Viimeisen 24 tunnin aikana työpaikalla on sattunut kaikenlaista. Näin lentokoneen ikkunasta Pohjois-Islannin upeat vuoristomaisemat. Ensimmäistä kertaa kunnolla tajusin, kuinka isoja ja päältä litteitä vuoret täällä päin maailmaa ovatkaan.
Tapasin sattumalta islantilaisen lääkärin, joka osasi yhden lauseen suomea ja halusi sanoa sen ääneen: Minä en ole hammaslääkäri.
Ratsastin kahdella islanninhevosella reilu 20 kilometriä. Kymmenen kilometriä suosikkikatujyrälläni Hötturilla ja toisen kympin sirommalla tasaisesti askeltavalla Drómilla, joka oli minulle uusi hevostuttava. Välillämme ei ollut vaivaannuttavia tilanteita, vaan meistä tuli heti hyvät kaverit.
Ratsastutauolla kuulin tilan isännältä jutun Islantia asuttaneesta viikingistä, jonka pää sahattiin 900-luvulla irti ja pistettiin mättään päälle näytille. Sitten irtisahattu pää alkoi liikkua ja murhamiehet pelästyivät niin, että pakenivat taakseen katsomatta Norjaan. Irtonainen puhuva pää jäi niille sijoilleen ja antoi alueelle nimen, jota en enää muista, mutta jotenkin se liittyi heiluvaan päähän.
Ratsastin hiekkateillä, poluilla ja silloilla sellaisissa maisemissa, joissa en ollut koskaan aikaisemmin käynyt. Vastaan tuli päivän aikana neljä autoa ja niistä kaksi kuljetti meidän tavaroita, kahvitermareita ja kleina-munkkipusseja. Siellä ei olllut ketään, vaikka siellä oli valtavan paljon kaikkea kaunista.
Tultiin yöksi hostelliin, jossa on hyvät sängyt, lattialämmitys ja tien toisella puolella kuumavesialtaat, jossa on uintivalvojana ja kassanhoitajana kitaraa soittava partainen mies. Hän lupasi pitää meille sunnuntaina uimapaikkaa auki tavallista pidempään, että ehtisimme ratsastuksen jälkeen istahtamaan kuumavesikylpyyn.
Sitten harjasin kypärän alla ja uima-altaan vesissä muotoillun tukkani, laitoin rasvaa kasvoihin, söin puoli kiloa kalaa ja jälkiruoaksi ananaskauramaissihiutalesokerivoipaistosta, jonka päälle kaadoin erittäin ihan hiton paljon paksua kuohukermaa. Röyhtäisin tyytyväisenä.
Välillä on kivoja työpäiviä. Ja sitten on tällaisia työpäiviä, jolloin tuntuu siltä kuin leikkisät oravat vetäisivät ilorallia selkärankaani pitkin.
Tällaiset hetket, tarinat verisistä viikinginpäistä, innosta puhisevat islanninhevoset ja pysähtyneet minuutit autiolla hiekkarannalla saavat loman, työn, vapaa-ajan ja työtyntien väliset raja-aidat lakoamaan tuulessa ja ne kaikki sekoittuvat yhdeksi hienoksi kokonaisuudeksi, josta ei voi erottaa osia ilman että ilmaisuvoima kärsisi. Terveisiä siis täältä kesäloman ja työn välimaastoista, laavapeltojen pientareilta.
Lue myös: