Jäätelömaan herkut

Ihan lyhyt pikainen huomio: naapurustoomme on avattu mahtava jäätelöbaari. Islantilainen pikkujäätelötehdas Valdís avasi tänä kesänä kioskin ihan lähikortteliimme. Olemme onnellisia! Tämä on tärkeä juttu meidän ruokakunnalle.



Nyt voimme kävellä jätskikiskalle kotoa, syödä jäätelön ulkona tai ainakin leikkiä että olemme ulkona sillä ikkunat kadulle ovat isot. Jätskihetken jälkeen voimme kävellä kotiin. Aikaisemmin ei ollut niin.  Koska meidän kotimme sijaitsee Reykjavíkin keskustassa, on hyvistä lähijäätelöbaareista ollut pulaa. Jätskireissut on pitänyt tehdä autolla.


Islannissa syödään hirmuisen paljon jäätelöä vuoden ympäri. Ja koska vuoden keskilämpötila on se huimat neljä astetta ja kesäisinkin jotain kahdeksan pintaan (On ilmoja pidelllyt!), islantilaiset jäätelökioskit sijaitsevat kaupungin keskustojen ulkopuolella, sillä ne tarvitsevat paljon pysäköintitilaa. Jätskibaariin tullaan autolla ja jäätelöt syödään autossa penkinlämmitimen hiostaessa takapuolta. Keskustassa on kapeat kadut ja parkkitilaa hintsusti: siksi täällä ei ole ollut isoja, paikallisten suosimia jäätelökioskejaan.

Vaan ei enää! Tästä muutoksesta on kiittäminen turisteja. Koska keskustassa pyörii nykyään tosi paljon ihmisiä, jädebaarienkin asiakaskunta on moninkertaistunut. Nyt saa keskustastakin kunnon jäätelöä. Ihanaa!

Jäätelö on muuten oleellinen osa islantilaista kansanperinnettä. Islannin nimi islanniksi eli Ísland tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä jäätelömaata. Ís tarkoittaa jäätelöä ja land maata. 

Joten minulle iso ja suklaakuorrutuksella, kiitos. Pampula haluaa toisen annoksen.

Tunnisteet: ,