Pidin eilen perjantaina vapaapäivän. Koska ei ollut tulenpalava kiire minkään asian kanssa, jätin aamulla työkoneen avaamatta, söin hyvin,...

Hyvät ystävät, erinomaiset illalliset

7.7.18 Satu Kommentteja: 5

Pidin eilen perjantaina vapaapäivän. Koska ei ollut tulenpalava kiire minkään asian kanssa, jätin aamulla työkoneen avaamatta, söin hyvin, lähdin treeneihin ja suuntasin treeneistä suoraan ruokakauppaan.


Olimme sopineet anopin kanssa, että lapset menisivät yökylään heti iltapäivällä, kun kuopuksen päiväkotipäivä olisi ohi ja esikoisen kesäkiipeilykurssi päättynyt. 

Minä laitoin kolmen aikaan iltapäivällä kuulokkeet korville, Jarkko Sipilän dekkarin Storytelistä päälle ja aloin kokata. Cavat jäähtyivät jääkaapissa, minä korkkasin itselleni treenien jälkeisen palauttavan kesäbissen ja aloin kaivella veitsiä laatikosta. Neljä tuntia aikaa vieraiden tuloon, eikä mikään kiire minnnekään. Puoliso siivosi mopin ja imurin kanssa kotiamme ja kuunteli omaa lempimusiikkiaan. Molemmista tuntui kivalta syventyä omiin juttuihin ja olla muutama tunti puhumatta. 


Haen uusia resepti-ideoita useimmiten ruokablogeista. Keittiössämme on vaatimattomat alle viisi keittokirjaa. Niistä yhtä olen jo monen monta kertaa selaillut läpi, katsellut kuvia ja luvannut itselleni, että kyllä minä vielä joku päivä ehdin näitä törkeän herkullisen näköisiä reseptejä kokeilla.

Hannele Hyvärisen (Kokit ja potit -blogi) kirjoittama ja Johanna Myllymäen kuvaama Suupaloja! kokoaa yhteen noin sata reseptiä ”pikkusyötävistä”. Ja juuri sitä halusin vieraillemme tarjota. Monia pieniä annoksia, erilaisia makuja, erinäköisiä ruokalajeja. Ei tehnyt mieli grillata tai pistää mitään isoa paistia uuniin. Oli hauskempaa vähän leikkiä ja kokeilla. Ja koska tarjottavana olisi monenlaista annosta, ei haittaisi jos joku niistä ei onnistuisikaan ihan nappiin. 

Suupaloja on kirja maailmanympärimatka kiehtovimpien ruokakulttuureiden sormin syötäviin pikkuruokiin ja naposteltaviin. Maailmanympäriteema näköjään ujuttautui nyt myös lautaselle. Maailmankaikkeus yrittää ihan selvästi kertoa jotain!


Valitsin kirjasta yhdeksän reseptiä. Salaatiksi kirsikkatomaatteja avokadovalkosipulisitruunatäytteellä. Kätevät suupalat pysyivät kivasti kasassa cocktailtikkujen avulla. 

Pääruoaksi valikoitui neljä reseptiä, jotka arvioin vaikeusasteeltaan sellaisiksi, että pystyisin ne tekemään yksin ja sellaisista raaka-aineista, joita saisi ihan tavallisesta ruokakaupasta. 

Peruna-pekonikääre oli tosi helppo tehdä - ja ruokalajeista ainoa missä oli lihaa. Sen kanssa valmistin ohjeenmukaista cheddarhapankermakastiketta ja sekin syntyi ihan hetkessä. Juusto ja hapankerma kattilaan ja valmista tuli alle viidessä minuutissa.

Seuraavaksi sushikupit! Reseptin tarkat ohjeet riisin keittämiseen olivat superhyvät. Lisukkeiksi pilkoin juureksia ja avokadoa. Ne sushien ”kupit” oli nopea valmistaa. Kastelin merileväliuskat vedellä, asettelin kahvikuppeihin ja kuivasin sata-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia kupin muotoon.

