitajilla että lapsilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sunna - ja tervetuloa tänne kommenttiboksinkin puolelle!

      Poista
    2. Kommentoinkin jo ylempänä kaverihoitoringistä, mutta en malta olla vielä laittamatta lusikkaani Sveitsi-soppaan ;) Me asutaan siis Sveitsissä myös, ja on totta, että avun käyttäminen on täällä tosi yleistä. Oli meilläkin äitiysloma-aikanani sekä siivous- että lapsenhoitoapua, eikä kumpaankaan liittynyt mielestäni mitään stigmaa. Yksi syy avun yleisyyteen on minusta tuloerot: on helppo maksaa apua, kun omat tulot ovat hyvät, ja lastenhoitajan tai siivoojan palkat alhaiset. Asiantuntijatyössä palkat ovat täällä kauttaaltaan korkeat, ja siksi jo yhden palkkapussin kodissa saattaa jäädä ylimääräistä tällaiseen "luksukseen". Suomessa tilanne on sikäli erilainen, että tuloerot ovat pienet ja sivukulut vastaavasti suurehkot. Siksi ehkä monelle kahden keskituloisen tienaajan taloudelle lapsenvahti ei ole yhtä lailla ratkaisu kuin Sveitsissä. Toki edullisia ratkaisuja löytyy täältäkin, mutta isossa mittakaavassa tämä on tärkeä tekijä.

      Poista

Mitä tuumaat?