Koska rakastan paahdettuja ruusukaaleja, oli ruusukaalikimichi kirjan resepteistä itsestäänselvyys. Paahdetut ruusukaalit tulisella kastikkeella oli täydellinen mätsi, ne tarjoiltiin salaatilehdellä yhdessä nyhtöpossun kanssa. Korvasin nyhtöpossun vegenyhdöllä ja erinomaista tuli.

Sitten se eilisillan kiitellyin juttu: thaimaalaiset salaattinyytit. Voi luoja, miten tajuttoman hyvää. Kookos toi makeutta, kalakastike suolaa, lime happamuutta ja mitä kaikkea ihanaa siellä vielä olikaan. Kun täytetyn salaattinyytin laittoi suuhun, tapahtui ihmeellisiä asioita. Mielettömän erikoinen, herkullinen ja piristävä yhdistelmä erilaisia makuja. Tätä ruokalajia ei voi tarpeeksi ylistää. Varmuudella paras ruoka, jonka olen itse ikinä valmistanut. Ja ohje oli käsittämättömän helppo!


Jälkkäripuolella herkuteltiin juustokakkutäytteisillä mansikoilla. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta sitä se ei ollut. 14 mansikkajuustokakkua valmistui vartissa. Ei vatkausta, ei vaahdottamista ei jäähdyttämistä. Täydellisen yksinkertaista ja ihanaa.

Pyöräytin vielä yhden tiukan dekkarijuonenkäänteen pyörteissä karamellikastikkeen, jonka tarjoilin jääkaapista löytyneiden hedelmien kera.

Koska aikaa vieraiden saapumiseen oli vielä puolituntinen eikä äänikirjakaan ollut vielä kuin puolivälissä, valmistin bonuksena vielä pari alkupalaa: paahdettuja valkosipulilla maustettuja pinaattisipsejä ja wasabinmakuisia merileväsipsejä.


Ruokailijoita oli neljä. Tähän kaikkeen puljaamiseen meni aikaa neljä leppoisaa tuntia. Jokainen ruoka oli helppo tehdä, ohjeet hyvät ja raaka-aineet melko yksinkertaisia. Plussaa myös vegeilystä! Ainoa liharuoka oli pekoni ja senkin olisi voinut jättää pois ilman sen suurempia tappioita, sillä perunoiden kanssa tarjoiltu juustokastike oli sen verran tymäkän makuinen. Nyhtöpossun korvaaminen nyhtövegellä oli hyvä idea. Raaka-aineisiin meni kaupassa 80€. Se ei Islannin hintatasolla neljän hengen illallistarjoiluista ole paljon.

Lämmin suositus tälle kirjalle! Tämän turvin kuka tahansa pystyy loihtimaan hienon maistelumenuun isommallekin pöytäseurueelle, kunhan vain varaa tarpeeksi kuppeja, veitsiä ja riittävästi aikaa pilkkomiseen ja tiskaamiseen. Hannelen ohjeista olen muuten kokannut onnistuneesti aikaisemminkin. Viime jouluna onnistuin valmistamaan tämän käsittämättömän hienon satumetsäkakun. 

5 kommenttia:

  1. Oulussa valuu ilonkyyneleet! Kiitos, Satu. Ihanaa, että olet tarttunut kirjaan ja innostunut. Ja se, että Suupaloja on teidän viiden keittokirjan joukossa, on ISO ILO. En kestääääää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todellakin! Siinä on ihanan kovat kannet (voi käyttää välillä myös pannunalusena ü) ja kuvatkin niin hienoja, että tätä selailee mielellään. Oli tosi hauskaa kokeilla näitä reseptejä ja huomata, että minäkin osasin. Jee!
      Kiitos vielä :)

      Poista
  2. No hittolainen, olisinpa ollut muina Putte-possuina näissä kemuissa. Kuulostaa tosi herkulta. Kätevä emäntä. Saisko/voisko saldenyytti reseptiä julkaista?

    Yst. Sylvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyisiköhän sitä Kokit ja pokit -blogista? Mä voin Hannelelta kysyä, saisinko laittaa reseptin tänne. Palaan :)

      Poista
    2. Siis Kokit ja potit. Aina kirjoitan tämän väärin, menee k ja t näppisellä sekaisin :)

      Poista

Mitä tuumaat?